Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Vapaus valita vapaus

Sunnuntai 25.10.2020 klo 14:24

Näin tällä viikolla jälleen erikoisen unen. Tuo voimallinen uni sai minut miettimään syvemmin sitä, teenkö elämässäni tietoisia valintoja vai kuljenko vain matkallani eteenpäin ilman, että pysähdyn huomaamaan tilanteita, joissa teen erilaisia valintoja? Olen aiemminkin pohtinut sitä, miten lempeyden, anteeksiannon ja kiitollisuuden lisääminen elämääni ovat lopulta vain valintoja. Tietoisia päätöksiä päästää irti jostakin ajatuksesta, tietoisia valintoja suunnata ajatukset kohti aiheita, joista olen kiitollinen tai joita kohtaan koen lempeyttä. Tietoisia valintoja tehdä jokin asia toisin kuin siihen hetkeen asti. Arjen elämä on oikeastaan loputon jatkumo erilaisia valintoja, joista isoa osaa en edes huomaa tekeväni. Kovin usein vain soljun elämän virrassa eteenpäin, antaudun hetken vietäväksi ja valitsen huomaamattani tiedostamattomuuden sen sijaan, että tekisin näitä valintoja tiedostaen.

Joskus se on varmasti tarpeellistakin, että annan intuition "sokeasti" johdattaa itseäni ja että luotan sisäiseen ohjaukseen enemmän kuin tietoisiin päätöksiin, koska silloin vastustan mahdollisia uusia suuntia vähemmän jossakin mieleni tasoilla. Toisaalta jokainen tällainen intuitiivinen päätös ON itseasiassa tietoinen valinta - valinta luottaa fyysistä itseäni korkeampaan viisauteen, kaikkeuden ohjaukseen ja valinta olla tekemättä päätöstä mielen voimalla. Tietoinen valinta on myös valinta olla vapaa egostani ja valinta olla vapaa ihmisyyden rajoista. Moni tällainen hetki vain sujahtaa minulta ohi, niin etten edes huomaa sitä. Tavallaan on siis hyvä, että luottamus ja antautuminen intuitiiviselle ohjaukselle on juurtunut minuun hyvinkin vahvasti ja että tietoiset valinnat tapahtuvat välillä kuin automaatio-ohjauksella. Ainakin arjen pienissä jatkuvissa valinnoissa ja asioissa tämä on hyvästä.

Toisaalta tuntuu, että heti hiukan isompien asioiden äärelle siirryttäessä, kun teen valintoja esimerkiksi asumisesta, työstäni, elämäntehtäväni toteuttamisesta tai ihmissuhteista jumitun nopeasti mielen tasolla tapahtuvaan vatulointiin, analysointiin ja loputtomaan pohdintaan enkä ole lainkaan kiinni tuossa sisäisessä luottamuksen tunteessa. Näissä tilanteissa tuntuu siltä, kuin olisin kahlittuna oman mieleni kokoiseen häkkiin, (jonka koko voi tosin mielentilasta riippuen vaihdella paljonkin) enkä osaisi enää tietäni ulos tuosta vankilasta. Mieleni häkki luo huomaamatta monenlaisia ajattelun rajoja, sisäisiä vaatimuksia ja pelkoja, jotka ohjaavat valintojani kohti aiempia kokemuksiani sekä niihin pohjaavia tuttuja ja turvallisia ajatusuria. Aito vapaus ja etenkin tietoinen valinnan vapaus perustuu ehkä näissä isommissa asioissa enemmänkin siihen, että kyekenen visualisoimaan ja luomaan itselleni mielikuvia, joista minulla ei vielä ole aiempaa kokemuspohjaa. Vapaus valita todellinen vapaus syntyy uskalluksesta astua oman mieleni häkistä ulos ja nähdä itseni, elämäni ja elämän loputtomat valinnan mahdollisuudet minuuden ulkopuolelta. Onko aito valinnanvapaus siis kykyä vaihtaa näkökulmaa ja päästää irti kaikesta aiemmasta? Valitsenko ohjaavaksi voimakseni aina mieluummin sen pysyvän ja tutun näkökulman vai uskallanko sittenkin katsoa maailmaa hiukan korkeammalta, kauempaa ja rehellisemmin? Luulen, että todellinen vapaus valita alkaa vasta siitä hetkestä, kun astun itsestäni ulos ja alan tarkastella elämääni itseni ulkopuolelta.

Mutta takaisin vielä siihen uneen, jonka näin. Unessa olin jonkinlaisessa koulutuskeskuksessa, koska minut oli valittu matkustamaan avaruuteen. En herätessäni edes muistanut enää tuota unta kokonaan, ainoastaan sen, että minulle oli laadittuna monivaiheinen koulutusohjelma, koska olin ainoana siviilinä ja ilman aiempaa kokemusta lähdössä pian avaruuslennolle ja minut piti nopeutetulla aikataululla kouluttaa mahdollisimman valmiiksi tuolle matkalle. Muistan erityisesti sen, miten minua opetettiin toimimaan painottomassa tilassa ja päästämään irti kaikista aiemmista käsityksistäni siitä, mitä fyysisellä keholla voi tehdä, koska painottomuus mahdollisti liikkumisen ja toiminnan aivan uudella tavalla. Toiseksi muistin herätessäni erityisesti sen, että juuri ennen avaruusmatkan alkua aloin pohtimaan sitä mahdollisuutta, etten enää palaisikaan takaisin maan päälle ja pohdin sitä, olenko kaikesta huolimatta valmis lähtemään, vaikka on olemassa riski, että jokin menee pieleen enkä enää palaa takaisin.

Yllätyin unessa sekä uudelleen sen jälkeen herätessäni siitä, miten valtavan tyyni ja rauhallinen olotilani oli, kun tätä asiaa olin pohtinut. Tunsin olevan täysin valmis lähtemään ja tunsin tehneeni tietoisen valinnan olla vapaa kaikista peloista. Koin olevani valmis, vaikka mitä tapahtuisi ja vaikka en oikeastaan tiennyt mitään tulevasta. En tiennyt, miksi minut haluttiin lähettää avaruuteen, enkä sitä, miksi juuri minut oli valittu. En tiennyt myöskään mitään tulevasta matkasta tai sen päämäärästä, ainoastaan sen, että tarvitsin teknistä ja fyysistä koulutusta, jotta minulla olisi edes pienet mahdollisuudet selvitä määränpäähäni. En tiennyt sitäkään matkaisinko yksin vai joidenkin kokeneempien mukana. Ja kaikesta tästä huolimatta tunsin syvää rauhaa ja tietoisuutta siitä, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Että minusta pidetään huolta ja että minä olen valmis, kun vain valitsen olla valmis.

Tästä unesta herättyäni siis jäin miettimään tuon valinnan mahdollisuuden vapauttavaa voimaa ja sitä, miten monissa hetkissä myös arjen elämässä vallitsisi tyyneys ja tasapaino, jos vain tietoisesti pysähtyisin hetkeksi ja tekisin aidosti valinnan olla vapaa mieleni häkistä. Osaisin lentää avaruuteen kuin koulutettu astronautti, liidellä taivaalla kuin lentämään syntynyt peloton kotka tai säteillä valoa ja lempeää lämpöä kuin aurinko. Kaikki tämä on mahdollista juuri nyt ja tässä hetkessä, kunhan vain muistan valita vapauden, luottamuksen ja uuden näkökulman. Ihmeellinen ja voimakas uni!

Lisäksi haluan vielä jakaa tuon edelliskerralla jakamani ohjatun meditaation jatkoksi vinkkinä, että täältä ilmaisesta  InsightTimer -sovelluksesta löytyy aivan hurjan paljon voimallisia meditaatioita sekä muita työvälineitä kuten vaikka tämä:

https://insighttimer.com/kennethsoares/guided-meditations/let-go-of-fear-blame-and-judgment-healing-energy-cleanse 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uni, vapaus valinta, tietoinen valinta, avaruus, tyyneys, tasapaino

Menneisyys, nykyisyys ja tuleva minussa

Sunnuntai 20.9.2020 klo 18:12

Kuuntelin eilen pitkästä aikaa verkosta erästä ohjattua meditaatiota ja tällä kertaa on aivan pakko jakaa tuo linkki myös tänne:

https://www.youtube.com/watch?v=6l8fyqg4SXM

Kokemus oli harvinaisen vaikuttava ja tuntuu, että tämän meditaation parantava voima on vaikuttanut minuun vahvasti vielä tänäänkin. Voin lämpimästi suositella tätä ja ajattelin jakaa tähän lyhyesti omaa kokemustani ja oivalluksia, joita sen myötä syntyi. Tämän värähtelyn matkaan oli hyvin helppo päästä, voimakas rakkauden virta otti minut syleilyynsä heti ensimmäisistä äänen värähtelyistä. Harvoin olen myöskään kokenut yhtä vaivattomasti matkaa korkeampaan itseeni sekä yhdistymistä menneeseen itseeni, nykyiseen itseeni ja tulevaan. Kaikki universumin tasot ja ihmisyyden ulottuvuuden ylittävä parantava rakkaus oli läsnä koko meditaation ajan. Hämmästelen yhä sitä, miten vaivattomasti ja täydellisesti tämä ohjattu meditaatio paransi, lohdutti, puhdisti ja eheytti koko sielun yhtäaikaa. Kuin koko olemukseni olisi maagisesti muuttunut vain 25 minuutissa. 

Joskus vastaan tulee tällaisia supervoimia ja värähtelyitä, jotka heti ensimmäisestä sekunnista tuntuvat oikealta, tutulta ja rakkaudelliselta. Ehkä kuitenkin suurimman puhdistavan virran koin hetkessä, jossa mediaation alkupuolella pyydetään mielikuvien avulla yhdistämään tietoisuus omaan lapsuuden aikaiseen itseen, nykyiseen itseen sekä ikääntyneeseen tulevaan itseen. Tuo kohta oli voimallinen ja vapautti minut jotenkin aiempaa syvemmällä tasolla ymmärtämään, että nuo kaikki ovat minussa läsnä koko ajan. Joka hetki, enkä koskaan ole erossa myöskään siitä puhtaasta olemuksesta, jollainen olen ollut ennen tätä ihmisyyttä, jollainen olen joka hetki jollakin toisella tasolla sekä jollaiseksi palaan tämän ihmisyyden matkan päätteeksi. Tämä meditaatio sai minut silmänräpäyksessä takaisin tasapainoon ja palautti tietoisuuteeni hämmästyttävällä tavalla luottamuksen siitä, että kaikki on hyvin. Tämän kuunneltuani muistan jälleen, miltä täydellinen sisäinen rauha tuntuu ja miksi jokainen elämän hetki on yhtä arvokas ja merkityksellinen. Että rakkaus on läsnä silloinkin, kun olen eksyksissä tai en sitä kykene näkemään. 

Olen kiitollinen, että törmäsin tähän meditaatioon ja kiitollinen siitä, mitä koin sen kautta. Joskus maailmaa pysäyttävä hetki tulee vastaan ihan vain kotisohvalla ollessa ja lepäillessä.

Luulen, että viime kuukausina ja jopa viime vuosina olen ollut hetkittäin hyvin kaukana omasta sisäisestä rauhan tilasta. Olen toki tunnistanut välillä tarvetta tasapainoon ja usein näissä hetkissä oppimiani työkaluja hyödyntäen saavuttanut mielen tasolla tyyneyden. Juuri nyt kuitenkin tuntuu, että mielen tasolla tai tunnetasolla tapahtuva tietoinen hoiva, tasapainotus ja irtipäästäminen ovat kuin ensiapua murtuneen jalan hoitoon. Sellaisia vain lyhytaikaisesti vaikuttavia keinoja, joilla epätasapaino väistyy pieneksi hetkeksi mutta sisäinen kipu tai mielen epätasapainon tila palaa kuitenkin noiden ensitoimien jälkeen aina uudelleen ja usein vielä aiempaa voimakkammin mieltä rikkovana.

Mikä sitten on se varsinaisen epätasapainon syyn hoitava ja syvempi keino auttaa itseä, jotta tasapaino säilyisi? Luulen, ettei tähän kasvun prosessiin ole olemassa nopeaa "parannuskeinoa". Olen jopa alkanut ajatella, että tuo pysyvään muutokseen ja tasapainoon johtava "hoito" on itse elämä. Se, että jokaisesta elämänkokemuksesta oppii, oivaltaa ja ilmentää mahdollisimman rohkeasti sitä aitoa omaa itseään. Rehellisyys omia tunteitaan, epätasapainoaan ja elämän kokemuksiaan kohtaan. Lempeys itseä, elämää ja jokaista ihmistä kohtaan, niin sysvällä tasolla kuin juuri kussakin hetkessä kykenee. Anteeksianto samoin - luopuminen kaikesta sellaisesta, joka ei enää ole aidosti tarpeen omassa elämässä. Uskallus ja luottamus.

Lopulta mielen tasapainoon ja rauhaan johtaa monta polkua. Arjen pienissä hetkissä on sellaisia kauneuden muruja, jotka auttavat suuntaamaan ajatukset kiitollisuuteen. Pidemmässä juoksussa auttaa vaikka tällaiset ohjatut meditaatiot, jotka itselle tuntuvat oikealta. Sekin auttaa rauhaan, ettei yritä väkisin uida kaikkeuden virrassa vastavirtaan vaan uskaltaa antautua ja luottaa, että polku johtaa eteenpäin ja oikeaan suuntaan aina. Isoja askelia itselleni kohti rauhaa on tapahtunut sellaisten elämänkokemusten myötä, joissa olen kokenut äärimmäistä rakkautta tai ohjausta, suuria muutoksia tai oppitunteja, joita joutuu pureksimaan joskus useita vuosia. Nämä kaikki ovat kuitenkin olleet portteja pysyvämpään muutokseen. Luottamukseen ja toivoon.

Tähän lopuksi vielä lyhyt lainaus tuosta meditaatiosta, kun tämä jäi erityisesti kaikumaan minun tietoisuudessani: "Trusting the process - Trusting the life - Now."

Auringonlasku_syksyIMG_0062_3.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: meditaatio, parantava voima, universumi, tasapaino

Toisessa maailmassa

Keskiviikko 25.12.2019 klo 18:18

Välillä minusta tuntuu kuin eläisin yöaikaan toista rinnakkaista elämää näkemieni unieni kautta. Olen aina ollut unennäkijä ja unissa olen saanut niin ohjausta, ymmärrystä kuin lohtuakin niinä hetkinä, kun ihmisyys on johtanut epävarmuuden tunteisiin tai mielen hämmennykseen. Usein uneni ovat vahvoja ja pitävät välillä otteessaan myös päiväaikaan mutta viime viikkoina unien sisältö ja laatu ovat olleet toisenlaisia kuin yleensä. Olen elänyt viime aikoina unimaailmassani erilaisia variaatioita nykyisyydestä, menneisyydestä sekä tulevasta. Välillä näen unenomaisessa tilassa myös valveilla ollessani erilaisia mahdollisuuksia niistä poluista, joita elämä minulle tarjoaa. Kaikki selkeys ja ohjauksen tunne on ollut poissa. Vain elämän moninaisuus, erilaisten polkujen loputon virta ja ihmisyydessä vallitsevien äärettömien vaihtoehtojen määrä on ollut unissa toistuva teema. Sekä se, että olen näiden loputtomien mahdollisuuksien äärellä täysin yksin ja koetan selviytyä useista samanaikaisista haasteista tuossa sekavassa elämän virrassa. Kuin unien luomassa toisessa todellisuudessa vallitsisivat yhtäaikaa kaikki mahdolliset tulevat ja menneet skenaariot ihmisyydestä. Yhtenä sekamelskana ja kovin pinnallisina kuvina, jotka virratessaan sekoittuvat nykyhetkessä kokemiini ihmisyyden hetkiin. Loputon määrä virtaavia asioita, joista mikään ei tunnu oikealta, todelliselta eikä merkitykselliseltä. 

Olen paljon näitä unissa kokemiani asioita pohtinut ja peilannut nykyiseen tilanteeseeni, sisäiseen tilaani sekä vallitseviin ajatuksiini löytämättä kuitenkaan selkeyttä tai kokonaiskuvaa siitä, mistä nämä eri variaatiot elämästä lopulta kertovat. Usein olo on herättyäni sellainen kuin en olisi nukkunut lainkaan. Uni on jo kuukausia ollut harvinaisen katkonaista ja määrältään vähäistä. Kuin nukkuessani eläisin täysillä toisessa maailmassa eikä näiden eri todellisuuksien väliin jäisi juurikaan syvää unta tai lepoa, joka virkistäisi tai palauttaisi mielen normaalisti vallitsevaan tasapainoon. Kuin talven pimeys olisikin tällä kertaa kääntänyt sisäisen tilani kokonaan ylösalaisin ja suistanut mieleni aivan ylivilkkaaseen tilaan. Sekoittanut alitajuntani keväisen luovaan ja virtaavaan olotilaan, jollainen ei ole minulle tyypillistä näin keskitalvella. Ehkä sekava tunne johtuu siitä, että virtaavien mahdollisuuksien suuri määrä ei missään hetkessä voi korvata todellista oivallusta. Todellinen oivallus ja ohjauksen tunteen syntyminen vaativat vähintäänkin pysähtymisen hetkeksi ja tarkasteltavassa asiassa vallitsevan potentiaalin syvällisen kokemisen. Ymmärryksen ja edes hetkellisen läsnäolon nykyhetkessä.   

Ehkä elän myös valveilla ollessani arjen lisäksi kuin kolmannessa todellisuudessa: omassa sisäisessä maailmassani, haaveissani, kuvitelmissani ja pohdinnoissani. Sisäinen maailmani on myös edelleen kummallisen myrskyisää. Kuin nämä etelä-suomen luonnossa vallitsevat tuuliset ja harmaat talvimyrskyt puhaltaisivat myös minun sisälläni ja tekisivät mieleni yhtä levottomaksi kuin maailman vaihtelevat sääilmiöt. Täällä elämäni "kolmannessa todellisuudessa" näyttäytyy jonkinlaisessa mikrokoossa koko maailman ilmastonmuutos, polttavat metsäpalot, riuduttava tunteiden kuumuus sekä toisaalta valtoimenaan virtaavat tulvat ja sateet. Tunteiden ääripäät sekä tyhjyyden ja yltäkylläisyyden vaihtelu. Nämä kaikki sekoittuvat olemuksessani oudoksi olotilaksi, jota en osaa hallita ja johon ei enää tunnu toimivan mitkään aiemmat mielen työkalut, lepo tai hiljentyminenkään. Kuin maailman polarisaatio ja levoton tila heijastuisi yksilötasolla sisimmässäni ja vaatisi äärimmäistä ponnistelua, jotta en tempaudu jatkuvasti mukaan näihin arvaamattomiin tuulenpuuskiin. 

Luin aiemmin tässä kuussa Hermann Hessen Siddhartha -teoksen ja myös tuon kirjan jälkeen jäin pitkäksi aikaa pohtimaan, mikä ihmisyydessä on lopulta merkityksellistä. Pidän Hessen teksteistä yleensäkin mutta tämä teos kiteytti osuvasti sen, miten ihmisyyden matka on usein pelkkää etsimistä ja olennaisen puutetta. Tarina kuvaa taitavasti sen, miten monet elämän kokemukset, ihmisyydessä opitut asiat, erilaiset henkiset menetelmät ja yhteys kaikkeen olevaan ovat monelle meistä tarpeellisia. Miten erilaisten ihmissuhteiden kautta opimme välttämättömiä oppitunteja löytääksemme todellisen itsemme ja kuitenkin se kaikkein tärkein oppitunti on kaikesta tuosta olevasta irtipäästäminen ja yhteys kaikkeuden virtaan. Ikuiseen epäfyysiseen olevaan ja tuon olevan ilmentymiseen meissä jokaisessa. Olen hyvin kiitollinen edelleen siitä, että sain tämän teoksen lainaan ja luettavakseni. Samalla kuitenkin pohdin yhä sitä, miten vähän merkitystä lopulta on kaikilla näillä ihmisyydessä kokemillani asioilla. Miten monta tarpeetonta mutkaa sitä tulee elämässään kulkeneeksi vain palatakseen takaisin sinne, mistä on tullut. Itseensä. Olevaan. Tyhjyyteen.

Joskus joulukuun alkupuolella kirjoitin itselleni alla olevan tekstin: Koska nyt on joulupäivä, niin kenties juuri nyt on oikea hetki jakaa nämä sanat ja toivottaa sanojen myötä kaunista vuodenvaihdetta kaikille!

Sinä riität

En tiedä, mitä elämä tarkoittaa. Enkä tiedä, miltä rakkauden pitäisi juuri sinun silmin näyttää. En tiedä, mitä sinun sanasi merkitsevät minulle enkä tunne viisautesi juuria.

Tunnen yksinäisyyden ja tunnen hiljaisuuden. Tiedän, miltä tyhjyys maistuu ja millaiselta pimeys sielussa tuntuu. Tunnen vain syvät vedet ja kyynelet, näkymättömyyden. Luopumisen ja kaipuun värit.

Minun todellisuudessani rakkaus on sitä, että hengitän vapaasti juuri tässä hetkessä. Sitä, että tunnen ihmisyyden kaikki värit ja elän. Sitä, että uskallan tuntea ja kommunikoida.

Minun rakkauteni huutaa koskettamaan, itkemään ja ihmettelemään. Rakkauteni on vailla järkeä ja irti ihmisyyden ajasta. Minun vapauteni on sitä, että valitsen sinut ja tämän maailman joka päivä uudelleen, tietämättä huomisesta. Ja sitä, että saan toivoa, haaveilla ja uskoa ihmeisiin. Hulluus on tässä hetkessä.

Minun sieluni valo palaa kirkkaasti juuri tänään. Ei huomisessa tai menneisyyden vankiloissa. Liekkini on täynnä intohimoa ja uskallusta, jonka olemme yhdessä synnyttäneet. Luovuuden virtaa ja polttavaa tulta, joka on olemassa ilman fyysisen maailman rajoja. Jotakin, joka tulee olevaksi yhteisessä kuplassamme ja ihmisyydessä, kommunikaation kautta.

En tiedä, mitä sinulle merkitsen tai kenellekään muulle tässä maailmassa enkä vaadi mitään määrittelyjä. Minulle riittää, että olet olemassa ja että hengität vapaasti sinäkin. Sinä riität juuri sellaisena kuin olet. Täydellisenä tässä hetkessä.

En halua lupauksia, sääliä enkä kauniita sanoja. Haluan tässä hetkessä vain tehdä todeksi sen valon, joka kauttamme virtaa. Haluan ymmärtää ihmisyyden, olla osa olevaa ja sinua. Ja lopulta, haluan päästää irti kaikesta siitä, jolla ei ole merkitystä. Vajota yhdessä ykseyteen ja tähän hetkeen. Kauneuteen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uni, todellisuus, oivallus, rakkaus, oleva, ihmisyys

Katse palloon ja ajatukset oleelliseen

Sunnuntai 10.11.2019 klo 15:19

Jostain syystä koko syksy on ollut melkoista vuoristorataa niin tunteiden kuin elämässä tapahtuneiden asioidenkin suhteen. Ehkä vuodenajan vaihtuminen näkyy myös ihmiselämässä siten, että syysmyrskyt myllertävät ja olotila vaihtelee aurinkoisesta syysaamun seesteisyydestä hyytävään viimaan ja jopa niihin ensimmäisiin pakkasiin jotka jähmettävät kaiken paikalleen. On ollut vaikeaa hahmottaa selkeästi, mihin ajatuksiaan ja etenemistään suuntaisi. Ei ole ollut näkyvyyttä, ei selkeää intuitiota suunnasta eikä edes kunnolla havaittavia maamerkkejä siitä, että tietäisi yhä olevansa oikealla tiellä.

Ehkä syksyn sakeassa sumussa taivaltaessa kaikki tiivistyy lopulta luottamuksen löytämiseen ja kykyyn kommunikoida. On ollut pakko vain kulkea eteenpäin päivä kerrallaan ja koettaa luottaa siihen, että suunta on oikea. Toisaalta on pitänyt löytää yhä uudelleen sisimmästä luottamus siihen, että kaiki mitä tapahtuu ja nekin kokonaisuudet, joiden lopputulemaa en vielä varmuudella tiedä tässä hetkessä, ovat kuitenkin tarpeellisia ja jollain tavalla tarkoituksenmukaisia. Luottamus on lopulta sen muistamista, että ei ole kiire mihinkään ja sisäistä tunnetta siitä, että asiat kehittyvät kuitenkin oikeaan suuntaan vaikken itse kokisi joka hetki hallitsevani suuntaa tai tapahtumien kulkua. Luottamusta on se, että uskaltaa päästää irti elämänsä langoista ja silti edetä askel kerrallaan.

Kommunikaatio taas toistuu oivalluksissa yhä uudelleen ja sen merkitys vain kasvaa, mitä enemmän aihetta pohtii. Kyky kommunikaatioon on hyvin merkityksellistä etenkin niissä hetkissä, kun sisäinen varmuus rakoilee. Se, että myöntää oman epävarmuutensa ja sanoittaa sellaisetkin tunteet tai aiheet elämässään, joista kantaa syyllisyyttä tai häpeää on usein ratkaiseva askel eteenpäin vaikka suunta olisikin hukassa. Oman vajavaisuutensa myöntäminen, omien vahvuuksien tunnistaminen ja kaikenlaisten ajatusten pukeminen sanoiksi on ehkä koko ihmisyyden ydintä.

Jos ajatellaan, että alussa oli sana tai ajatus jossakin kaikkeuden virrassa ilman fyysistä olemusta, niin tuo sana tai ajatus muuttuu fyysiseksi, kun se kommunikaation kautta saa jonkinlaisen muodon. Kenties ihmisyyden kyky kommunikaatioon on eräänlainen silta epäfyysisen olemattomuuden ja fyysisen havaittavan maailman välillä. Kommunikaatio on askel mielen tasolta kehon ja fyysisen olevaisuuden tasolle. Toisaalta koen, että kommunikaatio on myös vahvasti kiinni ajallisessa ulottuvuudessa. Se, että jokin ajatus tai oleva saa muodon vaatii jonkinlaista kommunikaatiota: ääntä, liikettä, väriä, kosketusta, rytmiä tai vaikka fyysisin välinein tuotettua tekstiä. Mikä tahansa kommunikaation muoto tuo epäfyysisen tason olevaksi - totuuden näkyväksi. Ihmisyydessä olemme fyysisiä olentoja mutta mielemme kykenee kuljettamaan meitä olevaisuuden kaikilla eri tasoilla. Kommunikaation kyky tuo meille mahdollisuuden toimia muuntajina eri olevaisuuden tasojen välillä. Muuntaa epäoleva olevaksi. Yhdistää mieli ja keho toisiinsa. Luoda epäfyysisestä jotakin fyysistä. Jotenkin tähän kulminoituu koko ihmisyys ja olemassaolon tarkoitus.

Ajatus ei ole todellakaan omani vaan olen syvästi kiitollinen rakkaalleni siitä, että kaikista epätodennäköisimmissä hetkissä juuri kommunikaatio on se, jonka kautta voimme jakaa estotta ajatuksiame, oivaltaa yhdessä ja pohtia olevaa. On suorastaan huikeaa huomata, miten paljon itsestään ja maailmasta voi oppia vain antautumalla kommunikaation virtaan, millä tahansa tavalla. Hetkeen heittäytymisen kautta saattaa joskus löytää itsensä todellisen ytimen ääreltä. Yllättäen huomaakin löytävänsä sumun keskeltä sen pallon, jota on pelikentällä etsiskellyt jo pitkään kunnollisen näkyvyyden puuttuessa.

Olen kiitollinen myös siitä, että kaiken hämmennyksen ja epävarmuuden keskellä minulla on ihmisyyden matkalla ollut onni kohdata ihmisiä, jotka opettavat minua niin kommunikaatiossa, rohkeudessa kuin rakkaudessakin. On kunnia saada olla osa elämääsi. Tietenkin on ollut hienoa saada olla osa kaikkien muidenkin elämäni polulla kohtaamieni ihmisten matkaa mutta joskus kohtaa sellaisia sieluja, jotka mullistavat kaiken - veivät ihmisyyden matkan aivan uudelle tasolle. Ihmisyys ja kommunikaatio vaativat sen, että jokaisella meistä on matkakumppaneita, joiden kanssa voi luoda kommunikaatiota, voi tehdä todeksi ajatukset, jotka muuten jäisivät vain ilmaan. Epäfyysinen maailma on mahdollisuus ammentaa totuutta ja viisautta kaikkeuden virrasta mutta tuo mahdollisuus jää käyttämättä ilman kommunikaatiota ja toisen ihmisen kohtaamista.

Ihmisyyden ydin on siinä, että keskittyy oleelliseen, ymmärtää ajatusten luovan voiman ja etenkin kommunikaation merkityksen aivan kaikessa, mitä matkallaan oppii ja kokee. Mitä enemmän hajotamme ajatuksiamme ja käytämme kommunikaatiota tarpeettomien asioiden toisteluun, sen enemmän epäolennaisia asioita kohtaamme. Ihmisyyden pelikentällä tuleekin siis tietoisesti tunnistaa juuri ne pallot, joita valitsee tässä elämässä pelata ja pitää ajatus sekä katse tiukasti kiinni pallossa. Tämä on takuuvarma keino pysyä oikella reitillä myös syksyn umpisumussa tai keskellä myrsyävää maailmaa. Yksinkertaisesti keskity ja kommunikoi. Kaikki muu on tarpeetonta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ihmisyys, kommunikaatio, luottamus, ajatuksen voima

Puhdas valkoinen kangas

Sunnuntai 29.9.2019 klo 18:52

Näin unta, että hiivin salaa sinun huoneeseesi ja sinun sänkyysi nukkumaan, kun olit poissa, jotta tuntisin tuoksusi ja lämpösi minun ihollani. Nuo käytetyt lakanat tuntuivat turvalliselta ja pehmeältä ympärilläni, melkein kuin halaukselta. Mutta herättyäni oivalsin, että nuo sinun pehmeäksi kuluttamasi lakanat symboloivat myös koko sinun elämässäsi kulkemaasi matkaa, jota olen huomaamattani alkanut kantaa itsessäni. Kuten sinä haluat olla minun kanssani yhä uudelleen kuin tyhjä valkoinen kangas, johon maalaamme joka hetki uutta taideteosta, niin minunkin tulee valita matkalleni mukaan ainoastaan uusi ja puhdas lakana, jossa lepään ja toivun. En voi kantaa mukanani matkalla sinun tai kenenkään muunkaan läheiseni menneitä tai nykyisiä kokemuksia tai en jaksa enää kulkea polullani eteenpäin. Väsyn ja uuvun liian painavan taakan alle enkä pääse enää eteenpäin.

Olen viime aikoina pohtinut usein myös optimistisuutta ja uusien mahdollisuuksien tunnistamista elämässä. Olen huomannut omissa ajatusrakenteissani sen, miten joihinkin tilanteisiin liittyvä koettu suru, epätoivon tunteet ja erilaiset traumaattiset kokemukset tekevät kovin vaikeaksi nähdä maailmassa hyvää tai säilyttää toivoa suhteessa tulevaan. Kun on elämänsä matkalla kohdannut tarpeeksi paljon tilanteita, joissa se kaikista ikävin vaihtoehto on tavalla tai toisella konkretisoitunut ja on ollut osallisena tilanteissa, joissa ei vain yksinkertaisesti ole jäljellä mitään hyvää, kaunista eikä yhtään viisasta opetusta, on hetkittäin hyvin vaikeaa uskoa, että se hyvä ja myönteinen puoli elämästä joskus yhä näyttäytyisi. Kun on käynyt riittävän syvällä pimeydessä, sitä alkaa epäillä koko valon olemassaoloa. Menettää hetkellisesti uskonsa ja toivon paremmasta. Välillä huomaan myös, että vaikka kaikki on hyvin, jokin mystinen sisäinen epävarmuus ja luottamuksen puute koko elämää kohtaan saa minut pois tolaltani, koska en vain yhtäkkiä näe enää lainkaan mahdollisuuksia edetä. Koen, että optimistisuuteen ja mahdollisuuksien tunnistamiseen tarvitaan kykyä luottaa, kykyä nähdä toivoa ja ehkä myös sopivasti kykyä ummistaa silmänsä sellaisilta asioilta, joihin itsellä ei ole juuri siinä hetkessä mahdollisuutta vaikuttaa. Optimistisin mielin on tietysti aina helpompi olla juuttumatta pimeään tai olla vajoamatta epätoivoon mutta tuon aidon optimistisuuden löytäminen itsestäni vaatii tarpeeksi valoa ja tukevan maaperän.

Jostain syystä koen myös, että myönteinen ajattelu ja optimistisuus on helpompaa säilyttää suhteessa elämässä vallitseviin asioihin kuin omaan itseensä tai omiin henkilökohtaisiin mahdollisuuksiinsa. On jotenkin helpompaa uskoa muutoksen mahdollisuuteen "ulkoisessa" todellisuudessa: itsestä muka erillisessä fyysisessä olevassa ja tilassa sen sijaan, että alkaisikin elää tuota kaivattua muutosta omassa itsessäni, omassa elämässäni tässä ja nyt. Optimistisuuden kadottamisessa onkin mielestäni enemmän kyse ykseyden ajatuksen unohduksesta kuin jostakin "positiivinen-negatiivinen" -akselilla vaihtuvasta näkökulmasta. Niin kauan kun vain muistan, että muutos minussa itsessäni on myös muutos ykseydessä sekä yhtälailla toisin päin, minun ei tarvitse pinnistellä säilyttääkseni sisäistä optimistisuuttani tai etsiä etsimällä hyvää maailmasta. Voin yksinkertaisesti elää tuon hyvän omassa itsessäni ja nähdä sen kaikkialla ympärilläni. Voin muuttaa vallitsevaa todellisuutta tekemällä ja tuntemalla hyvää juuri nyt. 

Se, että jossakin elämän hetkessä en pysty näkemään ensi vuotta tai selkeää visiota parin vuoden päähän, ei välttämättä ole minulle sisäinen eksistentialinen kriisi, vaan koen, että tuollainen neutraalissa epävarmuudessa vallitseva tila voi olla myös ilmentymä siitä, että olen alkanut elää tässä hetkessä ja on myös merkki siitä, että olen läsnä aiempaa vapaammin kaikkeuden virrassa. Jos joskus aiemmin olenkin tottunut asettamaan itselleni ja elämälleni täsmällisiä tavoitteita ja päämääriä, nyt olen kenties alkanut vihdoin päästää niistä irti ja tuon aiemman suorituskeskeisen etenemistavan sijaan olen alkanut antautua aidosti elämän tarjoamille ihmeille ilman itse itselleni asettamia rajoja. Optimistisuuden, pessimistisyyden ja periaatteiden sijaan olen alkanut avautua kokonaan uusille mahdollisuuksille - sellaisillekin, joita en kenties vielä pysty lainkaan horisontissa näkemään.

Kuten me tarvitsemme ne puhtaat valkoiset purjeet ja navakan tuulen päästäksemme eteenpäin elämässä, niin tarvitsemme myös rohkeutta asettua uuteen alkuun joka hetki uudelleen vaikka se kuinka pelottaisi. Minulle uusi alku on hyvin monimerkityksellinen ja voimakas symboli, joka on unimaailmassa toistunut viime viikkoina. Uusi alku voi merkitä jotakin kokonaan uutta vaihetta elämässä, kenties jotakin aivan uudenlaista näkökulmaa jo olemassaolevaan tilanteeseen tai joskus myös ihan konkreettista suurta muutosta elämässäni.

Optimistisuutta on myös se, että uskallan päästää vanhasta ja tarpeettomasta irti, ja että uskallan kerta toisensa jälkeen levittää eteeni aivan uuden puhtaan kankaan ja tarttua siveltimeen. Ilman odotuksia aiempien kokemusten pohjalta ja toisaalta ilman pelkoa vaikka olisinkin yhä epävarma siitä, mitä olen luomassa tai miten tuo uusi teos lopulta saa fyysisen muotonsa. Rohkeutta on toteuttaa se ensimmäinen siveltimen veto täysin tyhjälle kankaalle ilman tietoa seuraavasta tai vielä selkeää näkymää lopputuloksesta. Jokainen tyhjä kangas elämässä on mahdollisuus johonkin, josta ei vielä ole kokemusta. Uusi alku ja uusi mahdollisuus.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusi alku, optimistisuus, uni, luottamus, rohkeus, elämä

Kommunikaation monet muodot

Maanantai 22.4.2019 klo 15:01

"Koen, että parhaimmillaan kommunikaatio on kauneutta. Useasta eri elementistä ja osasta muodostuvaa näkymätöntä tanssia kahden ihmisen välillä. Yhteisen ymmärryksen ja kauneuden jakamista joko fyysisesti, henkisesti tai sielullisesti. Monimuotoisesti."

On tuntunut koko kevään siltä, etten oikein osaa sanoittaa tai millään muotoa kuvata loogisesti ajatuksiani, jotka virtaavat. Yksi teema on kuitenkin kulkenut matkassa mukana jo talvesta alkaen - kommunikaatio sekä tarve ymmärtää kommunikaation merkitys jotenkin laajemmin kuin ennen. Ehkä jonkinlainen oivallus minulle on ollut huomata, miten vahvasti kommunikaatio liittyy ihmisyyden eri osa-alueisiin. Ja toisaalta, miten kommunikoinnin puute näkyy elämän eri tilanteissa ja näyttäytyy monenlaisina arkisina umpikujina ihmisyydessä. On vähitellen alkanut tuntua siltä, että komunikaatio on oikeastaan se kaikista tärkein asia, joka ihmisyyden matkalla tulee oppia.

Toinen oivallus liittyy siihen, miten rajoittuneesti olen nähnyt erilaiset kommunikoinnin muodot aiemmin. Olen tällaisena verbaalisena ja visuaalisena ihmisenä hahmottanut kommunikoinnin olevan erityisesti sanoja ja ajatuksia sekä sanoista, väreistä ja sävelistä muokattua taidetta runojen, tarinoiden, laulujen sanoitusten, sävelkulkujen ja erilaisten muotojen ilmentäessä minulle osia kommunikaatiosta. Olen tunnistanut myös ihmisuhteissa vallitsevat kaavat osaksi kommunikointia kuten hiljaisuuden, ilmeet ja eleet - lukemattomat sanattomat viestit. Kuitenkin koen, että henkinen matkani tähän pisteeseen on opettanut minulle lukuisia uusia kommunikoinnin muotoja ja ilmentymiä, jotka ajoittain tuntuvat tällaiselle introvertille yksilölle jopa luontevammalta kuin verbaalinen kommunikointi, joka minulle on kai usein se ensisijainen valinta. Olen herkkyyden lisääntymisen kautta huomannut aistivani kaikkeutta monin eri aistein ja kykeneväni kommunikoimaan myös täysin ilman sanoja. Avoimen ja toimivan yhteyden vallitessa tuntuu sanaton ja näkymätön kommunikointi hyvinkin helpolta ja luontevalta. Intuitio ja kyky viestiä ilman konkreettisia ainesosia on toisaalta vapauttavaa mutta ajoittain myös hiukan ahdistavaa. Aistin ja koen maailmaa monella eri tasolla enkä aina osaa rajata kokemusvirran määrää sellaiseksi, ettei viestitulva kasva kohtuuttomaksi. Kommunikoinnin monet muodot ovat laajentaneet samalla myös tietoisuuttani olevasta ja ymmärrystäni ykseydestä. Ymmärrykseni siitä, miten jokainen tunne ja ajatus virratessaan vaikuttavat niin minuun kuin muuhunkin olevaan on lisääntynyt matkan varrella.

Talven aikana, kun omat sisäiset ajatukseni ja etenkin luovuuden virta on ollut jumissa ja tyynenä kuin jäätynyt järven pinta, olen huomannut etsiväni itsestäni muita kommunikoinnin kanavia. On tuntunut vapauttavalta huomata, miten aivan pienen pieni liike tai vaikka vain hengitys voi toimia kommunikoinnin välineenä. Miten itseään voi ilmentää kosketuksen, katseen tai vain lempeän hiljaisuuden kautta. Miten paljon viestimme toisillemme pelkän läsnäolon, tunnetilan tai täysin näkymättömien kanavien kautta. Olemalla ja hengittämällä. Tuntemalla yhteisen olevan tai jonkin yhteisen näkymän. Jakamalla yhteisen tunteen täysin ilman sanoja. Yhteisen liikkeen ja yhteisen jaetun läsnäolon kautta.

Koen, että juuri nämä nonverbaaliset ja lähes kokonaan epäfyysiset kommunikoinnin keinot ovat saaneet minun sisäisessä maisemassani jäät sulamaan ja luonnon kiertokulun kautta sisäisen kevään vähitellen heräilemään uuteen elämään. Se, että olen huomannut, miten monin eri tavoin on mahdollista itseään ilmentää vaikka sanat olisivat kadoksissa tai luovuus ja voimat eivät riittäisi kuvan piirtämiseen. Koen, että olen silti tullut ymmärretyksi ja olen silti kyennyt löytämään monella muulla tavoin syntynyttä "keskustelua" eri tilanteissa. Olen kiitollinen siitä, että myös ajatusten ja sanojen jumittaessa olen saanut kokea kahdensuuntaista tunnetta, liikettä ja vahvaa yhteyttä. Joskus täysin ilman sanoja ja välillä monen eri kommunikaation muodon ihmeellisenä yhdistelmänä. Koen, että parhaimmillaan kommunikaatio on kauneutta. Useasta eri elementistä ja osasta muodostuvaa näkymätöntä tanssia kahden ihmisen välillä. Yhteisen ymmärryksen ja kauneuden jakamista joko fyysisesti, henkisesti tai sielullisesti. Monimuotoisesti.

Olen myös alkanut ajatella, että kommunikaation oppiminen ja todellinen ymmärtäminen on jotakin, jota jokaisen ihmisen tulisi elämänsä varrella harjoitella. Että lopulta kaikki elämän ihmissuhteet ovat olemassa vain tätä tarkoitusta varten. Jotta oppisin kanavoimaan itseäni ja kaikkeutta siten, että tulen ymmärretyksi ja jotta löytäisin kommunikaation monimuotoisuuden kautta ne välineet, jolla voin ymmärtää ketä tahansa toista kohtaamaani ihmistä. Riippumatta siitä, millaiset kommunikoinnin välineet tällä kohtaamallani henkilöllä on käytössään.

Myötätunto ja ymmärrys ovat tavoitettavissa myös silloin, kun yksilöllä ei ole kykyä puhua, kirjoittaa, liikkua tai muutoin perinteisin tavoin ilmentää itseään. Luulen, että tämä voi kuulostaa täysin itsestään selvältä sellaisille, jotka ovat elämänsä varrella kommunikoineet paljon esimerkiksi erityislasten tai erilaisten kehityshäiriöiden omaavien yksilöiden kanssa. Monet eri kommunikoinnin muodot ovat selvyys, kun perinteiset keinot eivät ole käytettävissä. Olen kuitenkin havainnut, että monessa parisuhteessa, ystävyyssuhteessa ja perhesuhteissa ylipäätään kommunikoinnin vaikeudet ovat se tekijä, joka joko vahvistaa tai heikentää vallitsevaa yhteyttä. Mikäli kommunikaatioyhteys on olemassa ja säilyy esimerkiksi teini-ikäisen ja vanhemman välillä, kaikki vastaantulevat solmut ovat avattavissa. Samoin on kai lähtökohtaisesti kaikissa muissakin ihmissuhteissa. Ei ole sellaista solmua, joka ei aukeaisi, jos on olemassa tahto avata tuo solmu ja edes jommalla kummalla osapuolella kyky kommunikoida riittävän monimuotoisesti. Toisaalta vastavuoroinen ja kahdensuuntainen kommunikaatio vaatii aina sen, että jompikumpi osapuoli kommunikoi ensin - millä tahansa kommunikaation tavalla. Ottaa sen ensimmäisen askelen. Vaikka hiljaisuuskin voi olla hyvällä tavalla osa kommunikointia, niin solmuja ei saa auki tai muutosta ei voi saada alulle ilman sitä, että kommunikoi myös muilla tavoin. Laajentaa ja kokeilee eri kanavia, jos aiemmin käytetty taajuus ei ole toista tavoittanut. 

Näiden oivallusten kautta on ollut hienoa havaita ympärillään valtava määrä erilaisia kommunikoinnin muotoja. Hienovaraisia eleitä, jotka toimivat taianomaisesti kommunikoinnin keinoina, kun osapuolet ovat samalla taajuudella. Kaunista kahden yksilön välistä liikettä, energiaa ja värähtelyä, joka vahvistaa entisestään vallitsevaa yhteyttä. Sanojen tai ajatusten pulppuavaa virtaa, joka kuohuu kuin keväinen puro innostuessaan. Musiikin ja kuvien kautta koettua jaettua yhteyttä. Äänetöntä läsänäoloa, joka on täynnä kommunikaatiota monin eri taajuuksin. Yhteistä ajatusta, joka ei tarvitse lainkaan sanoja tuekseen silloin, kun yhteys on vahva ja kommunikaation monet muodot ilmentyvät kahden yksilön välillä. Tai silloin, kun keskinäinen luottamus on vahva ja yhteinen ymmärrys luo lisää hedelmällistä maaperää, josta uudet kommunikoinnin muodot alkavat itää. Kaunein kommunkaatio on kuin keväinen vihertävä nurmi, josta joka hetki versoaa uusia kukkia ja uusia yllättäviä alkuja. Uutta elämää ja eteenpäin virtaavaa voimaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kommunikaatio, ykseys, ihmisyys, ihmisuhteet, oivallus