Viime aikoina olen paljon pohtinut vapautta, sen merkitystä ja eri muotoja ihmisyydessä. Mitä vapaus minulle oikeastaan merkitsee? Koenko fyysisestä olotilastani tai paikasta riippumatta vapautta, jos vain ajatukseni virtaavat vapaasti? Millaiset mielen rakenteet tai ajatuskehät luovat vapauden kokemusta rajoittavia esteitä? Entä miten voisin jokapäiväisessä elämässäni vahvistaa tunnetta vapaudesta?

Muistan jo lapsuudessani uneksineeni monesti vapaudesta ja kyvystä irrottautua kokonaan ihmisyyden rajoitteista. Usein tuo irtipäästämisen taito ilmentyi unissani kykynä nousta korkealle ilmaan ja lentää. Nousinkin unissani monesti korkeuksiin, kaiken ihmisyyden ja maan päällä tapahtuvan yläpuolelle. Liitelin korkealla taivaalla ja vain nautin täydellisestä vapauden tunteesta. Useinkaan en olisi halunnut palata takaisin maan pinnalle, ja viivyttelin mahdollisimman pitkään liidellen yläilmoissa - vapaana kaikesta.

Muistan myös, että alakouluikäisenä kuljin usein kotitalomme läheisessä metsikössä keväisin ja jäin sinne itsekseni johonkin rauhalliseen kohtaan makoilemaan sammaleisen kiven päälle, vain nauttien hiljaisuudesta ja katsellen taivaan sineä. Koin noissa hetkissä kelluvani ihanassa täydellisen vapauden tilassa ja olevani yhteydessä johonkin itseäni suurempaan. Rauhaan, tyyneyteen ja pyhään minussa itsessäni. Olin yhtäaikaa sekä täysin vapaa että kiinni omassa intiimissä sisäisessä tilassani.

Edelleen nautin valtavasti siitä tunteesta, että minulla on vapaus valita ja vapaus kulkea elämässäni eteenpäin. Vapaus on minulle myös sitä, että voin halutessani valita myös pysähtyneisyyden tilan, jossa minulla on vapaus olla lähtemättä tai kulkematta mihinkään. Vapaus jäädä ja vapaus vain olla - ilman mitään suuntaa. 

Koen eläväni juuri tällä hetkellä sellaista erityistä elämänvaihetta, jossa monin eri tavoin vapaus vallitsee elämässäni. Vapaus on osa jokapäiväistä arkeani ja osa niin fyysistä kuin henkistä tilaani, jossa mikään ei velvoita minua johonkin tiettyyn suuntaan. Koen, että minulle vapaus ei merkitse itsekkyyttä tai rajattomuutta - eikä myöskään sitä, etten tekisi mitään tai en koskaan lähtisi tästä omasta vapauden kuplastani. Vapaus merkitsee minulle ennemmin jotakin sellaista sisäistä tilaa, jossa kaikki on mahdollista ja jossa olen aidoimmin yhteydessä kaikkeuden virtaan. Tilaa, jossa olen yhtäaikaa syvästi juurtuneena oman ytimeeni ja samalla täysin heittäytyneenä vapaaseen pudotukseen universumissa. Vapauden tunne on osa jotakin virtaavaa ja eteenpäin kuljettavaa minussa itsessäni.

Ehkä tämä pohdiskeluni vapaudesta kumpuaa myös siitä, että kuluneen vuoden aikana elämässäni on ollut hetkiä, joissa on ollut vaikea ymmärtää sitä, miksi asiat ovat tapahtuneet siten kuin ovat. Yhtäaikaa elämässäni on ollut sieluja, jotka ovat täältä äkisti lähteneet, ilman varoitusta ja mahdollisuutta läheisten hyvästellä heitä sekä toisaalta arkea on sävyttänyt saattohoidossa oleva äitini, jonka tila on sellainen, että lähdön aika saattaa tulla minä päivänä tai hetkenä hyvänsä. Onko tällaisissa ihmisyyden tilanteissa yksilöllä jäljellä enää ripaustakaan vapaudesta? Kun lähtee täältä kesken kaiken, liian nuorena ja vain silmänräpäyksessä. Tai kun väsynyt vanhus ummistaa silmänsä uneen yöstä toiseen toivoen, että tämä uni olisi jo se viimeinen silta, jota pitkin kulkea toiselle puolen - yö, viikko ja kuukausi toisen perään. Kuin sielu vain lepäisi ja enää odottaisi lähtöaulassa juuri sitä itselle oikeaa tähdenlentoa, jonka kyytiin nousta.

Tätä kaikkea kun elämässään havainnoi ja tunnustelee, tulee ajoittain sellainen olo, että kokemus vapaudesta taitaa olla loppujen lopuksi vain suuri illuusio. Jotakin sellaista, joka antaa meille toivoa ja luo uskoa parempaan huomiseen. Tarjoaa harhan siitä, että täällä ihmisyyden ulottuvuudessa voisimme jotenkin vaikuttaa oman elämämme valintoihin tai suuntaan. Ehkä kaikkeuden suuremmalla kartalla ja mitta-asteikolla vapaus ja sen tavoittelu onkin merkityksetöntä. Kaipuu vapauteen lakkaa olemasta ja haihtuu pois ihmisyyden lähtöportilla. Tarve vapauteen katoaa, kun olemme todellisen rajattomuuden äärellä.

Vapaus ja sen kaipuu ovat kuitenkin osa ihmisyyttä sekä ihmiselämän tarpeita. Ajattelen niin, että vapaus ja vapauden pelko kulkevat elämässä usein käsi kädessä. Ne ovat kuin vanha pariskunta, joka pysyy yhdessä lähinnä sillä perusteella, että aina on oltu yhdessä. Koska tuttu ja turvallinen on yleensä se helpompi tie kuin tehdä jokin aktiivinen valinta. Vapauden pelko pitää ihmistä usein otteessaan, kun yksilö harkitsee tekevänsä jonkin päätöksen aidosti vapaan ajattelun pohjalta. Ehkäpä tarvetta vapauteen ei tosiasiassa ole olemassakaan ilman kokemusta vapauden rajoista. Ennen kuin vallitsee tietoisuus sisäisestä tai ulkoisesta vankilasta, josta yksilö pyrkisi vapautumaan. Ilman kaipuuta muutokseen ja eteenpäin menemiseen ei synny ajatusta vapauden kaipuusta - eikä ilman muutosta synny kokemusta todellisesta vapaudesta.

Vapauden pelko taas versoaa kenties siitä, että aitoa vapautta ei voi vallita ilman, että on sisäisesti valmis luopumaan jostakin. Vapauden pelko pohjautuukin usein menettämisen pelon maaperälle. Vapauden pelko on pelkoa tai huolta siitä, että joutuisi luopumaan jostakin. Eikä kenelläkään meistä täällä ihmisyydessä ole sitä kristallipalloa, josta voisimme varmuudella nähdä ennalta mistä jonkin muutoksen myötä joutuisi luopumaan ja mikä kaikki taas säilyisi ennallaan muutoksesta huolimatta. Vapaus on siis myös tasapainoa pelon ja vapauden kaipuun välillä. Rohkeutta liikkua, vaikka ei näkisi ennalta tulevaa askelta.

Toisaalta voisi ajatella myös niin päin, että vapaus on myös sitä, että voimme valita jäädä mukavuusalueelle, pysyä vaikka lopun elämäämme jossakin tutussa ja turvallisessa, jos niin haluamme. Vapautta on myös olla tekemättä valintaa ja odottaa, että joku muu tulisi ja tekisi sen puolesta. Tätä voisi kutsua vaikka passiiviseksi vapaudeksi. Vapaudeksi jäädä, vapaudeksi olla lähtemättä ja vapaudeksi olla ottamatta toimijuutta itselleen. Vapaudeksi vain olla olemassa tässä ja nyt. Sekin on ihan ok.

Ajattelen kuitenkin niin, että minulle vapaus merkitsee ennemminkin sitä, että uskallan hypätä kohti tuntematonta, olla rohkea ja tarttua mahdollisuuksiin. Vapaus on minulle halua toimia ja ottaa vastuu oman elämäni valinnoista, kun niitä elämän poluilla vastaan tulee. Minulle vapaus on sitä, että toimin omien arvojeni ja sisäisen ohjauksen mukaisesti. Vapaus on minulle myös sitä, että uskallan luopua elämässä asioista, jotka eivät enää tunnu oikeilta. Vapaus on sitä, että kulloinenkin suunta tuntuu sydämessä ja sielussa oikealta, ja että tiedän aina voivani tehdä uusia valintoja. Että mikään vapaaseen ajatteluun pohjaava valinta ei ole lopulta väärä tai virheellinen, vaan ainoastaan erilainen polku. Vapaus on sitä, että voin aina valita myöhemmin uusia polkuja.

Vapaus merkitsee minulle myös sitä, että saan elää omannäköistä elämää, sallien myös muiden olla ja elää heidän näköistään elämää. Vapaus on rakkautta elää ja hengittää kaikkea sitä hyvää, mitä ihmisyys meille tarjoaa. Vapautta antautua välillä tuulen vietäväksi ja vapautta jäädä mättäälle makaamaan, kun siltä tuntuu. Vapautta on nauttia keskikesän valosta - huolimatta maailman sodista ja ihmisyyden kuohunnasta. Maailmankaikkeuden virrassa vallitsee pysyvä tyyneys, tasapaino ja turvallisuus, jonka voin valita joka hetki.

Toivotan kaikille valoisaa keskikesän ja juhannuksen aikaa!