Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Valoisat yöt

Maanantai 1.7.2019 klo 21:55

Keskikesän valo ja viikon loma ovat saaneet minut mietteliääksi. Valoisat yöt ovat vangitsevan kauniita ja luonnon hiljaisuus ohjaa luontevasti ajatukset pois arjesta. Ei ole kiirettä mihinkään ja ajatukset saavat virrata vapaammin kuin tavallisesti. Jostain syystä kesän kuluessa ei ole ollut erityistä inspiraatiota kirjoittaa vaan on tuntunut hyvältä vain antautua levolle, omistautua omille ajatuksilleen ja suunnata tietoisuutta yhä enemmän kohti valoa - erityisesti kohti sisäistä valoa ja hiljaisuutta, vaikka ulkoinenkin maailma kylpee valossa tällaisina yöttöminä öinä.

Pysähtyminen on tullut tarpeeseen. Vasta, kun keho ja mieli ovat kokonaan hiljentyneet, alkaa syntyä jotakin uutta ja löytyy tilaa oivaltamiselle sekä syvemmälle itsetutkiskelulle. Jostakin syystä tämänkertainen lyhyt pysähdys on nostanut pintaan sekä monenlaisia muistoja menneisyydestä että unien muodossa aavistuksia tulevasta ja melko alastomia kuvauksia nykytilanteestani. Toisaalta samalla pintaan on noussut myös tuttuja pelkoja sisäisestä pimeydestäni ja yksinäisyydestä vaikka ulkoisesti voisi ajatella, ettei pimeydestä ole juuri nyt tietoakaan. Ehkä pysähtyessä osa näistä jo tarpeettomiksi käyneistä muistoista ja niiden mukana kulkevista peloista jatkaa matkaansa kuin irtotavara seinään törmäävässä autossa ja putoaa kyydistä, kunhan en niihin liiaksi takerru. On oikeastaan tuntunut ihan hyvältä antaa noiden ikävienkin muistojen nousta tietoisuuteen ja antaa niiden vain jatkaa matkaansa. Katsella hiljaisuudessa, miten osa menneisyydestä lipuu kohti horisonttia. Miten helppoa on lopulta päästää noista muistoista irti ja yksinkertaisesti vain olla kiinni nykyhetkessä - pitää juuret vahvasti maassa.

Unien maailma onkin sitten ollut hiukan haastavampi matkakumppani. Jotkut viime viikkoina näkemäni unet ovat olleet niin voimallisia, että ne ovat jääneet vellomaan tietoisuuteeni useaksi päiväksi ja ovat myös olleet niin todentuntuisia, että niiden aiheuttamia tuntemuksia on ollut varsin vaikeaa karistaa mielestä. En haluaisi kiinnittyä liikaa näihin unien kautta nousseisiin kuviin tai antaa unien liiaksi vaikuttaa tunnemaailmaani. Hetkittäin tämä on kuitenkin ollut hyvin vaikeaa. Tunnemaailmani on jotenkin erityisen herkälle virittynyt keskikesän valoisina öinä. Joskus herkkyys pyrkii sellaiselle taajuudelle, että koko ihmisyys tuntuu olevan liikaa. Valoisina öinä sielu kaipaa olemattomuuteen ja mikään osa fyysisestä maailmasta ei tunnu tarpeeksi lempeältä ja hiljaiselta, jotta sen jaksaisi kohdata.

Koen unien kautta löytäväni usein uusia näkökulmia nykytilanteeseen ja ehkä jonkinlaista uutta selkeyttä siihen, miksi nykyhetki tuntuu hetkittäin niin turhauttavalta ja ahdistavalta. Unissa olevan symboliikan kautta minun on yleensä jotenkin helpompi hyväksyä nykyhetken realiteetit ja nähdä vallitseva totuus erilaisten toiveiden alta sellaisena kuin se on. Toisaalta myös nykyhetkessä piilee kyllä tuo sama totuus kuin unien symboliikassakin, kunhan asioita uskaltaa vain rehellisesti tarkastella. Välillä avoimen ja rehellisen keskustelun kautta olen löytänyt samanlaista syvää ymmärrystä nykyisyydestä kuin unien kautta on mahdollista tavoittaa.

Tärkein oivallus näissä keskikesän pohdiskeluissani on ollut se, että totuus missä tahansa asiassa - tai oikeastaan koko ihmisyydessä vallitseva todellisuus kaikilla sen eri tasoilla - on jatkuvassa liikkeessä kuten syvä ja moniulotteinen joki. Että ehkä ei ole olemassa yhtä ainoaa tai pysyvää todellisuutta, vaan totuus on jotakin, joka muuttaa jatkuvasti kasvojaan ja todellisuus elää kaikkeuden virrassa täysin epästabiilissa olomuodossa. Että jokainen yksilö luo tätä vallitsevaa todellisuutta oman sisäisen tilansa kautta ja oman tietoisuutensa valossa. Ja, että minun todellisuuteni on aivan yhtä totta tai toisaalta yhtä epätotuudellista kuin mikä tahansa muukin totuus samasta asiasta. Todellisuus on moniulotteinen virta, jonka heijastamat pinnat koemme totuudeksi. Samaan aikaan, joku toinen näkee tuon vallitsevan todellisuuden täysin eri tavalla ja jossain toisessa valossa myös oma kokemuksemme näyttää aivan erilaiselta kuin aiemmin. 

Tämä ei ehkä ole mikään täysin uusi oivallus tai näkökulma mutta jostain syystä juuri viimeaikaiset unet ovat herättäneet minussa jotakin uudenlaista ymmärrystä tähän aiheeseen. Koen, että tärkeintä tässä jatkuvassa moninaisessa virrassa on säilyttää oma sisäinen todellisuutensa ja varmuus siitä, mikä totuus itsessäni resonoi eniten tuon kohtaamaani asian kanssa. Tämän oman sisäisen tilan aistiminen ja säilyttäminen on merkityksellistä, jotta emme ala huomaamattamme muuttua jokaisen vallitsevan totuuden mukana. Jotta emme ihmisyyden virrassa muutu osaksi joessa virtaavaa vettä ja jottei elämämme tarkoitus lakkaa olemasta osa sisäistä todellisuutta. On rohkeutta heittäytyä kaikkeuden virtaan ja antautua elämälle mutta pelkuruutta, jos jokainen totuus, joka joessa virtaa alkaa muuttaa sitä totuutta, joka meissä itsessä on syvimmällä tietoisuuden tasolla. Mitä paremmin tunnemme itsemme, oman totuutemme ja sen kokemusmaailman, joka todellisuuttamme värittää, sitä selkeämmin näemme myös totuuden toisissamme ilman, että koetamme muuttaa itseämme niiden heijastumien pohjalta, mitä joku toinen meissä havainnoi.

Oman todellisuuden säilyttäminen ei tarkoita sitä, ettemme kasvaisi ja muuttuisi matkan varrella - vaan sitä, että säilytämme yhteyden omaan todelliseen itseemme ja tulemme yhä tietoisemmaksi siitä, miksi olemme olemassa sekä mikä kasvun suunta on juuri minulle se oikea ja tarpeellinen. Olemme kukin tahoillamme keskeneräisiä, päivä päivältä kauniimpia taideteoksia mutta upeinkaan teos ei voi syntyä ilman vahvaa visiota ja loppuun saakka kantavaa näkemystä siitä, mikä on teoksen alkuperäinen ajatus ja millä tavoin sen kautta pyritään vaikuttamaan. Jokaisella meistä on sisimmässään tieto tai vähintään aavistus siitä, mikä minusta tuntuu todelliselta itseltä ja mikä on minun elämäni suunta. Sisäinen valo ohjaa meitä säilyttämään tuon aavistuksen läpi virtaavien vesien ja vaihtelevien maisemien. Sisäinen varmuus suunnasta ei ole ylpeyttä eikä itsekkyyttä, vaan se on kartta ja kompassi, joiden avulla suunta säilyy kovassakin myrskyssä.

Valoisat yöt ovat luoneet minuun varmuutta siitä, että minussa itsessäni on voima ja viisaus kunhan muistan välillä pysähtyä. Valo luo hedelmällisen maaperän tarkastella omaa itseäni aidosti, alastomana ja sisäisen totuuteni säilyttäen. Sisäinen tasapainon tila ja tietoinen pysähtyminen helpottavat ainakin minua säilyttämään oman totuuteni ihmisyyden matkalla. Hiljaisuudesta löytyy monta kaunista asiaa, joiden kautta maailmaa voi tarkastella ja joiden avulla saan uutta voimaa säilyttää minun oman todellisuuteni sellaisena kuin sen koen. Katson tänään maailmaa valosta käsin ja sallin todellisuuden olla juuri sellainen kuin se on. En yritä muuttaa vallitsevaa olevaa vaan etsin uusia näkökulmia minusta itsestäni.

Kun heittäydyn ihmiselämän virtaavaan jokeen ja annan sen viedä minut mukanaan, tiedän, että saatan hetkittäin painua pinnan alle, saatan myös kokea hengitykseni lakkaavan tai kokea syvänteissä lymyävien varjojen pitävän minua otteessaan ja kuitenkin, kaikista näistä kokemistani tuntemuksista huolimatta minun on mahdollista säilyttää todellisuus sellaisena kuin se oli ennen kuin heittäydyin. Minun on mahdollista säilyttää mielikuva kauniista maisemasta joen varrella, nähdä usva joen yllä tai laskevan auringon säteet siltana veden pinnalla - säilyttää minun oma sisäinen totuuteni kaikkeuden virrassa.

Vaikka päästän irti ja luovun kaikesta siitä vanhasta maaperästä, jolle ajatukseni ovat juurtuneet, voin elämän virrassa joka hetki oppia uutta, oivaltaa ja kasvattaa uusia ajatuksia aiempien tilalle kunhan uskallan päästää irti. On voimaannuttava hetki huomata, miten helppoa on lopulta päästää irti ja hypätä vaikka ei tiedä, mihin virta minua vie. Valoisat yöt ovat luoneet minuun uutta rohkeutta. Antaudun tuntemattomaan uuteen matkaan mutta kykenen silti säilyttämään oman sisäisen varmuuteni ihmisyydessä ja näkemään todellisuuden sellaisena kuin se erilaisten valon heijastumien taustalla kaiken aikaa on ollut: maagisen kaunis, harmoninen ja täynnä kaikkeuden ihmeitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pysähtyminen, tunnemaailma, irti päästäminen, valo, sisäinen totuus, todellisuus, virta

Mielen hiljaisuus

Sunnuntai 2.12.2018 klo 14:43

Talvikuukausina on luontevaa rauhoittaa vähän tahtia ja antautua sisäiselle hiljaisuudelle. Viime viikkoina on usein ollut tunne, ettei löydy yhtään sanaa kuvata tämän hetkistä elämääni tai niitä hiljaisia mielen aaltoja, jotka sisäisessä maailmassani kohtaavat kokemusmaailmani rantakalliot rikkoutuen pieniksi pisaroiksi ajatusten tyynessä meressä. On vain syvä mielen hiljaisuus ja kiitollisuus tästä hetkestä. Ilman sanoja ja vailla suuria oivalluksia.

Sisäinen pysähtyminen ja rauhallisemman tahdin löytyminen elämään tähän vuodenaikaan on minulle välttämättömyys. Luontainen tapa olla, hengittää ja keino selviytyä talven pimeydestä. On aika siirtyä henkisen kasvun "sisäänhengitys" -vaiheeseen ja luovuuden suvantoon, jossa ideat kypsyvät hitaammin kuin auringon lämmittäessä. Sisäisen kaamoksen aikana mieleni hiljaisuudesta syntyvät kenties ne kaikista syväluotaavimmat ajatukset ja hedelmät, jotka ravitsevat laajentuvaa tietoisuutta pitkälle eteenpäin. Ajan kanssa kehittyen täydelliseen olomuotoonsa. Koen tämän "sisäisen kaamoksen" tärkeänä voimavarana ja luovuuden virtaa pitkässä juoksussa ylläpitävänä voimana.

Se, että uskaltaa kohdata välillä mielensä täyden hiljaisuuden, pysähtymisen aikaansaamat tuntemukset ja täydellisen läsnäolon ihmeellisen tilan, on portti näiden syvempien oivallusten äärelle ja oman todellisen itsensä kohtaamiselle. Hiljaisuus on paitsi äänen ja ajatusten puuttumista myös aistien terävöitymistä ja läsnäolon kyvyn vahvistumista. Toisaalta hiljaisuuden eheyttävä voima kasvaa sitä hedelmällisemmäksi, mitä pidempään sitä fyysisellä tasolla sietää ja mitä syvemmälle hiljaisuuden itsessään päästää. Koen, että hiljaisuus ja sanattomuus ovat minulle tie sisäiseen valoon - tilaan, jossa kaikki tarpeettomat mielen harhat katoavat ja jäljelle jää lopulta syvä rauha, arvostus sekä äärettömän rakkauden voima.

Tällaista samaa hiljaisuuden tilaa ja sen suomaa tyyntä oloa hyödynnän arjessa usein muutoinkin, kun tunteet myllertävät tai väsymys painaa harmaita pilviä sisäisen valon eteen. Mielen hiljaisuus voi äkkiseltään tuntua ahdistavalta, jollei ole tottunut etsimään tyyntä omasta sisäisestä maailmastaan. Kovin usein etsimme vastauksia ja helpotusta elämän pyörteessä syntyneeseen epätaspainoon jostakin itsemme ulkopuolelta. Sen sijaan, että turvautuisimme kaikista helpoimmin tavoitettavaan työkaluun omassa sisäisessä hiljaisuudessamme. Kuunnellen, sallien kaiken olla ja päästäen pala kerrallaan irti kaikesta sellaisesta, joka ei ole enää tarpeen. Irrottaen otteen peloista ja mielen varjoista, joiden harmauteen olemme ihmisyydessä aivan liian tottuneita.

Kun mielen hiljaisuudelle suo riittävästi aikaa ja edes pieninä välähdyksinä kohtaa oman todellisen itsensä, alkaa tämä hiljainen tila kutsua puoleensa muutoinkin. Hiljaisuuden tila alkaa tuntua ihmeellisen turvalliselta ja jopa todellisemmalta kuin fyysisen maailman haasteet. Mielen hiljaisuuden kautta fyysinen tuska ja ihmisyyden kokemusmaailma kohtaavat jotakin fyysisyyttä ja ihmisyyttä paljon voimallisempaa ja vakaampaa. Valon ja äärettömän rakkauden lähteellä sinut itsesi sekä sisäisen ulottuvuutesi määrättömän voiman. Todellisuuden ja laajemman tietoisuuden siitä kuka sinä olet ja miksi olet olemassa.

Kuten kirjoittaminen ja sisäisen maailmani sanoittaminen tekstiksi myös hiljaisuus on osa minua. Osa jotakin perustavaa laatua olevaa olemusta minussa. Hiljaisuudesta käsin voimaannun ja löydän yhteyden itseeni. Hiljaisessa ja pimeässä luonnossa pysähtyen jää jäljelle vain sisäinen maailma, täydellinen tyyneys ja olotila, joka vain on. Hiljaisuus johtaa hetkessä elämisen taitoon ja sisäisen valon voimistumiseen täysin luonnostaan. Ilman yrittämistä ja ilman tarpeita. On vain kiitollisuus tästä hetkestä ja tämän hetken täydellisestä tasapainosta. On vain nyt ja ei mitään.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mielen hiljaisuus, pysähtyminen, kiitollisuus, valo, kokemusmaailma, läsnäolo

Joulurauhaa

Lauantai 19.12.2009 klo 23:32

Joulun aika on käsillä ja monenlaiset kiireet tempaavat ihmismielen helposti mukaansa etenkin juuri joulua edeltävinä viikkoina. Luomme sisimmässämme itsellemme omituisia vaatimuksia, odotuksia ja tehtäviä, joita ilman joulu ei tunnu ”oikealta”. Joko sinulla on tällainen loputon lista päässäsi asioista, joita kuvittelet, että sinun tulisi vielä tehdä ennen aattoa: siivousta, ostoksia, paketointia, lisää ostoksia, koristeita, kuusi, ruuanlaittoa ja leipomista, lisää siivoamista, perinteitä ja velvollisuuksia, jotka toistuvat vuodesta toiseen? Koetko joulua edeltävän ajan stressaavana vai nautinnollisena? Millaisen joulun haluaisit kokea, jos saisit ihan oikeasti valita? Jos olet tässä hetkessä täysin rehellinen itsellesi, valitsisitko viettää päiväsi juoksemalla ostoksilla, valmistamalla laatikoita tai pohtimalla vuosittaisia muistilistoja?

 

Millainen on sinun joulurauhasi? Mistä sinulle syntyy tunne, että nyt on joulu? Mitä joulu sinulle oikeasti merkitsee? Oletko milloinkaan pysähtynyt miettimään joulun ajan syvällisempää merkitystä tai edes kyseenalaistanut joulun aikaan liittyviä perinteitä? Mistä johtuu, että kaamosaikana moni kokee itsensä hyvin väsyneeksi, masentuneeksi ja yksinäiseksi vaikka samaan aikaan vietetään perinteistä perheiden ja yhdessäolon juhlaa, muistetaan lähimmäisiä ja autetaan vähäosaisia enemmän kuin koskaan?

 

Koen, että talven pimeä vuodenaika ei yksinään riitä selittämään ihmismielen harmautta ja väsymystä tässä ajassa. Syksyn vaihtuminen talveen - aika syyskuun lopusta aina joulun aikaan on usein koko ihmiskunnassa kollektiivisesti eräänlaista pimeyden ja sisäänpäin kääntymisen aikaa. Siirtyminen kohti kaamosta on myös haasteiden aikaa, jokavuotisen elämän kierron uusi mahdollisuus valmistautua uudelleensyntymään. Tästä syystä usein juuri näin joulun alla voi olla selittämätön tunne kaiken loppumisesta tai jopa ajatuksia kuolemasta. Kuolema on uusi alku, siirtymävaihe kohti uutta syntymää. Joulun ajassa on kysymys juuri tästä: Kristuksen syntymän juhla on symbolisesti joka vuosi kuin uusi sisäinen syntymä meille jokaiselle ja jälleen uusi mahdollisuus löytää Kristus meistä itsestämme. Sisäinen Kristus-lapsi syntyy meissä jokaisessa ja suo mahdollisuuden löytää oman todellisen olemuksemme. Voimme huomata olevamme todellisuudessa kaiken tämän hössötyksen, arjen ja turhuuden yläpuolella, jatkuvassa yhteydessä omaan korkeampaan osaan itseämme. Voimme muistaa olevamme täydellinen henki, joka rakastaa täysin ja täydellisesti niin sinua itseäsi kuin myös jokaista muuta olevaa tässä maailmassa. Olet rajaton, täydellinen ja täynnä rakkautta joka hetki.

 

Koskaan ei ole liian myöhäistä valita toisenlainen tapa kokea joulun aika ja hidastaa tahtia. Valinta on sinulla itselläsi ihan joka hetki. Kukaan muu ei näitä sisäiseen hyvinvointiisi liittyviä valintoja voi tehdä sinun puolestasi. Myös joulukiire on täysin sisäinen tila, josta poispääsy on vain oma valinta. Ratkaisu ei löydy oikeasti mistään itsesi ulkopuolisesta asiasta, ei lahjalistan karsimisesta, valmislaatikoista tai muovikuusesta. Kaikki nämä saattavat kenties ulkoisesti näyttää helpottavan kiireitäsi mutta sisäisesti podet kuitenkin huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä siitä, ettet ole luonut sitä ”oikeaa” joulua. Mikä on oikea joulu juuri sinulle?

 

Minulle oikea joulu on sisäinen rauhan tila. Tämä sisäinen joulurauha syntyy täydelliselle rakkaudelle antautumisesta, täydellisestä luottamuksesta ja sisäisestä valosta, joka valaisee mielen. Joulu on myös Kristus-valolle antautumisen aikaa: rakkauden ilmentämistä maailmaan sen kautta, miten näen ja koen kaikkeuden ympärilläni ja miten ilmennän omaa sisäistä tilaani ympäröivään maailmaan. Lämpöä, lempeyttä ja turvallisuutta, joka ei riipu mistään ulkoisista tekijöistä. Täydellinen sisäinen joulurauha voi vallita mielessäni vuoden ympäri, jos niin valitsen. Joulu on myös aikaa, jolloin koen siirtyväni vähitellen jälleen uuteen kasvun aikaan. Siemenet on kylvetty ja on aika alkaa odotella kevättä ja uusien versojen itämistä, siirtyä kohti uuden alun ja uteliaan odotuksen aikaa. Olo on kuin lapsella jouluaattona!

 

Toivon jokaiselle ihanaa sisäistä Joulurauhaa sekä iloa ja valoa alkavalle uudelle vuodelle! Kiitollisuudella suljen rakkauden valoon juuri sinut ja koko kaikkeuden. Sytytän joulun valon ihmiskunnan mieleen, Maan sydämeen ja kosmokseen. Juuri sinä olet saanut lahjaksi Kristus-valon sydämeesi, anna tämän valon säteillä ja loistaa yli kaiken olevan. Sinä olet maailman valo!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rauhan tila, Kristus-valo, joulun aika

Merkabasta

Lauantai 29.8.2009 klo 13:13

Tehdessäni tänään päivän hiljentymisharjoitusta koin jälleen uudenlaisen näkemyksen valokehosta avautuvan tietoisuuteeni:

Olen kokenut, että aina Englannin matkasta lähtien on sisimmästäni kumpuava seksuaalienergia ollut hetkittäin jopa "häiritsevän" voimallista. On tullut tilanteita, joissa seksuaalienergia vain yhtäkkiä nousee ja on niin voimallista, ettei sen voimaa voi vastustaa.

Tämän päivän oivallus syntyi erään tällaisen tilanteen myötä.. Seksuaalienergian noustessa valtavalla voimalla, annoin sen viedä itseni mennessään. Verrattuna aiempiin kokemuksiini, tällä kertaa vain katsoin, mitä tapahtuu, ilman tietoista energian ohjaamista esimerkiksi sydänkeskukseen, jota olen usein tehnyt vain kanavoidakseni tämän voiman rakkaudellisesti johonkin.

Koin, että antautuessani täysin tälle voimalle, seksuaalienergia kääntyikin nyt itseni sisälle. Kun seksuaalienergian pyörre aktivoitui minussa ja sen luoma Jumalallisen hedelmällisyyden energia ohjautui sydänkeskuksestani sisään, koin, että samalla myös sydänkeskukseni sisäinen merkaba alkoi hurjasti pyöriä.. Samassa hetkessä tämän seksuaalienergian pyörteen vauhdin kiihtyessä, syntyi sydänkeskukseeni jälleen kolmiulotteinen tetraedri, jonka yläsakara oli keskellä otsaani ja myös keskellä eräänlaista "kultaista siementä" otsassani. Tähden alasakara taas oli keskellä tätä seksuaalichakran pyörivää kiekkoa. Tämä tähtitetraedri muodosti pyöriessään kolmiulotteisen pallon, joka oli sitä ympäröivän, hiukan tätä suuremman "siemenen" eli vesica pisciksen sisällä.

Koin myös, että kolmannen silmän alue ja seksuaalichakra yhtyivät samalla hetkellä ja tämän kaiken keskellä oli jälleen täydellisen vakaa tyhjyyden tila eli Ykseyden piste.

Piirtäessäni tätä kokemusta paperille ihmiskehon mittasuhteisiin koin, että kolmannen silmän ja seksuaalienergian pyörteen aktivoimiseksi tulisi tietoisesti luoda myös näihin kohtiin ensin pienemmät kolmiulotteiset vesica piscikset ja siten myös oma aktiivinen merkabansa kumpaankin chakraan. Kun tietoisesti luon pyörivän liikkeen näihin keskuksiin, nämä ns. "chakramerkabat" aktivoituvat ja alkavat yhtyä suuremmaksi merkabaksi sydänkeskuksen ympärille. Aivan samalla tavalla kuin ihmiskehon merkaba on osa suurempaa kollektiivista Maan merkabaa. Piirroksesta tulee myös selkeästi mieleen, että nämä merkaban mittasuhteet "paljastavat" samalla myös elämänpuun keskusten paikat, jolloin valokeho ja elämänpuu yhtyvät.

Oivallukseni liittyy siis jälleen tähän seksuaalienergian liikkeeseen ja etenkin sen merkitykseen ja sen tietoiseen käyttötarkoitukseen tässä ajassa. Jälleen kaikki tämä on kuin uusi "tien viitta" Ykseyteen ja että kaikki tiet vievät tässä hetkessä Ykseyttä kohti. Nyt tässä hetkessä ymmärrän taas enemmän sydänkeskukseni "sisäisen merkaban" rakenteesta ja sen aktivoimisen monimuotoisuudesta. Lisäksi koen nyt sisäistäneeni syvemmällä tasolla sen, miten kaikessa tämä sama muotojen rakenne ilmentyy, miten kaikki chakrat yhtyvät toisiinsa samalla tavalla ja miten tärkää on saavuttaa itsessään tämä sydämen alueella sijaitseva Ykseyden piste, tyhjyyden tila.

Koen myös, että kun suuntaan tämän seksuaalienergian kautta ilmentyvän merkaban voiman ja valon itseeni, sisinpääni, kosketan sillä todellisuutta itsessäni ja Ykseyden tilaa sisimmässäni. Ja samassa tämä valtava voima ja valo koskettaa kaikeutta ja kaikkea olevaa. Antaessani tämän sisimmästäni kumpuavan valon ja voiman Pyhän Hengen käyttöön Ykseyden pisteen kautta, se ilmentyy kaikkialla ja kaikessa juuri siinä hetkessä.

Kun merkaban valo ja voima ovat yhtyneet Ykseyteen minussa, koen, että olen palannut siinä hetkessä Jumalan alttarin ääreen ja olen jälleen yhtä Hänen kanssaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: valokeho, vesica piscis, merkaba, valokeho, ykseyden piste

Minun tarinani

Keskiviikko 17.6.2009 - Terhi

Minun polkuni

Minun henkinen tieni sai vauhdikkaan aloituksen kesällä 2005, kun osallistuin elokuussa rakkaan äitini myötävaikutuksella elämäni ensimmäiselle henkiselle kurssille. Oma ajatukseni tässä vaiheessa oli lähinnä halu auttaa kurssin aikana keittiössä ja samalla hiukan seurata sivusta mitä kurssi tarjoaa. Kurssin aikana teimme muutamia meditaatioharjoituksia ja kokeilimme mm. aurojen katsomista, maadoitusta ja automaatiokirjoitusta. Kurssin jälkimmäisenä päivänä jotakin ihmeellistä tapahtui. Yhtäkkiä vain huomasin tuottavani tekstiä automaatiokirjoituksella ja koin hyvin voimakkaan nostavan ja pyörivän energiavirran ympärilläni. Tätä kokemusta ennen en ollut mielestäni kokenut elämässäni mitään "erityistä" tai ollut oikeastaan edes kiinnostunut henkisyyteen liittyvistä asioista.

Lapsuudestani muistan hyvin vähän mutta muistan, että olen aina jossain syvällä tasolla tiennyt, että on olemassa jotakin fyysistä itseäni suurempaa ja olen aina rukoillut ahkerasti luottaen siihen, että Jumala on jossakin kaukaisuudessa ja on läsnä. Elämäni lapsena ja nuorena tuntui usein vain virtaavan ohitseni melko helposti ja tasaisesti. Koin aina olevani jollain tapaa hyvin erilainen kuin muut ympärilläni. Kuvittelin usein, ettei kukaan tässä maailmassa oikeastaan ymmärrä minua, minun tunteitani ja ajatuksiani. Koin olevani sisäisessä maailmassani hyvin yksinäinen ja outo. Kuitenkin monet erilaiset ihmiset ja kokemukset ajautuivat elämääni kuin "sattumalta" ja tuntui, että olin jonkinlaisessa "autopilotti" ohjauksessa. Kuin olisin ennalta vain jotenkin tiennyt, että minusta pidetään huolta ja kaikki järjestyy kunhan vain itse uskon niin.

Tämän ensimmäisen kurssiviikonlopun jälkeen tunsin, että koko maailmani oli käännetty nurin. En ollut enää varma mihin uskon tai että olenko oikeasti lainkaan järjissäni. Jatkoin kuitenkin automaatiokirjoittamista itsekseni ja etsin vastauksia keskustellen erilaisten "oppaiden" kanssa. En kuitenkaan koskaan saanut sisäistä varmuutta viestien totuudenmukaisuudesta tai edes siitä kenen kanssa kulloinkin keskustelen ja opin luottamaan ainoastaan oman sydämeni ohjaukseen etsiessäni totuutta. Pohdin useasti miten voisin erottaa "väärän" informaation "oikeasta". Rukoilin usein apua ja ohjausta Luojalta, jotta osaisin valita oikein elämäni polulla. Tässä vaiheessa koin usein olevani hyvin yksinäinen ja eristäytynyt muusta "normaalista" maailmasta. Kävin kuitenkin edelleen säännöllisesti töissä ja hoidin arjen asiat kuten ennenkin. Koin eläväni eräänlaista kaksoiselämää: olin arjen tasolla se tavallinen minä ja sitten yksinäisyydessä se henkinen minä, jolla oli valtava nälkä ymmärtää lisää ja oppia enemmän elämästä ja totuudesta.

Johdatusta

Seuraavana vuonna ajauduin asumaan Leppäkoskelle Sipilän kartanoon, jossa tajusin hyvin nopeasti, etten ole lainkaan yksin. Että on valtava määrä henkisiä ihmisiä, jotka etsivät minun laillani elämästään jotakin suurempaa merkitystä, aitoa rakkautta ja totuutta tästä kaikesta. Nämä puolitoista vuotta kartanolla olivat elämäni merkittävimmät nykyisen polkuni kannalta. Tapasin tänä aikana monia aivan valtavan upeita ja valoisia sieluja, joista kukin toi elämääni osaltaan jotakin uutta ja näiden kohtaamisten kautta sain kokemuksia, joita tuskin missään muualla olisin voinut osakseni saada.

Opin suuria oppiläksyjä omalla polullani monen rakkaan ihmisen kautta ja huomasin ehkä kaikkein tärkeimmäksi ohjenuoraksi yhä sen, että kaikki vastaukset löytyvät minusta itsestäni ja että olen itse vastuussa omista kokemuksistani. Tajusin jossain vaiheessa, että todellinen "totuus" on itseasiassa hyvin yksinkertainen, melkein liiankin helppoa ollakseen totta. Olen vasta viime aikoina alkanut todella ymmärtää miten lähellä totuutta me kaikki tosiasiassa koko ajan olemme, etsimme totuutta usein vain turhan kaukaa, jostakin itsemme ulkopuolelta.

Muutin kartanolta pois syksyllä 2007, samoihin aikoihin kun paikka myytiin nykyiselle omistajalleen ja hieman ennen tätä samana keväänä koin, että olin vihdoin ymmärtänyt syyn minkä vuoksi olin todellisuudessa päätynyt sinne asumaan. Olin kohdannut polkuni kannalta kaksi hyvin merkittävää, rakasta sielua ja päätynyt heidän opastuksessaan aktivoimaan Valokehoni. Tästä alkoi seuraava suuri harppaus eteenpäin henkisellä tielläni.

Yhtäkkiä oivalsin, miten yksinkertaista kaikki oikeastaan oli ja miten helppoa on löytää omasta sisimmästään vastauksia elämän haasteisiin. Tuntui kuin olisin löytänyt suuren työkalupakin ja yhtäkkiä oivaltanut miten sen sisältämiä työkaluja voi hyödyntää. Vähitellen mielessäni kypsyi myös ajatus näiden elämän kokemusten ja sisäisten oivallusten jakamisesta muille. Alkoi tuntua siltä, että voisin ehkä auttaa toisia löytämään nämä yksinkertaiset työkalut ja oman sisäisen ohjauksensa jakamalla omia kokemuksiani heidän kanssaan.


Koen voivani auttaa juuri sinua avautumaan, ottamaan käyttöösi omat voimavarasi ja ohjaamaan yksilöllisesti juuri sinua löytämään oman sisäisen Jumalallisen ohjauksesi. Koen, että yhdistämällä voimamme ja valomme tässä ajassa saamme paljon enemmän aikaan niin yksilötasolla kuin myös koko kaikkeuden hyväksi.

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: minun tarinani, valokeho