Sunnuntai 6.12.2020 klo 17.44
Olen useasti tämän kuluneen vuoden aikana miettinyt mistä löytäisin valon pilkahduksia ja uutta toivoa elämääni, kun tuntuu, että kaikki vähäänkään toivoa herättäneet ideat, suunnitelmat ja visiot ovat nyt kariutuneet. Aiemmin vallinnut yhteys maailmaan ja kommunikaation tutut muodot ovat jatkuvasti vaatineet uusia lähestymistapoja. Välillä tuntuu kuin jäljelle olisi jäänyt vain alati kasvava epävarmuus ja hämmennys tulevasta sekä päivä päivältä syvenevä tyhjyys ja epätoivo. Kuin tyhjä huone vailla valoa.
Maailman muuttunut tila ja uudenlainen tapa elää arkea on pakottanut ainakin minut etsimään kauneutta, toivoa ja yhteyttä maailmaan aivan uusista näkökulmista. Olen löytänyt esteettisiä ilon hetkiä, rohkeutta ja rauhaa esimerkiksi joistakin satunnaisista kuulemistani sanoista, yksittäisistä kuvakulmista jossakin elokuvassa tai hetkellisistä yhteyden ja ymmärryksen tunteista jonkun toisen kanssa kommunikoidessa. Toivon kipinät ovat syntyneet nyt paljon pienemmistä palasista kuin joskus aiemmin. Sellaisista vain ohi kiitäneistä arjen kohtauksista ja talven harmaudessa hetkellisesti ohi vilahtaneista valkoisen sävyistä.
Yksi tällainen toivoa herättänyt hetki on tuo otsikoksi poimimani ajatus. Olet runo - Nuo sanat liikuttivat minua ja pysäyttivät eräässä rakkaani kanssa käydyssä viestiketjussa. Pohdimme tuossa lämminhenkisessä keskustelussa luovuutta ja sen vaikeutta, kun yhteisen tekemisen mahdollisuudet ovat olleet niin kovin vähissä viime aikoina. Kävimme viestitellen keskustelua myös siitä, millainen oivaltamisen mahdollisuus ja kasvun lähde on yksilön käymä sisäinen dialogi. Miten upeaa on, kun voimme antaa ajatusten virrata täysin vapaasti ja aina on olemassa tuo mahdollisuus olla oman itsensä analyytikko, tutkija ja oman elämänsä havainnoija. Miten itsensä ja omien ajatusten analyyttinen tarkastelu suo meille joka hetki uuden mahdollisuuden laajentaa tietoisuuttamme sekä luoda uudenlaista suhdetta vallitseviin näkökulmiin ja maailmaan. Sisäinen dialogi tarjoaa meille loputtomasti uusia tilaisuuksia oppia ja kasvaa ihmisenä. Että vaikka kohtaamiset ovat juuri nyt kovin vähissä, niin voin silti aina toimia itse itselleni keskustelun avaajana ja luovuuden herättelijänä. Olen oman elämäni tutkimusmatkailija. Minusta tuossa ajatuksessa on jotakin kovin lohdullista ja se sai minut hymyilemään.
Eniten minua kuitenkin sykähdytti tuo kaunis ajatus, että olen runo. Tuo ajatus oli kuin siemen, jonka rakkaani lempeästi kylvi minun mieleni puutarhaan. Tuosta siemenestä aloikin pian itää pienen pieni uusi ajatusten taimi, joka synnytti jälleen uusia sanoja ja virtaavia kauniita ajatuksia.
Minä olen runo. Olen syntynyt luovuuden voimasta ja ajatuksen virrasta.
Minun runoni on kuin puro, joka virtaa läpi elämän ja ihmisyyden. Säkeeni ovat vapaita kaikesta määrittelystä. Olen vapaa ihmisyyden vaatimuksista ja luovuuden rajoista, joita mieleni tuottaa. Yksinkertaisesti vain olen ja virtaan. Minun runoni virtaa sinussa.
Puhdistan virtauksellani elämästä kaiken sellaisen, joka on jo käynyt tarpeettomaksi ja puhdistun itsekin joka hetki luovuuden virrassa säilyttämällä olemukseni alati muuttuvana. Syvällä tuon säkeiden ja sanojen puron pohjalla lepää kultaisia hippuja ja kauneutta, jotka voi nähdä vain, kun aurinko valaisee juuri sopivasti veden pintaa. Kuulet kauneuden säkeet, kun vain pysähdyt kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta.
Hiljaisuus on minun totuuteni - täysin äänetön hengen läsnäolo. Hiljaisuuden kautta runot ovat minussa, koko ihmisyydessä sekä siinä ikuisessa virrassa, jota elämä on. Minä säilytän yhteyden kauneuteen, toivoon ja rakkauden läsnäoloon aina ja niin kauan, kun vain uskallan olla täysin määrittelemätön ja vapaa. Kuin aamukaste puun oksalla, joka haihtuu vähitellen ilmaan.
Minun luovuuteni syntyy totuuden valosta. Hiljaisuuden kautta tuo totuus vallitsee minussa. Olen runo ilman sanoja ja musiikki ilman ääntä. Olen täydellinen vapaus ja paineeton sanojen laine.
Tuntuu, että näiden ajatusten kautta olen löytänyt jälleen rauhan ja uskallan vihdoin hyväksyä itsessäni myös täydellisen hiljaisuuden, tyhjyyden ja vapauden tilan. Minä voin olla näkymätön, äänetön ja vailla muotoa, koska se on ainoa tila, jossa rakkaus virtaa täysin vapaasti. Vain minun mieleni kuvitelmista nousevat nuo erilaiset määritykset, rajoitteet ja pelot, jotka ihmisyydessä pitävät mieltäni otteessaan.
Voin päästää näistä kaikista irti ja vain olla kuin tuuli sinun ihollasi - vailla suuntaa ja tarvetta kiinnittyä mihinkään. Hiljaisuuden runossa vain olen ja hengitän jälleen. Olen kiitollinen siitä, että sanat itävät minun luovuuteni puutarhassa. Olen tyyni ja kuljen kohti valoa ja uutta kevättä. Kellun vapaudessa ja vain nautin.