Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Uuden äärellä

Tiistai 1.1.2019 klo 15:42

"Uuden äärellä vallitsee naiviivi uskomus siitä, että uusi vuosi suo mahdollisuuden uusille ihmeille ilmentyä, mahdollisuuden löytää uusia alkuja elämässä ja aina uuden mahdollisuuden muutoksille asioissa, joista unelmoin ja jotka vievät minua eteenpäin polullani. Uuden äärellä toivolla on enemmän voimaa kuin aiemmilla ihmisyyden kokemuksilla."

Uusi vuosi on alkamassa ja samalla jotain vanhaa aina päättyy. Näin sydäntalvella koen erityisen vahvasti yhteyttä luonnon kiertokulkuun ja vuodenaikojen vaihtelun tuomaan sisäiseen elämän sykliin. Sisäisen kaamoksen ja pimeän vuodenajan lakipiste on ohitettu, olemme matkalla kohti valoa ja uutta luovuuden satoa. Samalla kuitenkin pimeys on yhä käsin kosketeltavissa ja talvikauden henkinen sisäänhengitysvaihe on edelleen vallitseva sisäinen tila ainakin minulla. Ajatukset muhivat edelleen jossain syvemmällä ja ne koskettavat sielun pintaa herkemmin kuin elämän uloshengitysvaiheessa. Sisällä kypsyvät ajatukset saavat tunteet nousemaan pintaan helpommin kuin yleensä ja ajatusten virrasta nousevat oivallukset huuhtoutuvat tunneaaltojen mukana jonnekin ulottumattomiin.

Silti juuri tässä hetkessä vallitsee rauha ja valoisa olo tulevasta. Uuden äärellä vallitsee naiviivi uskomus siitä, että uusi vuosi suo mahdollisuuden uusille ihmeille ilmentyä, mahdollisuuden löytää uusia alkuja elämässä ja aina uuden mahdollisuuden muutoksille asioissa, joista unelmoin ja jotka vievät minua eteenpäin polullani. Uuden äärellä toivolla on enemmän voimaa kuin aiemmilla ihmisyyden kokemuksilla.

Vuoden vaihtuessa on myös hyvä hetki pysähtyä katsomaan nyt-hetkestä käsin sekä mennyttä että tulevaa. Uuden äärellä on enemmän rohkeutta olla rehellinen itselleni, kun katson taaksepäin. Katson mennyttä polkuani tässä hetkessä avoimemmin ja kenties analyyttisemmin kuin matkaa tehdessäni. Uskallan myöntää rehellisemmin itselleni ne hetket, jolloin olen ollut epärehellinen itselleni tai muille. Näen oman osuuteni kohtaamissani haasteissa matkan varrella ja näen kenties tasapuolisemmin sekä onnistumiset että tekemäni virheet. Jälkikäteen osaan olla itselleni armollisempi kuin kulloisessakin hetkessä ihmisyyden polkua kulkiessani. Osaan hyväksyä oman keskeneräisyyteni ja sen, etten matkan varrella näe asioiden todellisuutta tai ymmärrä kokemusteni perimmäisiä merkityksiä vielä.

Uuden äärellä nämä erilaiset ihmisyyden kokemukset tiivistyvät viisaudeksi ja ymmärrykseksi, jonka kautta on lohdullista katsoa kohti tulevaa - tietämättä kuitenkaan mihin on matkalla tai mitä tulevaisuus lopulta tuo tullessaan. On ehkä jotenkin helpompaa uskoa ylipäätään ihmisyyteen ja koko ihmiselämän tarkoituksenmukaisuuteen. Siihen, että matka johtaa lopulta jonnekin ja ettei kukaan meistä ole yksin täällä ihmisyyden polkuja kulkemassa vaikka välillä siltä tuntuukin. Että jokaisella eletyllä vuodella, jokaisella ihmisyyden kokemuksella on mukanaan suuntaviitta; eteenpäin vievää virtaavaa voimaa ja tarkoitus, joka paljastuu myöhemmin. Kenties seuraavan kerran ollessani vuoden vaihtumisen kynnyksellä ja uuden äärellä.

Koen, että sekä menneen että tulevan vuoden yhteinen oppitunti minulle on ollut nyt-hetkessä eläminen. Se, että oppisin olemaan kärsivällisempi ja luottamaan siihen, että asiat järjestyvät vaikka miten paljon välillä ahdistaisi. Luottamaan ylipäätään ihmisyyteen ja ihmisiin, joita polullani kohtaan. Päästämään irti aiemmista kokemuksistani ja uskomaan uudelleen ihmeisiin. Mennyt vuosi on ollut monella tavoin eheyttävä ja toisaalta vienyt minut epämukavuusalueiden kautta kohti todellista itseäni. Olen tavoittanut pieninä välähdyksinä sitä osaa itsessäni, joka olen ollut alunperin tätä ihmisyyden matkaa aloittaessani. Löytänyt takaisin josssain matkan varrella kadottamaani itsevarmuutta, tunneherkkyyttä ja kykyä heittäytyä uusiin haasteisiin. Ehkä tulevaa vuotta kohti mennessä löydän myös kyvyn jakaa ajatuksiani enemmän ääneen sanottuna, kyvyn ilmaista itseäni myös muilla keinoilla kuin kirjoittaen tai visualisoiden. Sisäänpäin pakenemisen, hiljaisuuden ja sisäisen pohdiskelun juuret ovat syvällä lapsuudessa, joten varmasti pitää vielä "muutama" epämukavuusalue ylittää ennen kuin nämä perustuksiin asti valetut suojakuoret on mahdollista murtaa mutta näin uuden äärellä uskon kaiken olevan mahdollista :)

Tänään on hyvä hetki kiittää kaikesta siitä hyvästä, eheyttävästä ja ihmeellisestä koetusta, josta olen saanut menneen vuoden kuluessa nauttia. Olen syvästi kiitollinen jokaisesta kohtaamastani sielusta - jokaisesta ihmisestä, joka on tullut minua tällä polullani opastamaan, opettamaan, ilmentämään rakkautta tai haastamaan minua, jotta kasvaisin kohti valoa. Jokainen kohtaaminen on ollut minulle arvokas ja tärkeä. Kiitos!

Tässä hetkessä käytän myös hetken siihen, että tämän kiitollisuuden tunteen kautta katson tulevaa ja valitsen nähdä uuden äärellä ollessani tulevalla matkallani paljon kauneutta, rakkautta ja luovuuden huikeaa virtaa. Uskallusta, mahdollisuuksia ja ihmisyyden lämpöä. Ennalta arvaamattomia onnen hetkiä ja tasapainoista sisäistä rauhaa. Parhaita mahdollisia lopputuloksia ja ihmisyyden ihmeitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: luonnon kiertokulku, tunne, rauha, nyt hetki, ihmisyys

Hiipuva valo..

Torstai 29.12.2016 klo 12:28

Vuoden vaihde alkaa olla käsillä ja olemme jo matkalla kohti kevättä, valoisampaa vuodenaikaa sekä uutta tuntematonta vuotta. Olen pohtinut useasti tämän marras-joulukuun pimeinä hetkinä, että miksi vuodesta toiseen olen niin kärsimätön? Miksi on yhä niin vaikea luottaa siihen, että kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan ja parhaalla mahdollisella tavalla, kunhan maltan pysyä tyyneyden tilassa ja kaikkeuden virrassa? Kaikkien näiden kokemusten, oivallusten ja henkisen kasvun jälkeen edelleenkin juuri kärsivällisyys on minulle kompastuskivi.

Eräänä aamuna pysähdyin ajattelemaan, että samankaltainen hermostuneisuus ja primitiivinen tunne jonkin puutteesta nousee esiin nälkäisenä. Käsivällisyys katoaa, hermot kiristyvät ja pienetkin asiat saavat aivan naurettavan suuret mittasuhteet. Tunnistan itsessäni aika usein samoja kaavoja myös ihmissuhteissa, oppimisessa ja itseni kanssa kasvamisessa. Että haluaisin saada kaiken valmiiksi heti, haluaisin ymmärtää nopeammin jonkin kokemuksen merkityksen elämässäni, haluaisin löytää uudesta tilanteesta heti sen, mitä olen oivaltamassa - en vasta sen jälkeen, kun olen menettänyt hermoni tai turhautuneena päästänyt irti tai pitkän ajan kuluttua, kun näen kokonaisuuden jostain laajemmasta näkökulmasta käsin. On suorastaan raivostuttavaa huomata olevansa joissakin tilanteissa yhä täysin lapsen kengissä, kärsimättömyytensä kanssa tuskaillen kuin uhmaikäinen, joka haluaa kaiken heti ja itse määrittelemällään tavalla. Sitä kiirehtii välillä kamalan "nälkäisenä" eteenpäin omalla polullaan, eikä malta odottaa, että asioiden merkitys ja todellinen luonne ehtisi paljastua. Kompastelee pimeässä yössä eteenpäin, kun ei malta odottaa aamun valkenemista..

Useasti olen saanut  huomata, että kärsimättömyydellä voi onnistua vesittämään hyvänkin ihmissuhteen tai asian elämässään. Malttamattomuus vääristää odotuksia ja sumentaa näkökenttää. Estää näkemästä asioita totuudesta ja korkeammasta näkökulmasta käsin. Antaa tarpeettomasti tilaa peloille ja aiemmin elämässä opituille toimintamalleille. Kiitollisuus ja arvostus taas palauttavat takaisin oikeille raiteille, siirtävät aikakoneen takaisin nykyhetkeen ja avaavat näkymän todellisuudelle. Kääntävät katseen takaisin kohti seuraavaa maalialuetta. Lopettavat malttamattoman hapuilun ja polulla harhailun.

Eilen iltakävelyllä ollessani syntyi myös toinen oivallus liittyen kärsivällisyyteen. Täysin pimeällä tiellä kulkiessani alkoi taskulampusta loppua patterit. Ainoa mukana kantamani valo hiipui ja lopulta sammui. Valon sai uudelleen syttymään virtakytkimestä mutta vain lyhyiksi hetkiksi. Pimeydessä aistit herkistyvät ja tuntui luontevalta jatkaa matkaa pimeässä ilman valoa. Mietin, että lamppu symboloi hyvin viime päivien mielentilaa. Sitä, että tässä vaiheesa vuotta patterit on aika loppu, kolme päivää kestänyt kuume ei lainkaan parantanut tilannetta vaan kirjaimellisesti olo on ollut kuin tuolla taskulampulla. Että vuoden viimeiset viikot ovat saaneet sisäisen valon ensin hiipumaan ja nyt viime päivät olen ollut täysin loppu. Sitä on jaksanut pieninä pätkinä kytkeä itseensä virran päälle mutta valo katkeaa hyvin nopeasti. Ja että juuri eilen ennen tuota iltakävelyä oli sellainen olo, että hyväksyn tämän voimattomuuden ja väsymyksen. Annan pätkivän lampun olla pois päältä ja sallin itseni vain levätä. Että pimeässä on ehkä sittenkin ihan hyvä olla. Vain olla ja antaa aistien terävöityä, kuumeen laskea ja "pattereiden" latautua.

Minussa taitaa olla sisään rakennettuna sellainen akkujärjestelmä, että jos fyysisen kehon akku tyhjenee se syö tyhjäksi myös henkisen akun yllättävän nopeasti. Ja sama myös toisin päin: kun mieli on maassa tai muuten henkiset voimat koetuksella, se heijastuu hyvin nopeasti myös fyysiseen puoleen ja keho pakottaa pysähtymään. Hyvä näin. Koetan loput lomapäivät käyttää viisaasti ja etsiä elämästäni uusia kiitollisuuden aiheita, muistuttaa itseäni siitä, että minulla on valtava määrä asioita, joista voin olla iloinen ja tyytyväinen. Että rauhan tila on minussa, kunhan muistan sen olemassaolon. Että NYT -hetki riittää, koska mitään muuta ei ole olemassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kärsivällisyys, malttamattomuus, lepo, sisäinen rauha

Syvissä vesissä

Sunnuntai 16.8.2015 klo 12:03

Jälleen on ollut pitkähkö tauko kirjoittamisessa mutta joskus niitä taukoja vain tarvitaan, jotta alkaisi uusia ideoita itää. Monella tavalla on ollut hämmentävä kevät ja kesä. On ollut ehdottomasti tarpeen levätä, kerätä voimia ja puntaroida omia ajatuksiaan. Elämä on tuonut tullessaan uusia ennalta odottamattomia haasteita ja toisaalta haasteiden myötä myös paljon uusia ideoita ja oivalluksia. On ollut jälleen sellainen pitkittynyt sisäänhengitysvaihe ja uloshengitys on puolestaan matkan varrella vähän "ahtautunut" :)

Sitä on niin paljon helpompi ja mukavampi uloshengittää (jakaa) iloisia oivalluksia, omia saavutuksiaan tai elämän valoisia hetkiä kuin niitä arjen vaikeuksia tai uusia yllättäviä asioita, joiden äärellä tuntee itsensä pieneksi, voimattomaksi ja yksinäiseksi. On helpompaa kätkeä sisälleen ja tukahduttaa sellaiset ajatukset ja tunteet, joita ei itsekään haluaisi myöntää. Uskotella itselleen, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä tai että "ei halua vaivata" läheisiään ja ystäviään jakamalla epävarmuuden, yksinäisyyden tai häpeän tunteita. Mutta ennen pitkään ihminen väsyy pidättelemään henkeään ja prosessoimaan sisäisessä maailmassaan avautuvia aiheita yksinään. Sisäisen tasapainon löytämiseksi on lopulta pakko hengittää myös ulospäin. Ei ainoastaan sen läheisimmän elämänkumppanin tai tärkeimmän ystävän läsnäollessa - vaan myös muiden ihmisten edessä, kaikkien joiden kanssa on arjen tasolla tekemisissä. On vaan oltava rehellinen niin itselleen kuin kanssaihmisilleen. Se vapauttaa ja voimaannuttaa...

Tärkein "uudelleenoivallus" tässä menneiden kuukausien aikana on ollut se, että minun pitää itse pitää itsestäni huolta kaikilla tasoilla. Sitä ei kukaan tee minun puolestani. Moni voi läheisensä puolesta olla huolissaan, olla tukena ja auttaa toista huolehtimaan itsestään - mutta viime kädessä meistä jokainen kantaa itse itsestään sen tärkeimmän vastuun. Minun itseni vastuulla on tehdä elämässä valintoja arjen tasolla ihan joka hetki ja jokainen tekemäni valinta (huomasinpa tätä valintaa tai en) vaikuttaa joko suoraan tai välillisesti minun omaan hyvinvointiini. Vain minä itse voin vetää rajan, mihin asti jaksan tai joustan, vain minä itse päätän arjessa lepäänkö riittävästi ja vain minä itse teen joka hetki valintoja oman arvomaailmani ilmentämiseksi tässä elämässä. Myös se, että en priorisoi arjen tasolla tekemiäni asioita, on valinta. Arvomaailmaani ilmentävä valinta.

Olen viimeksi noin kymmenisen vuotta sitten ollut yhtä raadollisesti itseni äärellä pohtien syvimpiä kysymyksiä ihmiselämässä. Kuka minä olen ja mihin oikeastaan olen matkalla? Mitkä asiat minä ihan oikeasti arvotan tärkeimmiksi asioiksi elämässäni ja näkyvätkö nämä arvot minun arjessani? Vai ovatko tärkeiksi kokemani asiat ainoastaan tyhjiä sanoja monen muun joukossa tai pelkkiä idealistisia haaveita? Olenko minä yhä oikealla tiellä? Matkalla mihin...?

Luulen, että jokainen pysähtyy joskus pohtimaan omaa itseään ja oman elämänpolkunsa mutkia ja niin tietysti pitääkin. On vapauttavaa huomata, että monen monituisen vuoden jälkeenkin olen henkisen kasvun tiellä yhä yhtä vilpittömästi "pihalla" itseni kanssa. Vaikka paljon on sisäisellä tasolla tapahtunut, on paljon yhä mahdollisuuksia käyttämättä ja inhimillinen epävarmuuden tunne yhä tallella. Se pitää nöyränä ja pysäyttää.

Henkisestä polustaan olisi aika helppoa kirjoittaa itselleen eräänlainen CV: "Alussa olin tällainen ja ajatteluni on noista alkuvuosista kehittynyt ensin tähän ja sitten tuohon suuntaan. Olen matkan varrella käynyt tällaisia ja tällaisia kursseja sekä lukenut niitä ja näitä teoksia. Olen oppinut tuntemaan sen ja tuon henkisen suunnannäyttäjän, käynyt kuuntelemassa tuon ja tuon henkisen opettajan oppeja jne..." - Mutta entä sitten? Miten tämä kaikki kasvu ja upeat tekniikat näkyvät minun arjessani? Mitä olen sisäisesti saavuttanut niitä käyttämällä? Miten tämä muutos heijastuu minun elämääni - vai heijastuuko ylipäätään? Olenko sisäisesti näiden kaikkien kokemusteni jälkeen yhtään sen "viisaampi" tai tasapainoisempi kuin joskus aiemmin? Olenko nyt sen onnellisempi tai enemmän rauhaa huokuva?Ehkäpä kukin joutuu omalla kohdallaan etsimään vastauksia näihin kysymyksiin..

Pohdiskeluni lopputuotteena syntyi sellainen ajatus, että koska koko ihmiselämä ja kaikki oleva on jatkuvassa muutoksen tilassa, myös tämä sisäinen tila (henkisen kasvun tila) muuttuu kaiken olevan mukana. Kenties paras tapa kuvata tätä elämää ja oman sisäisen tilani kehittymistä on jälleen lainata Willigis Jägerin sanontaa saman nimisessä kirjassaan "Aalto on meri". Eli jos maailmankaikkeus on meri, on minun sisäinen henkisyyteni kuin yksi aalto tuossa äärettömässä meressä monen muun aallon joukossa. Kun meri myrskyää, se vaikuttaa myös jokaiseen sen osana olevaan aaltoon ja toisaalta jokainen aalto sulautuu lopulta osaksi samaa ympäröivää merta. Ainoakaan yksilö tai yksilön henkinen tila ei siis voi olla koskaan erossa tuosta alkulähteestään (merestä), se on aina liikkeessä, elää ja kehittyy meren mukana.

Minun henkinen tilani ei siis ole jokin henkilökohtainen päämäärä, jota kohti voin pyrkiä tekemällä "oikeita" valintoja tai noudattamalla tiettyä strategiaa. Se on jatkuvasti muuttuva ja uudelleen muotoaan hakeva osa suurempaa kokonaisuutta. Minun henkinen tilani vaikuttaa kaikkeuteen ja kaikkeus sekä sen loputon aaltoileva liike vaikuttaa joka hetki minuun. Kaikki se rauha ja viisaus, jota tuo kaikkeuden meri pitää sisällään on minussa olemassa kaiken aikaa, on osa minun tietoisuuttani. Välillä, kun minun aaltoni ajautuu elämän tuulien matkassa karikolle ja rikkoutuu kiviä vasten, tuntuu kuin olisin yksin ja irrallaan tästä äärettömästä rauhan merestä mutta ennen pitkään aaltoni pisarat (ajatukseni) valuvat taas meren syliin ja huomaan olevani yhä samaa vettä, keinuvani edelleen tuulen ja muiden aaltojen matkassa. Olevani osa kaikeutta sekä sen ikuista ja tyynnyttävää rauhaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisäinen rauha, henkinen kasvu, Willigis Jäger, Aalto on meri

Oman elämäni vastuuviranomainen

Lauantai 1.3.2014

Viime vuosina olen yhä enemmän alkanut kiinnostua yksilön hyvinvoinnin ja työelämän menestyksen yhteydestä toisiinsa. Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että hyvinvoivat yksilöt menestyvät elämässään keskimäärin paremmin kuin ne, jotka sisäisesti kokevat olevansa uupuneita, epätasapainossa tai muuten vain omasta mielestään "vähemmän menestyviä" kuin mitä kenties haluaisivat olla. Tarkoitan pikemminkin sitä samankaltaisuutta, joka vallitsee menestyvän yksilön ja menestyvän organisaation välillä. Olisi oikeastaan kiinnostavaa tietää onko joku kenties joskus tutkinut tätä yhdenmukaisuutta ihmiselämässä..

Itse olen varsin useasti huomannut, että täsmälleen samat lainalaisuudet, jotka tekevät organisaatiosta tai työyhteisöstä menestyvän, ovat avaimia myös yksilötason hyvinvointiin ja menestykseen: avoimuus, rehellisyys, kyky luoda visioita ja päämääriä sekä kyky korostaa positiivisia asioita. Tärkeässä roolissa ovat jatkuva arvostus itseä ja muita kohtaan sekä kiitollisuus pienistä onnistumisista matkan varrella. Yksilötasolla kyky iloita ja olla kiitollinen onnistumisista omassa elämässään saa aikaan lisää onnistumisia ja toisaalta työyhteisössä kyky palkita ja tehdä näkyväksi jokainen menestyksen askel ovat edellytys sille, että hyvinvointi ja menestys saavat lisää tuulta purjeisiinsa. Uskon, että työyhteisön hyvinvoinnin ja henkilöstöjohtamisen näkökulmista näitä asioita on pohdittu ja myös tutkittu jo vuosikymmeniä mutta kenties aivan yhtä tärkeää olisi tunnustaa tämä sama näkökulma yksilötasolla ja ihmisyydessä.

Entäpä, jos johtaisin omaa itseäni samoilla periaatteilla kuin johtaisin työyhteisöä tai organisaatiota? Ottaisin omassa elämässäni käyttöön laadunhallinnan ja hyvän johtamisen käytänöt. Olisiko se mahdollista ja miten nuo "hyvän johtamisen" periaatteet näkyisivät yksilötasolla? Uskon vakaasti, että jos havainnoisin omaa elämääni systemaattisesti ja yhtä kylmän rehellisesti kuin yritysjohtajan tulee arvoida johtamaansa organisaatiota, olisi huomattavasti helpompaa tehdä päätöksiä ja luoda uusia päämääriä omassa elämässään. Yksilötasolla on aivan liian helppoa ummistaa silmänsä muutostarpeilta ja selitellä itselleen omia kipukohtiaan sillä perusteella, että on yksinkertaisesti helpompaa olla paikallaan. Yrityksen johtamisen kannalta tällainen stabiili tilanne ei kuitenkaan ole koskaan mahdollista. Paikalleen pysähtyminen ja ongelmien väistely johtaisivat ennen pitkään toiminnan kannattamattomuuteen ja loppumiseen.

Ainakin minulle itselleni on ollut mullistavaa huomata, miten suuri muutos omassa sisimmässä ja konkreettisessa elämässä tapahtuu, kun alkaa tietoisesti luoda visioita, joita kohti päättää kulkea. Miten valtava voima onkaan sillä, että päättää ja alkaa visualisoida niitä konkreettisia keinoja ja "loistavia lopputuloksia" joita kohti toivoisi omassa elämässään kulkevan. Vielä voimallisempaa tuntuu olevan se, että aivan kuten työelämässäkin, myös oman elämänsä organisaation johtamisen tueksi alkaa kirjata näitä visioita, päämääriä, arvoja ja keinoja ylös paperille. Sanoa itselleen ääneen, esimerkiksi: "minä arvostan tätä ja tätä". "Minä kuljen tasapainoisena kohti tätä valitsemaani visiota". Kaikista tärkeintä tietysti on, että alkaa toimia sen mukaisesti, mitä on päättänyt ja visualisoinut. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikkeus alkaa erilaisia mahdollisuuksia heitellä polun varteen. Uskaltaa ottaa näistä erilaisista mahdollisuuksista kiinni ja seurata uusiakin polkuja, jos ne flowssa vastaan tulevat ja puoleensa vetävät.

Täsmälleen samoin periaattein johtaisin mitä tahansa organisaatiotakin. Päättäväisyydellä, rehellisyydellä, avoimuudella, uskalluksella ja vastuun ottamisella siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Ehkäpä tässä tuli tiivistetysti sanottua ne kulmakivet, jotka usein puuttuvat omasta elämästäni silloin, kun tuntuu, että asiat tökkivät tai ovat jämähtäneet paikalleen. Minä itse olen oman elämäni organisaation "toimitusjohtaja". Minä itse olen oman elämäni yrityskonsultti ja vastuuviranomainen. Minä voin valita lakaisenko havaitsemani ongelmat maton alle vai päätänkö pyrkiä kohti muutosta ja vastuun kantamista. Se, mitä havaitsen niin työelämässä kuin omassa elämässäni on vain heijastus siitä, miten olen johtanut omia ajatuksiani, miten rehellinen olen ollut omille tunteilleni ja havainnoilleni. Kaunistelematon peilikuva minusta itsestäni.

Tuntuu, että tästä aihealueesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, koska asian pohtiminen saa innostumaan ja vetää yhä uudelleen puoleensa. Ehkäpä tässä on minun sisäisen organisaationi seuraava visio. Opas oman sisäisen organisaationi johtamiseen. Jälleen kerran yksi havainto siitä, miten täydellisesti olemme yhtä niin monella eri tasolla. Kaikki mitä tapahtuu sisäisessä mikrokosmoksessa minun sisälläni, tapahtuu myös ulkoisesti niin työelämässä, perhe-elämässä, yhteiskunnassa kuin maailmankaikkeudessakin. Eipä voi muuta kuin jälleen kerran hämmästellä tätä suuren vastuun määrää! :)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hyvinvointi, elämän hallinta, sisäinen rauha, johtaminen, tasapaino

Muistaminen

Maanantai 26.4.2010 klo 21:45

Nyt on ollut hetken aikaa jostain syystä "hanat kiinni" tämän kirjoittamisen suhteen. On tuntunut, että kaikki on jo sanottu ja toisaalta se, mitä haluaisin sanoa, on niin yksinkertaista, ettei sitä osaa kirjoittaa ulos. Olen valinnut pitää luovan tauon ja antaa ajatusten kypsyä rauhassa..

Olen pohtinut hyvin yksinkertaista asiaa: Miten muistaa? Vaikka minulla on monia toimivia työkaluja sisäisen rauhan saavuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi ja vaikka olen löytänyt jo monta yksinkertaista polkua omaan sisäiseen rauhan tilaani -ytimeeni - en edelleenkään ihan aina muista näitä työkaluja ja polkuja juuri siinä hetkessä kuin ne olisivat tarpeen. Yhä nousee sismmästäni uusia harhan kerroksia, pelkoja, epävarmuutta, ajatuskehiä ja turhia kuvitelmia. Edelleen huomaan pitäväni ajoittain tätä ympäröivää maailmaa todellisena ja tempaudun mukaan harhan näytelmiin. Yhä silloin tällöin löydän itseni tilasta, joka on kaukana sisäisestä rauhasta ja mielen hiljaisuudesta.

Minun on aina ollut vaikea sitoutua mihinkään tiettyyn tapaan lähestyä "totuutta" tai tiettyyn menetelmään saavuttaa oma ytimeni. Sitoutuminen mihinkään päivittäisiin harjoituksiin tai "rituaaleihin" ei ole ollut koskaan vahvimpia puoliani. Haluan tehdä asiat intuitiivisesti ja luovasti. Haluan sallia kaikessa korkeamman voiman johdatuksen ja päästää irti kaikista ihmisten luomista malleista. Ja kuitenkin haluaisin saavuttaa tulokset nopeasti, olla perillä heti, ilman säännöllistä harjoittelua tai sitoutumista mihinkään. Jos tämä kaikki on kerran vain unta ja mieleni luomaa harhaa, miksi tarvitsisin lisää harhoja herätäkseni tästä unesta? Vai onko herääminen mahdotonta ilman anteeksiannon toistuvia harjoituksia? Miten muistaisin antaa anteeksi?

Miten siis muistaa? Haluan uskoa, että ajatus luo tätä maailmaa, ajatus ja sen suunta synnyttää tämän harhan, jossa kuvittelemme elävämme. Ja aina on mahdollista tehdä valinta sen suhteen, mitä ajattelee ja mihin ajatuksensa suuntaa. Kuulostaa jälleen liian helpolta ollakseen totta. Miten muistaisin vastuuni omista ajatuksistani? Miten muistaisin pysyä ytimessäni joka hetki? Olen alkanut ajatella, että siinä hetkessä, kun vain oivallan vastauksen tähän kysymykseen, en etsi enää muita vastauksia. Muistaminen on kaiken avain, ei se mitä menetelmää käytän ytimeni tavoittamiseksi tai se mitä polkua seuraan, vaan yksinkertaisesti muistaminen. Muistaminen joka hetki ja kaikissa tilanteissa. Muistaminen niin täydellisesti, ettei enää voi vaipua unohdukseen.

Ihmeiden oppikurssissa harjoitellaan myös usein toistaen ja kerraten sitä, että juuri tänään muistaisin totuuden, juuri tänään muistaisin todellisen olemukseni ja tehtäväni. Ehkä myös tämän myötä on syntynyt oivallus siitä, miten merkittävää muistaminen on. Jos muistan oman alkulähteeni ja todellisuuden, olen jo herännyt, olen valaistu ja valaisen itseni lisäksi koko kaikkeutta. Tässä hetkessä, kun muistan, maailman unet lakkaavat olemasta totta. Miten saavuttaa pysyvä muistamisen tila, olotila, jossa en enää voi unohtaa? Haluaisin kuvitella, että kokemus, jossa olen täydellisesti yhtä todellisuuden kanssa, jättää muistijäljen sieluuni ja alan yhä useammin palata tähän muistamisen tilaan. Tästä syystä säännöllinen harjoittelu meditoiden tai millä tahansa tavalla saa aikaan sen, että muistaminen tulee yhä helpommaksi.

Olen itse opettanut lapselleni usein erilaisia tunteiden hallintakeinoja, eräänlaisia "taikasanoja": sanoja tai lauseita, jotka voi itselleen sanoa vaikka ärripurrin iskiessä tai pettymyksen nostamassa harmistuksessa. Tällaisen taikasanan voi itse valita itselleen ja taikasana voi olla oikeastaan millainen tahansa. Tarkoitus onkin lähinnä kouluttaa omaa mieltään muistamaan. Kun sanon itselleni vaikka "Minä olen Rakkaus" joka kerran, kun kohtaan haastavan tilanteen, muistan, että minun tulee muistaa. Palautan itseni ytimeeni aivan huomaamatta ja rauhoitun.

Muistaminen on siis lopulta aivan yksinkertaista mutta olen alkanut vähitellen vakuuttua siitä, että pysyvä muistaminen vaatii harjoittelua. Se, miten harjoittelee on oma valinta. Tärkeintä on harjoittelu. Haluaisin uskoa, että tässä piilee koko elämän mittainen tarkoitus. Olemme täällä maan päällä vain harjoittelemassa. Olemme harjoittelemassa anteeksiantoa, jotta muistaisimme. Harjoittelemme joka hetki kohdatessamme erilaisia ihmisiä ja tilanteita. Harjoittelemme, jotta heräisimme tästä unesta. Harjoittelemme, jotta lopulta muistamme niin täysin, ettemme enää koskaan unohda.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muistaminen, oma ydin, rauhan tila

Koti

Lauantai 30.1.2010 klo 22:11

Viimeaikaiset keskustelut itseni ja läheisteni kanssa ovat saaneet aikaan jälleen kerran melkoisen oivallusten virran. Asiat sinällään ovat tuttuja ja usein kohtaamiani mutta nyt koen taas oivaltaneeni jotakin uutta tästä kaikesta.

Monet meistä ovat elämänsä aikana olleet joskus (tai aika useinkin) vähän eksyksissä. Epävarmoja oman elämänsä suunnasta, huolissaan tulevasta tai jääneet ehkä kiinni menneeseen. Kukin kykenee varmaan tunnistamaan itsessään tämän tutun tunteen, että aivan kuin jotakin puuttuisi. Kuin olisit eksynyt väärään "maailmaan", olisit muukalainen omassa elämässäsi ja kaipaisit sydämesi pohjasta jotakin, joka sinulta puuttuu.

Mikä tämä mystinen puuttuva pala sitten oikein on? Kuin jokin selittämätön kaipuu sinussa eläisi vaikka kaikki elämässä on hyvin ja olet rakentanut itsellesi juuri sellaisen elämän ja ympäristön kuin olet aina halunnut. Sinulla on ehkä elämän kumppani, lapsia, ammatti, koti, ystäviä jne jne. Ja kuitenkin yhä jotakin puuttuu. Saatat kokea kaipaavasi lisää läheisyyttä, huomiota, arvostusta, rakkautta, fyysistä kosketusta, uutta ihmissuhdetta, lisää materiaa, mielenrauhaa tai vaikka vain hetken omaa aikaa. Oikeastaan sillä ei ole edes merkitystä, mitä koet kaipaavasi. Kaikkia näitä erilaisia tarpeita ja toiveita ihmisyydessä yhdistää kuitenkin aina sama lopputulos. On sinulla elämässäsi tässä hetkessä mitä tahansa, ennemmin tai myöhemmin koet jonkin olevan kadoksissa ja jotakin ikäänkuin "puuttuvan".

Valtaosa meistä kulkee täällä maan päällä kuin koditon, ilman juuria, ja varmuutta mihin on matkalla. Olemme kuin eksyneitä Lapsia, joiden mieli on täynnä epävarmuutta, pelkoja ja turvattomuutta. Ja kuitenkin se, mitä kaipaamme on lähempänä kuin olemme koskaan osanneet uneksia. Etsimme Kotia. Etsimme todellista alkulähdettämme ja ikuista onnellisuuden tilaa. Kuitenkaan emme osaa mielemme meteliltä kuulla kutsua, joka johdattaa meidät tähän ikuiseen onneen, emmekä maailman harhoilta huomaa yksinkertaista tietä, joka johtaa meidät todelliseen Kotiimme. Siihen hiljaiseen ja rauhalliseen paikkaan, jossa olemme oikeasti koko ajan olleet.

Todellisuudessa olemme tässä ikuisessa Kodissamme joka hetki ja voimme päästä kosketuksiin tämän täydellisen rauhan, rakkauden ja onnellisuuden alkulähteen kanssa yksinkertaisesti vain pysähtymällä. Antamalla itsellemme lupa hiljentyä ja kääntyä kohti tätä sisäistä valoa, joka johdattaa mielemme jälleen rauhan tilaan. Tämä rauha on meissä kaiken aikaa vaikka emme useinkaan muista sitä huomata itsessämme. Juuri tänään on hyvä hetki pysähtyä, hiljentyä ja löytää tie siihen paikkaan, jossa vallitsee ikuinen rauha. Olet alitajunnassasi etsinyt juuri tätä olotilaa ja tyyneyttä koko ajan. Ja mielesi on luonut tämän yhteyden puuttumisen myötä tilalle lukuisia ja lukuisia erilaisia tarpeita, joilla täytät elämässäsi tätä kaipuuta.

Päästä nyt juuri tässä hetkessä irti kaikista sinun itsellesi luomista tarpeistasi ja ole hetki aivan hiljaa itsesi kanssa. Käänny sisäänpäin, kohti sinun sydämesi säteilevää valoa ja anna sen johdattaa sinut Kotiin. Siirrä lempeästi syrjään se illuusio sinusta itsestäsi, joka olet kuvitellut olevasi keskellä myllertävää maailmaa ja anna todellisen itsesi johdattaa sinua nyt. Voit sanoa vaikka ääneen itsellesi, että olet nyt valmis palaamaan sinne, mistä et koskaan ole oikeasti lähtenytkään. Olet Kotona. Olet täydellisessä Rauhan tilassa. Olet täynnä alkulähteen valoa ja rakkautta. Olet ikuisesti turvassa ja täynnä täydellistä luottamusta. Mielesi on täysin tyyni ja levollinen.

Yksinkertaisin tie on usein se helpoin vaihtoehto. Vain päätä juuri tässä hetkessä, mitä ihan oikeasti haluat, sano se itsellesi ja huomaat olevasi perillä. Uskalla antaa elämäsi korkeamman johdatukseen ja vain nauttia uuden näkökulman tuomista eduista. Rauhan ja Rakkauden tilasta käsin huomaat, ettei sinulta todellisuudessa puutu enää mitään. Olet Kotona.

1 kommentti . Avainsanat: rauhan tila, Koti, ikuinen rauha

Joulurauhaa

Lauantai 19.12.2009 klo 23:32

Joulun aika on käsillä ja monenlaiset kiireet tempaavat ihmismielen helposti mukaansa etenkin juuri joulua edeltävinä viikkoina. Luomme sisimmässämme itsellemme omituisia vaatimuksia, odotuksia ja tehtäviä, joita ilman joulu ei tunnu ”oikealta”. Joko sinulla on tällainen loputon lista päässäsi asioista, joita kuvittelet, että sinun tulisi vielä tehdä ennen aattoa: siivousta, ostoksia, paketointia, lisää ostoksia, koristeita, kuusi, ruuanlaittoa ja leipomista, lisää siivoamista, perinteitä ja velvollisuuksia, jotka toistuvat vuodesta toiseen? Koetko joulua edeltävän ajan stressaavana vai nautinnollisena? Millaisen joulun haluaisit kokea, jos saisit ihan oikeasti valita? Jos olet tässä hetkessä täysin rehellinen itsellesi, valitsisitko viettää päiväsi juoksemalla ostoksilla, valmistamalla laatikoita tai pohtimalla vuosittaisia muistilistoja?

 

Millainen on sinun joulurauhasi? Mistä sinulle syntyy tunne, että nyt on joulu? Mitä joulu sinulle oikeasti merkitsee? Oletko milloinkaan pysähtynyt miettimään joulun ajan syvällisempää merkitystä tai edes kyseenalaistanut joulun aikaan liittyviä perinteitä? Mistä johtuu, että kaamosaikana moni kokee itsensä hyvin väsyneeksi, masentuneeksi ja yksinäiseksi vaikka samaan aikaan vietetään perinteistä perheiden ja yhdessäolon juhlaa, muistetaan lähimmäisiä ja autetaan vähäosaisia enemmän kuin koskaan?

 

Koen, että talven pimeä vuodenaika ei yksinään riitä selittämään ihmismielen harmautta ja väsymystä tässä ajassa. Syksyn vaihtuminen talveen - aika syyskuun lopusta aina joulun aikaan on usein koko ihmiskunnassa kollektiivisesti eräänlaista pimeyden ja sisäänpäin kääntymisen aikaa. Siirtyminen kohti kaamosta on myös haasteiden aikaa, jokavuotisen elämän kierron uusi mahdollisuus valmistautua uudelleensyntymään. Tästä syystä usein juuri näin joulun alla voi olla selittämätön tunne kaiken loppumisesta tai jopa ajatuksia kuolemasta. Kuolema on uusi alku, siirtymävaihe kohti uutta syntymää. Joulun ajassa on kysymys juuri tästä: Kristuksen syntymän juhla on symbolisesti joka vuosi kuin uusi sisäinen syntymä meille jokaiselle ja jälleen uusi mahdollisuus löytää Kristus meistä itsestämme. Sisäinen Kristus-lapsi syntyy meissä jokaisessa ja suo mahdollisuuden löytää oman todellisen olemuksemme. Voimme huomata olevamme todellisuudessa kaiken tämän hössötyksen, arjen ja turhuuden yläpuolella, jatkuvassa yhteydessä omaan korkeampaan osaan itseämme. Voimme muistaa olevamme täydellinen henki, joka rakastaa täysin ja täydellisesti niin sinua itseäsi kuin myös jokaista muuta olevaa tässä maailmassa. Olet rajaton, täydellinen ja täynnä rakkautta joka hetki.

 

Koskaan ei ole liian myöhäistä valita toisenlainen tapa kokea joulun aika ja hidastaa tahtia. Valinta on sinulla itselläsi ihan joka hetki. Kukaan muu ei näitä sisäiseen hyvinvointiisi liittyviä valintoja voi tehdä sinun puolestasi. Myös joulukiire on täysin sisäinen tila, josta poispääsy on vain oma valinta. Ratkaisu ei löydy oikeasti mistään itsesi ulkopuolisesta asiasta, ei lahjalistan karsimisesta, valmislaatikoista tai muovikuusesta. Kaikki nämä saattavat kenties ulkoisesti näyttää helpottavan kiireitäsi mutta sisäisesti podet kuitenkin huonoa omaatuntoa tai syyllisyyttä siitä, ettet ole luonut sitä ”oikeaa” joulua. Mikä on oikea joulu juuri sinulle?

 

Minulle oikea joulu on sisäinen rauhan tila. Tämä sisäinen joulurauha syntyy täydelliselle rakkaudelle antautumisesta, täydellisestä luottamuksesta ja sisäisestä valosta, joka valaisee mielen. Joulu on myös Kristus-valolle antautumisen aikaa: rakkauden ilmentämistä maailmaan sen kautta, miten näen ja koen kaikkeuden ympärilläni ja miten ilmennän omaa sisäistä tilaani ympäröivään maailmaan. Lämpöä, lempeyttä ja turvallisuutta, joka ei riipu mistään ulkoisista tekijöistä. Täydellinen sisäinen joulurauha voi vallita mielessäni vuoden ympäri, jos niin valitsen. Joulu on myös aikaa, jolloin koen siirtyväni vähitellen jälleen uuteen kasvun aikaan. Siemenet on kylvetty ja on aika alkaa odotella kevättä ja uusien versojen itämistä, siirtyä kohti uuden alun ja uteliaan odotuksen aikaa. Olo on kuin lapsella jouluaattona!

 

Toivon jokaiselle ihanaa sisäistä Joulurauhaa sekä iloa ja valoa alkavalle uudelle vuodelle! Kiitollisuudella suljen rakkauden valoon juuri sinut ja koko kaikkeuden. Sytytän joulun valon ihmiskunnan mieleen, Maan sydämeen ja kosmokseen. Juuri sinä olet saanut lahjaksi Kristus-valon sydämeesi, anna tämän valon säteillä ja loistaa yli kaiken olevan. Sinä olet maailman valo!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rauhan tila, Kristus-valo, joulun aika