Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Luovuuden nosteessa

Sunnuntai 19.8.2018 klo 11:11

Kiitollisuuden kautta syntyvä luomisen voima ja sen rajattomat mahdollisuudet ovat "kummitelleet" ajatuksissa koko viikon. On ollut välillä jopa vaikeaa keskittyä muuhun arjen elämään ja tekemiseen, koska kiitollisuuden noste ja alkukantainen luomisvoima ovat vieneet mukanaan. Itsensä maadoittaminen tietoisesti on ollut välttämätöntä ja juuret ovat pitäneet jalat maassa sopivasti.

Jotenkin kaikki kiitollisuuden energia on tiivistynyt kuin vahingossa yhteen aiempaan oivallukseeni: tulevaisuuden muistelemiseen nykyhetkestä käsin. Miten hyvältä tuntuukaan nähdä ja kokea juuri kiitollisuuden energiasta käsin kaikki ne rajattomat mahdollisuudet, joita tulevaisuudessa näen ja jotka voisivat olla tulevaisuudessa totta. Olen useasti pysähtynyt tietoisesti tarkastelemaan millaista tulevaisuudenkuvaa itselleni ja elämälleni maalaan. Tyydynkö puolihuolimattomasti siihen ensimmäiseen mielikuvaan tai nyt hetkestä käsin katsottuna helpoimmalta tuntuvaan lopputulokseen - vai uskallanko oikeasti tarkastella, miltä kiitollisuuden tunteen valaisemana näyttäisi se kaikista upein tai ihmeellisin tulevaisuus?

Tulevaisuukuvien ja tulevien näkymien ideointia hyödynnetään nykypäivän työelämässä jo lähes poikkeuksetta. Trendien kokoamisen tai ideapajojen avulla pyritään ennakoimaan ja etsimään tulevaisuuden näkymät mukaan toiminnan suunnitteluun. Halutaan ja uskalletaan hyödyntää luomisen voimaa markkinavoimien ohjailuun, ihmisten johtamiseen ja muutosten ennakointiin. Pyritään organisaatioina olemaan muutoksessa mukana jo ennen kuin muutosvoima on muuttunut todellisuudeksi. Mutta muistammeko me aidosti ja tarpeeksi hyödyntää samaa luovuuden nostetta ja tulevaisuuden muutosvirtaa omassa elämässämme tai oman hyvinvointimme ja tasapainomme lisäämisen näkökulmasta? Onko luovuuden voima valjastettu vain markkinatalouden moottoriksi ja unohdettu vetovoiman lain merkitys yksilötasolla?

Luulen, että yksilötasolla innovointi, mahdollisuuksien tarkastelu ja tulevaisuusnäkymien rohkeus puuttuu tai on ainakin haastavampaa säilyttää ilman, että inhimilliset tunteet muodostavat esteitä luomisen vapaudelle. Miten helposti nouseekaan syyllisyyden tai sisäisen ahneuden tunne pintaan, jos uskaltaa nähdä itselleen ja omalle elämälleen parhaalta kuulostavan lopputuloksen. Miten usein usko ja luottamus horjuvat oman arjen ihmeitä sanoittaessa tai kuvittaessa? Miten monenlaisia ihmisyyden kokemusten varjoja osuukaan tielle, kun alkaa luoda sitä itselle ihaninta kuvaa! On paljon vaikeampaa tavoittaa terveellä tavalla itsekkyyttä tai luomisvoiman hyödyntämisen rohkeutta oman elämän tueksi kuin esimerkiksi työelämän yhteisten tavoitteiden tai yrityksen taloudellisen kasvun tueksi.

Koen, että inhimilliset syyllisyyden tai itsensä aliarvostamisen tunteet ovat kytköksissä inhimilliseen perustarpeeseen säilyttää turvallisuuden tunne elämässä ja toisaalta niiden kautta kasvaa myös sopivalla tavalla nöyryys, jota takuulla tarvitaan näiden kaikkeuden rajattomien mahdollisuuksien äärellä. Harva meistä kykenee hyödyntämään luomisvoimaa ja sen nostetta ilman egoa. Ihmisyydessä eläen se tuskin on edes mahdollista muutoin kuin täydellisesti näkökulmaa vaihtamalla. Tiedostamalla ihmisyyden rajallisuus ja harha koko olemassaolosta. Luomalla hyvää siltä pohjalta, että hyväksyy olevansa osa tätä samaa luomisvoimaa ja kaikkeuden ehtymätöntä virtaa. Oivallus siitä, etten oikeasti luo mitään lisää tai vie keneltäkään toiselta mitään pois on mullistava! Voin vain yksinkertaisesti hyväksyä sen, että olen yhtä tuon kaiken kanssa ja minulla on lupa nähdä nykyhetki ja myös tulevaisuus toisin. Sanon itselleni: "ihmisyyden harhassa ainoastaan näen tämän saman tilanteen ja kaiken olevan uusin silmin ja kiitän kaikkeutta tästä upeasta mahdollisuudesta."

Jälleen palaan toisen aiemman oivallukseni äärelle: Miten luottamuksen kautta voin tässä hetkessä päästää irti aiemmasta näkökulmastani ja täydellinen irtipäästäminen vapauttaa minut kohti anteeksiantoa sekä uuden näkökulman hyväksymistä. Aito hyväksyminen ja anteeksianto herättää puolestaan vääjäämättä kiitollisuuden tunteen pintaan, joka puolestaan lisää luottamusta. Näin olen jälleen kiinni vapautumisen ja kiitollisuuden nosteessa sekä upeassa luomisvoiman eteenpäin vievässä virrassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: noste, kiitollisuus, luomisvoima, tulevaisuudenkuva, luovuuden voima, näkökulma, oivallus, muutosvoima, ennakointi

Tähdenlentoja

Sunnuntai 12.8.2018 klo 13:04

Kiitollisuus -teema on jatkunut vallitsevana tilana läpi kuluneen viikon. Viime yönä oli ns. tähdenlentojen yö ja mietin jo alkuillasta ollessani kävelyllä, miten lapsuudessa minulle opetettiin, että tähdenlennon nähdessään saa toivoa ja että tähdenlennon siivittämänä tuo toive tulee varmasti toteutumaan. Muistan elävästi joitakin kertoja elämässäni, kun olen tähdenlennon nähdessäni jotakin toivonut todella hartaasti ja tavoittanut itsessäni lapsenomaisen syvän luottamuksen siihen, että juuri tuo toive tulee takuulla toteutumaan. Ja niin on sitten toteutunutkin tuon täydellisen luottamuksen tilan kautta.

Lapsuudessa ja nuoruudessa tähtitaivaalle luovutetut toiveet olivat toki aika erilaisia kuin näin keski-ikäisen yksinhuoltajan arjesta kumpuavat toiveet. Saatoin lapsena toivoa tulevani nähdyksi tai löytäväni uuden ystävän koululuokasta tai saatoin salaa toivoa suudelmaa teini-iän ihastukselta, joka tuskin edes tiesi tunteistani saati olisi tuntenut samoin juuri sillä hetkellä. Sellainenkin muisto nousi pintaan, että muistan kerran lapsena toivoneeni sydämeni pohjasta, ettei Suomeen tulisi enää koskaan sotaa ja että maailmassa säilyisi rauha. Pienen lapsen korvin kuultuna TV-uutiset maailman tilanteesta aivan 80-luvun alkuvuosina tuntuivat kovin pelottavilta ja nostivat viattomien toiveiden rinnalle vakavampiakin aiheita. Nykymaailman epävakaassa ilmapiirissä pystyn edelleen samaistumaan tuon pienen itseni hartaaseen toiveeseen maailman rauhasta.

Tähdenlentojen yö sai tällä kertaa ajatukset kohti kiitollisuutta ja sitä, miten jokainen tähdenlento on toiveiden sijaan kaunis mahdollisuus kiitollisuudelle. Kuten rukouksetkin toimivat aina paremmin kiitollisuuden kautta, samoin tähdenlennot voisi valjastaa loputtomien toiveiden sijaan kiitollisuuden lähteiksi. Tähdenlennon nähdessään voi samalla viattoman lapsen uskolla ja luottamuksella kiittää kaikeutta kaikesta sellaisesta, jolla sinua tai läheisiäsi on elämässä siunattu tai voi kiittää kaikesta sellaisesta, jota elämäänsä toivoo virtaavan lisää. Puutteiden ja toiveiden sijaan voisi kiittää kaikesta jota jo on sekä kaikesta, jota tulee vielä olemaan. Tähdenlennon matkaan voisi lähettää vaikka sen täydellisen mielikuvan siitä hetkestä, kun tuo oma toive on jo toteutunut ja kiittää sitten tästä pian toteutuneesta lopputuloksesta. Toimii!

Tähdenlentojen ja toiveiden lisäksi sisäisen lapsen tavoittaminen itsessä on tärkeää muutoinkin. Lapsenkaltainen usko ja syvä luottamus parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen on voimaannuttava luomisen alusta myös monissa muissa yhteyksissä. Lapsen sisäsyntyinen usko hyvään ja vankkumaton luottamus maailmankaikkeuden ihmeisiin on jotakin ainutlaatuista ja harmillisen paljon tästä viattomasta luottamuksesta katoaa matkan varrella erilaisten elämänkokemusten myötä.

Vastoinkäymiset, pettymysten tunteet ja ihmisyyden pelot peittävät alleen tuon viattoman luottamuksen. On kuitenkin tärkeää muistaa, että kaikki tätä sisäsyntyistä täydellistä luottamusta murentavat ihmisyyden "peitot" ja elämänkokemusten varjot kätkevät alleen sen alkuperäisen ja meissä kaikissa kuitenkin yhä olevan luottamuksen ja viattomuuden, jonka kautta myös pieni lapsi uskoo, että hänestä pidetään huolta, että tähdenlennon matkaan lähetetty toive todella tulee toteutumaan ja että prinsessasatujen onnelliset loput ovat oikeassakin elämässä yhä mahdollisia.

Tämän luottamuksen tavoittaminen sekä sisäisen lapsen ilon ja innostuksen tietoinen vaaliminen arjen elämässä ovat yksi tähdenlentojen mukanaan tuoma oivallus ja muistutus, josta olen syvästi kiitollinen. Tähdenlennon matkassa kulkevat niin sadut, haaveet kuin ihmisyyden kautta koettu moninainen kauneuskin. Tähdenlento muistuttaa meitä siitä, että luottamus onnistumiseen, haaveiden toteutumiseen ja maailmankaikkeuden tasapainoon lähtevät aina itsestä sisältä käsin. Oman sisäisen lapsen vaalimisesta sekä ihmisyyden kokemusten "peiton" alle kurkistamisesta. Siitä, että uskaltaa nähdä mielen luomien pelkojen taakse ja toivoa rohkeasti sitä kaikista parasta mahdollista lopputulosta!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiitollisuus, luottamus, toiveet, oivallus

Pieniä oivalluksia isoista asioista

Perjantai 18.5.2018 klo 10:25

Arjessa tuntuu usein, että pienet oivallukset ovat niitä tärkeimpiä ja pienistä oivalluksista syntyy ajan saatossa pysyvä jatkuvan oppimisen tila. Ihan kuten työelämän ammatillisessa oppimisessa tai vaikka organisaatioiden johtamisessa myös oman elämän "johtamisessa" on kyse siitä, että säännöllinen havainnointi, katsontakannan laajentaminen ja objektiivisuus ohjaavat oppimaan uutta ja luomaan aiempaa parempaa toimintaa. Omassa elämässäni olen monesti todennut, että matka on aina tärkeämpi kuin päämäärä, koska matkan varrella on mahdollisuus oppia ja oivaltaa. Päämääriä voi ja pitääkin toki olla, jotta matkalla on jokin suunta - mutta päämäärät ehtivät ihmiselämän aikana monesti muuttua ja suunta tai kulloinkin valittu polku ei koskaan ole yhtä merkityksellistä kuin se, että uskaltaa ylipäätään tehdä matkaa ja matkan varrella jotakin oivaltaa.

Päivän oma oivallus on se, että pienet asiat ovat paljon tärkeämpiä kuin mitä ensisilmäyksellä uskoisi. Pienistä asioista kaikki oppiminen lähtee. Otetaan vaikka esimerkiksi se, että välillä nyt vaan on huonoja päiviä. Joskus teini-ikäinen stressaa jostakin, jota ei halua muille jakaa tai saatan esim. itse velloa murehtimassa asioita, joille en oikesti mahda mitään ja jotka eivät edes ole minun murheitani. Joskus on hermot kireällä ihan ilman mitään selkeää syytä. Ottaa vain yksinkertaisesti ja kokonaisvaltaisesti pattiin syystä tai toisesta. Olen huomannut, että näissä elämän pienissä harmaissa hetkissä auttaa melko usein tosi pienet arjen "lääkkeet". Ystävällinen sana tai teko saattaa jo kääntää mielialan paremmaksi. Tai jokin yllättävä isompi harmi saa aiemman pienen harmin mystisesti katoamaan ja menettämään merkityksensä. Jokin asia katkaisee harmituksen vallitsevan tilan tai negatiivisen ajatuksen kehän ja siitä ikään kuin yhtäkkiä vain pullahtaa ulos eikä harmi enää tunnukkaan samanlaiselta. Mielessä isoksi kasvanut harmistuksen aihe kutistuu yhtäkkiä olemattomaksi.

Tätä oivallusta pohtiessani muistin kuinka joskus kauan aikaa sitten katsoin yhtä hömppäohjelmaa tv:stä ja ohjelman sivulauseessa vastaan tuli eräs näppärä muistisääntö, joka auttaa usein näissä elämän pienissä ärripurreissa. Eräänlainen taikatyökalu, joka saa melkein aina ainakin itselläni harmistuksen katoamaan. Muistisääntö on alunperin ollut engalnniksi ja se ei ihan suoraan toimi suomeksi käännettynä mutta mukaellen muistisääntö suomeksi voisi olla esimerkiksi "NäKYVä". Tiivistäen kyse on siitä, että teen harmitusta nostavan tunteen syyn näkyväksi eli joka kerran, kun hermot menevät tai meinaavat mennä pitää tarkistaa neljä "pientä" elämän perusongelmaa kuntoon ensin.

Käytännössä: silloin kun hermot meinaavat mennä - pysähdy ja kysy itseltäsi seuraavat neljä asiaa:

1. Nä (Nälkä) - Oletko nälkäinen?

2. K (Kiukku tai viha) - Miksi ja/tai kenelle olet vihainen?

3. Y (Yksinäisyys) - Oletko yksinäinen?

4. Vä (Väsymys) - Oletko väsynyt?

Mikäli vastaat mihin tahansa näistä neljästä kysymyksistä myöntävästi, pyri priorisoimaan tuon asian "korjaaminen" tärkeimmäksi tavoitteekseksi ja ratkaisemaan kyseinen ongelma ensin ja palaa vasta sitten uudelleen pohtimaan hermojen menettämisen partaalle ajanutta aihetta. Usein harmistukseen ei enää olekaan tarvetta vaan olo on jo helpottunut. Mieliala pienissä arjen harmeissa korjaantuu usein yksinkertaisesti huolehtimalla ihmisyyden alkukantaisista tarpeista elämää ylläpitävillä yksinkertaisilla lääkkeillä: ravinnon, anteeksiannon, läheisyyden ja levon avulla. Olen alkanut ymmärtää, että ihmisyydessä nämä perustarpeet ovat oikeasti ihan hemmetin isoja asioita kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja tasapainon säilyttämisen näkökulmista. Tasapainon tilaa ja sisäistä hyvinvointia voisi kuvata vaikka alla olevan kuvan avulla. Kun aineelliset, aineettomat ja tunneperäiset tarpeet ovat tyydytettynä "sisäinen tähtemme" jaksaa loistaa ja säteillä valoa ympärilleen.

NaKYVa2_2.jpg

Mitä enemmän asiaa olen miettinyt ja kokeillut, sitä vakuuttuneempi olen, että aivan käsitämättömän moni asia korjaantuu näillä neljällä lääkkeellä. Väitän, että jos tuohon toiseen vastauskohtaan "Miksi ja/tai kenelle olet vihainen" jatkaisi ajatusta vielä siten, että kysyisi jatkokysymykseksi "mitä tai ketä minun pitäisi ymmärtää?" niin tämän kaavan avulla selvitettäisiin jopa yhteiskunnallisia ongelmatilanteita.

Ainakin meidän arjessamme valtaosa eskaloituvista tilanteista juontaa juurensa nälkään (fyysiseen puutteeseen), vihan tai yksinäisyyden tunteisiin ihmisyydessä sekä väsymykseen (henkisen tai fyysisen levon puutteeseen) arjessa. Nämä ongelmat jos korjattaisiin maailmasta ensin, jäisi jäljelle paljon vähemmän konflikteja.

Yksilötasolla olen muutenkin miettinyt paljon sitä, miten erilaisten ihmisyyden eri osa-alueiden puute vaikuttaa meihin ihmisenä sekä miten tämä näkyy käyttäytymisessä tai ajatuksissamme. Moni ihminen on vähintäänkin joskus elämässään kokenut puutetta rahasta, turvallisuudesta, fyysisestä terveydestä tai muista elämän perustarpeista. Valtavan moni ihminen kokee päivittäin puutetta läheisyydestä, toisen ihmisen kanssa keskustelusta, sosiaalisesta kanssakäymisestä tai ylipäätään puutetta ymmärretyksi tulemisesta. - Ja miten valtavan moni työikäinen ja perheellinen ihminen kokeekaan puutetta levosta?! Kuulostaa absurdilta mutta väitän, että aika moni ihmisyyden ongelma korjaantuisi ihan sillä, että ihmiset oppisivat ja kykenisivät lepäämään riittävästi päivittäin. Että tekisimme vähemmän ja pysähtyisimme enemmän. Hyväksyisimme, että vähempikin riittää eikä ole pakko jaksaa, jos ei jaksa.

Tätä näkökulmaa olen itse kantapään kautta opiskellut jo monessa eri elämän vaiheessa. Olen oivaltanut, että usein juuri nämä niin kutsutut "pienet ja itsestään selvät" asiat ihmisyydessä ratkaisevat todella paljon koko elämän hyvinvoinnin mittakaavassa. Kykenen tekemään parempia ja itselleni oikeampia päätöksiä, kun nämä neljä perusasiaa ovat kunnossa. Osaan olla itselleni ja muille armollisempi, kun nämä neljä perusasiaa on ensin hoidettu kuntoon. Muistan olla huomaavaisempi ja ystävällisempi muille ihmisille ja pystyn pitämään asiat oikeassa mittakaavassa, kun nämä perusasiat on ensin huomioitu. Tiedän, että maailmassa on valtava määrä ihmisiä, joilla on puutetta ihan elämän perusasioista kuten ruuasta tai vedestä ja toivon hartaasti, että jonakin päivänä myös globaalisti löytyisi resurssien jakamiseen tasapaino sen suhteen, että ensin hoidettaisiin kuntoon elämän perustarpeet kaikille ja vasta sitten alettaisiin käydä sotaa informaation, vallan tai taloudellisen kasvun nimissä.

Oivallus on siis kuitenkin siinä, että joskus isojakin asioita voi korjata yllättävän pienillä korjausliikkeillä. Ison veneen uppoamisen voi estää pitämällä pohjassa tulpan paikoillaan. Pieni ystävällinen sana tai toisen huomioiminen arjessa voi joskus olla koko elämän suunnan muuttava asia tuolle toiselle. Pieni asia sinulle voi olla valtavan merkityksellinen jollekulle toiselle. Arvostetaan siis myös pieniä puroja, elämän perusasioiden tasapainoa ja toisiamme. Joskus myös pienet oivallukset johtavat suurten asioiden äärelle kuten tänään. Uskon pienten asioiden kantavaan voimaan ihmisyydessä ja monta pientä asiaa yhdessä muodostavat paljon isomman kantavan voiman kuin osaamme kuvitella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oivallus, työkalu, tasapaino, oppiminen

Ruuhkavuodet kaikilla mausteilla

Sunnuntai 17.12.2017 klo 15:39

Välillä tuntuu, että nämä blogitekstit kypsyvät mielen hiljaisissa sopukoissa kuin vuosikertaviini tai hartaudella kypsyvä juusto, joka muodostaa uuden kuplan hitaasti mutta varmasti. Kirjoitusprosessin alussa on vain kasa aineksia, jotka vaihtelevat joka kerta ja lopputulemaa on kovin vaikea hahmottaa ennen varsinaista kypsyttelytyötä. Ajatus kypsyy hitaasti, se imee itseensä erilaisia vivahteita vaivihkaa ja pyytämättä ja lopulta aika paljon alkuperäisistä aineksista muuttuu matkan varrella. Vähän kuin itse elämäkin. Alussa olemme kaikki alastomia, perustarpeilla varustettuja ja ilmennämme viattomuutta puhtaimmillaan. Matkan varrella tarttuu mukaan monenlaista ja jokainen kokemus kypsyttää niin fyysistä, henkistä kuin syvimmällä tasolla sielullista kasvuamme. Mitä vanhemmaksi vartumme sen vähemmän koemme olevamme viattomia mutta sen sijaan olemme mahtavia erilaisilla maun vivahteilla kypsyneitä ainutlaatuisia yksilöitä. Todellisia vuosikerta-aarteita!

Tämänkertainen ajatus taisi alunperin lähteä siitä, miten olen alkanut ymmärtää sanan ruuhkavuodet jotenkin uudella tavalla. Ei niin, että tietyssä elämän vaiheessa olisimme jotenkin täysin ruuhkautuneita, ylibuukattuja ja arjen kiireen uuvuttamia valtateitä - vaan jotenkin siten, että keski-ikä tuo arjen täyteyden lisäksi kyvyn hallita ruuhkaa monella eri tasolla. Työelämässä alkaa viimeistään keski-iässä pohtia asioiden tärkeysjärjestystä ellei ole sitä jo aiemmin tehnyt riittävän perusteellisesti. Syntyy uudenlainen arvomaailma ja juuri sellaiset prioriteetit, jotka vain kokemuksen ja sopivan paineen kautta voivat meissä tiivistyä. Syntyy ehkä vähän uudenlainen minä, joka muistaa nuoruusvuosia paremmin huomioida myös oman itsen, sisäisen kasvun ja ikääntyvän kehon tarpeet. Syntyy armollisuus itseä kohtaan ja sen muassa myös uutta lempeyttä muita kohtaan. Alkaa pehmentyä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin eikä enää tarvitse nuoruuden nimissä olla jotain muuta kuin on. Paineen alla tärkeysjärjestys selkeytyy ja päättäväisyys lisääntyy. Puhuu suunsa puhtaaksi rohkeammin mutta rakkaudellisemmin :)

Omassa arjessa on loppuvuosi ollut kovin ruuhkaista ja joskus havahduin miettimään tuota edellistä. Sitä, että haluanko omassa elämässäni, että olen kuin apteekin luukku, jossa jokainen jonottava yksilö tarpeineen on saman arvoinen ja suoritan asia kerrallaan tuota loputonta jonoa eteenpäin. Palvelen itseäni ja maailmankaikkeutta kuin kassaneiti ystävällisesti hymyillen mutta samalla sisäisesti ahdistuen siitä, ettei ruuhkavuosien jono oikeastaan lyhene vaan aina tulee uusia haasteita, uusia mahdollisuuksia, uusia velvoitteita ja uusia oppimiskokemuksia. Haluanko, että kaikki arjen asiat ovat vuoronumero -periaatteella samassa jonossa kasvavan syyllisyydentunteeni palveltavana? En tietenkään! Olen omaa arvomaailmaani peilannut ja priorisoinut tietoisesti kohta kaksikymmentä vuotta. Aina nuoruuden opiskeluvuosista alkaen tavalla tai toisella.. Silti arvoja pohtiessa nousee aina uudenlaisia mietteitä. Kustakin elämäntilanteesta riippuen aina erilaista hämmennystä ja uusia arvokysymyksiä. Ovatko ystävyyssuhteet ja parisuhde saman arvoisia silloin, kun aika on kortilla? Ovatko opiskelu tai työ saman arvoisia kuin omaan hyvinvointiin vaikuttava sosiaalinen elämä tai harrastukset? Onko lapseni aina ja kaikessa tärkeämpi kuin oma hyvinvointini vai nimenomaan toisin päin? Mihin oikeastaan minä ja omat henkiset, fyysiset tai sieluni tarpeet sijoittuvat ranking -listalla, jos asioita oikein alkaa laittamaan tärkeysjärjestykseen?

Omat arvot ja niiden tiedostaminen ovat oikeastaan juuri ruuhkavuosien pelastusrenkaita. Mitä selkeämpi elämän ja ihmisyyden eri osa-alueiden tärkeysjärjestys itselle on, sitä vähemmän tarvitsee tuskailla tai suorittaa sellaisissa hetkissä, kun on kerralla liikaa kaikkea. Arvot ja sen tukena armollisuus itseä kohtaan ovat kuin helmiä, jotka loistavat kirkkaina kaiken paljouden keskellä. Tuikkivat joulutähden lailla ohjaten oikeaan suuntaan ja valaisten polkua eteenpäin. Tarjoten poistumisväylän ruuhkaisesta kohdasta. Ja antaen sisäistä varmuutta poiketa suunnasta aiemmin suunnitellulla reitillä. Uskoa siihen, että ruuhkavuosien jumittava flow voi oikeastaan olla sitä kaikista suurinta rakkautta ja mahdollisuus valita uusi polku tai vaihtoehtoinen reititys jotain vähemmän ruuhkaista ja ehkä kauniimpaa väylää pitkin. Toisaalta ruuhkainen elämänkohta on myös aina mahdollisuus pysähtyä ja huomata, ettei ole pakko edetä mihinkään. Voi vain hengittää syvään ja huomata, että juuri tässä ja nyt on hyvä. Niin kutsutut ruuhkavuodet ovat oikeastaan ne parhaat "valaistumisvuodet". Loputtomia mahdollisuuksia nähdä toisin, havainnoida omaa sisintään ja uudelleen muokata omaa arvomaailmaansa. Huomata vaikka, että nukkuminen on sittenkin aika tärkeää :) Halaaminen vielä tärkeämpää..

Alkuperäinen ajatus on saanut lisää mausteita sisäisessä kypsymisprosessissa ja olen erään koulutuksen myötä oivaltanut tämän ruuhkapuuskan lisäksi sen, että paras ja parhaiten omaa elämäntehtävää palveleva lopputuote syntyy siitä, että ymmärtää ja sallii elämän ruuhkaisuuden ja runsauden olevan tarkoituksenmukaista havaintojen, kokemusten ja oppimiskokemusten keruun vaihetta. Että se kuuluu asiaan ja on vain hyvä, että työkaluja ja kokemuksia kertyy paljon ihmisyyden polulla. Se on juuri tarkoituskin! Kaikista havainnoista, kokeiluista ja kokemuksista syntyy lopulta jotakin uutta. Yksilötasolla jokaisen elämäntehtävänä on suodattaa ja tiivistää kaikesta koetusta jotain uutta ja ainutkertaista. Tulkintaa, uusia oivalluksia, ihmeitä ja ihmisyyden eri muotoja. Meidän jokaisen tehtävänämme on sanoittaa, kuvittaa ja säveltää juuri se sinun kauttasi yksilöllisesti suodattuva ihmeellinen ja ainutlaatuinen teos. Sinä itse. Teot, sanat, ajatukset ja olemus. Valo ja läsnäolo, joka syntyy juuri niistä kokemuksista kuin sinulle on suotu. Elämän palvelutarjoama, joka on sinun itsesi luoma ja sinun valitsemiesi kokemustesi sävyillä maustettu. Todellinen taideteos kaikilla mausteilla!

Pohjimmiltaan ihmisyys on kuin aaltoilevaa virtaa näiden erilaisten vaihden välillä. Kokemusten keräämisen ja havainnoinnin sekä toisaalta pysähtymisen, testaamisen ja suodattamisen välillä. Jokaisesta aallosta syntyy lopulta hitaasti kypsytelty helmi, joka on juuri sinun sisäisen paineesi alla hioutunut ja täydellinen. Näiden kaikilla mausteilla ryyditettyjen ruuhkavuosien helmien myötä toivotan jokaiselle rakkaudellista ja juuri sinun sielusi valaisemaa joulun aikaa! Olkoon tuleva vuosi ihmeitä täynnä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: arvot, armollisuus, ruuhkavuodet, arjen kiire, oivallus

Ihan ihmisen puolikkaana

Sunnuntai 19.2.2017 klo 12:03

Ammennan teksteihini aiheita usein asioista, joita koen tai kuulen ja joita pysähdyn pohtimaan. Ellinooran Leijonakuningas -kappaleen synnyttämä ajatus tuntui erityisesti pysäyttävältä juuri tässä hetkessä. "Tänään ihmisen puolikas, on huomenna leijonakuningas.."

Oma oivallukseni menee oikeastaan päinvastoin kuin tuossa laulussa: Tänään leijonakuningas, on edelleen sisimmässään ihmisen puolikas.  Hämmentynyt ihmislapsi, joka etsii itseään, etsii turvaa ja etsii hyväksyntää vaikka olisi näennäisesti titteliltään Yhdysvaltain presidentti tai suuryrityksen johtaja tai kokenut asiantuntija omalla alallaan. Syvällä sisimmässä me jokainen olemme vähän "puolikkaita" - kannamme mukanamme erilaisten elämänkokemusten värittämää epävarmuuden tunnetta tai tarvetta siitä, että joku itseä viisaampi tai kokeneempi pitäisi huolta, neuvoisi ja tukisi. Harva ihan oikeasti haluaa kulkea elämän polkuaan yksin, tehdä isoja päätöksiä elämässään yksin tai edes valita suuntaa eteenpäin risteyksessä yksin. Epävarmuuden hetkinä ainakin minä huomaan olevani ihmisenä puolikas, vailla turvaa ja rohkaisua. Puun taimi, joka koettaa selviytyä hengissä päivästä toiseen.

Pysähdyin huomaamaan myös omasta keskeneräisyydestäni sen, että olen vuosien saatossa suhtautunut hiukan ylimielisesti työelämässä sellaisiin ihmisiin, joiden olen kokenut olevan epäpäteviä tehtäviinsä. Ihmisiin, jotka ovat eksyneet liian suuriin saappaisiin tai ajautuneet ikäänkuin vääriin tehtävin omaan osaamistasoonsa nähden. Ihmisiin, jotka lähinnä selviytyvät erilaisten tiedon / ymmärryksen puutteesta johtuvien ongelmien yli päivästä toiseen oppimatta mitään tai muuttamatta suuntaa vain, koska on helpompaa selitellä virheitään kuin oppia. Huomaan kuitenkin nyt, että että ihmisenä kasvussa ja henkisen sisäisen tasapainon löytymisessä on paljon tällaista samaa "selviytymistä". Tilanteita, joista omasta sisäisestä epävarmuudestani johtuen kuljen yli pysähtymättä tai miettimättä miksi kyseinen tilanne on olemassa. Mitä minun tulisi oppia, jotta pääsisin eteenpäin? Mikä on tämän tilanteen tarkoitus tai mikä on minun elämäni merkitys tälle kokemukselle?

Teini-ikäinen tyttäreni on joskus omaan elämäänsä turhautuneena kysynyt minulta, että "mitä järkeä on ylipäätään elää, jos elämän tarkoituksena on vain ammatin hankkiminen, työssä käyminen ja se, että käyttää loppuelämänsä työntekoon vain rahoittaakseen tätä kehää, jota kutsumme elämäksi?" Elämmekö ihmisyyttä vain rahoittaaksemme asumista ja ravintoa, rahoittaaksemme välttämättömiä tarvikkeita arjessa sekä sitä, että pystymme kulkemaan töihin ja takaisin vain saadaksemme rahaa käydäksemme töissä? :) Aika hyvä kysymys ja tärkeä avain pohdintaan koko ihmiselämän tarkoituksesta. Onko tarkoituksena vain selviytyä vai aidosti oppia jotakin matkan varrella?

Jos teen saman "virheen" elämässä uudelleen, tarkoittaako se, etten ole oppinut mitään? Vai koenko samankaltaisen kokemuksen toistamiseen jotakin uutta oppineena mutta päädyn silti samaan ratkaisuun uudelleen? Itse en koe, että kokemus olisi tällöin ollut tarpeeton vaan päin vastoin - olen oppinut jotakin ja kenties jo ensimmäisellä kerralla päätynyt intuitiivisesti "oikeean suuntaan". Se, etten aina muista pysähtyä tarkkailemaan itseäni tai tekemiäni valintoja on epävarmuutta minussa - vajavaisuutta, joka kuuluu ihmisyyteen. On helpompaa sulkea silmänsä ja kiertää "sokeana" tuttua kehää kuin avata silmät ja pysähtyä. On usein helpompaa pettää sekä itseään että muita kuin olla rehellinen ja ottaa opikseen. Oppiminen ja aiemmista kaavoista irti päästäminen tekee usein kipeää. Silti jokainen kuljettu kierros antaa uudelleen mahdollisuuden oppia ja oivaltaa. Jokainen hetki tarjoaa mahdollisuuden sisäiselle kasvulle ja tähän mahdollisuuteen uskallan tarttua vähintäänkin niissä hetkissä, jolloin kipu tai pelko ei estä minua pysähtymästä.

Onko siis ihmisyys olemassa, jotta kasvaisimme ulkoisesti kokonaisiksi vaikka olemme sisäisesti puolikkaita? Vai onko sittenkin tärkeämpää oppia hyväksymään olevansa inhimillinen, vaillinainen ja keskeneräinen - Puolikas, joka on kaikessa vajavuudessaan silti täydellinen kussakin hetkessä. Juuri sellainen kuin on, esittämättä itseään suurempaa, muita viisaampaa tai ehjempää kuin todellisuudessa on. Tämän puoleen taidan itse kallistua. Olen kiitollinen tästä oivalluksesta ja haluan löytää itsestäni rohkeutta olla vähän "puolikas" - sanoa ääneen tarvitsevani tukea ja turvaa. Etsiväni turvallisuutta ja ohjausta. Ainakin siltä tuntuu juuri nyt, tässä rehellisyyden ja epävarmuuden hetkessä. Tällaisena kuin olen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Henkinen kasvu, ihmisyys, ihmisen puolikas, oivallus

Henkinen majakka

Lauantai 4.10.2014 klo 13:22

Tämän päivän keskustelujen pohjalta syntyi pitkästä aikaa tarve kirjoittaa. Varmuus oikeasta suunnasta ja hetkellinen upea oivallus. Oma elämän polku näyttäytyi uudessa valossa ja muistan taas, miksi tie on joskus ollut kivinen tai sumuverhoon kätkeytynyt. Jotta oppisin uskomaan sisäiseen ohjukseen. Olemaan epäröimättä ja luottamaan siihen, että tie vie aina eteenpäin.

Keskustelimme siitä, miten valaistuneet ja suureen henkiseen elämäntehtävään johdatetut yksilöt tulevat usein itämaisista kulttuureista, materiaalisesti köyhistä olosuhteista ja nousevat majakan lailla esiin tuoden lohtua ja tukea useille puutetta ja hätää kärsiville ihmisille. Miksi näin ei tapahdu yhtä usein täällä länsimaissa? Ja millainen olisi länsimaissa syntynyt ja kasvanut "valaistunut" henkilö? Onko kyse sattumasta vai erilaisesta väestön määrästä? Henkisiä opettajia ja ihmeparantajia on aina ollut ihmiskunnssa ja kaikissa kulttuureissa. Yksilöitä, joiden opetusten nimeen vannotaan ja jotka huokuvat ympärilleen lempeyttä ja sisäistä voimaa. Joita saatetaan pitää yhteisölle uhkana tai ihmeiden tekijänä ja pelastajana. Shamaaneja, pappeja, parantajia, opettajia - koko kansan äiti- tai isähahmoja, jotka ovat keräännet ympärilleen ihmismassoja ja uskollisia oppilaita. Osalla tällainen "heimon vanhimman" ja henkisen opettajan tehtävä kantaa läpi koko elämän, osalla taas arvostus ja uskottavuus rapisee ajan saatossa ja seuraajat kaikkoavat uuden tähdenlennon matkaan.

Uskon vahvasti, että täällä länsimaisessa kulttuurissa todellinen henkinen johtaja ja opettaja on henkilö, joka onnistuu omalla esimerkillään ja ajatuksillaan muuttamaan maailmaa. Valaistunut johtaja ja arjen innoittaja joko työelämässä, valtionhallinnossa, politiikassa tai arjen yhteisöissä. Ihminen, joka saa myös muut innostumaan ja uskomaan itseensä. Ajatusten johtaja ja onnellisuuden tartuttaja arjen elämässä. Oikeastaan aika harva ihminen nyky-yhteiskunnassa ehtii tai haluaa lähteä etsimään henkistä "valaistumista" tai sen suurempaa elämäntehtävää kuin oman itsen ja perheen hyvinvointia sekä perusturvallisuutta ja menestystä elämässä yleisesti. Henkilö, joka uskaltaa visioda ja pyrkiä johonkin paljon tätä suurempaan on poikkeus. Ihminen, joka on valmis tekemään sitkeästi töitä saavuttaakseen vielä enemmän ja luodakseen jotain aivan uutta, on arvossaan ja nousee muusta massasta esiin kuin se aiemmin mainittu "henkinen majakka" itämaisissa kulttuureissa.

Tällaisille vahvoille ja innostaville johtajille on kysyntää nykymaailman epävarmuudessa. Rauhallisuutta ja turvaa huokuville majakoille, jotka saavat sisäisellä valollaan myös muut tuntemaan olonsa paremmaksi kaiken myrskyn ja kansainvälisten ristiriitojen keskellä. Nykypäivän henkinen johtaja on ennen kaikkea ihmisten johtaja; oivaltava, nöyrä ja avoin. Toimii esimerkkinä muille ja kantaa rohkeasti vastuun tekemisistään ja päätöksistään. Ei haukkaa liian isoa palaa kerralla vaan onnistuu säteilemään ympärilleen uskoa tulevaan ja luomaan yhdessä muiden kanssa jotain uutta ja merkittävää. Iloitsemaan ja palkitsemaan pienistäkin askeleista kohti parempaa. Muuttamaan omien ajatustensa lisäksi muiden ajattelua ja suhtautumista ympäröivään maailmaan. Tartuttamaan oivaltamisen kipinän ja sirottelemaan pieniä onnellisuuden hippusia ympärilleen, minne ikinä kulkeekaan.

Tämä on minun illuusioni ja elämäntehtäväni. Uskon, että tällaisia "valaistuneita ihmisten johtajia" löytyy niin työelämästä, perhe-elämästä, yhteisöistä kuin ystävyyssuhteistakin. Uskon myös, että jokaisella ihmisellä on sisimmässään jo olemassa avaimet siihen, että voi itse ryhtyä tällaiseksi "valaistuneeksi" esikuvaksi muille. Ainakin voi ryhtyä sitkeästi harjoittelemaan sitä ja arjen pienillä valinnoillaan voi tukea oman hyvinvointinsa lisäksi myös ympärillään olevien sisäistä rauhaa ja hyvinvointia. Voi toimia henkisenä majakkana muille yhtälailla työelämässä johtajana, lähiesimiehenä, alaisena tai harjoittelijana. Tai sirotella toivoa ja onnellisuutta pieninä palasina perhe-elämässä äitinä, isänä, sisaruksena, mummina tai kummina. Ystäväpiirissä uskottuna tai harrastusporukassa yhtenä muista. Oma suhtautuminen ja esimerkin voima on valtava. Kiitollisuuden ja sisäisen rauhan voima. Läsnäolon ja lempeyden voima.

"Innosta ihmisiä, rohkaise heitä, auta heitä uskomaan itseensä ja anna heille mahdollisuuksia, joiden avulla he voivat nostaa itsensä kuiville nykytilanteestaan. Kun teet niin, voimaannutat heitä - eikä toisen hyväksi voi tehdä mitään suurempaa kuin antaa voimia siihen, mitä hänen pitää tehdä luodakseen omasta elämästään tyydyttävämpää." - Rhonda Byrne

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: onnellisuus, henkinen hyvinvointi, valaistunut johtaja, oivallus

Hengitys

Keskiviikko 6.10.2010 klo 15:12

Eräs parhaita kielikuvia Tuulikki Saariston Taikasanat - kirjassa on mielestäni ollut sanonta, että "Elämä on kuin hengitystä: jatkuvaa liikettä sisään ja ulospäin".

Silloin kun ihminen hengittää sisäänpäin, hän kääntyy itseensä, sukeltaa ytimeensä ja omaan sisäiseen maailmaansa. Tässä sisään hengitysvaiheessa sielu on kääntyneenä alkulähteensä äärelle. Tämä on tila, jossa oivallukset ja sisäinen kasvu tapahtuu. Jokaista sisäänhengitystä seuraa luonnollisesti aina uloshengitysvaihe, jolloin taas koemme ulkoisen maailman ja sen todellisuuden, joka on olemassa vain siksi, jotta voisimme peilata itseämme ja tätä sisäistä tilaamme. Jokainen ulkoisessa todellisuudessa koettu asia ja tapahtuma on kuin vihje, joka auttaa meitä eteenpäin jälleen seuraavassa sisään hengitysvaiheessa.

Tämä "hengitys" on loppumatonta liikettä näiden kahden tilan välillä ja joka kerran pääsemme aina hiukan syvemmälle itseemme, saavutamme oivalluksia, joiden kautta voimme kasvaa ja laajentaa tietoisuuttamme kerros kerrokselta. Teemme väistämättä oivalluksia joka kerran, kun olemme itse valmiita kasvuun ja oppimiseen. Usein oivallamme jopa samoja asioita monta kertaa elämämme aikana mutta aina uudesta näkökulmasta.

Kun tietoisuutemme laajenee, on kuin kohoaisimme ylöspäin ja alkaisimme nähdä saman maiseman uudesta perspektiivistä, laajemmin kuin ennen. Uskon, että kukaan meistä ei voi elää hengittämättä, joten koko ikuisuuden mittainen prosessi syntyy tästä jatkuvasta liikkeestä, oivalluksista ja kasvusta. Jokainen voi omalla kohdallaan vaikuttaa siihen, miten nopeaa tämä hengitysliike on ja miten kauan käyttää kuhunkin vaiheeseen. Hengittääkö vapaasti ja rentoutuneesti vai sukeltaako syvälle itseensä ja pidättää hengitystään kunnes happi loppuu?

Toinen kielikuva, joka syntyi tässä eräänä päivänä kuvaa myös hauskasti tätä elämän jatkuvaa kasvun prosessia. Selitin omaa parantumisprosessiani eräälle ystävälleni ja huomasin vertaavani elämää tietokonepeliin. Jokainen kasvun vaihe elämässä on kuin oma pelikenttänsä tai pelin taso, joka on läpäistävä päästäkseen eteenpäin. Pelissä on mukana aina useita vihjeitä, joiden avulla voi päästä nopeammin eteenpäin tai joskus jopa suoraan oikotietä seuraavalle tasolle. On pidettävä silmänsä auki ja huomattava nämä ympärillämme olevat vihjeet ja "madonreiät" seuraaville tasoille.

Jos kuljemme laput silmillä, voi pelaaminen olla kenties hauskaa ajanvietettä muttei se vie meitä eteenpäin kovinkaan nopeasti. Joskus käy niinkin, että joku kyllästyy seikkailemaan samassa pelissä vuodesta toiseen ja päättää lopettaa koko pelin. Uskon, että tällöin "pelaaja" vain palaa lähtöruutuun ja joutuu aloittamaan koko homman alusta uudelleen. Joka kerran syntyessämme maan päälle tämä "peli" alkaa alusta ja edessä on samat haasteet. Joudumme yhä uudellen tekemään samat oivallukset ja valinnat elämässämme kunnes saavutamme päämärämme. Ehkä pelaajahahmo vain vaihtuu mutta peli on yhä sama ja edessä loputon määrä uusia tasoja, jotka pitää läpäistä ennen seuraavaa.

Minun parantumisprosessini on saanut uutta vauhtia juuri erään tällaisen "vihjeen" kautta. Ystäväni otti minuun yhteyttä ja ehdotti lähtemään mukaan avukseen Äiti Maa-messuille. Tartuin tähän vihjeeseen ja koin jälleen aivan upean ihmeen tällä fyysisellä tasolla. Sain lauantai-iltana hoitoa polveeni ja hoidon myötä huimasti lisää ymmärrystä sisäiseen eheytymisprosessiini. Hoidon aikana tapahtui jotain ihmeellistä, jokin polveni sisällä ikäänkuin liikahti ja sen myötä kipu katosi. Vasta aamulla tajusin, etten enää tarvinnut kyynärsauvoja lainkaan. Jalkani oli alkanut jälleen kantaa ja kipu oli kokonaan poissa. Kiitos kaikille parantavia ajatuksia lähettäneille! Jokainen niistä on ollut varmasti tärkeä osa sitä kokonaisuutta, että tällainen ihme voi tapahtua. :)

Vasta tämän polvivamman myötä olen tajunnut, miten paljon oivallettavaa tässä elämässä onkaan! Että tavoittaessani oivalluksen itsessäni, huomatessani asiat, joita minun tässä hetkessä kuuluu työstää, aukeaa aina valtava määrä lisää oivallettavaa. Yksi suuri oivallus johtaa aina lopulta seuraavaan teemaan ja uuteen vielä suurempaan oivallukseen. Joka kerran tässä oivallusten vuossa vapautuu jotakin, josta olen pitänyt yhä kiinni, tunnesidoksia, ahdistusta, pelkoja tai vaikka naurua, jota olen pidättänyt. Kuten hengitystyö ihmiselimistössä kuljettaa kehoon elintärkeää happea ja toisaalta poistaa myrkyllistä hiilidioksidia samoin tämä oivallusten virta, elämän hengitys toimii sekä ravitsevana että puhdistavana voimana meissä jokaisessa.

Kuin hengitys, joka vapasti kulkee, jatkuu tämä loputon oivallusten virta minussa ja puhdistaa syvältä sisimmästä mieleni luomaa harhaa. Annan yhä enemmän itselleni anteeksi joka päivä. Tämä prosessi on aivan ihmeellinen! Se tapahtuu kaikilla tasoilla, se kuljettaa kuonat pois sismmästäni ja ilmentyy huikeina ihmeinä arjen tasolla. Ja minun ei todellakaan tarvitse tehdä muuta kuin sanoa itselleni: "Minä annan itselleni anteeksi". Tarkkailla ja oivaltaa. Miten helppoa ja niin antoisaa! 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: anteeksianto, oivallus, jatkuva liike

Kultainen lanka

Sunnuntai 6.6.2010 klo 15:55

Havahduin tänään huomaamaan, että kulkiessani henkistä tietä viime vuodet olen kulkenut ajatusteni tasolla usein hauskalla tavalla ympyrää. Jokin ajatus tai oivallus saa uuden syvyyden tai merkityksen, kun kohtaan tai oivallan sen uudelleen vuosien kuluttua. Vähän samaan tapaan kuin hyvä kirja, jonka luet mutta joka ”aukeaa” lukijalleen aivan uudella tavalla, kun sen lukee toisen tai kolmannen kerran.

Aamulla, kun heräsin ja luin päivän opetusta ihmeiden oppikurssista koin oivaltaneeni jotain suurta ykseydestä ja siitä, mitä Kristus meissä ilmentää. Koin oivaltaneeni sen ”näkymättömän langan”, jonka varassa ikään kuin roikun tässä elämässä. Langan toinen pää on kiinnitetty minun päälakeeni ja toinen pää on taivaassa: kuin olisin marionettinukke, joka näyttelee näytelmäänsä täällä harhan maailmassa ja kuitenkin olen jatkuvassa yhteydessä siihen voimaan, joka näitä moninaisia nukkeja täällä ”näyttämöllä” liikuttelee.  Tämän voiman kautta kaikki nämä kuvitteelliset ”nuket” ovat yhteydessä toisiinsa, tämän voiman kautta olemme Yhtä. Näytellessämme kaikkia näitä elämän näytöksiä kuvittelemme olevamme erillisiä yksilöitä, ainutlaatuisia ja olemme antautuneet usein hyvinkin toisissamme omaan rooliimme. Unohdamme sen näkymättömän kultaisen langan, jonka varassa jokainen meistä näytelmäänsä näyttelee. Langan toisessa päässä on kuitenkin aina vain yksi ajatus, yksi voima ja yksi tarkoitus. Ja tämän näkymättömän langan muistaessani voin muistaa olevani yhtä jokaisen olevan kanssa.

Päivän opetus koski rajattomuutta ja Kristuksen olemusta meissä jokaisessa. Ja kun oivalsin tämän ajatuksen näkymättömästä kultaisesta langasta joka yhdistää kaikki nämä Luojan lapset toisiinsa muistin yhtäkkiä kirjan, jonka luin monta vuotta sitten. Kirja kertoi jotain sisäisestä kauneudesta ja hyvinvoinnista enkä nyt muista enää edes sen kirjoittajaa. Muistan kuitenkin, että kirja oli ensimmäisiä edes hiukan henkisiä niteitä, joita olen koskaan lukenut. En usko siihen aikaan vielä edes varsinaisesti olleeni tällä henkisen kasvun tiellä, ainakaan tietoisesti. Luin kirjan kesälomani iloksi ja makasin nurmikolla auringossa. Tässä kauneuden oppaassa ohjattiin kuitenkin kuvittelemaan hyvin ohut kultainen lanka päälaelta taivaaseen ja visualisoimaan miten paljon ryhdikkäämpi ja keveämpi olo tästä ajatuksesta tulee. Kirja opasti myös kuvittelemaan, että tämä lanka olisi hiuksen hieno yhteys korkeampaan voimaan, Luojaan. Ja harjoitus sai mielestäni siinä hetkessä aikaan hurjan muutoksen olemuksessani. Tunsin, että kehoni massa hävisi olemattomiin ja ryhtini koheni silminnähden. Jos tällainen ohut lanka minua jaksaa kannatella, miten kevyt kehoni mahtaa ollakaan, ajattelin. Ja ajatus kultaisesta langasta sai minut tuntemaan itseni arvokkaaksi, siunatuksi ja turvatuksi. Ollessani yhteydessä Luojaan tämän langan kautta tulisin aina olemaan turvassa.

Ja miten suuri tämä oivallus on ollutkaan juuri siinä hetkessä! Nyt sitten havaitsen oivaltaneeni tämän saman näkymättömän langan olemassa olon taas uudelleen. Ja yhtäkkiä tämä oivallus saa aivan uudet mittasuhteet ja näkökulman. Ajatellessani tällaista lankaa, jonka varassa elämäni näytelmää näyttelen, muistan siinä hetkessä olevani todellisuudessa Henki ja yhteydessä Luojaan. Huomaan todellakin olevani turvassa joka hetki ja kaiken näkemäni olevan vain harmitonta harhaa.

Tämä samojen oivallusten uudelleen tekeminen ja syventyminen todentavat mielestäni hyvin sitä, miten oma näkemyksemme maailmasta muuttaa sitä, miten maailman koemme. Huomaan, että vaikka oivallan saman asian uudelleen vuosien kuluttua, en ole sittenkään kiertänyt kehää, vain laajentanut omaa näkökulmaani ja nyt sama ajatus näyttää erilaiselta ja saa aivan uuden merkityksen. Koen, että nämä erilaiset oivallukset, ajatukset ja kokemukset ovat todellakin kuin kehä, jonka keskellä kaiken ydin on. Olemme jatkuvassa yhteydessä tähän ytimeen ja todellisuuteen mutta tarvitsemme näitä erilaisia kokemusten polkuja pystyäksemme laajentamaan näkökulmaamme yhä enemmän. Mitä laajemmalla kokemusten kehällä olemme, sitä selvemmin alamme kokonaisuuden hahmottaa ja sitä kirkkaammin ja selkeämmin pystymme näkemään myös näiden kehien ohi todellisuuteen ja kaiken ytimeen. Kun katsomme ydintä riittävän etäältä, ymmärrämme, että sitä ympäröivät kehät ovat ainoastaan oman elämän matkamme jättämiä jälkiä, harhan jalanjälkiä, jotka pian häviävät ja lakkaavat olemasta. Kuin lentokoneen jälki taivaalla, joka näkyy hetken ja haihtuu sitten olemattomiin. Etsiessämme kaiken ydintä, olemme kikertäneet yhä laajentuvaa kehää sen ympärillä kuitenkaan näkemättä sitä. Todellisuudessa olemme koko ajan olleet näkymättömän kultaisen langan varassa ja ikuisessa yhteydessä ytimeemme. Kun vihdoin alamme nähdä laajemmin ja huomaamme tämän, mielemme saa pysyvän rauhan.

4 kommenttia . Avainsanat: yhteys ytimeen, oivallus, elämän kehä