Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Tie, totuus ja merkityksellinen elämä

Sunnuntai 31.5.2020 klo 20:13

Itsetutkiskelun kupla on pitänyt minua otteessaan edelleen. Välillä on vain pakko katsoa itseään syvemmälle sieluun kuin mitä peiliin katsomalla kykenen näkemään. On uskallettava katsoa minuutta tiukasti silmiin, sukellettava läpi ajatusten ja pysähdyttävä kuuntelemaan hiljaisuutta, jotta tavoittaa jotakin uutta ja näkee aiempaa syvemmälle itseensä.

Hiljaisuuden kupla sisimmässäni puhkesi siihen, kun luin äskettäin artikkelin Yalen yliopiston kehittämästä kurssista, jolla jokaisen on mahdollista oppia onnellisen elämän salaisuus ja löytää helppoja keinoja juuri oman elämän hyvinvoinnin lisäämiselle. Tuo ”Science of Wellbeing” kurssista kertova artikkeli sai minut pohtimaan, onko onnellisuus ja elämän merkityksellisyys oikeasti mitattavissa tai, että onko meillä lopulta kaikilla samat edellytykset lisätä omaa hyvinvointiamme ja onnellisuutta elämässämme?

Ehkä jokaisella meistä on omista lähtökohdistaan yhtäläiset mahdollisuudet tehdä vähintäänkin pieniä muutoksia arkeensa ja etenkin jokaisella meistä on tasavertainen mahdollisuus oppia uusia ajattelutapoja suhteessa omaan elämäänsä. Haluaisin myös ajatella, että jokaisen yksilön hyvinvointi ja onnellisuus ovat aivan uniikki ja omanlaisensa kokonaisuus elämän eri osa-alueita. Vahvuuksia ja niiden tunnistamista itsessä sekä pieniä valon pilkahduksia ja toivoa paremmasta. Elämää, jossa kärsimykset väistyvät hetkeksi ja onnellisuus on kiitollisuutta aivan pienistä iloa tuottavista aiheista arjessa. Timantteja arjen harmaassa peruskalliossa.

Lopulta onnellisuuden lisääminen elämässä on pieniä askelia kohti kiitollisuutta, merkityksellistä arkea ja ihmissuhteita, jotka tukevat sinua matkallasi eteenpäin. Rehellisyyttä ja avointa kommunikaatiota sekä lähimmäisten että oman itsensä kanssa. Paineetonta rauhaa ja kykyä kohdistaa keskittyminen niihin asioihin, jotka ovat itselle merkityksellisiä. 

Viime aikojen sisäiset pohdiskelut ovat useasti liittyneet juuri merkityksellisyyden kokemiseen tai sen puutteeseen elämässäni. Välillä jonkinlaisen merkityksen tai mielekkyyden löytäminen oman elämän eri osa-alueilla on haastavaa. Rooli vanhempana ja oman lapsen tukena on luonut luontevasti merkitystä arkeen. Mutta onko mitään tuosta merkityksellisyydestä jäljellä, kun rooli vanhempana muuttuu tai päättyy? Millaisen merkityksen vanhemmuus saa, kun lapsi ei enää ole osa joka päiväistä elämää? Välillä tuntuu siltä, että lukuisat muutokset vähentävät elämän merkityksellisyyttä, vaikka pitäisi ehkä olla juuri toisin päin. Tai sitten muutoksiin liittyvät pelot saavat minut kadottamaan yhteyden itseeni, jolloin myös elämän merkitys hämärtyy tietoisuudesta.

Entä luoko työ minulle merkityksellisyyttä elämään? Millä tavoin työ tai arjen velvollisuudet lisäävät minun hyvinvointiani? Entä, jos työtä ei olisi tai työ olisi jotakin sellaista, jossa en voisi lainkaan toteuttaa itseäni sellaisena kuin olen? Usein tuntuu, että ainoa merkityksellisyyttä lisäävä tekijä elämässä on ihmisyys itse - toinen ihminen, joka luo merkityksen asioille, joita teen. Ihmissuhteet, kommunikaatio ja vuorovaikutus kaikin tavoin. Kirjoittaminenkin lisää minun elämäni merkitystä mutta tämäkin ajatus johtaa lopulta vuorovaikutukseen ja siihen, että merkityksellisyyttä luo ihmisyydessä kohdattu toinen ihminen - vaikka sitten kirjoitetun tekstin välityksellä.

Ehkä onnellisuutta ja hyvinvointia lisää myös oman elämän perustehtävän tunnistaminen. Se, että elämällä ja olemassaololla on jokin selkeys. Sekä se, että tiedän ja muistan aamulla herätessäni, miksi vuoteesta kannattaa nousta. Ketä tai mitä palvelen täällä maan päällä ollessani omalla olemassaolollani? Tämä on ainakin itselleni ollut kovin vaikea asia. Koen useinkin sellaisia jaksoja arjessa, jolloin en näe yhtään järkevää syytä herätä aamuisin tai en tunnista elämässäni ainoatakaan syytä olla olemassa. Sisäinen yksinäisyyden kokemus arjessa vain vahvistaa tätä tunnetta ja lisää epätoivoa - ja negatiivinen ajatusten kehä on valmis.

Tähän taitaa kulminoitua myös se viimeksi kuvaamani olemassaolon tunteen katoaminen ajoittain. Kokemukseen, etten aina koe olevani osa jotakin kokonaista, olevani tarpeellinen tai palvelevani mitään tarkoitusta. Erillisyyden harha ja ihmisyyden merkityksen katoaminen ovat tie kohti epätasapainoa ja mielen harmautta. Tuo tie johtaa vain suon silmään, johon kovin helposti vajoaa ellei muista olla valppaana. Ja siten toisin päin ajatellen - tärkeä avain onnellisuuden ja hyvinvoinnin tavoittamiseksi onkin se, että alkaa tietoisesti palvella elämää ja tuoda oman elämänsä kautta merkitystä muille ihmisille. Että päättää tehdä jotakin hyvää tai vai vaikka tarjota apua toiselle ihmiselle. Aloittaa itse luomaan merkitystä omaan elämäänsä - pienin askelin ja rohkeasti. Että alkaa yksinkertaisesti luoda mahdollisuuksia sille, että tuo merkitystä jollekin toiselle. Ja tarttuu toimeen sellaisin keinoin, joihin itse sillä hetkellä kykenee.

Voin olla oikeassa paikassa juuri nyt vaikka sielussani polttava intohimon liekki elämää kohtaan ei aina palaisikaan täydellä liekillä tai syvimmät haaveeni eivät tulisikaan todeksi. Kaikesta huolimatta voin edelleen kasvaa ehjäksi vaikka elämä ei aina kukoistaisikaan siten kuin olin toivonut. Voin löytää merkityksellisyyttä elämääni kunhan tunnistan ne asiat ja palaset, jotka tuota merkitystä ovat minulle matkan varrella luoneet. Voin luoda merkitystä elämääni pienempinä osina ja niiden avulla kylvää uusia alkuja toivolle ja elämän mielekkyydelle. Voin aina rakentaa uusia polkuja ja luoda uusia alkuja. Ja voin tuoda toivoa surun ja epävarmuuden keskelle, vaalia muistoa niistä paloista, jotka tuntuivat matkan varrella erityisen oikealta, sillä ne ovat tien viittoja eteenpäin. Totuus minusta itsestäni ja tarkoitus, jonka vuoksi olen olemassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: onnellisuus, merkityksellisyys, yksinäisyys, elämän tehtävä, ihmisyys, vuorovaikutus

Ajatuksia yksinäisyydestä

Sunnuntai 26.8.2018

Jos ajattelee, että ihmisyys on olemassa, jotta sielumme voisi oppia ja saisi aina uusia mahdollisuuksia nostaa henkistä tietoisuuden potentiaaliaan, niin myös yksinäisyydessä on paljon rakkautta.

Yksinäisyyden tilasta kumpuaa niin mielen meteli kuin täydellinen hiljaisuuskin. Yksinäisyyttä saatetaan pelätä ja se voi tuntua joskus ahdistavalta mutta itsensä kohtaaminen alkaa siitä, että sietää yksinäisyyttä ja havainnoi sen kautta nousseita ajatuksia tai tunteita itsessään.

Ehkä yksinäisyys on minulle kuin maaperä, josta hedelmällinen kasvu voi alkaa mutta kuten kasvitkin tarvitsevat maaperän ja ravinteiden lisäksi myös valoa ja vettä - myös henkinen kasvu vaatii otollisen maaperän lisäksi rohkeutta peilata itseään ja ajatuksiaan muiden kanssa. Ilman sosiaalisia rajapintoja ja ihmisten kohtaamista en saa samanlaista mahdollisuutta nähdä ja kokea omaa itseäni. Jokainen ihmisyydessä koettu elämänkokemus tuo elämään valon potentiaalin; mahdollisuuden arvostaa itseään ja nähdä ympäröivä maailma rakkauden kautta. Jokainen sosiaalinen rajapinta taas suo mahdollisuuden lisätä sisäistä kasvua, oppia jotakin itsestään sekä ravita kasvun maaperää tunteiden kokemisen kautta.

Toisaalta muiden ihmisten kautta näemme sekä itsemme että maailman, jossa yksinäisyyden kokemus vallitsee. Jos ajattelee, että ihmisyys on olemassa jotta sielumme voisi oppia ja saisi aina uusia mahdollisuuksia nostaa henkistä tietoisuuden potentiaaliaan, niin myös yksinäisyydessä on paljon rakkautta.

Joskus ajattelen, että olen kuin puu, joka juurruttaa itsensä erillisyyden harhaan eli juurtuu kokemukseen yksinäisyydestä. Puu kaivaa olemuksensa perustan sille, että kokee sisäisesti olevansa yksin ja eksynyt alkulähteestään. Kokee, ettei kukaan muu voi ymmärtää tai tuntea yhtä syvää yksinäisyyttä tai erillisyyden tunnetta. Ja kuitenkin jokaisella meistä juuret ovat samassa maaperässä! Kasvettuaan vahvemmaksi puu alkaa tiedostaa voivansa kohdata muita ja löytää erilaisten kohtaamisten kautta uutta näkökulmaa omaan kokemusmaailmaansa.

Mitä vahvemmat juuret ja perusta kasvulle ovat, sitä kauemmas voimme kurottaa oksiamme ihmisyyden eri ulottuvuuksiin. Emme enää pelkää tunnemyrskyjen aikaan saamaa heilumista, emme pelkää enää kaatuvamme, emmekä menetä uskoamme tai luottamustamme elämään vuodenaikojen vaihtuessa. Uskallamme kohdata muutokset ja elämän vaihtelun tyynenä ja luottavaisena. Tunnemme juuremme ja vuosirenkaamme. Hyväksymme yksinäisyyden maaperän, josta koko ihmisyys ja elämä kumpuavat. Hyväksymme valon, jota tarvitsemme kasvaaksemme vaikka tuo valo paljastaisi itsestämme myös ne varjoisat kohdat, joita emme haluaisi katsoa.

Henkisen kasvun näkökulmasta juuri sinä olet valo. Myös jokainen kohtaamasi sielu tuo valoa, johon peilaamme itseämme ja jonka olemassaolo paljastaa sinulle uusia kasvun mahdollisuuksia täällä ihmisyydessä. Olen kiitollinen sinusta ja valosta, jota tuot elämääni. Olen kiitollinen ihmisyyden maaperästä, johon olemme yhdessä juurtuneet. Olen myös kiitollinen kokemusmaailmasta, johon oksani kurottautuvat. Ilman vallitsevaa kokemusmaailmaa en kykenisi kasvuun enkä oppisi tuntemaan eri variaatioita tunteista. En saisi mahdollisuutta koskettaa rakkautta sinun kauttasi. Olen kiitollinen yksinäisyyden illuusiosta sekä sen moninaisista oivallusten virroista. Ilman yksinäisyyden hedelmällistä maaperää en kokisi ihmisyyttä tai sen suomia loputtomia kasvun mahdollisuuksia. Yksinäisyydestä kumpuaa rakkaus, joka on suurempi kuin erillisyyden harha. Yksinäisyyden tunteen tila katoaa ja jäljelle jää vain syvä kiitollisuus.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yksinäisyys, rakkautta, erillisyyden harha, hiljaisuus, juuret, kokemusmaailma, kiitollisuus