Perjantai 21.5.2010 klo 23.03
Koen olevani valtavan onnekas koska elämääni on vuosien varrella ilmentynyt toinen toistaan upeampia tilanteita ja tapahtumia, joissa olen saanut mahdollisuuden harjoittaa anteeksiantoa ja oman näkökulman muuttamista käytännön tasolla. Eräs tällainen tilanne minulle tuli vastaan aiemmin tällä viikolla, kun arkiseen työhöni liittyen minut oli kutsuttu käräjäoikeuteen viime vuoden puolella työtehtävässä tapahtuneen väkivaltatilanteen vuoksi.
Alitajuisia asenteitani ja ajatuksiani tilannetta kohtaan pääsin tarkastelemaan heti alkumetreillä, kun ennen saliin pääsyä meille kaikille tehtiin ruumiintarkastus sekä käsin tunnustellen että metallinpaljastimella. Myös ajatus tämän meitä pahoinpidelleen henkilön uudelleen kohtaamisesta nosti minussa jo etukäteen esiin täysin turhia ajatuskulkuja; pelkoja, arvostelua ja epäluottamusta.
Oikeussalissa istuessani huomasin jatkuvasti ajatusteni karkaavan samoille vanhoille uomille. Tunnistin itsessäni toinen toistaan turhempia ajatuksia. Huomasin jopa arvostelevani mielessäni tätä pahoinpitelijää puolustavaa asianajajaa. Tajusin miettiväni itsekseni, että miten kukaan voi tehdä tuollaista työtä. Miten joku voi vakavissaan esittää argumentteja ja puolustaa rikollista, joka toistuvasti ajautuu väkivaltatilanteisiin ja oikeuden edessä kiistää tehneensä mitään väärää, täysin ilman mitään synnintuntoa.
Näitä ajatuksia ja monia vastaavia sitten poimin tietoisuudestani siinä istuessani oikeussalissa ja kuunnellessani loputtoman pitkää syytelistaa todisteluineen. Joka kerran huomatessani tällaisen turhan tai arvostelevan ajatuksen vaihdoin sen kyseisen päivän Ihmeiden oppikurssin harjoitukseen, toistin mielessäni sydämeni sykkivän Jumalan rauhan tahtiin ja muistutin itseäni myös näkeväni ykseyden ajatuksen kautta jokaisen ihmisen todellisen olemuksen. En halunnut antaa ulkoisen näytelmän hämätä itseäni ja vaadin ajatuksiani systemaattisesti vaihtumaan rakkaudellisiin ja totuudellisiin muotoihin.
Kun sitten tuli minun ja työparini pahoinpitelyä koskevan syytteen vuoro ja minut kutsuttiin eteen kertomaan oma näkemykseni tapahtumista, pyysin mielessäni ohjausta korkeammalta hengeltä ja Luojata. Huomasin yhtäkkiä olevani täysin rauhallinen ja kertovani väkivaltatilanteeseen liittyvät tapahtumat täysin neutraalisti ja tyynesti. Hämmästyin itsekin, miten tarkkaan muistin tapahtuman yksityiskohdat vaikka tilanteesta on vierähtänyt aikaa jo liki kahdeksan kuukautta. Olin juuri vastaamassa johonkin syyttäjän esittämään tarkentavaan kysymykseen, kun pahoinpitelijän puolustusasianajaja keskeytti tilanteen ja kertoi, että syytetyllä olisi asiaa. Tämä aiemminkin jo useasti tuomittu ja tälläkin hetkellä vangittuna oleva pahoinpitelijä katsoi suoraan minuun pöytänsä takaa ja sanoi, että hän tunnustaa tekonsa. "Juuri täsmälleen noin se tapahtui", hän sanoi. Kun palasin paikalleni työparini viereen, tämä syytettynä oleva väkivaltarikollinen kääntyi meidän puoleemme, ojensi kätensä, kätteli meidät ja sanoi olevansa todella pahoillaan.
Asian käsittely tämän johdosta keskeytettiin ja istunto, joka meidän osaltamme olisi jatkunut vielä tunteja, siltä osin päättyi ja pääsimme lähtemään hämmästyneinä kotiin. Lisäihmetystä etenkin työparini osalta aiheutti se, että syytetty oli vielä aiemmin samana päivänä kiistänyt koko meitä koskevan väkivaltatilanteen ja kaikissa aiemmissa syytteissä sen päivän osalta hän piti tiukasti kiinni syyttömyydestään loppuun asti. Muiden syytteiden osalta sama syytetty osoitti lähinnä ylimielistä uhittelua uhrejaan kohtaan, naureskelua itsekseen ja oikeuden väheksyntää kaikilla tavoilla. Tämä meitä koskeva tapahtuma oli päivän aikana täysin poikkeava ja yllättävä kaikilla tavoilla.
Oma kokemukseni tapahtumasta näin jälkikäteen ajateltuna on se, että saimme aivan upean todennuksen siitä, miten tämä harhan maailma toimii. Miten täydellisesti ilmentyikään se, että minun omat ajatukseni luovat sen, mitä koen. Kun ilmennän rakkautta, tuomitsemattomuutta ja anteeksiantoa, se minulle annetaan. Jos taas olisin pitänyt kiinni syyttämisen, pelon ja tuomitsemisen ajatuksista kuten päivän muut asianosaiset tekivät, lopputulos olisi voinut olla toinen.
Miten huikea anteeksiannon mahdollisuus koko päivä olikaan! Alkupäivän ajan sain mahdollisuuden antaa itselleni anteeksi omat turhat ajatuskulkuni ja antaa anteeksi myös kaikille osapuolille sen ymmärryksen kautta, että kukaan meistä ei ole syyllinen. On vain yhteinen harha, jota itse valitsemme kokea ja muistin, että voin nähdä todellisen Itseni jokaisen kohtaamani sielun kautta. Voin nähdä Kristuksen kasvot niin väkivaltarikollisen olemuksessa kuin puolustusasianajajan tai tuomarin hahmossakin. Valinta on minulla itselläni. Syvä kiitollisuus jäi olemukseeni tästä kokemuksesta. Koen jälleen kohdanneeni todellisen arjen ihmeen. Ihmeen, joka ilmentyy rakkauden muodossa ja anteeksiannon kautta. Näihin ihmeisiin meillä jokaisella on sama mahdollisuus. Nämä arkiset ihmeet ovat oikeastaan täysin luonnollinen ja vallitseva olotila silloin, kun muistamme olla yhteydessä todelliseen itseemme ja ytimeemme.