Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Ainutlaatuinen yksilö - osana ääretöntä

Sunnuntai 25.2.2018 klo 13.17

Onko laajennettu tietoisuus olemassa ilman ajallista ulottuvuutta vaiko sidoksissa nimenomaan ajattomuuteen? Millainen tietoisuus sinulla on juuri tässä vallitsevassa nyt hetkessä? Entä millainen tietoisuutesi on tulevaisuudessa? Millainen haluaisit sen olevan - millainen on sinun tietoisuutesi kirkkain visio?

Pysähdyin taannoin pohtimaan ajattomuutta, kaikkeuden ääretöntä laajuutta ja toisaalta omaa laajentuvaa tietoisuuttaani suhteessa vallitsevaan maailmankaikkeuden olemukseen. Ehkä nämä kirpeät pakkasilmat ovat siivittäneet pohdinnat tavallistakin syvemmälle :) Niin syvälle sisäiseen ytimeen, että yhtäkkiä sitä tajuaa jälleen ihmisyyden pienuuden sekä toisaalta kaikkeuden ajattoman läsnäolon osana ihmisyyttä tässä vallitsevassa nyt hetkessä.

Pohdinnan seurauksena syntyi selkeä ajatus siitä, että minun visioni oman tietoisuuteni tulevaisuuden tilasta on se, että kykenen tässä ja nyt säilyttämään mahdollisimman äärettömäksi laajennetun tietoisuuden siten, että nykyhetkessä on läsnä kaikkien menneiden kokemusten viisaus, täydellinen laajennettu läsnäolo nykyisyydessä sekä nyt hetken taustalla koko ajan selkeä kuva parhaasta mahdollisesta päämäärästäni tulevaisuudessa. Olen huomannut, että jokainen oivallus on tavallaan sukellus eri tasoilla tapahtuneisiin menneisiin kokemuksiin. Kosketus menneisyydestä kumpuavaan viisauteen. Oivaltaminen tapahtuu kuitenkin aina kussakin nyt hetkessä ja oppiminen on osa nykyisyyttä.

Tietoisuuden laajentuminen tarvitsee näitä oppimisen ja oivaltamisen kokemuksia mutta toisaalta myös kykyä säilyttää ajattomuuden tilan osana tietoisuutta. Kussakin nykyisyyden hetkessä on tärkeää pitää kiinni kohtuullisuuden taidosta ja sallia kunkin hetken paras kombinaatio siitä mitä yksinkertaisesti on. Säilyttää kyky olla sukeltamatta liian syvälle tai liian pitkäksi aikaa menneeseen, ottaa menneisyydestä se, mikä on tarpeen ja päästää kaikesta muusta rakkaudella irti. Nykyisyydessä taasen tulee olla läsnä kohtuullisuus ihan kaikessa, kokemusten keräämisessä, oppimisessa, kärsivällisyydessä, ihmissuhteissa ja oikeastaan kaikessa fyysisessä olevassa. Tämä on ainakin itselleni ollut aina haastavaa mutta nyt, kun tajuaa kohtuuden valtavan merkityksen laajennetun tietoisuuden näkökulmasta, sen harjoittamisen motivaatio on merkittävästi suurempi. Myös itsensä kanssa kasvamisessa tulee erityisesti olla läsnä kohtuus ja armollisuus kaiken aikaa. Jos lempeys itseä kohtaan katoaa, se katoaa myös kaikkialta muualta.

Tulevaisuuden sisällyttäminen tietoisuuteen joka hetki, on myös ollut aina itselleni haastavaa mutta ymmärrän nyt myös sen merkityksen jotenkin uudessa valossa. Ilman tulevaisuutta ja tietoisuutta omasta suunnasta menetetään suuri osa menneisyyden ja nykyisyyden voimasta. Tarvitaan nämä kaikki tasapainossa olemaan läsnä, jotta tietoisuus voi laajentua ja jotta voimme säilyttää mahdollisimman suuren tietoisuuden laajuuden. Jotta ihmisyyden tasolta kykenee ylipäätään näkemään kaikkeuden suuremman kuvan. Jotta ei kadota itseään kaikkeuden suuruuteen ja lopuutomien mahdollisuuksien labyrinttiin.

Läsnäolo on oikeastaan juuri sitä, että säilyttää taustalla ymmärryksen näistä kaikista ajan eri ilmentymistä yhtäaikaa. Näkee menneisyyden, nykyisyyden ja tulevan samassa kuvassa. Osana omaa itseä ja sitä matkaa, jota ihmisyydessä on kulkemassa. On valmis laajentamaan näistä jokaista ajan tasoa samassa suhteessa ja päästämään aina tarpeettoman kuorman pois, jotta tietoisuuden tasapaino säilyy.

Tähän loppuun lisään vielä kuvan, joka minua on puhutellut: avannon pintaan syntyneistä jääkukista, joista syntyi ajatus siitä, miten olemme jokainen yksilöinä niin ainutlaatuisia täällä kaikkeudessa ja miten ohuen mustan jään alta on nähtävissä se kaikki syvyys ja eri tasolla oleva maailma, jonka ulottuvuuksia voimme tutkia sukeltamalla jään alle. Jokaisen sukelluksen jälkeen on kuitenkin tarkoitus palata pinnalle ainutlaatuisena kauniina ilmentymänä ja säilyttää kaikki se, mitä pinnan alla on koettu. Pinnalla ollessamme olemme yhtä niin itsemme, pinnan alla olevan kuin ympäröivän auringon valonkin kanssa. Jääkukka tarvitsee näitä kaikkia ollakseen juuri niin kaunis ja ainutlaatuinen kuin on. Säteilevä, valoa heijastava ja moniulotteinen. Pinnalla ihmisyydessä olemme samaa ainetta eri muodossa mutta niin, että kullakin olomuodolla ja tasolla on paikkansa tässä kaikkeudessa.

Jaakukka.jpg

Avainsanat: tietoisuus, ainutlaatuinen, tasapaino, kohtuus, armollisuus

Ruuhkavuodet kaikilla mausteilla

Sunnuntai 17.12.2017 klo 15.39

Välillä tuntuu, että nämä blogitekstit kypsyvät mielen hiljaisissa sopukoissa kuin vuosikertaviini tai hartaudella kypsyvä juusto, joka muodostaa uuden kuplan hitaasti mutta varmasti. Kirjoitusprosessin alussa on vain kasa aineksia, jotka vaihtelevat joka kerta ja lopputulemaa on kovin vaikea hahmottaa ennen varsinaista kypsyttelytyötä. Ajatus kypsyy hitaasti, se imee itseensä erilaisia vivahteita vaivihkaa ja pyytämättä ja lopulta aika paljon alkuperäisistä aineksista muuttuu matkan varrella. Vähän kuin itse elämäkin. Alussa olemme kaikki alastomia, perustarpeilla varustettuja ja ilmennämme viattomuutta puhtaimmillaan. Matkan varrella tarttuu mukaan monenlaista ja jokainen kokemus kypsyttää niin fyysistä, henkistä kuin syvimmällä tasolla sielullista kasvuamme. Mitä vanhemmaksi vartumme sen vähemmän koemme olevamme viattomia mutta sen sijaan olemme mahtavia erilaisilla maun vivahteilla kypsyneitä ainutlaatuisia yksilöitä. Todellisia vuosikerta-aarteita!

Tämänkertainen ajatus taisi alunperin lähteä siitä, miten olen alkanut ymmärtää sanan ruuhkavuodet jotenkin uudella tavalla. Ei niin, että tietyssä elämän vaiheessa olisimme jotenkin täysin ruuhkautuneita, ylibuukattuja ja arjen kiireen uuvuttamia valtateitä - vaan jotenkin siten, että keski-ikä tuo arjen täyteyden lisäksi kyvyn hallita ruuhkaa monella eri tasolla. Työelämässä alkaa viimeistään keski-iässä pohtia asioiden tärkeysjärjestystä ellei ole sitä jo aiemmin tehnyt riittävän perusteellisesti. Syntyy uudenlainen arvomaailma ja juuri sellaiset prioriteetit, jotka vain kokemuksen ja sopivan paineen kautta voivat meissä tiivistyä. Syntyy ehkä vähän uudenlainen minä, joka muistaa nuoruusvuosia paremmin huomioida myös oman itsen, sisäisen kasvun ja ikääntyvän kehon tarpeet. Syntyy armollisuus itseä kohtaan ja sen muassa myös uutta lempeyttä muita kohtaan. Alkaa pehmentyä niin ulkoisesti kuin sisäisestikin eikä enää tarvitse nuoruuden nimissä olla jotain muuta kuin on. Paineen alla tärkeysjärjestys selkeytyy ja päättäväisyys lisääntyy. Puhuu suunsa puhtaaksi rohkeammin mutta rakkaudellisemmin :)

Omassa arjessa on loppuvuosi ollut kovin ruuhkaista ja joskus havahduin miettimään tuota edellistä. Sitä, että haluanko omassa elämässäni, että olen kuin apteekin luukku, jossa jokainen jonottava yksilö tarpeineen on saman arvoinen ja suoritan asia kerrallaan tuota loputonta jonoa eteenpäin. Palvelen itseäni ja maailmankaikkeutta kuin kassaneiti ystävällisesti hymyillen mutta samalla sisäisesti ahdistuen siitä, ettei ruuhkavuosien jono oikeastaan lyhene vaan aina tulee uusia haasteita, uusia mahdollisuuksia, uusia velvoitteita ja uusia oppimiskokemuksia. Haluanko, että kaikki arjen asiat ovat vuoronumero -periaatteella samassa jonossa kasvavan syyllisyydentunteeni palveltavana? En tietenkään! Olen omaa arvomaailmaani peilannut ja priorisoinut tietoisesti kohta kaksikymmentä vuotta. Aina nuoruuden opiskeluvuosista alkaen tavalla tai toisella.. Silti arvoja pohtiessa nousee aina uudenlaisia mietteitä. Kustakin elämäntilanteesta riippuen aina erilaista hämmennystä ja uusia arvokysymyksiä. Ovatko ystävyyssuhteet ja parisuhde saman arvoisia silloin, kun aika on kortilla? Ovatko opiskelu tai työ saman arvoisia kuin omaan hyvinvointiin vaikuttava sosiaalinen elämä tai harrastukset? Onko lapseni aina ja kaikessa tärkeämpi kuin oma hyvinvointini vai nimenomaan toisin päin? Mihin oikeastaan minä ja omat henkiset, fyysiset tai sieluni tarpeet sijoittuvat ranking -listalla, jos asioita oikein alkaa laittamaan tärkeysjärjestykseen?

Omat arvot ja niiden tiedostaminen ovat oikeastaan juuri ruuhkavuosien pelastusrenkaita. Mitä selkeämpi elämän ja ihmisyyden eri osa-alueiden tärkeysjärjestys itselle on, sitä vähemmän tarvitsee tuskailla tai suorittaa sellaisissa hetkissä, kun on kerralla liikaa kaikkea. Arvot ja sen tukena armollisuus itseä kohtaan ovat kuin helmiä, jotka loistavat kirkkaina kaiken paljouden keskellä. Tuikkivat joulutähden lailla ohjaten oikeaan suuntaan ja valaisten polkua eteenpäin. Tarjoten poistumisväylän ruuhkaisesta kohdasta. Ja antaen sisäistä varmuutta poiketa suunnasta aiemmin suunnitellulla reitillä. Uskoa siihen, että ruuhkavuosien jumittava flow voi oikeastaan olla sitä kaikista suurinta rakkautta ja mahdollisuus valita uusi polku tai vaihtoehtoinen reititys jotain vähemmän ruuhkaista ja ehkä kauniimpaa väylää pitkin. Toisaalta ruuhkainen elämänkohta on myös aina mahdollisuus pysähtyä ja huomata, ettei ole pakko edetä mihinkään. Voi vain hengittää syvään ja huomata, että juuri tässä ja nyt on hyvä. Niin kutsutut ruuhkavuodet ovat oikeastaan ne parhaat "valaistumisvuodet". Loputtomia mahdollisuuksia nähdä toisin, havainnoida omaa sisintään ja uudelleen muokata omaa arvomaailmaansa. Huomata vaikka, että nukkuminen on sittenkin aika tärkeää :) Halaaminen vielä tärkeämpää..

Alkuperäinen ajatus on saanut lisää mausteita sisäisessä kypsymisprosessissa ja olen erään koulutuksen myötä oivaltanut tämän ruuhkapuuskan lisäksi sen, että paras ja parhaiten omaa elämäntehtävää palveleva lopputuote syntyy siitä, että ymmärtää ja sallii elämän ruuhkaisuuden ja runsauden olevan tarkoituksenmukaista havaintojen, kokemusten ja oppimiskokemusten keruun vaihetta. Että se kuuluu asiaan ja on vain hyvä, että työkaluja ja kokemuksia kertyy paljon ihmisyyden polulla. Se on juuri tarkoituskin! Kaikista havainnoista, kokeiluista ja kokemuksista syntyy lopulta jotakin uutta. Yksilötasolla jokaisen elämäntehtävänä on suodattaa ja tiivistää kaikesta koetusta jotain uutta ja ainutkertaista. Tulkintaa, uusia oivalluksia, ihmeitä ja ihmisyyden eri muotoja. Meidän jokaisen tehtävänämme on sanoittaa, kuvittaa ja säveltää juuri se sinun kauttasi yksilöllisesti suodattuva ihmeellinen ja ainutlaatuinen teos. Sinä itse. Teot, sanat, ajatukset ja olemus. Valo ja läsnäolo, joka syntyy juuri niistä kokemuksista kuin sinulle on suotu. Elämän palvelutarjoama, joka on sinun itsesi luoma ja sinun valitsemiesi kokemustesi sävyillä maustettu. Todellinen taideteos kaikilla mausteilla!

Pohjimmiltaan ihmisyys on kuin aaltoilevaa virtaa näiden erilaisten vaihden välillä. Kokemusten keräämisen ja havainnoinnin sekä toisaalta pysähtymisen, testaamisen ja suodattamisen välillä. Jokaisesta aallosta syntyy lopulta hitaasti kypsytelty helmi, joka on juuri sinun sisäisen paineesi alla hioutunut ja täydellinen. Näiden kaikilla mausteilla ryyditettyjen ruuhkavuosien helmien myötä toivotan jokaiselle rakkaudellista ja juuri sinun sielusi valaisemaa joulun aikaa! Olkoon tuleva vuosi ihmeitä täynnä!

Avainsanat: arvot, armollisuus, ruuhkavuodet, arjen kiire, oivallus