Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Sinulle, joka saat minut soimaan

Lauantai 29.9.2018 klo 22.00

Tämä instrumentti, joka minä olen, soi kauniisti luovuuden virrassa jokaisen kohtaamani ihmisen kautta. Samoin minä kosketan sanoillani ja ajatuksillani sinua ja saan niiden kautta sinun sielusi resonoimaan hetken yhteistä sävelmää.

Minulle ajatukset ovat maaperää, jota vaalin. Arvostan jokaista ajatusta, jokaista pientäkin ajatuksen siementä ja vaalin rakkaudella sanoja, joista kasvaa vähitellen hieman isompia ajatusten taimia. Minun maailmankuvassani jokainen ajatus luo maailmaa ja synnyttää uusia polkuja olemassaolon matkalla. Jokainen ajatuksen siemen taas sisältää uuden potentiaalin kasvaa hedelmälliseksi ja vankaksi puuksi, jonka varjossa voin levätä tai jonka oksat tuovat suojaa ja turvaa niinä hetkinä, kun etsin suuntaa ja luottamusta elämään. Osin kai tiedostamattani valikoin ajatusten siemenistä ne, joita haluan ravita ja kastella - ne, joista kasvaa merkityksellisiä luovuuden hedelmiä ja lopulta uutta ajatusten maaperää sekä jälleen uusia oivallusten siemeniä.

Joskus huomaan, että toisen ihmisen sanat tai jaettu ajatus saavat minut menemään sanattomaksi. Kuin tuo toinen soittaisi pianoa ja jotakin kosketinta painaessa minusta ei kuuluisikaan mitään ääntä. Jokainen instrumentti soi juuri niin kauniisti ja sellaisessa vireessä kuin tuon yksilöllisen instrumentin vallitseva sisäinen tila kulloisessakin hetkessä mahdollistaa. Tällainen ääntä vailla oleva kosketin kertoo eletystä elämästä ja siitä, että joku aiempi soittaja tai sävelmä on saanut instrumentista juuri tuon kohdan rikkoutumaan. Että juuri tuon sävelen sointi vaatii rakkauden korjaavaa voimaa ja uudelleen virittämistä.

Sinä voit aistia minussa nuo hiljaiset sävelet ja hellästi korjata minut taas täydellisesti soivaksi sielun instrumentiksi. Annat minulle uuden elämän ja soinnin, jota kauniimpaa ei ole. Rakkauden soinnin. Ja minä viritän sinut, korjaan yhtälailla matkalla rikkoutuneet kohtasi eheäksi kauniiksi sävelmäksi, jollaista ei ennen ole kuultu. Ainutlaatuiseksi ja täydelliseksi melodiaksi, jollainen syntyy aina, kun kaksi sielua kohtaa ikuisuudessa, ajattomuudessa ja rakkauden virrassa. Hetkessä, jolla ei ole alkua tai loppua - joka yksinkertaisesti on olemassa.

Hiljaisuuskin soi joskus kauniisti, kun vain pysähtyy kuuntelemaan tarinaa tuon hiljaisuuden taustalla. Yhdessä koettu hiljaisuus on vallitsevaa luottamusta ja tuntuu hiukan samalta kuin yhdessä nukkuminen. Yhteisten syvimpien virtojen kohtaamista ja yhteisen harmonian luomista ihmisyyden ulottuvuutta korkeammalla taajuudella. Kuin sulkeutumista hiljaisuuden maagiseen kuplaan, johon ei mikään fyysisen tason häiriötekijä tai mielen meteli ulotu. Havahduin juuri tällä viikolla omakohtaisesti hiljaisuuden suomaan herkkyyteen, kun kuuntelin jotakin kaunista ja juuri sillä hetkellä koskettavaa kappaletta aamulla matkatessani töihin. Kun musiikki lakkasi, sen voimallinen kauneus ja sanoitus jäivät kuin leijumaan olemukseeni. Päätin antautua tuolle tuntemukselle ja hiljaisuudelle. Annoin hiljaisuuden virrata lävitseni, tyhjentää mieleni täydellisesti ja ympäröidä tilan, jossa istuin. Hetken tästä tunteesta nauttiessani huomasin vastapäätä istuvien ihmisten katselevan minua huolestuneena ja hiukan hämillään. Tajusin vasta havaduttuani tuosta täydellisen sisäisen hiljaisuuden tilasta, että sen kauneus ja koskettavuus olivat saaneet huomaamattani kyyneleet virtaamaan. Hymyilin ja kenties kanssamatkaajat ymmärsivät, etten ollut lainkaan surullinen enkä romahtamispisteessä aamuruuhkan puristuksessa - ainoastaan hiljaisuuden valaisema. Täynnä kauneutta ja herkkyyttä juuri siinä hiljaisuuden hetkessä.

Tuntuu, että sielujen väillä vallitseva luontainen harmonia ja resonointi määrittävät paljon siitä melodiasta, joka kustakin yhteisestä kohtaamisesta syntyy. On ihmissuhteita, joiden tarkoituksena on luoda taitavasti sointuvia riitasointuja ja luoda molemmissa instrumentteinä jotakin uutta. Haastaa aiemmat sävelmät yhteiseen improvisaatioon ja tuottaa jotakin erilaista. Riitasointujenkin kautta voi syntyä oivalluksia ja tietoisuudella on uuden sävelmän myötä mahdollisuus laajentua johonkin kokonaan uuteen suuntaan. Toisaalta on myös niitä kohtaamisia, joissa heti ensimmäisestä puolisävelestä tuntee vahvan harmonian, voimakkaasti mutta täydellisesti soivan yhteissoiton, jollaista ei ole toista. Näitä jälkimmäisiä kohtaamisia on ainakin itselläni tullut vastaan hyvin harvoin mutta nuo harvat ovat olleet sitäkin kauniimpia, syvälle ytimeen ulottuvia alkukantaisia jumalaisia taideteoksia. Jotakin sellaista ykseyden sointia, jota ei osaa odottaa kohtaavansa ihmisyyden matkalla vaan ainoastaan jossain fyysisen ulottuvuuden tuolla puolen. Ikuisuudessa - olemassaolon ja sielujen alkulähteessä.

Jokainen ihmisyydessä kohtaamasi sielu ja jokainen ihmisyyden matkalla koettu ihmissuhde on mahdollisuus luoda tällainen uusi sävelmä ja tarjota rakkaudellinen maaperä uudelle kasvulle. Istuttaa kauniiden ajatusten siemen ja vaalia sitä inhimillistä ainutlaatuista instrumenttiä, jota tuo toinen yksilö ilmentää. Yksinkertaisesti vain jakamalla yhteinen ajatus. Arvostamalla toinen toistamme ja kaikkeutta sekä sitä ehtymätöntä luovuuden virtaa, joka me yhdessä olemme.

Avainsanat: luovuuden virta, ajatus, potentiaali, siemen, ykseys, harmonia

Yksilönä yhteisössä vai yhteisönä yksilössä?

Tiistai 1.5.2018 klo 15.51

Pysähdyin tässä eräänä aamuna pohtimaan miksi on niin vaikeaa säilyttää omaa minuuttaan läpi elämän. Miksi on niin haastavaa säilyttää ehjä minuus osana erilaisia ihmissuhteita, yhteisöjä ja ympäröivää yhteiskuntaa? Huomasin ajattelevani, että tavallaan oma mikrotason "yhteisönsä" on myös perhe, parisuhde tai jokin muu hyvin läheinen ihmissuhde. Mikä tahansa ihmissuhteen tai -suhteiden yhtälö, joka muokkaa minua ihmisenä, omaa todellisuuttani ja ajatteluani. Uskoisin, että liki jokainen jossain vaiheessa elämäänsä etsii itseään ja omaa minuuttaan - osa ehkä useamminkin elämän mittaisen matkan varrella.

Koen välillä, että joku itselle tuttu ja aiemmin hyvin läheinenkin ihminen on jotenkin muuttunut niin paljon matkan varrella, etten enää tunnista häntä samaksi henkilöksi. Ja joskus on alkanut tuntua, että tällaisen läheisen ihmisen muuttuminen joksikin "toiseksi" on saanut myös jonkinlaisen syvemmän tason yhteyden katoamaan tai ainakin vaikeuttanut tuon syvemmän yhteyden kokemista molemmin puolin. Kuin tuon uudenlaiseksi kasvaneen ja muuttuneen ihmisen uusi minä, uusi elämäntilanne tai uusi yhteisömaailma ei enää istuisikaan samalla tavalla osaksi omaa vallitsevaa sielunmaisemaani. Joskus olen havainnut muutoksen myötä myös, ettei aiemmin tutun ihmisen ilmentämät asiat enää lainkaan vastaa niitä arvoja, joista tuo ystävyys tai muu läheinen ihmissuhde on alun perin muodostunut, eikä keskinäinen pieni "yhteisömme" kykenekään kasvamaan samaan tahtiin tai suuntaan kuin muuttunut yksilö. Kuin yhteisen maaperämme ja erilaisten juuriemme muokkaantuessa muokkaantuisimme vähitellen myös yksilöinä ja ihmisinä aivan toiseksi. Kuin yksilöstä tulisi yhtä muuttuvien yhteisöjensä ja juuriensa kanssa - tai toisin päin.

Toisaalta mietin myös sitä, miksi joskus erilaisista yhteisöistä ja ihmissuhteista on niin vaikeaa irrottautua vaikka selkeästi kokisi olevansa jo täysin eri raiteilla ja selkeästi matkalla kohti jotakin eri päämäärää kuin aiemmin? Miksi vähitellen alamme rakentaa minuuttamme ja arjen koko todellisuuttamme jonkin itsemme ulkopuolella olevan varaan? Onko minuus lopulta vain jokin egomme luoma illuusio, joka alati muuttuu eikä muodostakaan mitään pysyvämpää minäkuvaa kuten olen aiemmin kuvitellut? Onko todellinen minuus lopulta jossakin kaiken tämän ihmisyyden ulkopuolella - onko aito "minuus" todellisuudessa ihmisyyttä pysyvämpi yhteys alkulähteeseemme tai oman korkeamman itsemme aineettomaan olemukseen ykseydessä? Onko lopulta ihmisyydessä ehjää minuutta lainkaan olemassa muuten kuin jonkin yhteisön tai erilaisten ihmisyydessä vallitsevien "peilien" kuten ihmissuhteiden kautta?

Onko minuutemme olemassa ainoastaan ihmisyyden monimuotoisuuden kautta - ihmisyyden, joka pohjautuu erilaisille kokemuksille, ihmissuhteille ja loputtomille muutoksille?

Mihin kaikkiin yhteisöihin sinä koet kuuluvasi, jos mikrotasolla pienin "yhteisö" olisi yksittäinen ihmissuhde, joka tavalla tai toisella muuttaa sinua? Tunnistatko sinä kaikki sinun elämäsi maaperään juurtuneet eri yhteisöt tai niiden juuret, joista minuutesi saa ravintonsa? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miten monenlaisista todellisuuden säikeistä sinun minuutesi kokonaisuus kasvaa joka hetki? Onko mahdollista näitä syviä minuuden juuria katkaista, jos jokainen eri mikro- ja makrotason yhteisö muuttaa minua jatkuvasti ja toisaalta olen ihmisyydessä kovin tottunut sellaiseen olotilaan, että minuuteni kasvaa ja uudistuu näiden juurien ravitsemana? Joskus tuntuu, että nykyhetkessä epäterveeltä tai itselle haitalliselta tuntuvia juuriaan haluaisi katkaista vaikkei siihen pystyisikään. Tuntuu, etten ainakaan voi enää palata takaisin johonkin aiempaan "minääni" vaikka joskus niin haluaisinkin. Ihmisenä kasvaminen, jatkuva oppiminen ja oivaltaminen, on kuitenkin niin selkeä punainen lanka koko elämässä. Onko minuuteni silti jotakin enemmän kuin vain näiden ihmisyyden kokemusteni ja eri tasoilla vaikuttavien yhteisöjeni summa?

Millainen minä olisin, jos joka hetki tiedostaisin nuo vallitsevaan minuuteeni vaikuttavat juureni, kaikki elämäni erilaiset "yhteisöt" ja jopa aiempien yhteisöjeni jättämät jäänteet minussa? Sitäkin jäin lopulta pohtimaan, että ilmeneekö ykseys meissä ihmisinä ja erillisyyden kokemuksessa siten, että alamme huomaamattamme harmonisoitua ympäröivän energian ja ympäröivien ihmisten kanssa - alammeko luontaisesti muuttua jälleen yhdeksi ja olla yhtä. Tekeekö meidän kauttamme ilmentyvä ykseys meistä alati muuttuvia olentoja ja myös sellaisia, että välillä on vaikeaa irrottautua, kun olemme jo ehtineet jonkun "yhteisön" kanssa tarpeeksi harmonisoitua? Ja lopulta - onko meitä ihmisyydessä laajalti vaivaava sisäinen yksinäisyyden tunne lopulta vain merkki yksilön epäharmoniasta ympäröivän todellisuuden kanssa? Kaikkeuden tapa kertoa, että tulisi hiljentyä ja löytää yhteinen harmoninen sävel vallitsevan yhteisön kanssa tasapainossa elämiseksi. Hienovarainen vihje, että tulisi katsoa itseämme vain aiempaa syvemmälle silmiin ja tutkia, miten löytää yhteys uudelleen tuohon kaikista laajimpaan yhteisöömme - ykseyteen.

Avainsanat: minuus, ykseys, yhteisö, yksilö, juuret, maaperä, harmonia

Utopia harmoniasta

Sunnuntai 27.9.2015 klo 13.31

Elämme hämmentäviä aikoja. Harva se päivä huomaan lukevani lehtien otsikoista milloin mitäkin äärimielipiteiden ilmentymää - suorastaan kuorossa raikuvia jyrkkiä mielipiteitä puolesta ja vastaan tämän hetkisestä yhteiskunnan tilasta, hallituksen leikkauksista, Eurooppaan pyrkivistä pakolaisista tai vaikkapa vain yleisestä maailmantalouden epävarmasta tilanteesta. Aina löytyy joku, joka tietää istuvia päättäjiä paremmin, miten tämä vellova yhteiskunta kesytetään, miten valtion talous ja tuottavuus saadaan takaisin nousuun tai miten tulisi tai ei tulisi toimia maahan saapuvien pakolaisten suhteen. Kovaäänisten besserwissereiden soolokohtauksia keskellä riitasointuista mielipidemusikaalia. Todellista huutokuoron kakofoniaa ilman minkäänlaista yhteiskunnallista harmoniaa!

Entäpä, jos suuremmasta kuvasta käsin ei ole enää mahdollista palata johonkin entiseen? Entäpä jos ihmiskunnan ei ole enää tarkoituksenmukaista elää stabiilissa ja loputtomasti materiaa tuottavassa yhteiskunnassa? Entäpä, jos olemme tässä ajassa jonkin pysyvän muutoksen äärellä ja se paljon peräänkuulutettu "tuottavuusloikka" osoittautuukin olevan loikka kokonaan johonkin uuteen ja erilaiseen yhteiskuntaan. Maailmanjärjestykseen, jossa kaikki aiemmin opitut yhteiskunta-arvot teollisuuden, viennin ja talouden loputtomasta kasvusta eivät enää olekaan tosia. Hyppy maailmaan, jossa yhteiskunnan "tuottavuus" mitataan pyyteettömyyden, tasa-arvon ja yhteiskunnallisen konsensuksen perusteella. Jossa yhteiskunta on yhtä vahva kuin sen sisällä vallitseva harmonia ja myötätunto. Jossa jokainen yksilö kansallisuudesta riippumatta saa katon päänsä päälle ja mahdollisuuden uuteen alkuun. Ilman lenteviä polttopulloja ja harmaana vellovaa pelon sumupilveä, jonka läpi ei täyspäinenkään kansalainen näe metsää puilta.

Itse koen olevani jollaintapaa poliittisneutraali ja enenevässä määrin jopa mielipideneutraali suhteessa koko yhteiskunnan nykytilaan. En halua tuomita niitä, jotka huutavat hätäänsä ilmoille erilaisin vastalausein. Pelko saa kovin useinkin aikaan ilmiön, jossa ihmisen ainoa kommunikaation muoto on huuto ja vähäiset ymmärrettävät sanat ovat "EI!" tai "VASTUSTAN!". Mitä suurempi on vallitseva pelko, sitä kovaäänisempää on huuto ja vastustus. Ja toisaalta, mitä rohkeammin uskaltaa vallitsevaa tilannetta katsoa silmästä silmään, sitä rakentavampaan keskusteluun ihminen kykenee.

Ehkä vielä jonakin päivänä elämme yhteiskunnassa, jossa jokainen epämieluisa tilanne ja yhteiskunnallinen "kriisi" uskalletaan kohdata vailla pelkoa ja olemme riittävän kypsiä jatkuvan huudon sijaan etsimään ratkaisuja yhdessä. Jostain syystä minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että juuri tätä tämä nykyinen hallituksemme esittää. Ei yksipuolisia leikkauksia ja sanelupolitiikkaa, vaan yhteistä yhteiskunnallista konsensusta sekä jokaisen tahon (ja myös yksilötason) vastuunottamista nykytilanteesta eteenpäin menemiseksi. Yhdessä. Mitä useampi ihminen ymmärtää, että olemme lopulta samassa veneessä - sen harvempi viitsii soutajan paikalta koettaa soutaa eri suuntaan kuin muut veneessä istuvat tai huudella veneen kapteenille tai perämiehille syytöksiä ja herjauksia siitä, että maisemat eivät miellytä. Ainoastaan soutamalla samaan suuntaan, pääsemme johonkin :) Ainakin omasta mielestäni liike johonkin suuntaan on aina parempi kuin se, että pysymme paikallamme tai soudamme ympyrää, kuten tässä yhteiskunnassa on tehty jo useiden vuosikymmenten ajan.

En tuomitse myöskään lakkoilijoita tai mielensä vahvasti osoittavia yksilöitä, koska jokaisen tuollaisen mielenilmaisun kautta olemme matkalla kohti jonkinlaista konsensusta. Ainakin tiedämme, mitä mieltä yksi osa väestöstä on. Enkä näe mitään väärää siinäkään, ettei ota kantaa suuntaan tai toiseen tämän myllertävän mielipidemeren aalloissa. Neutraalissa tilassa ollessaan voi aivan hyvin myös hengittää syvään ja katsoa, mihin huutavien voimien tuuli veneemme kuljettaa. Nauttia matkasta ja katsella maisemia. Mutta jos, päättää olla mielipideneutraali, tyyni ja vain matkustaa, ei auta valittaa siitä, onko kurssi oikea tai vauhti sopiva. Mielipideneutraalius on myös valinta ja meidän jokaisen on pystyttävä elämäään omien valintojemme kanssa. Voimme katsoa itseämme peilistä, hyväksyä tekemämme valinnat sekä kantaa oma yksilöllinen vastuumme nykytilanteesta. Myös se, että hyväksyy vallitsevat epäkohdat eikä tee niille mitään, on valinta. Meillä jokaisella on mahdollisuus ottaa ensimmäinen askel kohti muutosta ja vastuunkantamista.

Tästä päästäänkin jälleen tuon vastuun teeman äärelle. Olen havainnoinut niin omaa elämääni kuin tätä kaikkea edellä mainittua yhteiskunnallista tilaa ja oivaltanut jotakin upeaa. Sen, että samat ihmisyyden toimintamallit ja näkökulmat toistuvat sekä yksilötason oppitunneissa että yhteiskunnallisissa ilmiöissä. Muun muassa sen, että aina on helpompi paeta vastuuta ja syytellä muita kuin katsoa itseään silmiin ja olla rehellinen. Aina löytyy joku, joka on tässä yhteiskunnassa minun "yläpuolellani" tai omassa arjessani joku toinen yksilö, joka on minun "ulkopuolellani", jota on niin helppo syyttää ja moittia. Sen sijaan, että ottaisin vastuun omasta elämästäni, vallitsevasta tilanteesta ja etenemisen ratkaisevista askelista. Joku tai jokin muu on aina se, joka jarruttaa muutosta tai ei löydä ratkaisua tai on ajanut meidät kaikki tähän suohon jne. Kuka tahansa muu paitsi minä itse!

Kunnes taas muistan, että istun myös tässä samassa veneessä ja itseasiassa olen ihan itse tämän veneen kaikkine matkustajineen suunnitellut. En ole ainoastaan osallinen vaan ihan täysin ja kokonaan vastuussa tästä kaikesta. Minä, minun jokainen ajatukseni ja valintani. Jokainen hetki ja jokainen näkökulma minussa. Vain minä itse voin tehdä utopiasta totta ja alkaa uskoa yhteiseen konsensukseen. Harmoniaan ja myötätuntoon. Joka hetki vallitsevaan rakkauteen ja kaiken tuon pelon takana piilossa olevaan valoon. Viisauteen ja vastuullisuuteen.

Avainsanat: Rakkaus, myötätunto, harmonia, vastuu, yhteiskunta, utopia, konsensus