Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Toivo

Sunnuntai 26.9.2021 klo 9.14

Jäin tuon edellisen kirjoitukseni jälkeen pitkäksi ajaksi pohtimaan mitä minulle merkitsee tuo tekstin sivutuotteena syntynyt ajatus siitä, että olen ikään kuin elämän ja ihmisyyden pyhiinvaelluksella? Mitä minulle tarkoittaa ihmisyydessä pyhä päämäärä, jota kohti kuljen ja mitä oikeastaan juuri tässä elämän hetkessä henkisellä polullani tavoittelen? Onko minun elämäni "pyhiinvaellus" matka kohti ykseyttä, henkeä ja totuutta vai sittenkin matka, jonka tarkoitus on itsessään palvella totuutta? 

Ehkä tämä vuodenaika saa aikaan sen, että alan kääntyä taas vähitellen kohti sisäisiä pohdintoja ja luontaisesti virrata enemmän ajatusten kuin toiminnan tasolla. Syksy saa myös luonnon varautumaan talveen, vetäytymään kasvun sijasta lepotilaan ja varastoimaan käytössä olevan energian, jotta olisi mahdollista selviytyä hengissä yli talven. Jotakin samankaltaista minussa tapahtuu joka syksy. Oman jaksamiseni rajat selkeytyvät, uudet ideat ja ajatukset muuttuvat aiempaa syvemmiksi pohdinnoiksi ja mielen hiljaisuudeksi. Huomaan tavoittelevani valon sijasta enemmän rauhaa ja tyyneyttä.

Pohdin tässä jonakin päivänä ulkoillessani myös sitä, mikä olisi minulle se kaikista arvokkain voimavara, jota haluaisin varastoida syvälle ytimeeni selviytyäkseni talven yli. Mikä pitäisi mieleni valoisana ja ravitsisi minua kaamoksen pimeimpinä kuukausina? Ehkä tuo kaikista tärkein voimavara minulle olisi kaikessa yksinkertaisuudessaan toivo. Toivo siitä, että kaamoksen jälkeen tulee uusi kevät ja toivo siitä, että elämä jatkuu. Toivo siitä, että selviydyn eteenpäin, vaikka haasteet tuntuisivat välillä kohtuuttomilta. Toivo siitä, että asiat järjestyvät lopulta parhain päin. Toivo siitä, että rakkaus ja totuus lopulta merkitsevät enemmän kuin ihmisyys itsessään. Toivo siitä, että ihmeitä edelleen tapahtuu - kunhan säilytän uteliaisuuden ihmisyyttä kohtaan ja uskallan elää aidosti avoimin mielin. Haluaisin varastoida ytimeeni toivon huomisesta.

Näen toivoa ympärilläni monessa muodossa. Pieninä häivähdyksinä syksyisessä maisemassa ja konkreettisina esimerkkeinä eri ihmisten elämissä. Ränsistyneen talon saama uusi katto luo toivon näkymän siihen, että joku yhä pitää huolta tuosta vanhasta talosta. Luo toivon rakkauden erilaisista ilmenemismuodoista. Auringon valo aamuisin saa kuihtuvat kasvit metsässä näyttämään hurjan kauniilta. Valon säteet luovat toivon siitä, että elämän varjoisat hetket ovat vain hetkellistä valon puutetta ja illuusiota. Luovat toivon siitä, etteivät hämärässä havainnoidut asiat ole useinkaan sitä, miltä ne ensisilmäyksellä vaikuttavat. Valo luo toivon totuudesta kaikkien elämän varjojen takana.

Näen toivoa myös pienen oravan olemuksessa, joka kantaa sitkeästi ravintoa talvivarastoonsa. Toivo levittäytyy ylleni, kun joutsenet liitävät taivaalla ja suuntaavat kohti etelän lämpöä. Toivo on läsnä, kun aikaa ei ole ja olen vahvasti kiinni vain tässä hetkessä. Toivo on syvään hengitys, joka minussa virtaa vapaasti tuoden kauan kaivatun unen ja levon. Toivo elää minussa, koska minä elän ja hengitän.

Jos minä olisin puu, minä antaisin kaikkien maailmankaikkeuden surujen, pelkojen ja tarpeettomien kokemusten virrata näin syksyn päätteeksi värikkäisiin lehtiini. Kokoaisin kaiken epätoivon ja turhuuden harhat eri väreiksi lehtiini ja antaisin niiden varista maahan. Seuraisin tyynesti miten ne maatuisivat uudeksi ravitsevaksi maaperäksi tuleville kasvukausille. Antaisin epätotuuden virrata maan läpi sen syvimpään ytimeen ja antaisin kaiken tuon palaa siellä uudeksi valoksi ja kasvuvoimaksi, joka johtaa minut yhä uudelleen kohti ykseyttä ja pyhää henkeä.

Keräisin syvälle juuriini mahdollisimman paljon toivoa, rakkautta ja totuutta, jonka varastoisin talven yli syvälle routarajan alapuolelle. Toivosta, totuudesta ja rakkaudesta kasvattaisin jälleen uudet versot ensi keväänä, kun kaamos väistyy ja aurinko alkaa taas kutkutella unisia oksiani. Minun juureni ovat syvällä totuudessa. Toivo ravitsee minua roudan keskellä ja pitää minut elossa läpi haasteiden ja myrskyävien tuulien. Ja rakkaus valaisee maailmani myös niinä kaikista pimeimpinä kaamosöinä. Rakkaus sulkee minut syleilyynsä ja suojelee epätoivolta. Toivosta minä elän ja rakkauden syliin vajoan, kun tulee aika jättää ihmisyys ja sen harhaiset unet. Totuudessa minä palan nyt ja aina. Nämä sanat virtaavat minussa ja luovat minut joka hetki uudeksi.

Minä olen ihmisyyden pyhiinvaeltaja ja minä palvelen totuutta. Kuljen tyynesti kohti sinua, ykseyttä ja totuutta. Jokaisella askeleella minä juurrun yhä syvemmälle totuuden maaperään, jokaisella askeleella luon tasapainoa ja vahvuutta. Ihmisyys ja sen kautta ilmentyvät haasteet vahvistavat minua ja opettavat minua pysymään vahvemmin kiinni omassa ytimessäni, kiinni puhtaassa totuudessa ja rakkauden virrassa. Minä olen tämä pyhä maa, ihmisyys, totuus ja rakkaus. Minä vaellan itseeni, totuuteen ja pois ihmisyyden harhoista. Minä vaellan kohti pyhää henkeä ja ykseyttä. Minä olen pyhä, totuudellinen henki.

Avainsanat: toivo, ihmisyys, totuus, ykseys, rakkaus, valo, ihme, syksy, ihmisyyden matka, elämä

Arjen ihmeitä

Perjantai 21.5.2010 klo 23.03

Koen olevani valtavan onnekas koska elämääni on vuosien varrella ilmentynyt toinen toistaan upeampia tilanteita ja tapahtumia, joissa olen saanut mahdollisuuden harjoittaa anteeksiantoa ja oman näkökulman muuttamista käytännön tasolla. Eräs tällainen tilanne minulle tuli vastaan aiemmin tällä viikolla, kun arkiseen työhöni liittyen minut oli kutsuttu käräjäoikeuteen viime vuoden puolella työtehtävässä tapahtuneen väkivaltatilanteen vuoksi.

Alitajuisia asenteitani ja ajatuksiani tilannetta kohtaan pääsin tarkastelemaan heti alkumetreillä, kun ennen saliin pääsyä meille kaikille tehtiin ruumiintarkastus sekä käsin tunnustellen että metallinpaljastimella. Myös ajatus tämän meitä pahoinpidelleen henkilön uudelleen kohtaamisesta nosti minussa jo etukäteen esiin täysin turhia ajatuskulkuja; pelkoja, arvostelua ja epäluottamusta.

Oikeussalissa istuessani huomasin jatkuvasti ajatusteni karkaavan samoille vanhoille uomille. Tunnistin itsessäni toinen toistaan turhempia ajatuksia. Huomasin jopa arvostelevani mielessäni tätä pahoinpitelijää puolustavaa asianajajaa. Tajusin miettiväni itsekseni, että miten kukaan voi tehdä tuollaista työtä. Miten joku voi vakavissaan esittää argumentteja ja puolustaa rikollista, joka toistuvasti ajautuu väkivaltatilanteisiin ja oikeuden edessä kiistää tehneensä mitään väärää, täysin ilman mitään synnintuntoa.

Näitä ajatuksia ja monia vastaavia sitten poimin tietoisuudestani siinä istuessani oikeussalissa ja kuunnellessani loputtoman pitkää syytelistaa todisteluineen. Joka kerran huomatessani tällaisen turhan tai arvostelevan ajatuksen vaihdoin sen kyseisen päivän Ihmeiden oppikurssin harjoitukseen, toistin mielessäni sydämeni sykkivän Jumalan rauhan tahtiin ja muistutin itseäni myös näkeväni ykseyden ajatuksen kautta jokaisen ihmisen todellisen olemuksen. En halunnut antaa ulkoisen näytelmän hämätä itseäni ja vaadin ajatuksiani systemaattisesti vaihtumaan rakkaudellisiin ja totuudellisiin muotoihin.

Kun sitten tuli minun ja työparini pahoinpitelyä koskevan syytteen vuoro ja minut kutsuttiin eteen kertomaan oma näkemykseni tapahtumista, pyysin mielessäni ohjausta korkeammalta hengeltä ja Luojata. Huomasin yhtäkkiä olevani täysin rauhallinen ja kertovani väkivaltatilanteeseen liittyvät tapahtumat täysin neutraalisti ja tyynesti. Hämmästyin itsekin, miten tarkkaan muistin tapahtuman yksityiskohdat vaikka tilanteesta on vierähtänyt aikaa jo liki kahdeksan kuukautta. Olin juuri vastaamassa johonkin syyttäjän esittämään tarkentavaan kysymykseen, kun pahoinpitelijän puolustusasianajaja keskeytti tilanteen ja kertoi, että syytetyllä olisi asiaa. Tämä aiemminkin jo useasti tuomittu ja tälläkin hetkellä vangittuna oleva pahoinpitelijä katsoi suoraan minuun pöytänsä takaa ja sanoi, että hän tunnustaa tekonsa. "Juuri täsmälleen noin se tapahtui", hän sanoi. Kun palasin paikalleni työparini viereen, tämä syytettynä oleva väkivaltarikollinen kääntyi meidän puoleemme, ojensi kätensä, kätteli meidät ja sanoi olevansa todella pahoillaan.

Asian käsittely tämän johdosta keskeytettiin ja istunto, joka meidän osaltamme olisi jatkunut vielä tunteja, siltä osin päättyi ja pääsimme lähtemään hämmästyneinä kotiin. Lisäihmetystä etenkin työparini osalta aiheutti se, että syytetty oli vielä aiemmin samana päivänä kiistänyt koko meitä koskevan väkivaltatilanteen ja kaikissa aiemmissa syytteissä sen päivän osalta hän piti tiukasti kiinni syyttömyydestään loppuun asti. Muiden syytteiden osalta sama syytetty osoitti lähinnä ylimielistä uhittelua uhrejaan kohtaan, naureskelua itsekseen ja oikeuden väheksyntää kaikilla tavoilla. Tämä meitä koskeva tapahtuma oli päivän aikana täysin poikkeava ja yllättävä kaikilla tavoilla.

Oma kokemukseni tapahtumasta näin jälkikäteen ajateltuna on se, että saimme aivan upean todennuksen siitä, miten tämä harhan maailma toimii. Miten täydellisesti ilmentyikään se, että minun omat ajatukseni luovat sen, mitä koen. Kun ilmennän rakkautta, tuomitsemattomuutta ja anteeksiantoa, se minulle annetaan. Jos taas olisin pitänyt kiinni syyttämisen, pelon ja tuomitsemisen ajatuksista kuten päivän muut asianosaiset tekivät, lopputulos olisi voinut olla toinen.

Miten huikea anteeksiannon mahdollisuus koko päivä olikaan! Alkupäivän ajan sain mahdollisuuden antaa itselleni anteeksi omat turhat ajatuskulkuni ja antaa anteeksi myös kaikille osapuolille sen ymmärryksen kautta, että kukaan meistä ei ole syyllinen. On vain yhteinen harha, jota itse valitsemme kokea ja muistin, että voin nähdä todellisen Itseni jokaisen kohtaamani sielun kautta. Voin nähdä Kristuksen kasvot niin väkivaltarikollisen olemuksessa kuin puolustusasianajajan tai tuomarin hahmossakin. Valinta on minulla itselläni. Syvä kiitollisuus jäi olemukseeni tästä kokemuksesta. Koen jälleen kohdanneeni todellisen arjen ihmeen. Ihmeen, joka ilmentyy rakkauden muodossa ja anteeksiannon kautta. Näihin ihmeisiin meillä jokaisella on sama mahdollisuus. Nämä arkiset ihmeet ovat oikeastaan täysin luonnollinen ja vallitseva olotila silloin, kun muistamme olla yhteydessä todelliseen itseemme ja ytimeemme.

Avainsanat: anteeksianto, Ihmeiden oppikurssi, ihmeiden ilmentyminen ajessa

Kuolematon todellisuuteni

Maanantai 13.7.2009 klo 22.55

Palasin muutama päivä sitten lomamatkalta Itä-Suomesta. Tämän matkan aikana koin voimallisen johdatuksen ohjaavan minua erääseen paikalliseen kirjakauppaan. Kävelin täysin umpimähkään nurkassa olevan kirjahyllyn luo ja tartuin ilman mitään erityistä ajatusta johonkin hyllyssä olevaan kirjaan. Tämä kädessäni oleva kirja oli "Kuolematon todellisuutesi - Miten vapautua syntymän ja kuoleman kierrosta."  Tunsin sydämessäni riemua ja tiesin, että minut oli ohjattu tämän kirjan ääreen tärkeästä syystä. En ole lukenut Gary R. Renardin kirjoittamaa aiempaa kirjaa "Maailmankaikkeus katoaa" mutta olin toki kuullut siitä mainittavan useasti. Tiesin, että hänen kirjoissaan on tiivistettynä ydin siitä, mitä Ihmeiden oppikurssissa opetetaan.

Tajusin heti kirjan alkumetreillä, että minun tulisi aloittaa hyvin pian elämäni toinen ja todennäköisesti viimeinen kurssini tässä elämässä, Ihmeiden Oppikurssi. Olen keskustellut läheisten ystävieni kanssa useastikin Ihmeiden Oppikurssista ja sen sisältämistä näkemyksistä mutta tätä ennen en ollut kokenut kutsumusta tarttua teokseen itse. Nyt tämän Kuolematon Todellisuutesi- kirjan myötä tajuan, että kaikki on todellakin juuri niin yksinkertaista kuin olen ajatellutkin. Kirjan ihanan humoristinen ja innoittava tapa lähestyä Ihmeiden Oppikurssia suorastaan hurmasi minut. Aivan ihmeellistä, miten yhteen pieneen kirjaan on onnistuttu tiivistämään kaikki oleellinen!

Huomaan nyt, että olen jo kauan ollut totuuden äärellä mutta vasta nyt näen "metsän puilta". Ihmeiden oppikurssin ydinajatukset tuntuvat minusta tutuilta ja hyvin totuudenmukaisilta, itseasiassa hyvin itsestään selviltä. Kuitenkin huomaan nyt, että moni muu oivaltamani asia tässä elämän harhassa on osoittanut suunnan juuri tätä samaa päämäärää, täydellistä ykseyttä ja Jumalan ikuista läsnäoloa, kohti mutta vasta Ihmeiden Oppikurssi tuntuu antavan minulle yksinkertaisen vastauksen siihen, miten pääsen tähän päämäärään pysyvästi.

Koen nyt, että valaistuminen on juuri tätä, se todellisuus, jota emme useinkaan täältä harhan maailmasta käsin näe. Valaistuminen on itseasiassa se tila, jossa olemme koko ajan - kuolematon yhteytemme Pyhään Henkeen ja Jumalaan. Valaistuminen on heräämistä tästä sikeästä unesta, jossa luulemme elävämme kuvitteellisessa maailmassa kuvitteellisina ihmiskehoina.

Tästä unen harhasta olen päättänyt nyt herätä ja sen vuoksi olen aloittanut Ihmeiden Oppikurssin työkirjan harjoitukset. Etenen tässä heräämisessäni ja anteeksiannon oppitunneissani päivä kerrallaan pyrkien säilyttämään jokaisessa unen hetkessä yhteyden Pyhään Henkeen ja ykseyteen, soveltaen oppimaani kaikkeen mitä kohtaan tässä elämäksi kutsumassani unessa.

Olen innoissani tästä kaikkeuden ihmeellisestä yksinkertaisuudesta! Odotan innolla seuraavaa hetkeä tässä unessa ja jokaista upeaa mahdollisuutta oppia lisää anteeksiantamuksesta ja kuolemattomasta todellisuudestani.

Gary R. Renardia lainaten:

" Joka päivä, kun annat anteeksi, maailman erheiden seuraukset sulavat kuin lumi palavassa tulessa. Ei enää syyllisyyttä, ei enää karmaa, ei enää pelkoa tulevasta. Sillä sinä olet kohdannut itsesi ja löytänyt viattomuutesi, joten kaikki käy yhtä luonnollisesti kuin Jumala.

Ei enää syntymistä tai kuolemaa; ne olivat vain ajatuksia. Jos sattuisit tulemaan takaisin auttaaksesi muutamaa muuta löytämään tien, niin olkoon niin. Mutta sinä et ole keho, sinä olet rakkaus, eikä väliä ole sillä, missä rakkaus näyttää olevan. Sillä jos on rakkaus, ei voi olla väärässä.

Tulee päivä, jolloin kärsimys on mahdotonta, rakkaus vallitsee kaikkialla eikä ole muuta kuin totuus. Olet kaivannut tätä ikuisesti, useinmiten hiljaisesti tietämättä sitä itsekään. Tunnet nyt itsesi varmemmin, eikä rakkaus ole unohtanut ketään.

Tulee päivä, jolloin ihmiset laulavat hengen laulua niiden itkuvirsien sijaan, jotka kätkevät alleen totuuden Äänen. Tulee päivä, jolloin veljesi ja siskosi juhlivat keskenään.

Ja tulee päivä, jolloin ei enää tarvita päiviä. Ja sinä olet elävä ikuisesti yhtenä kuolemattoman todellisuutesi pyhyydessä."

Avainsanat: Kuolematon todellisuus, valaistuminen, Ihmeiden oppikurssi, Pyhä Henki