Viime aikoina on useamman eri elämän kokemuksen myötä noussut pinnalle oman sisäisen voiman merkitys kaiken olemisen ja tekemisen kannalta elämässä. Tuntuu, että sellaisissa hetkissä, jolloin itsensä kanssa olen ollut "heikoimmillani" ja löytänyt itseni sieltä iänikuisen montun pohjan syövereistä, olen onnistunut kadottamaan nimenomaan yhteyden sisäiseen voimaani. Aihe saattaa kuulostaa äkkiseltään hiukan liian itsestään selvältä, mutta tuntuu, että tästä sisäisen voiman teemasta minulla on yhä paljon opittavaa, koska aihe on niin monin eri tavoin näyttäytynyt arjessani.

Uskon, että sisäisen voiman löytäminen ja sen oikeanlaisen käytön opettelu on yksi suurimmista ihmisyyden haasteista. Jo uhmaikäinen lapsi osaa ilmaista hämmästyttävällä suoruudella sen sisäisen "generaattorin" hevosvoimat, jotka meistä jokainen sisimmässään kantaa. Tuossa ihmisyyden vaiheessa ei ole vielä useinkaan syntynyt mitään estoja pidätellä omaa voiman käyttöään vaan kyse on pikemminkin säätöjen hakemisesta. Oman voiman tunteen suhteuttamisesta ympäröivään maailmaan ja jonkinlaisesta "esikoulusta" omien sisäisten voimien hallinnan suhteen.

Myöhemmin aika monelle meistä käy kuitenkin niin, että murrosiän ja erilaisten elämänkokemusten myötä tuon oman rajattoman voiman tunteen vain pikkuhiljaa kadottaa. Alkaa kuvitella olevansa jotenkin "heikompi" tai hauraampi kuin muut tai alkaa ehkä vain sisäisesti epäillä omia voimaan. Tylysti voisi sanoa, että vanhentuminen väsyttää ja vie voimat. Ja sitten ollaankin tilanteessa, että aika moni meistä huomaa olevansa itsensä kanssa hiukan hukassa ja etsivänsä erilaisia keinoja tämän oman voiman uudelleen löytämiseksi. Alamme sisäisen tutkimusmatkan kautta uudelleen voimaannuttaa itseämme. Palata pikku hiljaa takaisin siihen "kaikkivoipaisuuden" ja sisäisen voiman tilaan, jossa meistä ihan jokainen elämänsä alkumetreillä on joskus ollut. Tämä voimaantuminen on vain iän myötä jalostunut erilaisilla elämänkokemuksilla ja etenkin suuremmalla nöyryydellä kuin tuolloin uhmaiän kynnyksellä.

Olen havainnut oman arjen elämäni kautta, että jokainen ihmissuhde on eräänlainen sisäisen voiman löytämisen mahdollisuus ja myös mahdollisuus uudelleen säätää omaa sisäistä voimaansa suhteessa ympäröivään maailmaan. Koska jokainen yksilö on omalla polullaan ainutlaatuinen ja erilaisessa sisäisen kasvun vaiheessa, myös oma sisäinen voimamme säätyy sen mukaan missä tilanteessa olemme ja kenen kanssa kommunikoimme. Että esimerkiksi murrosiän kynnyksellä olevan lapsen kanssa oma voima tulee olla säädettynä aivan eri volyymille kuin jos keskustelen sairaan tai ikääntyneen henkilön kanssa. Ja sellaisissa hetkissä, kun omat sisäiset voimat ovat syystä tai toisesta "kadoksissa" esimerkiksi sairauden vuoksi, tuntuvat silloin toisten ihmisten voimat paljon suuremmilta ja ikäänkuin turvallisimmilta kuin jos olen itseni kanssa paremassa tasapainossa.

Enkä tarkoita nyt tuolla volyymin säädöllä mitään äänen käyttöä tai fyysistä voimaa, vaan sitä tilaa, joka minusta huokuu ympäröivään maailmaan. Tunnetta, jonka jokainen voi kohtaamistaan ihmisistä aistia jo ensi hetkestä, kun kohtaa. Että onko toinen tukevasti jalat maassa ja yhteydessä omaan korkeampaan voimaansa vai kenties unohtanut tuon olotilan hetkellisesti. Usein oma mieli ja sen luomat ajatuskehät ovat merkittävä syy oman voiman tunteen kadottamiseen. Elämänkokemusten luomat pelot, epävarmuus tai ennakko-odotukset saavat aikaan lisää itseään toteuttavia ajatuskehiä ja yhteys omaan todelliseen itseen katoaa. Toisaalta taas oman voiman palautumisen ja tasapainon tunne toimii juuri samoin. Hyvä olo ruokkii lisää hyvää oloa ja onnistuminen ja itsensä ylittäminen saa aikaan entistä suuremman voimaantumisen tunteen.

Samalla tavalla toimii myös oman voiman ja jaksamisen säilyttäminen esimerkiksi työelämässä tai vaikkapa parisuhteessa. Hyvässä vireessä ei mikään vastoinkäyminen tunnu musertavalta, mutta jos on jo valmiiksi asettunut sinne ankeaan sisäiseen "monttuun", alkaa pienetkin vastoinkäymiset tuntua ylitsepääsemättömän suurilta. Tärkeää olisikin löytää arjen tasolla niitä pieniä asioita omasta elämästä, joista voi olla kiitollinen tai jotka ovat kaikesta huolimatta hyvin. Tulisi ruokkia aktiivisesti omaa mieltään näkemään hyviä ja sisäistä voimaa lisääviä asioita elämässään. Ja jättää taka-alalle ainakin pienten ja turhanpäiväisten asioiden murehtiminen. Toisaalta niiden oikein isojen murheiden osalta on tärkeää osata pyytää ajoissa apua ja jakaa oma taakka niiden kanssa, jotka ovat elämässä itselle läheisimpiä. Tehdä elämässään tarvittavat muutokset, mikäli ne ovat mahdollisia siinä hetkessä. Oman voimaantuneisuuden tunteen säilyttäminen vaatii arjessa harjoittelua ja sitä, että kohtaa omia voimia kuluttavat asiat yksi kerrallaan jo siinä vaiheessa, kun haasteet ovat vielä pieniä ja kenties helpommin ratkaistavissa. Aivan samoin kuin vaikka tulipalo ei pääse lainkaan leviämään tai tekemään tuhoa niin paljoa, jos kytevän kohdan aktiivisesti sammuttaa heti, kun sen havaitsee.

Oman voimaantumisen tien löytäminen on yhtä antoisaa kuin sisäinen kasvun tie yleensäkin. On niitä samoja vuoristoradan ylä- ja alamäkiä aina siihen asti kunnes tie alkaa edetessään vähitellen tasaantua. Voimaantuminen on osa ihmisyyden polkua ja tärkeä osa kokonaisuutta. Jälleen yksi merkittävä pala siinä palapelissä, jossa kaikki ihmisyyden osat tulee olla läsnä, jotta kokonaisuus toimii ja on elämässä läsnä kaiken aikaa. Oman itsensä ytimessä pysymistä. Tasapainoa. Rakkautta. Pysyvää hyvää oloa ja onnellisuutta.