Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Merkabasta

Lauantai 29.8.2009 klo 13.13

Tehdessäni tänään päivän hiljentymisharjoitusta koin jälleen uudenlaisen näkemyksen valokehosta avautuvan tietoisuuteeni:

Olen kokenut, että aina Englannin matkasta lähtien on sisimmästäni kumpuava seksuaalienergia ollut hetkittäin jopa "häiritsevän" voimallista. On tullut tilanteita, joissa seksuaalienergia vain yhtäkkiä nousee ja on niin voimallista, ettei sen voimaa voi vastustaa.

Tämän päivän oivallus syntyi erään tällaisen tilanteen myötä.. Seksuaalienergian noustessa valtavalla voimalla, annoin sen viedä itseni mennessään. Verrattuna aiempiin kokemuksiini, tällä kertaa vain katsoin, mitä tapahtuu, ilman tietoista energian ohjaamista esimerkiksi sydänkeskukseen, jota olen usein tehnyt vain kanavoidakseni tämän voiman rakkaudellisesti johonkin.

Koin, että antautuessani täysin tälle voimalle, seksuaalienergia kääntyikin nyt itseni sisälle. Kun seksuaalienergian pyörre aktivoitui minussa ja sen luoma Jumalallisen hedelmällisyyden energia ohjautui sydänkeskuksestani sisään, koin, että samalla myös sydänkeskukseni sisäinen merkaba alkoi hurjasti pyöriä.. Samassa hetkessä tämän seksuaalienergian pyörteen vauhdin kiihtyessä, syntyi sydänkeskukseeni jälleen kolmiulotteinen tetraedri, jonka yläsakara oli keskellä otsaani ja myös keskellä eräänlaista "kultaista siementä" otsassani. Tähden alasakara taas oli keskellä tätä seksuaalichakran pyörivää kiekkoa. Tämä tähtitetraedri muodosti pyöriessään kolmiulotteisen pallon, joka oli sitä ympäröivän, hiukan tätä suuremman "siemenen" eli vesica pisciksen sisällä.

Koin myös, että kolmannen silmän alue ja seksuaalichakra yhtyivät samalla hetkellä ja tämän kaiken keskellä oli jälleen täydellisen vakaa tyhjyyden tila eli Ykseyden piste.

Piirtäessäni tätä kokemusta paperille ihmiskehon mittasuhteisiin koin, että kolmannen silmän ja seksuaalienergian pyörteen aktivoimiseksi tulisi tietoisesti luoda myös näihin kohtiin ensin pienemmät kolmiulotteiset vesica piscikset ja siten myös oma aktiivinen merkabansa kumpaankin chakraan. Kun tietoisesti luon pyörivän liikkeen näihin keskuksiin, nämä ns. "chakramerkabat" aktivoituvat ja alkavat yhtyä suuremmaksi merkabaksi sydänkeskuksen ympärille. Aivan samalla tavalla kuin ihmiskehon merkaba on osa suurempaa kollektiivista Maan merkabaa. Piirroksesta tulee myös selkeästi mieleen, että nämä merkaban mittasuhteet "paljastavat" samalla myös elämänpuun keskusten paikat, jolloin valokeho ja elämänpuu yhtyvät.

Oivallukseni liittyy siis jälleen tähän seksuaalienergian liikkeeseen ja etenkin sen merkitykseen ja sen tietoiseen käyttötarkoitukseen tässä ajassa. Jälleen kaikki tämä on kuin uusi "tien viitta" Ykseyteen ja että kaikki tiet vievät tässä hetkessä Ykseyttä kohti. Nyt tässä hetkessä ymmärrän taas enemmän sydänkeskukseni "sisäisen merkaban" rakenteesta ja sen aktivoimisen monimuotoisuudesta. Lisäksi koen nyt sisäistäneeni syvemmällä tasolla sen, miten kaikessa tämä sama muotojen rakenne ilmentyy, miten kaikki chakrat yhtyvät toisiinsa samalla tavalla ja miten tärkää on saavuttaa itsessään tämä sydämen alueella sijaitseva Ykseyden piste, tyhjyyden tila.

Koen myös, että kun suuntaan tämän seksuaalienergian kautta ilmentyvän merkaban voiman ja valon itseeni, sisinpääni, kosketan sillä todellisuutta itsessäni ja Ykseyden tilaa sisimmässäni. Ja samassa tämä valtava voima ja valo koskettaa kaikeutta ja kaikkea olevaa. Antaessani tämän sisimmästäni kumpuavan valon ja voiman Pyhän Hengen käyttöön Ykseyden pisteen kautta, se ilmentyy kaikkialla ja kaikessa juuri siinä hetkessä.

Kun merkaban valo ja voima ovat yhtyneet Ykseyteen minussa, koen, että olen palannut siinä hetkessä Jumalan alttarin ääreen ja olen jälleen yhtä Hänen kanssaan.

Avainsanat: valokeho, vesica piscis, merkaba, valokeho, ykseyden piste

Kohti Ykseyttä

Perjantai 21.8.2009 klo 22.44

Viime viikot ovat olleet harvinaisen mielenkiintoisia. Tuntuu kuin koko ajan tulisi lisää informaatiota monista eri lähteistä aivan valtavalla voimalla ja myös omasta sisimmästäni kumpuaa monenlaista tietoa unien, näkyjen ja oivallusten muodossa. Aiemmin elämässäni olen jollain tavoin torjunut juuri tällaisen informatiivisen energian läpivirtauksen ja nyt, kun sen avoimesti sallin tuntuu, ettei tiedon määrällä ole mitään rajaa.

Mistä sitten osaan erottaa mikä on "totuudellista" informaatiota ja mikä ylipäätään oleellista? Mistä voin tietää, mitä minun kuuluisi tällä kaikella tiedolla tehdä? Sen tiedän, ettei mihinkään täällä harhan tasolla pidä liiaksi kiinnittyä ja että tieto tai ymmärrys itsessään ei ole merkittävää. Kuitenkin sydämeni ohjaa minua olemaan avoin ja ottamaan vastaan kaikki mitä kauttani virtaa, ymmärsin näiden viestien sisältöä tai en. Ja tiedän, että kun aloitan ja lopetan päiväni kiittämällä Jumalaa siitä, että olen Hengen ohjauksessa juuri tässä Pyhässä hetkessä, tiedän, että näin on kaiken aikaa. Tämä Pyhä hetki on ikuisuus. Ja kaikki mikä kumpuaa Hengen ohjauksessa on tavalla tai toisella tarkoituksenmukaista ja oleellista vaikken asioiden merkitystä pystyisi itse vielä hahmottamaankaan.

Merkittävin oivallus tästä kaikesta informatiivisesta energiasta, jota olen saanut viime viikkoina kokea on, että aivan kaikki tieto, kaikki oivallukset ja kaikki merkitykset näyttävät tässä hetkessä johtavan samaan lopputulemaan. Kaiken informaation perimmäinen viesti näyttää olevan siirtyminen kohti Ykseyttä. Kuin tässä ajassa Ykseys todentaisi olemassaoloaan joka hetki ja ilmentäsi itseään niin monin eri tavoin, että kaikki tiet näyttävät johtavan kohti kaiken Alkulähdettä.

Kaikki pyhän geometrian sisältämät vihjeet ja näiden asioiden avautuminen näyttää liittyvän tähän nyt käsillä olevaan muutokseen. Samoin Suomen maantieteeseen, Maan chakroihin ja pyhiin paikkoihin liittyvä tieto ja myös henkilökohtaisella tasolla kokemani asiat liittyvät tähän muutokseen: siirtymiseen kaksinaisuudesta kohti Ykseyttä ja monen eri kokemuksen kautta olen saanut kokea, että kaikki liittyy kaikkeen. Että ei ole mitään, yksinkertaisesti ei mitään, mikä ei liittyisi johonkin jo aiemmin tuotettuun tietoon ja kaikki, mikä täydentää tässä ajassa saamiani oivalluksia liittyy tavalla tai toisella toisiinsa. Ja jälleen kerran lopulta suuntaan on kohti Ykseyttä.

Olen havainnut, että aiemmin kokemani ykseyden tila on saavutettavissa hyvin monenlaisin eri tavoin. Jokainen sielu osaa varmasti löytää itselleen sen parhaan ja juuri "oikean" tavan päästä kosketuksiin tämän tyhjyyden - kaikki ja ei mitään - tilan kanssa. Olen meditoidessani saanut tällä viikolla jo kaksi erilaista "menetelmää" päästä tähän ykseyden pisteeseen, jossa tämä harhan maailma katoaa ja jäljelle jää vain valo ja rakkaus - todellisuus, jossa ei ole mitään. Koen nyt tässä hetkessä, että tämä on myös yksi syy, miksi olemme täällä harhan tasolla. Sillä vain kaksinaisuuden harhan kautta voi saavuttaa tämän oivalluksen todellisuudesta. Vain yhdistämällä kaksi voi syntyä jälleen Yksi ja huomata, että todellisuudessa on koko ajan vain ollut tämä Yksi. Vain erillisyyden harhan kautta voi vapautua tästä unesta ja mielen harhasta. Ainoa merkittävä tehtävä meillä jokaisella on auttaa sekä itseään, että muita saavuttamaan tämä ykseyden tila ja kokemuksen kautta siirtää tämä tila pysyvästi tänne harhan tasolle. Tuoda symbolisesti taivas Maan päälle tämän ykseyden tilan myötä.

Oma kokemukseni näiden meditaatioissa saamieni menetelmien perimmäisestä ajatuksesta on se, että tulee tavalla tai toisella löytää sydämensä alueelta piste ja tämän pisteen kautta tämä Ykseyden tila on hyvin helposti saavutettavissa. Kokemukseni eroavat jonkin verran aiemmin oppimistani menetelmistä tavoittaa Sydämen pyhä tila. Kuitenkin lopputulos voi olla sama, käyttää sitten mitä menetelmää hyvänsä. Pääajatus olisi kuitenkin se, että luo aluksi puhtaan ja vapaan virtauksen maasta taivaaseen ja takaisin kuvitteellisen kehonsa läpi, antaa tämän virtauksen muodostaa kehosi ympärille haluamasi kokoinen valon tila, jonka keskellä itse olet. Kun tämän tilan sisälle luo mielikuvissaan ensin kaksinaisuuden, esimerkiksi kaksi harmonista palloa, jotka leikkaavat toisensa keskipisteistään syntyy keskelle tätä tilaa vesica piscis, jonka sisällä sinä olet. Tämä hieman siemenen muotoinen tila sinun ympärilläsi jakautuu kahteen kolmioon, toiseen jonka kärki on ylöspäin ja toiseen jonka kärki on alaspäin. Yhdistämällä nämä kaksi kolmiota (tai tetraedriä, jos pystyt hahmottamaan tilan kolmiulotteisena) syntyy tähti, jonka keskelle jää piste. Tämä piste on avain tilaan, jossa on kaikki ja ei mitään. Riittää, kun keskität ajatuksesi tähän pisteeseen ja annat itsesi kulkea mielikuvissasi tämän pisteen sisään. Huomaat pisteen laajenevan, kun lähestyt sitä ja kun sukellat, olet jo perillä. Vain antaudu tämän pisteen vetovoimalle ja huomaa, miten kirkkaasti se säteilee, kun sitä lähestyt.

Tämän pisteen voi siis toki savuttaa monin eri tavoin, tässä vain yksi esimerkki. Olen kuitenkin huomannut, että auttaa paljon, jos alkuun luo kaksi toisistaan erillistä kappaletta (palloa, kolmiota, tetraedriä, kartiota ja vaikka energiapyörrettä), jotka kohtaavat toisensa yhdessä pisteessä. Nämä kappaleet yhdistämällä ja keskittämällä ajatukset näiden kahden kappaleen keskipisteeseen voi hyvin helposti irrottautua tästä harhan tasosta. Tärkeää on myös se, ettei ala luoda tähän pisteeseen mitään vaan ainoastaan antautuu sen vetovoimalle ja sallii tyhjyyden kokemuksen ilmentyä tämän pisteen kautta. Kannattaa kokeilla!   

Kosketus

Torstai 13.8.2009 klo 17.17

Pysähdyin eilen miettimään tätä kollektiivisen tietoisuuden ajatusta ja sitä, miten todellakin Ykseys ilmentää itseään todeksi sen kautta. Tämä ajatus siitä, että olemme todellakin kaikki yhtä ja samaa ykseyttä saa tajuamaan todellisen vastuunsa jokaisessa hetkessä. Että jokainen minun kokemani kokemus ja tunne on yhtä kaiken olevan kanssa. Olen pohtinut aihetta ennekin mutta nyt ajatus lähti sisäisen maailmani tutkimusmatkasta, jonka kautta olen tunnistanut, että egoni harha on yhä syvällä sisimmässäni juurineen kaikkineen.

Olen huomannut potevani matkan jälkeisiä "vieroitusoireita" ja eksyväni ajatuksissani turhan usein erillisyyden harhaan ja sen kautta yksinäisyyden tunteeseen. Tiedostan kuitenkin samalla hyvin selkeästi, että tämä on vain yksi tapa, jolla pidän itseäni kiinni tässä harhassa ja että tämä tunne on todellakin vain itseni luomaa harhaa. Vaikeimmat "oireeni" liittyvät kuitenkin fyysisen tason läheisyyden kaipuuseen.

Läheisyyden kaipuu on jollain "salakavalalla" tavalla herännyt sismmässäni käytyäni äskettäin läpi lapsuuteeni liittyvän trauman ja alitajuisen harhan suhteestani isääni tässä elämässä. Koen, että on suuri lahja, että voin nyt tässä hetkessä antaa nämä kokemukset anteeksi itselleni, vapauttaa itseni siitä harhasta, että kokemukseni olisivat osa todellisuutta. Käytyäni läpi tämän sisäisen prosessin koin vapautuneeni jostakin hyvin syvällä tasolla olleesta syyllistämisen ja itseni aliarvioimisen harhasta. Koin olevani todella vapaa jostakin suuresta taakasta, jota en tiennyt edes olevan sisimmässäni.

Tämän sisäisen prosessin myötä havahduin tunteeseen, että tämä kokemani "trauma" suhteessa lapsuuteeni on jättänyt sisimpääni valtavan harhan fyysisen tason läheisyyden kaipuusta. Ja samalla koin ymmärtäväni syvemmin sitä kollektiivista "traumaa", joka meillä jokaisella on tämän harhan myötä. Miten valtava kollektiivinen trauma tässä asiassa ihmiskunnalla onkaan! Että henkilökohtaisella tasolla oleva pohjaton fyysisen tason läheisyyden puute on kaikessa olevassa koska olemme yhtä ja miten tärkeästä oivalluksesta on jälleen kyse.

Miten valtavan moni sielu kärsii tässä ajassa hellyyden ja kosketuksen puutteesta, yksinäisyyden harhasta ja erillisyydestä. Miten paljon kollektiivista rakkautta ihmiskunnassa saisi aikaan yksinkertaisesti hellän kosketuksen kautta. Arjen tasolla yhtäkkiä koin kollektiivisen kosketuksen puutteen jokaisessa päiväkodissa olevassa lapsessa, yksinäisessä vanhuksessa, sairaalavuoteella makaavassa sielussa, jokaisessa koululaisessa, yksinhuoltaja äidissä tai isässä jne jne. Tämä kollektiivinen kosketuksen puute ihmiskunnassa pyyhkäisi ylitseni kuin suuri harmaa aalto. Ja samalla minut valtasi suuri vapautuneisuuden tunne. Kun annan anteeksi itselleni nämä tunteeni ja itse itselleni luomat kokemukseni tästä kosketuksen puutteesta vapautan samalla kaiken muun olevan koska olemme yhtä.

Koen nyt ymmärtäväni myös paremmin miksi niin moni jää kiinni erilaisiin ihmissuhteisiin ja miksi niin monet etsivät parisuhteen kautta vastausta tähän kollektiiviseen läheisyyden kaipuuseen tämän tarpeen kuitenkaan koskaan tyydyttymättä. Ja että miten vapauttavaa on, kun voi koskettaa toista ja tulla kosketetuksi jäämättä kiinni tähän tarpeeseen sen kautta, että tiedostaa sallivansa itselleen ihmisyyden tasolla nämä hellyyden kokemukset ja samalla oikeasti olevansa sisäisesti ehyt, kokonainen ja vailla mitään tarpeita tai kaipuuta. Miten tämän tiedostamisen kautta voi vapauttaa koko ihmiskunnan.

Tajuan jälleen kerran yhä syvemmältä tasolta käsin miten suuri vastuu meillä jokaisella on omien tuntemustemme, kokemustemme ja etenkin ajatustemme suhteen. Että jokainen minun ajatukseni vaikuttaa kaikkeen olevaan ja kaikki ihmisyyden harhan tasot, joita itsessäni vapautan vapautuvat myös kollektiivisesti kaikessa olevassa.

Elämäni "kirjan sivuilla" - Kuolemattomia totuuksia lapsen suusta osa 2

Keskiviikko 12.8.2009 klo 22.24

Teimme alkuviikosta matkan Yyterin upeille rannoille nauttimaan kesän viimeisistä lomapäivistä ystävieni kanssa ja automatkojen aikana saimme nauttia tyttäreni ihmeellisistä pohdinnoista elämää suuremmista aiheista. Erään keskustelun aikana 8-vuotias jäi pohtimaan olisiko mahdollista, että eläisimme oikeasti vain kirjan sivuilla. Että jos elämä olisikin vain suuri "satukirja", jossa seikkailemme, niin kuka sitten olisi se, joka lukee tätä kirjaa? Ja missä tämä kirja mahtaisi oikeasti olla?

Välillä todella hätkähdän näitä upeita ajatuksia, joita tällaiset "uuden ajan" lapset tuottavat. Kun asiaa oikein miettii, niin juuri näinhän koko tämän harhan voisi kuvailla. Kuin olisi vain yksi suuri ykseys kuten tämä suuri kirja, jonka vain Jumala näkee todellisuuudesta käsin. Ja me ihmishahmot, kuvajaiset tämän "kirjan" sivuilla seikkailemme tämän ykseyden sisällä itse lainkaan ymmärtämättä, että emme ole todellisuudessa edes olemassa, olemme vain tämän loputtoman "sadun" hahmoja ja pidämme itse ajatustemme kautta kiinni tästä harhasta, että tämä "satu" olisi todellista. Kuitenkin todellisuudessa olemme itse sekä tämä kirja että myös Jumala, joka tätä tarinaa lukee kaikkeudesta käsin. Olemme itse luoneet itsemme tänne "sadun" maailmaan ja voimme vapauttaa itsemme tästä "satumaailmasta" oivaltamalla olevamme oikeasti jotain ihan muuta. Että todellisuudessa nämä itse keksimämme tarinat ovat aivan yhtä satua kuin mikä tahansa tarina kirjoissa, joita täällä harhan maailmassa kuvittelemme lukevamme.

On mahtavaa huomata, että voin halutessani nähdä tämän elämän "kirjan" toisin. Voin nauttia tästä upeasta seikkailusta elämän kirjan sivuilla ja kaikkien luomieni "satujen" kautta voin oppia uutta ja kasvaa sisäisesti kohti sitä päämäärää, että ymmärrän lopulta olevani todellisuudessa yhtä tämän ykseyden ja Jumalan kanssa. Voin havahtua huomaamaan, ettei oikeasti mitään kirjaa ole ollutkaan. Olin vain itse keksinyt sen ja pitänyt kiinni tästä seikkailusta.

Miten viisaita lapset voivat ollakaan ja miten upeaa on huomata tämän ykseyden todentavan olemassa olonsa myös täällä harhan maailmassa. Kollektiivinen tietoisuus ihmiskunnassa on loistava esimerkki siitä miten ykseys "todistaa" meille olevansa yhtä kaiken olevan kanssa. Kun joku jossain päin maailmaa alkaa opiskella Ihmeiden oppikurssia, voi moni muu sielu alkaa sisäistää tätä samaa ajatusta. Kun itse alan opiskella Kurssia, voin yhtäkkiä huomata lapseni ilmentävän sen sisältämiä oivalluksia ja ajatuksia pohdinnoissaan. Juuri tästä syntyy ajatus siitä, että olet itse vastuussa kaikista elämäsi kokemuksista omien ajatustesi kautta. Kun sinä itse muutat tapasi nähdä tämän itsesi ulkopuolelle projisoiman maailman, se muuttuu. Sinä itse olet ajatustesi kautta vastuussa siitä millaisessa maailmassa elät ja voit elää todeksi juuri niin kauniin, harmonisen ja rakkaudellisen maailman kuin haluat. Valinta on sinun. Juuri nyt on Pyhä Hetki, jolloin voit valita joko todellisuuden tai "satukirjan" välillä, voit valita ainoastaan näistä kahdesta vaihtoehdosta. Ei ole olemassa muita valintoja. Ainoastaan valinta ykseyden tai erillisyyden välillä.

Pyhä Henki johdata ja ohjaa minua tässä Pyhässä Hetkessä, joka on ikuisuus. Haluan tässä Pyhässä Hetkessä valita ykseyden ja antautua Jumalalliselle suunnitelmalle.

"Rakkaus laihduttaa" -Kuolemattomia totuuksia lapsen suusta osa 1

Perjantai 7.8.2009 klo 11.57

"Rakkaus laihduttaa" sanoi eilen kahdeksan vuotias tyttäreni pohtiessaan miksi isä on nyt hoikempi kuin ennen tai miksi hän itse joskus laihtuu tai lihoaa tässä fyysisessä olomuodossaan.

Jäin sitten oikein pohtimaan tätä ajatusta hetkeksi ja taas syntyi oivallus. Kun ihminen kokee rakastuneensa toiseen ihmiseen, löytäneensä onnellisuuden ja rakkauden elämäänsä, sitä usein ihan oikeasti laihtuu. Olo on kevyt ja kokee, ettei tarvitse mitään vaan on löytänyt etsimänsä. Ongelmana on vain se, että kun tämä rakastumisen huuma haihtuu ja tajuaa tämän onnellisuuden tilan olevan ohi, seuraa pettymys ja tunne epäonnistumisesta tai yksinäisyydestä.

Sinä päivänä, kun sielu löytää edes aavistuksen tästä todellisesta rakkaudesta, joka meidän jokaisen sisältä löytyy, syntyy pysyvä muutos. Itsensä ulkopuolelta etsiessään voi löytää vain hetkellisen onnen tai rakkauden kokemuksen, joka todellisuudessa on harhaa. Mutta kääntyessään sisäänpäin ja etsiessään rakkautta omasta sydämestään käsin voi kohdata Jumallallisen rakkauden, joka on täydellistä, pyyteetöntä ja aitoa. Yksikään ihmissuhde ei tähän yllä, yksikään fyysisen maailman kokemus ei voi korvata sitä todellista rakkautta, joka ykseydestä kumpuaa ja sallii kaiken.

Rakkaus on sisäinen tila, ykseyden ilmentymä ihmisyyden tasolla ja se todella "laihduttaa" niin kuin lapsen suusta juuri kuulin. Kun ihminen täällä maan päällä kulkiessaan löytää tämän sisäisen rakkauden tilan, joka ei ole riippuvainen mistään, ei kenestäkään toisesta ihmisestä, ei ulkoisista olosuhteista tai yleensä mistään fyysisestä, hän saavuttaa tilan, jossa ei enää tarvitse mitään. On kaikki ja ei mitään. Tällöin ihminen lakkaa täyttämästä tätä harhaa"puuttuvasta" kohdasta itsessään ja vapautuu fyysisen maailman riippuvuudesta, ylensyömisestä, nautintoaineista, nautinnon hakemisesta seksuaalisuuden, kauneuden, ihmissuhteiden, rahan, työn tai minkä tahansa kautta, jolla sielu aiemmin on "täyttänyt" tätä kuvittelemaansa"puuttuvaa" osaa itsessään.

Ykseyden tilassa, joka todellisuudessa olemme ei ole puutetta, emme tarvitse mitään, emmekä tällöin kiinnity mihinkään tässä fyysisessä harhassa. Ei ole mitään erityistä tai eriarvoista. Vallitsee täydellinen yltäkyylläisyys elämän harhan kaikilla osa-alueilla ja sisäinen rauha. Rakkaus yksinkertaisesti vain on.

Ykseyden "palapeli"

Torstai 6.8.2009 klo 23.15

Tämän kuluneen viikon aikana olen kokenut jälleen vapautuneeni monesta eri harhan tasosta ja samalla olen alkanut oivaltaa yhä enemmän,  miten kaikki täällä harhassa ilmentyvä yhtäkkiä liittyy toisiinsa. Kuin näkisin valtavan palapelin edessäni ja yhtäkkiä alkaisin hahmottaa kokonaisuuden, todellisen "kuvan" tässä palapelissä.

Englannin matkan aikana ja sen jälkeen olen saanut vahvistusta siihen, että tässä ajassa on kysymys suuremmassa mittakaavassa jonkin vanhan päätöksestä ja uuden alkamisesta. Olen oivaltanut myös sen, että koska ihan oikeasti me olemme kaikki yhtä, Ykseyttä, niin omat oivallukseni ja kokemukseni ovat myös yhtä. Että ei ole mitään henkilökohtaisia "saavutuksia" tai edes henkilökohtaisia kokemuksia. Jokainen osa kollektiivista tietoisuutta on samaa alkulähdettä ja siis oikeasti vain yksi tietoisuus. Jokainen ajatus on yhtä, jokainen kuvitteellinen kokemus täällä harhan ulottuvuudessa on yhtä, jokainen tunne on yhtä. Ja yhtäkkiä alan tajuta, miten suuren asian äärellä oikeasti olen. Ei todellakaan ole samantekevää, mitä ajattelen tai teen. Että jokainen askel, jonka polullani otan, tulee ottaa rakkaudesta käsin  ja Pyhän Hengen johdatuksessa tai muuten se on askel kohti erillisyyttä. Että oikeasti ei ole mitään muuta kuin Ykseys. Millään muulla ei ole merkitystä.

Toinen hyvin paljon minua havahduttanut oivallus tässä hetkessä on se, miten tämän ykseyden voi saavuttaa ja säilyttää pysyvästi tietoisuudessaan. Koen, että eräs merkittävä avain tähän on se muutos, jota tämä planeetta ja ihmiskunta käy juuri tällä hetkellä läpi. Olemme matkalla kohti sisäistä feminiinisen ja maskuliinisen puolen täydellistä yhdentymistä. Tämä muutos on saanut alkunsa jo vuoden 2008 alussa mutta nyt tämä yhteenliittymä on todellakin käsillä. Se, että ihmisinä koemme olevamme erillisiä ja pyrimme etsimään "puuttuvaa osaa" usein itsemme ulkopuolelta saa aivan uuden näkökulman, kun ymmärrämme, että tämä Jumalan poika, kristusvalo meissä kaikissa saa voimansa oman sisäisen feminiinisen ja maskuliinisen osan harmoniasta ja täydellisestä yhtymisestä yhdeksi.

Kun chakrajärjestelmämme on nyt siirtymässä 7 chakran järjestelmästä kohti 14 chakran järjestelmää syntyy kahdesta 14:sta järjestelmästä numerologisesti 28, eli 2+8=10 toisin sanoen Ykseys ja täydellinen yhteys tähän Ykseyteen. Tämä oivallus minulle ilmentyi unen kautta, jossa minulle näytettiin erästä peltokuviota, joka syntyi samana päivänä, kun palasimme takaisin Suomeen. Herättyäni päässäni oli hyvin kirkkaasti numerot 7, 14 ja 28 ja tiesin, että tämä uni liittyy jotenkin aiempiin kokemuksiini ja oivalluksiini.

Koen, että tämä kahden yhtyminen harmoniseksi yhdeksi on avain ja kuvaa sitä prosessia, joka meissä jokaisessa tapahtuu juuri nyt huomasimme sitä tai emme. Myös tämä nolla on hyvin merkittävä osa tätä avainta: kun nollan sisään laittaa ykkösen syntyy kehä, joka sulkee tämän ykkösen sisäänsä. Nolla siis ilmentää tätä sulkijaa, päättymistä ja ykseyteen siirtymistä kahden puoliskon kautta eli feminiinisen ja maskuliinisen osan yhdentymistä yhdeksi. Tässä linkki kuvaan peltokuviosta, jonka unessa näin.

http://www.cropcircleconnector.com/2009/ogbourne/ogbourne2009.html

 

Olen lisäksi saanut unien ja rakkaiden ystävieni kautta vahvistusta tälle informaatiolle ja oivaltanut, että tämän kristusvalon ilmentämisen seuraava avain on seksuaalienergian voiman ymmärtäminen todellisuudesta käsin. Oma kokemukseni tässä maailmassa on, että juuri seksuaalienergia on todellinen väärinymmärryksen ilmentymä tässä harhassa. Tätä energiaa käytetään ja on käytetty jo ikiajat täysin egolähtöisesti, keskittyen nautintoon, itsensä tai kumppanin tarpeiden tyydyttämiseen tai vallankäytön välineenä. Todellisuudessa seksuaalienergia on sisäisen flowmme alkuvoima, virtaus, joka puhtaasti ilmentyessään antaa valtavan voiman sisäisen valon loistoon ja Jumalallisen rakkauden manifestointiin elämän kaikilla osa-alueilla. Tämä energia on ollut ihmiskunnassa hyvin pitkään vaiettu, peitelty ja hävetty osa ihmisyyttä. Seksuaalisuuden kautta ihmiskunta on pitänyt itsensä kiinni tässä harhassa ja sen myötä valinnut yhä uudelleen erillisyyden omasta Jumalallisesta alkulähteestään. Nyt ymmärrän, että tämä seksuaalienergian vapaa virtaus -sallien jumalallisen voiman ilmentyä kauttamme tämän energian virratessa- on rakkauden ja valon todellinen "ydinreaktori". 

Koen myös, että tämän matkan aikana olen saanut upean kokemuksen siitä, mitä tämä Hengen ohjauksessa tapahtuva seksuaalienergian voima voi saada aikaan. Sisäinen valo moninkertaistuu ja ilmentyy kaikkien läsnäolijoiden sisimmästä, jumalallinen flow monikertaistuu ja eräänlainen "automaattiohjaus" toimii täydellisesti ilman fyysisen tai mielen tason ponnisteluja. Tämän energiavirran voiman sisäistäminen ja valjastaminen Pyhän Hengen käyttöön fyysisten kehojemme kautta on valtava harppaus ihmiskunnalle ja avain seuraavaan tietoisuuden tasoon siirtymiseen. Eräs tärkeimmistä oivalluksistani tämän ykseyden tilan ylläpitämisessä on kuitenkin se, ettei  jää kiinni näihin kokemuksiin vaikka ne olisivat mielen tasolla miten upeita tahansa. Kaikki kokemukset ovat kuitenkin lopulta vain osa tätä maallista harhaa ja olemme täällä fyysisessä harhassa juuri sitä varten, että voisimme saada näitä kokemuksia, olivatpa ne millaisia hyvänsä. Koen, että ainoa keino säilyttää tämä sisäinen flow ja ykseyden tila pysyvästi on antautuminen; täydellinen antautuminen Pyhän Hengen ohjaukseen ja Jumalallisen suunnitelman toteuttamiseen kauttamme. Kun löydät tämän täydellisen luottamuksen sisimmästäsi huomaat itse asiassa olevasi jo perillä.

Avainsanat: ykseys, seksuaalienergian merkitys, feminiinisen ja maskuliinisen puolen yhdentyminen