Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Tulla nähdyksi

Tiistai 15.2.2022 klo 10.13

 

IMG_2509.jpg

"Koen, että arvostuksen ja turvallisuuden tunne elämässä syntyy lopulta aika pienistä palasista. Hetkistä, jotka eivät useinkaan jää mieleen. Ja näitä pieniä huomaamattomia eheyttäviä elämän muruja on kertynyt minun kokemusmaailmaani nyt niin paljon, että olen alkanut niitä huomata."

Oivalsin yhtenä aamuna kävelyllä ollessani yhtäkkiä hyvin konkreettisen asian, jonka vuoksi minun on ollut niin hyvä olla kuluneen vuoden aikana. Olin palaamassa aamulenkiltä kotiin, kun reitille osui työmiehiä lumensiirtopuuhissa. Tie oli hetkellisesti poikki, kun lumikuormaa juuri siirrettiin kuorma-auton lavalle. Tien varressa päivysti työmies, joka ystävällisesti toivotti huomenta ja ohjasi minut koirani kanssa sopivalla hetkellä työmaan ohi. Katsoi silmiin ja tervehti ystävällisen hymyn kera. Tuo pieni ele tuntui hyvältä ja loi kaikessa yksinkertaisuudessaan minulle yllättävän syvän turvallisuuden tunteen.

Hyvät käytöstavat ja muiden huomioiminen ovat aiemminkin kiinnittäneet minun huomioni täällä pohjoisessa asuessani. Sen lisäksi, että kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat ovat osoitus toisen arvostamisesta ja kunnollisesta kotikasvatuksesta se luo tunteen, että että olen tullut huomioiduksi. Tullut huomatuksi ihmisenä ja yksilönä. Toisen huomiointi arjessa on minusta osoitus myötätunnosta ja myös siitä, että välittää, vaikka emme tuntisi toisiamme. Kuten uutisotsikoissa paljon ollut Iivo Niskasen lämmin ele jäädä oman olympiavoiton jälkeen maalialueelle ottamaan vastaan se kilpailun viimeinenkin hiihtäjä. Ele huokuu ymmärrystä, tukea ja arvostusta. Vain todellinen voittaja ymmärtää antaa tukensa myös sille, joka jäi kauaksi kärkisijoista. Ele on myös valinta, joka on osoitus niin herrasmiehen käytöstavoista kuin osoitus siitä, että Iivo osaa arvostaa jokaista kanssakulkijaansa tässä nykyajan voittajien ja menestyjien kovan kilpailun maailmassa. Moni sanoo, että "Arvostan" mutta kuinka moni oikeasti valitsee itse tehdä samoin.

Tuohon taannoin aamulenkillä kohtaamaani hetkeen tiivistyy hyvin se, miksi tunnen erityisen hyvin viihtyväni täällä Rovaniemellä. Koen, että täällä pohjoisessa ihmisiin on juurtunut ihailtavan syvään ja suorastaan selkäytimeen hyvät käytöstavat sekä aito toisten ihmisen arvostamisen kulttuuri. Koen tulevani hämmästyttävän usein pienissä arjen hetkissä nähdyksi ja huomioiduksi. Tämä kokemus on syntynyt monissa pienissä hetkissä kuten arkisilla kävelyillä, asioidessani vaikka lääkärin vastaanotolla tai kaupassa sekä taloyhtiön arkisissa kohtaamisissa. Pienissä elämän hetkissä, joihin ei aina kiinnitä edes huomiota mutta kun pysähtyy asiaa miettimään, niin tässä on se merkittävin syy siihen, miksi koen oloni täällä pohjoisessa niin turvalliseksi ja hyväksi. Tunnen kuuluvani paikalliseen yhteisöön ilman, että yhteisö määrittyisi jonkin tietyn ryhmän tai siihen kuuluvien "jäsenten" perusteella. Ilman, että yhteisöllisyydestä tarvitsee tehdä numeroa. Ilman mitään teennäisyyttä tai teatteria. Ehkä pohjimmiltaan oivalluksessani on kyse siis siitä, että jostakin tällaisesta arkisen yhteenkuuluvuuden tunteesta ja yhteisön tuomasta perusturvallisuudesta syntyy arjen hyvinvointi ja turvallisuuden tunne. Ja ehkä jotakin tällaista on aiemmin puuttunut elämästäni tai ainakin ollut kadoksissa kovin kauan.

Miten monen ihmisen lapsuutta ja persoonaa värittääkään se, että ei ole oikein koskaan tullut huomatuksi tai ymmärretyksi omana itsenään. Ilman vaatimuksia olla jonkinlainen, olla osa jotakin määritettyä ryhmää tai ilman sen kummempia selityksiä. Aidosti ja itsestäänselvästi. Huomatuksi ja ymmärretyksi tuleminen on ihmisen perustarve. Osoitus siitä, että ihmiset ovat pohjimmiltaan laumaeläjiä ja jollakin tasolla koko olemassaolomme tiivistyy kai siihen, että olemme olemassa suhteessa muuhun ihmiskuntaan. Isommassa kuvassa myös poliittiset vallapitäjät tai suurempaa valtaa tavoittelevat yksilöt osoittavat teoillaan, että he haluavat vain tulla kuulluksi, huomatuksi ja huomioiduksi mielipiteineen ja pyrkimyksineen. Monet ihmiskunnan jännitteetkin - niin sisäiset kuin ulkoisetkin - tiivistyvät lopulta siihen, että ne, jotka kokevat jäävänsä vaille ymmärrystä eriävine mielipiteineen tai pyrkimyksineen alkavat kapinoida ja hamuavat huomiota yhä äänekkäämmin. Ja välillä tuo huomion ja ymmärretyksi tulemisen tarve saattaa kummuta enemmän yksilön sisäisistä haavoista sekä näiden kokemusten puutteesta syvemmällä tasolla kuin niinkään asioista, joista ääntä pidetään. Jännitteiden purkaminen vaatisi aitoa kohtaamista ihmisten välillä ilman ulkoa opittuja mantroja tai valmiiksi päätettyjä pyrkimyksiä. Tarvittaisiin sitä, että teatterimaiset roolit ja ennalta mietityt käsikirjoitukset jätettäisiin sivuun ja kohtaisimme toinen toisemme ihmisinä ja yksilöinä.

Toisen huomioiminen ja aito kohtaaminen arkisissa hetkissä ei maksa mitään. Monta elämän konfliktia voitaisiin välttää avoimen vuoropuhelun ja kohtaamisten kautta. Ja kenties rikkinäisten sielujen eheytyminenkin voisi lähteä käyntiin siitä, että yksilö saa vähitellen kokemuksen tulleensa huomatuksi, kuulluksi ja nähdyksi. Vaikka sitten kävelyllä koiran kanssa tai taloyhtiön arjen kohtaamisissa. Ystävän viestistä tai tuntemattoman ohikulkijan pyyteettömästä tervehdyksestä. Koen, että arvostuksen ja turvallisuuden tunne elämässä syntyy lopulta aika pienistä palasista. Hetkistä, jotka eivät useinkaan jää mieleen. Ja näitä pieniä huomaamattomia eheyttäviä elämän muruja on kertynyt minun kokemusmaailmaani nyt niin paljon, että olen alkanut niitä huomata. Olen myös alkanut havaita vähittäisen muutoksen itsessäni erityisesti siinä, miten luottamus elämään ja muihin ihmisiin on alkanut palautua. Kuin joku hidas korjausprosessi olisi edennyt sellaiseen vaiheeseen, että ilmat pysyvät jo pyörän renkaassa ja matkanteko tuntuu kevyemmältä kuin aiemmin.

Ehkä lisääntyvä valo ja kevään vähittäinen lähestyminen teekee jo vähän helpommaksi nähdä myös itse itseni sekä oman sisäisen tilani. Kuljen kevättä kohti aiempaa kevyemmin askelin ja luottavaisin mielin. Olen kiitollinen siitä, että olen saanut kokemuksen, miltä tuntuu tulla nähdyksi ja arvostetuksi. Olla olemassa omana itsenäni ilman vaatimuksia. Olen kiitollinen kyvystä oivaltaa ja oppia. Olen kiitollinen myös siitä, että minulla on joka hetki mahdollisuus valita arvostavat käytöstavat ja tehdä myös kohtaamani kanssaihmiset arjessa nähdyksi ja huomioiduksi. Juuri sinä olet arvostettu ja minä haluan kohdata sinut.

Avainsanat: arvostus, oivallus, vuorovaikutus, kohtaaminen, turvallisuuden tunne

Tie, totuus ja merkityksellinen elämä

Sunnuntai 31.5.2020 klo 20.13

Itsetutkiskelun kupla on pitänyt minua otteessaan edelleen. Välillä on vain pakko katsoa itseään syvemmälle sieluun kuin mitä peiliin katsomalla kykenen näkemään. On uskallettava katsoa minuutta tiukasti silmiin, sukellettava läpi ajatusten ja pysähdyttävä kuuntelemaan hiljaisuutta, jotta tavoittaa jotakin uutta ja näkee aiempaa syvemmälle itseensä.

Hiljaisuuden kupla sisimmässäni puhkesi siihen, kun luin äskettäin artikkelin Yalen yliopiston kehittämästä kurssista, jolla jokaisen on mahdollista oppia onnellisen elämän salaisuus ja löytää helppoja keinoja juuri oman elämän hyvinvoinnin lisäämiselle. Tuo ”Science of Wellbeing” kurssista kertova artikkeli sai minut pohtimaan, onko onnellisuus ja elämän merkityksellisyys oikeasti mitattavissa tai, että onko meillä lopulta kaikilla samat edellytykset lisätä omaa hyvinvointiamme ja onnellisuutta elämässämme?

Ehkä jokaisella meistä on omista lähtökohdistaan yhtäläiset mahdollisuudet tehdä vähintäänkin pieniä muutoksia arkeensa ja etenkin jokaisella meistä on tasavertainen mahdollisuus oppia uusia ajattelutapoja suhteessa omaan elämäänsä. Haluaisin myös ajatella, että jokaisen yksilön hyvinvointi ja onnellisuus ovat aivan uniikki ja omanlaisensa kokonaisuus elämän eri osa-alueita. Vahvuuksia ja niiden tunnistamista itsessä sekä pieniä valon pilkahduksia ja toivoa paremmasta. Elämää, jossa kärsimykset väistyvät hetkeksi ja onnellisuus on kiitollisuutta aivan pienistä iloa tuottavista aiheista arjessa. Timantteja arjen harmaassa peruskalliossa.

Lopulta onnellisuuden lisääminen elämässä on pieniä askelia kohti kiitollisuutta, merkityksellistä arkea ja ihmissuhteita, jotka tukevat sinua matkallasi eteenpäin. Rehellisyyttä ja avointa kommunikaatiota sekä lähimmäisten että oman itsensä kanssa. Paineetonta rauhaa ja kykyä kohdistaa keskittyminen niihin asioihin, jotka ovat itselle merkityksellisiä. 

Viime aikojen sisäiset pohdiskelut ovat useasti liittyneet juuri merkityksellisyyden kokemiseen tai sen puutteeseen elämässäni. Välillä jonkinlaisen merkityksen tai mielekkyyden löytäminen oman elämän eri osa-alueilla on haastavaa. Rooli vanhempana ja oman lapsen tukena on luonut luontevasti merkitystä arkeen. Mutta onko mitään tuosta merkityksellisyydestä jäljellä, kun rooli vanhempana muuttuu tai päättyy? Millaisen merkityksen vanhemmuus saa, kun lapsi ei enää ole osa joka päiväistä elämää? Välillä tuntuu siltä, että lukuisat muutokset vähentävät elämän merkityksellisyyttä, vaikka pitäisi ehkä olla juuri toisin päin. Tai sitten muutoksiin liittyvät pelot saavat minut kadottamaan yhteyden itseeni, jolloin myös elämän merkitys hämärtyy tietoisuudesta.

Entä luoko työ minulle merkityksellisyyttä elämään? Millä tavoin työ tai arjen velvollisuudet lisäävät minun hyvinvointiani? Entä, jos työtä ei olisi tai työ olisi jotakin sellaista, jossa en voisi lainkaan toteuttaa itseäni sellaisena kuin olen? Usein tuntuu, että ainoa merkityksellisyyttä lisäävä tekijä elämässä on ihmisyys itse - toinen ihminen, joka luo merkityksen asioille, joita teen. Ihmissuhteet, kommunikaatio ja vuorovaikutus kaikin tavoin. Kirjoittaminenkin lisää minun elämäni merkitystä mutta tämäkin ajatus johtaa lopulta vuorovaikutukseen ja siihen, että merkityksellisyyttä luo ihmisyydessä kohdattu toinen ihminen - vaikka sitten kirjoitetun tekstin välityksellä.

Ehkä onnellisuutta ja hyvinvointia lisää myös oman elämän perustehtävän tunnistaminen. Se, että elämällä ja olemassaololla on jokin selkeys. Sekä se, että tiedän ja muistan aamulla herätessäni, miksi vuoteesta kannattaa nousta. Ketä tai mitä palvelen täällä maan päällä ollessani omalla olemassaolollani? Tämä on ainakin itselleni ollut kovin vaikea asia. Koen useinkin sellaisia jaksoja arjessa, jolloin en näe yhtään järkevää syytä herätä aamuisin tai en tunnista elämässäni ainoatakaan syytä olla olemassa. Sisäinen yksinäisyyden kokemus arjessa vain vahvistaa tätä tunnetta ja lisää epätoivoa - ja negatiivinen ajatusten kehä on valmis.

Tähän taitaa kulminoitua myös se viimeksi kuvaamani olemassaolon tunteen katoaminen ajoittain. Kokemukseen, etten aina koe olevani osa jotakin kokonaista, olevani tarpeellinen tai palvelevani mitään tarkoitusta. Erillisyyden harha ja ihmisyyden merkityksen katoaminen ovat tie kohti epätasapainoa ja mielen harmautta. Tuo tie johtaa vain suon silmään, johon kovin helposti vajoaa ellei muista olla valppaana. Ja siten toisin päin ajatellen - tärkeä avain onnellisuuden ja hyvinvoinnin tavoittamiseksi onkin se, että alkaa tietoisesti palvella elämää ja tuoda oman elämänsä kautta merkitystä muille ihmisille. Että päättää tehdä jotakin hyvää tai vai vaikka tarjota apua toiselle ihmiselle. Aloittaa itse luomaan merkitystä omaan elämäänsä - pienin askelin ja rohkeasti. Että alkaa yksinkertaisesti luoda mahdollisuuksia sille, että tuo merkitystä jollekin toiselle. Ja tarttuu toimeen sellaisin keinoin, joihin itse sillä hetkellä kykenee.

Voin olla oikeassa paikassa juuri nyt vaikka sielussani polttava intohimon liekki elämää kohtaan ei aina palaisikaan täydellä liekillä tai syvimmät haaveeni eivät tulisikaan todeksi. Kaikesta huolimatta voin edelleen kasvaa ehjäksi vaikka elämä ei aina kukoistaisikaan siten kuin olin toivonut. Voin löytää merkityksellisyyttä elämääni kunhan tunnistan ne asiat ja palaset, jotka tuota merkitystä ovat minulle matkan varrella luoneet. Voin luoda merkitystä elämääni pienempinä osina ja niiden avulla kylvää uusia alkuja toivolle ja elämän mielekkyydelle. Voin aina rakentaa uusia polkuja ja luoda uusia alkuja. Ja voin tuoda toivoa surun ja epävarmuuden keskelle, vaalia muistoa niistä paloista, jotka tuntuivat matkan varrella erityisen oikealta, sillä ne ovat tien viittoja eteenpäin. Totuus minusta itsestäni ja tarkoitus, jonka vuoksi olen olemassa.

Avainsanat: onnellisuus, merkityksellisyys, yksinäisyys, elämän tehtävä, ihmisyys, vuorovaikutus