Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Puhdas valkoinen kangas

Sunnuntai 29.9.2019 klo 18:52

Näin unta, että hiivin salaa sinun huoneeseesi ja sinun sänkyysi nukkumaan, kun olit poissa, jotta tuntisin tuoksusi ja lämpösi minun ihollani. Nuo käytetyt lakanat tuntuivat turvalliselta ja pehmeältä ympärilläni, melkein kuin halaukselta. Mutta herättyäni oivalsin, että nuo sinun pehmeäksi kuluttamasi lakanat symboloivat myös koko sinun elämässäsi kulkemaasi matkaa, jota olen huomaamattani alkanut kantaa itsessäni. Kuten sinä haluat olla minun kanssani yhä uudelleen kuin tyhjä valkoinen kangas, johon maalaamme joka hetki uutta taideteosta, niin minunkin tulee valita matkalleni mukaan ainoastaan uusi ja puhdas lakana, jossa lepään ja toivun. En voi kantaa mukanani matkalla sinun tai kenenkään muunkaan läheiseni menneitä tai nykyisiä kokemuksia tai en jaksa enää kulkea polullani eteenpäin. Väsyn ja uuvun liian painavan taakan alle enkä pääse enää eteenpäin.

Olen viime aikoina pohtinut usein myös optimistisuutta ja uusien mahdollisuuksien tunnistamista elämässä. Olen huomannut omissa ajatusrakenteissani sen, miten joihinkin tilanteisiin liittyvä koettu suru, epätoivon tunteet ja erilaiset traumaattiset kokemukset tekevät kovin vaikeaksi nähdä maailmassa hyvää tai säilyttää toivoa suhteessa tulevaan. Kun on elämänsä matkalla kohdannut tarpeeksi paljon tilanteita, joissa se kaikista ikävin vaihtoehto on tavalla tai toisella konkretisoitunut ja on ollut osallisena tilanteissa, joissa ei vain yksinkertaisesti ole jäljellä mitään hyvää, kaunista eikä yhtään viisasta opetusta, on hetkittäin hyvin vaikeaa uskoa, että se hyvä ja myönteinen puoli elämästä joskus yhä näyttäytyisi. Kun on käynyt riittävän syvällä pimeydessä, sitä alkaa epäillä koko valon olemassaoloa. Menettää hetkellisesti uskonsa ja toivon paremmasta. Välillä huomaan myös, että vaikka kaikki on hyvin, jokin mystinen sisäinen epävarmuus ja luottamuksen puute koko elämää kohtaan saa minut pois tolaltani, koska en vain yhtäkkiä näe enää lainkaan mahdollisuuksia edetä. Koen, että optimistisuuteen ja mahdollisuuksien tunnistamiseen tarvitaan kykyä luottaa, kykyä nähdä toivoa ja ehkä myös sopivasti kykyä ummistaa silmänsä sellaisilta asioilta, joihin itsellä ei ole juuri siinä hetkessä mahdollisuutta vaikuttaa. Optimistisin mielin on tietysti aina helpompi olla juuttumatta pimeään tai olla vajoamatta epätoivoon mutta tuon aidon optimistisuuden löytäminen itsestäni vaatii tarpeeksi valoa ja tukevan maaperän.

Jostain syystä koen myös, että myönteinen ajattelu ja optimistisuus on helpompaa säilyttää suhteessa elämässä vallitseviin asioihin kuin omaan itseensä tai omiin henkilökohtaisiin mahdollisuuksiinsa. On jotenkin helpompaa uskoa muutoksen mahdollisuuteen "ulkoisessa" todellisuudessa: itsestä muka erillisessä fyysisessä olevassa ja tilassa sen sijaan, että alkaisikin elää tuota kaivattua muutosta omassa itsessäni, omassa elämässäni tässä ja nyt. Optimistisuuden kadottamisessa onkin mielestäni enemmän kyse ykseyden ajatuksen unohduksesta kuin jostakin "positiivinen-negatiivinen" -akselilla vaihtuvasta näkökulmasta. Niin kauan kun vain muistan, että muutos minussa itsessäni on myös muutos ykseydessä sekä yhtälailla toisin päin, minun ei tarvitse pinnistellä säilyttääkseni sisäistä optimistisuuttani tai etsiä etsimällä hyvää maailmasta. Voin yksinkertaisesti elää tuon hyvän omassa itsessäni ja nähdä sen kaikkialla ympärilläni. Voin muuttaa vallitsevaa todellisuutta tekemällä ja tuntemalla hyvää juuri nyt. 

Se, että jossakin elämän hetkessä en pysty näkemään ensi vuotta tai selkeää visiota parin vuoden päähän, ei välttämättä ole minulle sisäinen eksistentialinen kriisi, vaan koen, että tuollainen neutraalissa epävarmuudessa vallitseva tila voi olla myös ilmentymä siitä, että olen alkanut elää tässä hetkessä ja on myös merkki siitä, että olen läsnä aiempaa vapaammin kaikkeuden virrassa. Jos joskus aiemmin olenkin tottunut asettamaan itselleni ja elämälleni täsmällisiä tavoitteita ja päämääriä, nyt olen kenties alkanut vihdoin päästää niistä irti ja tuon aiemman suorituskeskeisen etenemistavan sijaan olen alkanut antautua aidosti elämän tarjoamille ihmeille ilman itse itselleni asettamia rajoja. Optimistisuuden, pessimistisyyden ja periaatteiden sijaan olen alkanut avautua kokonaan uusille mahdollisuuksille - sellaisillekin, joita en kenties vielä pysty lainkaan horisontissa näkemään.

Kuten me tarvitsemme ne puhtaat valkoiset purjeet ja navakan tuulen päästäksemme eteenpäin elämässä, niin tarvitsemme myös rohkeutta asettua uuteen alkuun joka hetki uudelleen vaikka se kuinka pelottaisi. Minulle uusi alku on hyvin monimerkityksellinen ja voimakas symboli, joka on unimaailmassa toistunut viime viikkoina. Uusi alku voi merkitä jotakin kokonaan uutta vaihetta elämässä, kenties jotakin aivan uudenlaista näkökulmaa jo olemassaolevaan tilanteeseen tai joskus myös ihan konkreettista suurta muutosta elämässäni.

Optimistisuutta on myös se, että uskallan päästää vanhasta ja tarpeettomasta irti, ja että uskallan kerta toisensa jälkeen levittää eteeni aivan uuden puhtaan kankaan ja tarttua siveltimeen. Ilman odotuksia aiempien kokemusten pohjalta ja toisaalta ilman pelkoa vaikka olisinkin yhä epävarma siitä, mitä olen luomassa tai miten tuo uusi teos lopulta saa fyysisen muotonsa. Rohkeutta on toteuttaa se ensimmäinen siveltimen veto täysin tyhjälle kankaalle ilman tietoa seuraavasta tai vielä selkeää näkymää lopputuloksesta. Jokainen tyhjä kangas elämässä on mahdollisuus johonkin, josta ei vielä ole kokemusta. Uusi alku ja uusi mahdollisuus.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusi alku, optimistisuus, uni, luottamus, rohkeus, elämä

Totuuden hetki

Maanantai 2.9.2019 klo 17:47

Aivan viime viikot ovat olleet monella tasolla onnellisia: täynnä läheisyyttä, isoja tunteita sekä erilaisia sattumuksia. Päällimmäisenä tunteena on kai ollut kaiken aikaa kiitollisuus siitä, että joskus saa elämässään kokea myös tällaisia voimaannuttavia vaiheita, rakkautta ja huolenpitoa. Naurua, keskusteluja ja monia maagisia pieniä hetkiä. Sisäinen voimani on tuntunut kasvavan kaikkien kauniiden asioiden kautta. On kuin olisin saanut uutta energiaa ja ravinnetta, jonka voimin jaksan taas luottaa siihen, että elämä kantaa. Kesä ja lepo ovat ravinneet minua ja koen siitä suurta kiitollisuutta.

Tämä hyvältä tuntunut jakso on saanut toisaalta minut myös pohtimaan niitä vaiheita, jolloin sisäinen voimani on ollut kadoksissa. Tuntuu, että monesti ne kauniitkin asiat minun elämässäni tulevat kovin hämmentävissä muodoissa. Elämäntilanteissa, jotka kauneudestaan huolimatta haastavat ja myös erilaisina pettymyksen hetkinä, jolloin huomaan hukkaavani yhteyden omaan itseeni sekä sisäiseen voimaani. Olen tämän kesän aikana hyvin usein huomannut miettiväni mistä lopulta tuo sisäinen voimani on tehty? Mistä sisäinen voimani syntyy ja mikä saa sen välillä katoamaan niin, että koko kaikkeus tuntuu hajoavan ympäriltä?

Näin aiemmin kesällä unta, että minun sisälläni, jossain noin suunnilleen rintakehäni keskellä, oli suuri kristalli, joka mielestäni ilmensi tuossa unessa omaa sisäistä voimaani. Unessa tämä kristalli oli alkanut vähitellen muuttua kylmäksi ja jotenkin lasittuneeksi. Kuin tuo voiman lähde minussa olisi alkanut kuolla ja kadottaa kaiken valonsa ja säteilynsä. Aloin herättyäni pohtia, mihin tuo sisäinen voima minusta oikein katoaa. Mikä saa valon minussa hiipumaan ja toisaalta, mikä saa minut toisinaan jälleen säteilemään kauneutta, voimaa ja valoa ympärilleni?

Olen havainnut, että etenkin luovuus lisää voimaani monella eri tasolla ja joskus myös luovuuden tuotokset saavat aikaan lisää kipinöitä, jotka puolestaan alkavat luoda uutta sisäistä voimaa yhä vain enemmän. Luovuuden hedelmät saavat minussa aikaan poltetta luoda lisää sekä synnyttävät uutta innostusta ja ideoiden virtaa. Luovuuden puute taas näkyy pitkässä juoksussa voimattomuutena ja sisäisen innostuksen hiipumisena.

Välillä tuntuu kuin suorittaminen ja toisaalta myös liiallinen tuloksellisuuden vaatimus tappaisi sekä luovutta että sisäistä voimaani. Liiallinen paine ja liian kova vaatimustaso vievät mennessään loputkin voimat. Ehkä uupuminen alkaa luovuuden hiipumisesta ja saa edelleen lisää vauhtia suorittamiseen suistumisesta. Alamäki kohti montunpohjaa on tuolloin taattu. Välillä voimani häviävät pelkästään suureen hämmennykseen kaikista ihmisyyden haasteita. Kuin koko elämä olisi ajoittain vain suuri taistelu, jossa ei oikeasti ole kenenkään mahdollista voittaa. Olisi vain umpikujia ja häviäjiä. Kuin kulkisin labyrintissä etsien ulospääsyä, jota ei ole olemassakaan. Kuin olisi vain peilejä, loputtomasti hämmentäviä kokemuksia ja vääriä valintoja. Kuin koko elämässä ei olisi enää sitä oikeaa polkua. Näinä toivottomuuden ja eksyksissä olemisen hetkinä koen ehkä kaikista suurinta voimattomuutta. Halua luovuttaa ja sisäistä kylmyyden tunnetta, joka lamauttaa loputkin voimat.

Toivottomuuden hetkinä koen, että sisäinen voimani alkaa vahvistua etenkin lempeästä kosketuksesta ja hellyydestä. Arvostavasta vuorovaikutuksesta niin kohtaamieni ihmisten kuin oman itseni lempeän kohtaamisen kautta. Siitä, että muistan vaalia fyysistä kehoani, ravita sieluani kauneudella ja rakkaudella. Sisäinen voimani hiipuu, jos olen liian pitkään ilman ympäröivän maailman kauneutta, ilman kosketusta tai ilman aistien moninaista sinfoniaa. Toisaalta koen, etteivät voimani riipu koskaan mistään yksittäisestä aistillisesta kokemuksesta tai jonkin yksittäisen asian puuttumisesta elämässä - vaan siitä, että säilytän avoimuuteni aistia monikanavaisesti olevaa ja muistan olla kiitollinen kaikesta kokemastani.

Tiedän myös, että tietyt ihmiset luovat minuun uutta voimaa ja saavat pelkällä läsnäolollaan sisäisen voimani säteilemään enemmän. Elämässäni on muutamia harvoja ihmisiä, joiden läsnäolo tai sen puute näkyy suoraan siinä, miten tuo "sisäinen kristallini" minussa säteilee voimaa. Ihmisiä, joiden läsnäolo saa kristallini syttymään täyteen loistoonsa, sieluni valon heräämään uudelleen eloon ja koko fyysisen kehoni voimaantumaan. Kuin sisäinen voimani alkaisi maagisesti resonoida uutta virtaa kohdatessaan juuri oikean vastakappaleen. Ja kuin tuo yhteistä voimaa kasvattava vastinparini lataisi minut aina uudelleen ja alkaisimme molemmat tuottaa uutta energiaa sekä säteillä valoa ympärillemme pelkästä kohtaamisesta ja toisen läsnäolosta. Ilman sanoja ja ilman yrittämistä.

Tällaisen henkilön lähellä lataudun ja sisäinen voimani kasvaa vaikka vain viettäisimme aikaa yhdessä hiljaisuudessa tekemättä mitään. Jokin erityinen yhteys välillämme vetää näitä sisäisiä voimanlähteitä toisiansa kohti ja jos olemme pitkään erossa, voimamme alkavat vähitellen hiipua. Kuin katoaisimme kokonaan tästä ulottuvuudesta, jos emme saa virtaa toinen toistemme kautta. Näistä kohtaamisista ei voi olla kuin syvästi kiitollinen.

Lopulta sisäinen voimani on tehty pienistä asioista. Ilon hetkistä arjen keskellä. Hyväksyvästä kohtaamisesta keskellä päivää. Ystävällisyydestä ilman mitään syytä, toisen huomioimisesta ja pienistä valinnoista. Sisäinen voimani saa ravinnetta myös hölmöistä haaveista, yhteisestä ajasta tärkeimpien kanssa, levosta ja virrassa elämisestä. Heittäytymisestä.

Sisäinen voimani kasvaa myös totuudesta. Epäilykset ja erilaiset pelot kuluttavat voimaani ja sisäinen valoni lähes katoaa olemattomiin, jos pelot saavat mielessäni liikaa valtaa. Pelot imevät minusta kaiken voiman, kuluttavat energiani tyhjiin ja luovat yhä uusia esteitä luovuuden tielle. Vasta totuus ja ne maagiset hetket, kun havahdun uuden totuuden äärelle saavat valoni jälleen loistamaan. Totuus luo minuun uutta voimaa ja saa sisäisen kristallini valaisemaan koko maailman. 

Totuuden hetkissä koen näkeväni ihmisyyden asiat uudessa valossa ja kaikki mieleni luoma epävarmuus katoaa tietoisuudestani. Näitä totuuden hetkiä tulee arjessa usein jossain unen ja valveen rajalla, kun huomaan heräämisen hetkellä jonkin minua mietityttäneen asian olevan täysin selkeä ja kirkas. Totuudellinen. Mutta usein totuuden hetkiä kohtaa myös valveilla ollessaan, kun yhtäkkiä oivaltaa jonkin asian aivan uudesta laajemmasta näköulmasta. Pysäyttävämpiä totuuden hetkiä ovat sellaiset, kun oivallan omista tunteistani tai sisäisistä rakenteistani jotakin täysin uutta. Kun pelot hetkeksi väistyvät ja pystyn näkemään kätketyt tunteeni sekä lopulta myöntämään totuuden rehellisesti itselleni. Kun sisäinen voimani ja korkeampi totuus yllättävät minut vaikka keskellä kirkasta päivää. Tällaiset pienet valon hetket luovat uutta voimaa ja kantavat taas monta askelta eteenpäin.

Totuuden hetkissä elää rakkaus ja mahdollisuus uuteen kasvuun. Totuuden hetkissä on kätkettynä koko ihmisyyden olemassaolon merkitys: perusta sille, miksi fyysinen elämä on ylipäätään olemassa. Että sieluina oppisimme uutta ja löytäisimme yhä uudelleen aiempaa laajemman näkökulman vallitsevaan todellisuuteen. Ja jotta hyväksyisimme ihmisyyden matkan sellaisena, jollaiseksi olemme sen itsellemme luoneet.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiitollisuus, sisäinen voima, totuus, luovuus