Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Share |

Kellokeiju

 

Sofia istuu pää painuksissa keittiön pöydän äärellä. Koulupäivä on päättynyt ja hän on kotona yksinään. Äiti oli aamulla laittanut välipalan valmiiksi, jotta Sofia voisi syödä sen koulusta tullessaan. Tänään ei vain mikään maistunut. On kurja olla. Sofialla oli ollut huono päivä koulussa. Hän oli aamulla unohtanut kirjoitustehtävän kotiin eikä opettaja pitänyt siitä yhtään. Rangaistukseksi hän oli saanut ylimääräisen kirjoitustehtävän täksi päiväksi kaikkien muiden kotiläksyjen lisäksi. Sofiaa harmitti. Välitunnilla hän oli leikkinyt ystävänsä Millan kanssa koulun pihalla mutta heille oli syntynyt riitaa siitä, kumpi saisi hypätä ruutua ensiksi. Lopulta, kun he eivät olleet päässeet sopuun asiasta, oli Milla päättänyt mennä leikkimään toisten lasten kanssa ja Sofia oli jäänyt aivan yksin.

 ”En halua enää ikinä mennä kouluun!” Sofia ajatteli itsekseen ja tuijotti isän vanhaa seinäkelloa, joka nakutti hitaasti olohuoneen seinällä. Kestäisi vielä kaksi tuntia ennen kuin äiti tulisi kotiin töistä. Minuutit tuntuivat matelevan eikä läksyjen tekokaan huvittanut, kun ajatukset palasivat yhtenään kurjan päivän tapahtumiin. ”Epäreilua… Kunpa voisin kääntää aikaa taaksepäin ja aloittaa koko päivän alusta uudelleen”, mutisi Sofia itsekseen ääneen. Samassa hänelle juolahti mieleen, että voisihan sitä huvikseen kokeilla ja hän nosti keittiön jakkaran olohuoneeseen juuri seinäkellon kohdalle. Sofia kiipesi jakkaralle ja avasi seinäkellon etukannen. Viisarit näyttivät puoli kolmea. Hän kosketti varovasti isoa viisaria ja käänsi sitä taaksepäin. Viisarit liikkuivat helposti ja Sofiasta oli kivaa pyörittää kelloa takaperin. Puoli kaksi, puoli yksi, puoli kaksitoista… Hän väänsi viisareita taaksepäin monta kierrosta.

 ”Mitä sinä puuhaat?” kuului yhtäkkiä ääni hänen vierestään. Sofia säikähti niin, että oli pudota keittiöjakkaralta. Hän vetäisi kätensä nopeasti pois kellon viisareilta ja pamautti kellon kannen kiinni. Hän katseli ympärilleen silmät säikähdyksestä ymmyrkäisinä ja ihmetteli hetken, kun ei nähnyt ketään. ”Kuka siellä?” Sofia kysyi varovasti. ”Onko täällä joku?” ”Olen täällä, kellon päällä…” kuului iloinen ääni aivan hänen viereltään. Sofia katsoi uudelleen kelloa ja huomasi sen päällä istuvan pikkuruisen tytön, jolla oli kiharat punertavat hiukset ja sievä valkea mekko yllään. Tyttö oli pienempi kuin hänen Barbie-nukkensa ja kuitenkin tuo sievä olento istui nyt siinä seinäkellon päällä ja heilutteli iloisesti jalkojaan. ”Minä olen Kellokeiju Ilona”, tyttö sanoi hymyillen. ”Kysyin vain, että mitä sinä puuhaat?” hän jatkoi ja nousi samalla seisomaan kellon päälle. Sofia tuijotti tätä pientä tyttöä ihmeissään mutta kuin huomaamattaan alkoi kertoa hänelle päivän kurjista tapahtumista ja siitä, että oli ajatellut kääntävänsä aikaa taaksepäin kellosta.

 ”Hassu lapsi, eihän siihen kelloa tarvita”, vastasi Kellokeiju Ilona ja hypähti samalla alas kellon päältä. Nyt hän käveli jo olohuoneen sohvan selkänojalla. ”Minä voin opettaa sinulle kuinka menneitä asioita voi muuttaa.” ”Ihanko totta? Miten se on mahdollista?” Sofia kummasteli. ”Minä olen keiju, joka asuu kellossa ja tiedän kaiken ajasta”, totesi Ilona ja jatkoi, ”Tai paremminkin tiedän kaiken siitä, ettei aikaa oikeasti ole. Se on vain teidän ihmisten keksimä asia. Ihmiset rakastavat aikaa ja haluavat olla riippuvaisia siitä. Minusta se on ihan hullunkurista.” Ilona käveli sohvan selkänojalla ja hypähteli samalla iloisesti. Lopulta hän istuutui taas alas ja katsoi uteliaana Sofiaa. ”Oletko valmis aloittamaan?” hän kysyi. Sofia nyökkäsi ja jäi odottamaan ihmeissään mitä seuraavaksi tapahtuisi. ”Istu vain alas ja ota mukava asento”, Ilona sanoi lempeästi ja aloitti sitten.

 ”Sulje nyt silmäsi ja hengitä syvään muutaman kerran. Juuri noin, hyvä ja sitten keskität kaiken huomiosi itseesi ja omaan kehoosi. Tunnet kuinka se rentoutuu ja on levollinen. Hengitä vielä syvään ja anna itsellesi lupa vain olla tässä hetkessä. Nyt alat vähitellen suunnata ajatuksesi esimerkiksi tähän aamuun. Tunne ja koe kuinka heräät aamulla ja teet tavanomaiset aamupuuhasi. Pakkaat koulurepun ja muistat nyt pakata myös sen kirjoitustehtävän. Kävelet koululle ja asiat sujuvat nyt helposti ja iloisesti ilman yhtään vastoinkäymistä. Olet levollinen ja rento tässä hetkessä. Tunne nyt se ilo ja vapaus, joka syntyy, kun välitunti alkaa. Muista olla iloinen ja hymyile nyt Millalle. Huomaa, miten helposti kaikki tapahtuu. Milla on rakas ystäväsi ja päätät ottaa häntä kädestä. Piirrätte yhdessä hyppyruudukon koulun pihamaalle ja ratkaisette lorun avulla kumpi aloittaa. Tunne nyt ilo ja riemu, joka sydämessäsi on, kun leikitte yhdessä. Päivä sujuu ongelmitta ja olet iloinen ja reipas, kun saavut kotiin. Tunne kuinka nälkäinen olet ja syöt välipalan hyvällä ruokahalulla ennen läksyjen tekemistä. Tunnustele nyt olotilaasi ja kerro miltä sinusta juuri nyt tuntuu.” ”Hyvältä ja valoisalta”, Sofia vastaa onnellisena. ”Hienoa! Nyt voit vähitellen palata tähän hetkeen ja tunnet olevasi jälleen olohuoneessa istumassa sohvalla. Tunnet tutun seinäkellon äänen ja kodin tuoksut. Avaa sitten hiljalleen silmäsi, kun olet valmis…”

 Sofia avaa jälleen silmänsä ja katselee ympärilleen. Hän istuu olohuoneessa yksin ja katsoo kelloa. Kello on yhä puoli kolme ja ovikello soi. Sofia hämmästelee miten hyvältä hänen olonsa tuntuu ja ihmettelee mahtoiko hän nähdä ehkä unta. Matkalla avaamaan ovea hän vilkaisee keittiön pöydälle. Pöydällä on läksyt siististi tehtynä ja välipalasta ei ole jäljellä muruakaan. Ihmeellistä! Sofia menee ovelle ja avaa sen. ”Moi, tuletko ulos leikkimään?” Milla kysyy iloisesti ovella. ”Lähdetäänkö vaikka koulun pihalle jatkamaan ruutuhyppelyä? Sinä saat aloittaa tällä kertaa!” Sofiaa alkaa hymyilyttää. Hän on niin onnellinen. ”Kiitos Kellokeiju Ilona, kiitos”, hän kuiskaa itsekseen kiskoessaan kenkiä jalkaansa.