Tie rauhaan

Sunnuntai 9.10.2022 klo 14.08

"Elämän syksy on minusta nimenomaan jonkin uuden alku. Antautumisen ja luovuuden aikaa ilman sääliä ja pidättelyä. Viimeinen kevät ennen ihmisyyden väistämätöntä loppua ja siirtymää fyysisestä kohti ykseyden olevaa."

Pysähdyin miettimään, miksi olen niin vahvasti vakuuttunut siitä, että olen tullut pohjoiseen jäädäkseni. Etten koe pienintäkään tarvetta palata mihinkään toisaalle, vaan täällä ja juuri tässä minulla on hyvä. On helppoa todeta, että juuri täällä koen tavoittaneeni jotakin sellaista syvää rauhan tunnetta, jota en ole kokenut elämässäni pitkään aikaan.

Todellinen oivallus liittyy kuitenkin siihen, että minun tulisi tehdä jonkinlainen sisäinen aikamatka taaksepäin itseeni ja etsiä vastauksia siihen, milloin tai miksi olen tuon rauhan tunteen kadottanut. Milloin viimeksi tunsin itseni yhtä tasapainoiseksi ja tyyneksi kuin nyt ja mistä asioista tuo kokemus oikeastaan syntyy? Kulkemalla sisäistä aikamatkaa taaksepäin saattaisin löytää vastauksia myös siihen, millaisten elämänkokemusten kautta olen tuon sisäisen rauhan menettänyt. Millainen polku oikeastaan on johtanut siihen, että olen vähitellen kadottanut yhteyden itseeni? Ja miksi minusta tuntuu, että täällä pohjoisessa asuessa tuo yhteys on jälleen löytynyt ihan ilman ponnisteluja tai etsimistä?

Arvelen, ettei rauhan tai tasapainon tunteen katoamisessa ole kyse mistään yksittäisestä elämää mullistavasta tapahtumasta, vaan pikemminkin kokonaisista elämänvaiheista ja useista eri kokemuksista. Ehkä täällä fyysisesti kaukana kaikesta olen täysin huomaamattani saanut sopivaa etäisyyttä myös menneisiin kokemuksiin ja niiden tunnejäämiin mieleni sopukoissa. Olen löytänyt tien takaisin Nyt -hetkeen.

Olen myös koettanut sanoittaa itselleni, mistä tämä nykyinen rauhan tunne oikeastaan syntyy. Onko rauhan tunne minulle synonyymi elämän hitaudelle vai luoko vahvempi yhteys luontoon juuret tälle kokemalleni rauhan tunteelle? Syntyykö rauhan kokemus minulle yksinkertaisesti riittävästä omasta tilasta ja vapaudesta hengittää - siitä tunteesta, että olen löytänyt vapauden elää omilla ehdoillani ja määritellä itse oman elämäni palaset.

Rauhan, surun ja yksinäisyyden liitto

Tähän samaan tunteiden maljaan rauhan tunteen kanssa minun sisäisessä tunne -kirjastossani asettuu myös jokin epämääräinen tunne surusta ilman varsinaista syytä ja ajoittainen yksinäisyyden tunne. Koen, että kyseessä on selkeästi useampi erillinen tunne, jotka ovat vain tiiviisti kietoutuneet toisiinsa. Rauhan, surun ja yksinäisyyden eriskummallinen liitto. Koen tämän tunteiden symbioosin erikoiseksi siksi, että olen aina ajatellut, etteivät rauha ja suru kulje yleensä käsi kädessä. Yksinäisyys ja suru ehkä seuraavat ajoittain toisiaan mutta eivät nekään välttämättä. En voi esimerkiksi sanoa, että kokisin surua vain siksi, että koen joskus yksinäisyyttä. Ajattelen, että yksinäisyydessä on paljon myös vapauden, tyyneyden ja paineettomuuden sävyjä. Sellaisia aidosti positiivisiakin puolia, jotka ehkä enemmänkin lisäävät sisäistä rauhaa ja häivyttävät osaltaan surun tunteita.

Mistä tämä koko tämän vuoden kestänyt surun tunne sitten oikeastaan syntyy ja onko sillä yhteisiä juuria rauhan tai yksinäisyyden tunteiden kanssa? Mikä lopulta ylläpitää kokemusta yksinäisyydestä tai ruokkii surun tunteiden voimaa ja syvyyttä? Haluaisin löytää juurisyyt näille samassa maljassa lepääville tunteilleni, jotta löytäisin myös polun vapautua tunnekahleista, joiden vangiksi koen ajoittain jääväni.

Ajattelen myös siten, ettei mikään havaittu tai tunnistettu tunne ole pahasta, vaan oikeastaan hyvä asia. Ja että kaikenlaisten tunteiden (myös esimerkiksi vihan, surun, pelon ja epävarmuuden tunteiden) kautta voin oppia itsestäni uusia puolia, avata solmuja sisimmässäni ja oivaltaa aina jotakin uutta.

Elämän syksy - kuoleman kevät

Olen useasti pohtinut myös sitä vahvistuvatko nuo kokemani sisäinen tyyneys, rauha tai suru elämän syksyn lähestymisestä - kasvavatko nuo sisäiset tunteet ikääntymisen edetessä ja siitä ajatuksesta, että koen olevani valmis kuolemaan, jos niin olisi tarkoitus.

Koen ikääntymisen olevan kuin parvekkeellani yhä sinnittelevä kesäkukka, jonka syksyn viileät illat ovat saaneet muuttumaan yhä vain kauniimmaksi, syvän punertavaksi ja kukkimaan enemmän kuin koskaan. Elämän syksy saa kukan tuottamaan viimeisinä hetkinään aivan uudenlaisia sävyjä ja ainutlaatuista kauneutta. Kuin kuoleman lähestyessä myös luonnossa luovuus ja hedelmällisyys lisääntyisivät aivan uusilla tasoilla.

Ehkäpä elämän syksy onkin lohdullisemmin ajatellen kuoleman kevät - lopun äärellä annamme itsestämme kaiken, mitä on jäljellä. Saamme mahdollisuuden luopua inhimillisestä kuoleman pelosta, jonka väistyminen saa sisäisen valomme säteilemään yhä vapaammin ja luonnon voimien ohjaamana. Elämän syksy on minusta nimenomaan jonkin uuden alku. Antautumisen ja luovuuden aikaa ilman sääliä ja pidättelyä. Viimeinen kevät ennen ihmisyyden väistämätöntä loppua ja siirtymää fyysisestä kohti ykseyden olevaa.

Koen ajoittain selittämättömällä tavalla myös, että olen jo täysin ”palvellut” - valmis irrottautumaan ihmisyyden näytelmistä ja ettei minulla ole enää mitään annettavaa tälle elämälle tai ihmisyydelle. Yhä vahvemmin minusta on tämän kuluneen vuoden aikana tuntunut siltä, että olen aivan kaikkeni antanut ja olisin jo valmis siirtymään eteenpäin. En vain tiedä, mitä minulle tuo ”eteenpäin” merkitsee juuri tässä hetkessä. Tarkoittaako se kenties jotakin seuraavaa elämänvaihetta, uutta elämäntehtävää, kokonaan uutta elämää vai kenties siirtymistä johonkin seuraavaan henkiseen kasvun vaiheeseen? Vaiko jotakin näiden kaikkien yhdistelmää?

Ehkäpä ihmisyyden hienous onkin juuri siinä, että ymmärrys ja yksilön näkökenttä laajenevat vain vähitellen. Näemme eteenpäin vain juuri sen verran kuin on tarkoitus. Usein on oikeastaan siunaus, ettemme tiedä kaikkea kerralla ja joudumme silti kulkemaan eteenpäin. Välillä enemmän ja välillä vähemmän epätietoisuudessa. 

Itselläni tuo eteenpäin siirtymisen tunne on vahvistunut niin voimalliseksi, että tiedän jo varmuudella muutoksia olevan edessä. Mitä kaikkea nuo muutokset sitten konkreettisesti tuovat tullessaan, sitä voin nyt tästä sisäisestä rauhan tilasta käsin seurailla melko tyynesti. Antaudun muutokselle ilman pelkoa ja mistään vanhasta tarpeettomasti kiinni pitämättä. Ilman sääliä ja pidättelyä kuten syksyn myötä kukkimaan villiintynyt kesäkukkani.

Vapaus valita vapaus

Sunnuntai 25.10.2020 klo 14.24

Näin tällä viikolla jälleen erikoisen unen. Tuo voimallinen uni sai minut miettimään syvemmin sitä, teenkö elämässäni tietoisia valintoja vai kuljenko vain matkallani eteenpäin ilman, että pysähdyn huomaamaan tilanteita, joissa teen erilaisia valintoja? Olen aiemminkin pohtinut sitä, miten lempeyden, anteeksiannon ja kiitollisuuden lisääminen elämääni ovat lopulta vain valintoja. Tietoisia päätöksiä päästää irti jostakin ajatuksesta, tietoisia valintoja suunnata ajatukset kohti aiheita, joista olen kiitollinen tai joita kohtaan koen lempeyttä. Tietoisia valintoja tehdä jokin asia toisin kuin siihen hetkeen asti. Arjen elämä on oikeastaan loputon jatkumo erilaisia valintoja, joista isoa osaa en edes huomaa tekeväni. Kovin usein vain soljun elämän virrassa eteenpäin, antaudun hetken vietäväksi ja valitsen huomaamattani tiedostamattomuuden sen sijaan, että tekisin näitä valintoja tiedostaen.

Joskus se on varmasti tarpeellistakin, että annan intuition "sokeasti" johdattaa itseäni ja että luotan sisäiseen ohjaukseen enemmän kuin tietoisiin päätöksiin, koska silloin vastustan mahdollisia uusia suuntia vähemmän jossakin mieleni tasoilla. Toisaalta jokainen tällainen intuitiivinen päätös ON itseasiassa tietoinen valinta - valinta luottaa fyysistä itseäni korkeampaan viisauteen, kaikkeuden ohjaukseen ja valinta olla tekemättä päätöstä mielen voimalla. Tietoinen valinta on myös valinta olla vapaa egostani ja valinta olla vapaa ihmisyyden rajoista. Moni tällainen hetki vain sujahtaa minulta ohi, niin etten edes huomaa sitä. Tavallaan on siis hyvä, että luottamus ja antautuminen intuitiiviselle ohjaukselle on juurtunut minuun hyvinkin vahvasti ja että tietoiset valinnat tapahtuvat välillä kuin automaatio-ohjauksella. Ainakin arjen pienissä jatkuvissa valinnoissa ja asioissa tämä on hyvästä.

Toisaalta tuntuu, että heti hiukan isompien asioiden äärelle siirryttäessä, kun teen valintoja esimerkiksi asumisesta, työstäni, elämäntehtäväni toteuttamisesta tai ihmissuhteista jumitun nopeasti mielen tasolla tapahtuvaan vatulointiin, analysointiin ja loputtomaan pohdintaan enkä ole lainkaan kiinni tuossa sisäisessä luottamuksen tunteessa. Näissä tilanteissa tuntuu siltä, kuin olisin kahlittuna oman mieleni kokoiseen häkkiin, (jonka koko voi tosin mielentilasta riippuen vaihdella paljonkin) enkä osaisi enää tietäni ulos tuosta vankilasta. Mieleni häkki luo huomaamatta monenlaisia ajattelun rajoja, sisäisiä vaatimuksia ja pelkoja, jotka ohjaavat valintojani kohti aiempia kokemuksiani sekä niihin pohjaavia tuttuja ja turvallisia ajatusuria. Aito vapaus ja etenkin tietoinen valinnan vapaus perustuu ehkä näissä isommissa asioissa enemmänkin siihen, että kyekenen visualisoimaan ja luomaan itselleni mielikuvia, joista minulla ei vielä ole aiempaa kokemuspohjaa. Vapaus valita todellinen vapaus syntyy uskalluksesta astua oman mieleni häkistä ulos ja nähdä itseni, elämäni ja elämän loputtomat valinnan mahdollisuudet minuuden ulkopuolelta. Onko aito valinnanvapaus siis kykyä vaihtaa näkökulmaa ja päästää irti kaikesta aiemmasta? Valitsenko ohjaavaksi voimakseni aina mieluummin sen pysyvän ja tutun näkökulman vai uskallanko sittenkin katsoa maailmaa hiukan korkeammalta, kauempaa ja rehellisemmin? Luulen, että todellinen vapaus valita alkaa vasta siitä hetkestä, kun astun itsestäni ulos ja alan tarkastella elämääni itseni ulkopuolelta.

Mutta takaisin vielä siihen uneen, jonka näin. Unessa olin jonkinlaisessa koulutuskeskuksessa, koska minut oli valittu matkustamaan avaruuteen. En herätessäni edes muistanut enää tuota unta kokonaan, ainoastaan sen, että minulle oli laadittuna monivaiheinen koulutusohjelma, koska olin ainoana siviilinä ja ilman aiempaa kokemusta lähdössä pian avaruuslennolle ja minut piti nopeutetulla aikataululla kouluttaa mahdollisimman valmiiksi tuolle matkalle. Muistan erityisesti sen, miten minua opetettiin toimimaan painottomassa tilassa ja päästämään irti kaikista aiemmista käsityksistäni siitä, mitä fyysisellä keholla voi tehdä, koska painottomuus mahdollisti liikkumisen ja toiminnan aivan uudella tavalla. Toiseksi muistin herätessäni erityisesti sen, että juuri ennen avaruusmatkan alkua aloin pohtimaan sitä mahdollisuutta, etten enää palaisikaan takaisin maan päälle ja pohdin sitä, olenko kaikesta huolimatta valmis lähtemään, vaikka on olemassa riski, että jokin menee pieleen enkä enää palaa takaisin.

Yllätyin unessa sekä uudelleen sen jälkeen herätessäni siitä, miten valtavan tyyni ja rauhallinen olotilani oli, kun tätä asiaa olin pohtinut. Tunsin olevan täysin valmis lähtemään ja tunsin tehneeni tietoisen valinnan olla vapaa kaikista peloista. Koin olevani valmis, vaikka mitä tapahtuisi ja vaikka en oikeastaan tiennyt mitään tulevasta. En tiennyt, miksi minut haluttiin lähettää avaruuteen, enkä sitä, miksi juuri minut oli valittu. En tiennyt myöskään mitään tulevasta matkasta tai sen päämäärästä, ainoastaan sen, että tarvitsin teknistä ja fyysistä koulutusta, jotta minulla olisi edes pienet mahdollisuudet selvitä määränpäähäni. En tiennyt sitäkään matkaisinko yksin vai joidenkin kokeneempien mukana. Ja kaikesta tästä huolimatta tunsin syvää rauhaa ja tietoisuutta siitä, että kaikki on juuri niin kuin pitääkin. Että minusta pidetään huolta ja että minä olen valmis, kun vain valitsen olla valmis.

Tästä unesta herättyäni siis jäin miettimään tuon valinnan mahdollisuuden vapauttavaa voimaa ja sitä, miten monissa hetkissä myös arjen elämässä vallitsisi tyyneys ja tasapaino, jos vain tietoisesti pysähtyisin hetkeksi ja tekisin aidosti valinnan olla vapaa mieleni häkistä. Osaisin lentää avaruuteen kuin koulutettu astronautti, liidellä taivaalla kuin lentämään syntynyt peloton kotka tai säteillä valoa ja lempeää lämpöä kuin aurinko. Kaikki tämä on mahdollista juuri nyt ja tässä hetkessä, kunhan vain muistan valita vapauden, luottamuksen ja uuden näkökulman. Ihmeellinen ja voimakas uni!

Lisäksi haluan vielä jakaa tuon edelliskerralla jakamani ohjatun meditaation jatkoksi vinkkinä, että täältä ilmaisesta  InsightTimer -sovelluksesta löytyy aivan hurjan paljon voimallisia meditaatioita sekä muita työvälineitä kuten vaikka tämä:

https://insighttimer.com/kennethsoares/guided-meditations/let-go-of-fear-blame-and-judgment-healing-energy-cleanse