Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Pieniä oivalluksia isoista asioista

Perjantai 18.5.2018 klo 10:25

Arjessa tuntuu usein, että pienet oivallukset ovat niitä tärkeimpiä ja pienistä oivalluksista syntyy ajan saatossa pysyvä jatkuvan oppimisen tila. Ihan kuten työelämän ammatillisessa oppimisessa tai vaikka organisaatioiden johtamisessa myös oman elämän "johtamisessa" on kyse siitä, että säännöllinen havainnointi, katsontakannan laajentaminen ja objektiivisuus ohjaavat oppimaan uutta ja luomaan aiempaa parempaa toimintaa. Omassa elämässäni olen monesti todennut, että matka on aina tärkeämpi kuin päämäärä, koska matkan varrella on mahdollisuus oppia ja oivaltaa. Päämääriä voi ja pitääkin toki olla, jotta matkalla on jokin suunta - mutta päämäärät ehtivät ihmiselämän aikana monesti muuttua ja suunta tai kulloinkin valittu polku ei koskaan ole yhtä merkityksellistä kuin se, että uskaltaa ylipäätään tehdä matkaa ja matkan varrella jotakin oivaltaa.

Päivän oma oivallus on se, että pienet asiat ovat paljon tärkeämpiä kuin mitä ensisilmäyksellä uskoisi. Pienistä asioista kaikki oppiminen lähtee. Otetaan vaikka esimerkiksi se, että välillä nyt vaan on huonoja päiviä. Joskus teini-ikäinen stressaa jostakin, jota ei halua muille jakaa tai saatan esim. itse velloa murehtimassa asioita, joille en oikesti mahda mitään ja jotka eivät edes ole minun murheitani. Joskus on hermot kireällä ihan ilman mitään selkeää syytä. Ottaa vain yksinkertaisesti ja kokonaisvaltaisesti pattiin syystä tai toisesta. Olen huomannut, että näissä elämän pienissä harmaissa hetkissä auttaa melko usein tosi pienet arjen "lääkkeet". Ystävällinen sana tai teko saattaa jo kääntää mielialan paremmaksi. Tai jokin yllättävä isompi harmi saa aiemman pienen harmin mystisesti katoamaan ja menettämään merkityksensä. Jokin asia katkaisee harmituksen vallitsevan tilan tai negatiivisen ajatuksen kehän ja siitä ikään kuin yhtäkkiä vain pullahtaa ulos eikä harmi enää tunnukkaan samanlaiselta. Mielessä isoksi kasvanut harmistuksen aihe kutistuu yhtäkkiä olemattomaksi.

Tätä oivallusta pohtiessani muistin kuinka joskus kauan aikaa sitten katsoin yhtä hömppäohjelmaa tv:stä ja ohjelman sivulauseessa vastaan tuli eräs näppärä muistisääntö, joka auttaa usein näissä elämän pienissä ärripurreissa. Eräänlainen taikatyökalu, joka saa melkein aina ainakin itselläni harmistuksen katoamaan. Muistisääntö on alunperin ollut engalnniksi ja se ei ihan suoraan toimi suomeksi käännettynä mutta mukaellen muistisääntö suomeksi voisi olla esimerkiksi "NäKYVä". Tiivistäen kyse on siitä, että teen harmitusta nostavan tunteen syyn näkyväksi eli joka kerran, kun hermot menevät tai meinaavat mennä pitää tarkistaa neljä "pientä" elämän perusongelmaa kuntoon ensin.

Käytännössä: silloin kun hermot meinaavat mennä - pysähdy ja kysy itseltäsi seuraavat neljä asiaa:

1. Nä (Nälkä) - Oletko nälkäinen?

2. K (Kiukku tai viha) - Miksi ja/tai kenelle olet vihainen?

3. Y (Yksinäisyys) - Oletko yksinäinen?

4. Vä (Väsymys) - Oletko väsynyt?

Mikäli vastaat mihin tahansa näistä neljästä kysymyksistä myöntävästi, pyri priorisoimaan tuon asian "korjaaminen" tärkeimmäksi tavoitteekseksi ja ratkaisemaan kyseinen ongelma ensin ja palaa vasta sitten uudelleen pohtimaan hermojen menettämisen partaalle ajanutta aihetta. Usein harmistukseen ei enää olekaan tarvetta vaan olo on jo helpottunut. Mieliala pienissä arjen harmeissa korjaantuu usein yksinkertaisesti huolehtimalla ihmisyyden alkukantaisista tarpeista elämää ylläpitävillä yksinkertaisilla lääkkeillä: ravinnon, anteeksiannon, läheisyyden ja levon avulla. Olen alkanut ymmärtää, että ihmisyydessä nämä perustarpeet ovat oikeasti ihan hemmetin isoja asioita kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja tasapainon säilyttämisen näkökulmista. Tasapainon tilaa ja sisäistä hyvinvointia voisi kuvata vaikka alla olevan kuvan avulla. Kun aineelliset, aineettomat ja tunneperäiset tarpeet ovat tyydytettynä "sisäinen tähtemme" jaksaa loistaa ja säteillä valoa ympärilleen.

NaKYVa2_2.jpg

Mitä enemmän asiaa olen miettinyt ja kokeillut, sitä vakuuttuneempi olen, että aivan käsitämättömän moni asia korjaantuu näillä neljällä lääkkeellä. Väitän, että jos tuohon toiseen vastauskohtaan "Miksi ja/tai kenelle olet vihainen" jatkaisi ajatusta vielä siten, että kysyisi jatkokysymykseksi "mitä tai ketä minun pitäisi ymmärtää?" niin tämän kaavan avulla selvitettäisiin jopa yhteiskunnallisia ongelmatilanteita.

Ainakin meidän arjessamme valtaosa eskaloituvista tilanteista juontaa juurensa nälkään (fyysiseen puutteeseen), vihan tai yksinäisyyden tunteisiin ihmisyydessä sekä väsymykseen (henkisen tai fyysisen levon puutteeseen) arjessa. Nämä ongelmat jos korjattaisiin maailmasta ensin, jäisi jäljelle paljon vähemmän konflikteja.

Yksilötasolla olen muutenkin miettinyt paljon sitä, miten erilaisten ihmisyyden eri osa-alueiden puute vaikuttaa meihin ihmisenä sekä miten tämä näkyy käyttäytymisessä tai ajatuksissamme. Moni ihminen on vähintäänkin joskus elämässään kokenut puutetta rahasta, turvallisuudesta, fyysisestä terveydestä tai muista elämän perustarpeista. Valtavan moni ihminen kokee päivittäin puutetta läheisyydestä, toisen ihmisen kanssa keskustelusta, sosiaalisesta kanssakäymisestä tai ylipäätään puutetta ymmärretyksi tulemisesta. - Ja miten valtavan moni työikäinen ja perheellinen ihminen kokeekaan puutetta levosta?! Kuulostaa absurdilta mutta väitän, että aika moni ihmisyyden ongelma korjaantuisi ihan sillä, että ihmiset oppisivat ja kykenisivät lepäämään riittävästi päivittäin. Että tekisimme vähemmän ja pysähtyisimme enemmän. Hyväksyisimme, että vähempikin riittää eikä ole pakko jaksaa, jos ei jaksa.

Tätä näkökulmaa olen itse kantapään kautta opiskellut jo monessa eri elämän vaiheessa. Olen oivaltanut, että usein juuri nämä niin kutsutut "pienet ja itsestään selvät" asiat ihmisyydessä ratkaisevat todella paljon koko elämän hyvinvoinnin mittakaavassa. Kykenen tekemään parempia ja itselleni oikeampia päätöksiä, kun nämä neljä perusasiaa ovat kunnossa. Osaan olla itselleni ja muille armollisempi, kun nämä neljä perusasiaa on ensin hoidettu kuntoon. Muistan olla huomaavaisempi ja ystävällisempi muille ihmisille ja pystyn pitämään asiat oikeassa mittakaavassa, kun nämä perusasiat on ensin huomioitu. Tiedän, että maailmassa on valtava määrä ihmisiä, joilla on puutetta ihan elämän perusasioista kuten ruuasta tai vedestä ja toivon hartaasti, että jonakin päivänä myös globaalisti löytyisi resurssien jakamiseen tasapaino sen suhteen, että ensin hoidettaisiin kuntoon elämän perustarpeet kaikille ja vasta sitten alettaisiin käydä sotaa informaation, vallan tai taloudellisen kasvun nimissä.

Oivallus on siis kuitenkin siinä, että joskus isojakin asioita voi korjata yllättävän pienillä korjausliikkeillä. Ison veneen uppoamisen voi estää pitämällä pohjassa tulpan paikoillaan. Pieni ystävällinen sana tai toisen huomioiminen arjessa voi joskus olla koko elämän suunnan muuttava asia tuolle toiselle. Pieni asia sinulle voi olla valtavan merkityksellinen jollekulle toiselle. Arvostetaan siis myös pieniä puroja, elämän perusasioiden tasapainoa ja toisiamme. Joskus myös pienet oivallukset johtavat suurten asioiden äärelle kuten tänään. Uskon pienten asioiden kantavaan voimaan ihmisyydessä ja monta pientä asiaa yhdessä muodostavat paljon isomman kantavan voiman kuin osaamme kuvitella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oivallus, työkalu, tasapaino, oppiminen

Yksilönä yhteisössä vai yhteisönä yksilössä?

Tiistai 1.5.2018 klo 15:51

Pysähdyin tässä eräänä aamuna pohtimaan miksi on niin vaikeaa säilyttää omaa minuuttaan läpi elämän. Miksi on niin haastavaa säilyttää ehjä minuus osana erilaisia ihmissuhteita, yhteisöjä ja ympäröivää yhteiskuntaa? Huomasin ajattelevani, että tavallaan oma mikrotason "yhteisönsä" on myös perhe, parisuhde tai jokin muu hyvin läheinen ihmissuhde. Mikä tahansa ihmissuhteen tai -suhteiden yhtälö, joka muokkaa minua ihmisenä, omaa todellisuuttani ja ajatteluani. Uskoisin, että liki jokainen jossain vaiheessa elämäänsä etsii itseään ja omaa minuuttaan - osa ehkä useamminkin elämän mittaisen matkan varrella.

Koen välillä, että joku itselle tuttu ja aiemmin hyvin läheinenkin ihminen on jotenkin muuttunut niin paljon matkan varrella, etten enää tunnista häntä samaksi henkilöksi. Ja joskus on alkanut tuntua, että tällaisen läheisen ihmisen muuttuminen joksikin "toiseksi" on saanut myös jonkinlaisen syvemmän tason yhteyden katoamaan tai ainakin vaikeuttanut tuon syvemmän yhteyden kokemista molemmin puolin. Kuin tuon uudenlaiseksi kasvaneen ja muuttuneen ihmisen uusi minä, uusi elämäntilanne tai uusi yhteisömaailma ei enää istuisikaan samalla tavalla osaksi omaa vallitsevaa sielunmaisemaani. Joskus olen havainnut muutoksen myötä myös, ettei aiemmin tutun ihmisen ilmentämät asiat enää lainkaan vastaa niitä arvoja, joista tuo ystävyys tai muu läheinen ihmissuhde on alun perin muodostunut, eikä keskinäinen pieni "yhteisömme" kykenekään kasvamaan samaan tahtiin tai suuntaan kuin muuttunut yksilö. Kuin yhteisen maaperämme ja erilaisten juuriemme muokkaantuessa muokkaantuisimme vähitellen myös yksilöinä ja ihmisinä aivan toiseksi. Kuin yksilöstä tulisi yhtä muuttuvien yhteisöjensä ja juuriensa kanssa - tai toisin päin.

Toisaalta mietin myös sitä, miksi joskus erilaisista yhteisöistä ja ihmissuhteista on niin vaikeaa irrottautua vaikka selkeästi kokisi olevansa jo täysin eri raiteilla ja selkeästi matkalla kohti jotakin eri päämäärää kuin aiemmin? Miksi vähitellen alamme rakentaa minuuttamme ja arjen koko todellisuuttamme jonkin itsemme ulkopuolella olevan varaan? Onko minuus lopulta vain jokin egomme luoma illuusio, joka alati muuttuu eikä muodostakaan mitään pysyvämpää minäkuvaa kuten olen aiemmin kuvitellut? Onko todellinen minuus lopulta jossakin kaiken tämän ihmisyyden ulkopuolella - onko aito "minuus" todellisuudessa ihmisyyttä pysyvämpi yhteys alkulähteeseemme tai oman korkeamman itsemme aineettomaan olemukseen ykseydessä? Onko lopulta ihmisyydessä ehjää minuutta lainkaan olemassa muuten kuin jonkin yhteisön tai erilaisten ihmisyydessä vallitsevien "peilien" kuten ihmissuhteiden kautta?

Onko minuutemme olemassa ainoastaan ihmisyyden monimuotoisuuden kautta - ihmisyyden, joka pohjautuu erilaisille kokemuksille, ihmissuhteille ja loputtomille muutoksille?

Mihin kaikkiin yhteisöihin sinä koet kuuluvasi, jos mikrotasolla pienin "yhteisö" olisi yksittäinen ihmissuhde, joka tavalla tai toisella muuttaa sinua? Tunnistatko sinä kaikki sinun elämäsi maaperään juurtuneet eri yhteisöt tai niiden juuret, joista minuutesi saa ravintonsa? Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miten monenlaisista todellisuuden säikeistä sinun minuutesi kokonaisuus kasvaa joka hetki? Onko mahdollista näitä syviä minuuden juuria katkaista, jos jokainen eri mikro- ja makrotason yhteisö muuttaa minua jatkuvasti ja toisaalta olen ihmisyydessä kovin tottunut sellaiseen olotilaan, että minuuteni kasvaa ja uudistuu näiden juurien ravitsemana? Joskus tuntuu, että nykyhetkessä epäterveeltä tai itselle haitalliselta tuntuvia juuriaan haluaisi katkaista vaikkei siihen pystyisikään. Tuntuu, etten ainakaan voi enää palata takaisin johonkin aiempaan "minääni" vaikka joskus niin haluaisinkin. Ihmisenä kasvaminen, jatkuva oppiminen ja oivaltaminen, on kuitenkin niin selkeä punainen lanka koko elämässä. Onko minuuteni silti jotakin enemmän kuin vain näiden ihmisyyden kokemusteni ja eri tasoilla vaikuttavien yhteisöjeni summa?

Millainen minä olisin, jos joka hetki tiedostaisin nuo vallitsevaan minuuteeni vaikuttavat juureni, kaikki elämäni erilaiset "yhteisöt" ja jopa aiempien yhteisöjeni jättämät jäänteet minussa? Sitäkin jäin lopulta pohtimaan, että ilmeneekö ykseys meissä ihmisinä ja erillisyyden kokemuksessa siten, että alamme huomaamattamme harmonisoitua ympäröivän energian ja ympäröivien ihmisten kanssa - alammeko luontaisesti muuttua jälleen yhdeksi ja olla yhtä. Tekeekö meidän kauttamme ilmentyvä ykseys meistä alati muuttuvia olentoja ja myös sellaisia, että välillä on vaikeaa irrottautua, kun olemme jo ehtineet jonkun "yhteisön" kanssa tarpeeksi harmonisoitua? Ja lopulta - onko meitä ihmisyydessä laajalti vaivaava sisäinen yksinäisyyden tunne lopulta vain merkki yksilön epäharmoniasta ympäröivän todellisuuden kanssa? Kaikkeuden tapa kertoa, että tulisi hiljentyä ja löytää yhteinen harmoninen sävel vallitsevan yhteisön kanssa tasapainossa elämiseksi. Hienovarainen vihje, että tulisi katsoa itseämme vain aiempaa syvemmälle silmiin ja tutkia, miten löytää yhteys uudelleen tuohon kaikista laajimpaan yhteisöömme - ykseyteen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: minuus, ykseys, yhteisö, yksilö, juuret, maaperä, harmonia