Sunnuntai 29.9.2019 klo 18.52
Näin unta, että hiivin salaa sinun huoneeseesi ja sinun sänkyysi nukkumaan, kun olit poissa, jotta tuntisin tuoksusi ja lämpösi minun ihollani. Nuo käytetyt lakanat tuntuivat turvalliselta ja pehmeältä ympärilläni, melkein kuin halaukselta. Mutta herättyäni oivalsin, että nuo sinun pehmeäksi kuluttamasi lakanat symboloivat myös koko sinun elämässäsi kulkemaasi matkaa, jota olen huomaamattani alkanut kantaa itsessäni. Kuten sinä haluat olla minun kanssani yhä uudelleen kuin tyhjä valkoinen kangas, johon maalaamme joka hetki uutta taideteosta, niin minunkin tulee valita matkalleni mukaan ainoastaan uusi ja puhdas lakana, jossa lepään ja toivun. En voi kantaa mukanani matkalla sinun tai kenenkään muunkaan läheiseni menneitä tai nykyisiä kokemuksia tai en jaksa enää kulkea polullani eteenpäin. Väsyn ja uuvun liian painavan taakan alle enkä pääse enää eteenpäin.
Olen viime aikoina pohtinut usein myös optimistisuutta ja uusien mahdollisuuksien tunnistamista elämässä. Olen huomannut omissa ajatusrakenteissani sen, miten joihinkin tilanteisiin liittyvä koettu suru, epätoivon tunteet ja erilaiset traumaattiset kokemukset tekevät kovin vaikeaksi nähdä maailmassa hyvää tai säilyttää toivoa suhteessa tulevaan. Kun on elämänsä matkalla kohdannut tarpeeksi paljon tilanteita, joissa se kaikista ikävin vaihtoehto on tavalla tai toisella konkretisoitunut ja on ollut osallisena tilanteissa, joissa ei vain yksinkertaisesti ole jäljellä mitään hyvää, kaunista eikä yhtään viisasta opetusta, on hetkittäin hyvin vaikeaa uskoa, että se hyvä ja myönteinen puoli elämästä joskus yhä näyttäytyisi. Kun on käynyt riittävän syvällä pimeydessä, sitä alkaa epäillä koko valon olemassaoloa. Menettää hetkellisesti uskonsa ja toivon paremmasta. Välillä huomaan myös, että vaikka kaikki on hyvin, jokin mystinen sisäinen epävarmuus ja luottamuksen puute koko elämää kohtaan saa minut pois tolaltani, koska en vain yhtäkkiä näe enää lainkaan mahdollisuuksia edetä. Koen, että optimistisuuteen ja mahdollisuuksien tunnistamiseen tarvitaan kykyä luottaa, kykyä nähdä toivoa ja ehkä myös sopivasti kykyä ummistaa silmänsä sellaisilta asioilta, joihin itsellä ei ole juuri siinä hetkessä mahdollisuutta vaikuttaa. Optimistisin mielin on tietysti aina helpompi olla juuttumatta pimeään tai olla vajoamatta epätoivoon mutta tuon aidon optimistisuuden löytäminen itsestäni vaatii tarpeeksi valoa ja tukevan maaperän.
Jostain syystä koen myös, että myönteinen ajattelu ja optimistisuus on helpompaa säilyttää suhteessa elämässä vallitseviin asioihin kuin omaan itseensä tai omiin henkilökohtaisiin mahdollisuuksiinsa. On jotenkin helpompaa uskoa muutoksen mahdollisuuteen "ulkoisessa" todellisuudessa: itsestä muka erillisessä fyysisessä olevassa ja tilassa sen sijaan, että alkaisikin elää tuota kaivattua muutosta omassa itsessäni, omassa elämässäni tässä ja nyt. Optimistisuuden kadottamisessa onkin mielestäni enemmän kyse ykseyden ajatuksen unohduksesta kuin jostakin "positiivinen-negatiivinen" -akselilla vaihtuvasta näkökulmasta. Niin kauan kun vain muistan, että muutos minussa itsessäni on myös muutos ykseydessä sekä yhtälailla toisin päin, minun ei tarvitse pinnistellä säilyttääkseni sisäistä optimistisuuttani tai etsiä etsimällä hyvää maailmasta. Voin yksinkertaisesti elää tuon hyvän omassa itsessäni ja nähdä sen kaikkialla ympärilläni. Voin muuttaa vallitsevaa todellisuutta tekemällä ja tuntemalla hyvää juuri nyt.
Se, että jossakin elämän hetkessä en pysty näkemään ensi vuotta tai selkeää visiota parin vuoden päähän, ei välttämättä ole minulle sisäinen eksistentialinen kriisi, vaan koen, että tuollainen neutraalissa epävarmuudessa vallitseva tila voi olla myös ilmentymä siitä, että olen alkanut elää tässä hetkessä ja on myös merkki siitä, että olen läsnä aiempaa vapaammin kaikkeuden virrassa. Jos joskus aiemmin olenkin tottunut asettamaan itselleni ja elämälleni täsmällisiä tavoitteita ja päämääriä, nyt olen kenties alkanut vihdoin päästää niistä irti ja tuon aiemman suorituskeskeisen etenemistavan sijaan olen alkanut antautua aidosti elämän tarjoamille ihmeille ilman itse itselleni asettamia rajoja. Optimistisuuden, pessimistisyyden ja periaatteiden sijaan olen alkanut avautua kokonaan uusille mahdollisuuksille - sellaisillekin, joita en kenties vielä pysty lainkaan horisontissa näkemään.
Kuten me tarvitsemme ne puhtaat valkoiset purjeet ja navakan tuulen päästäksemme eteenpäin elämässä, niin tarvitsemme myös rohkeutta asettua uuteen alkuun joka hetki uudelleen vaikka se kuinka pelottaisi. Minulle uusi alku on hyvin monimerkityksellinen ja voimakas symboli, joka on unimaailmassa toistunut viime viikkoina. Uusi alku voi merkitä jotakin kokonaan uutta vaihetta elämässä, kenties jotakin aivan uudenlaista näkökulmaa jo olemassaolevaan tilanteeseen tai joskus myös ihan konkreettista suurta muutosta elämässäni.
Optimistisuutta on myös se, että uskallan päästää vanhasta ja tarpeettomasta irti, ja että uskallan kerta toisensa jälkeen levittää eteeni aivan uuden puhtaan kankaan ja tarttua siveltimeen. Ilman odotuksia aiempien kokemusten pohjalta ja toisaalta ilman pelkoa vaikka olisinkin yhä epävarma siitä, mitä olen luomassa tai miten tuo uusi teos lopulta saa fyysisen muotonsa. Rohkeutta on toteuttaa se ensimmäinen siveltimen veto täysin tyhjälle kankaalle ilman tietoa seuraavasta tai vielä selkeää näkymää lopputuloksesta. Jokainen tyhjä kangas elämässä on mahdollisuus johonkin, josta ei vielä ole kokemusta. Uusi alku ja uusi mahdollisuus.