Tänä aamuna tuli mieleeni sellainen huvittava pieni ajatus elämästä ja jälleen kerran yksi uusi näkökulma siihen, miten tämän ihmiselämän "tarkoituksen" voisi nähdä. Pieni hetki, joka sai minut hymyilemään työmatkalla ja vapautti ajatukseni arjen kiireestä. Sai aikaan hippusen iloa kirpeässä aamussa.

Mietin, että olenkohan ollut ihan järjissäni, kun olen tätä oman elämäni "käsikirjoitusta" aikojen alussa laatinut. Että joskus tuntuu, kuin koko elämä olisi yhtä suurta Putousta. Siis komediaa ja improvisaatiota. Kaikki elämän erilaiset käänteet ovat kuin suuri sketsi, joka yhdessä hetkessä naurattaa ja toisinaan on niin huono vitsi, ettei edes itketä - saati sitten tippaakaan hymyilytä. Että joskus jokin tietty "kohtaus" tässä elämän näytelmässä voi olla niin huonolla maulla laadittu, etten haluaisi uskoa itse olevani siitä vastuussa. Eikä haluaisi edes olla osana koko näytelmää. Ja sitten taas jossakin toisessa hetkessä elämä aukeaa eteeni sellaisella ilolla ja niin osuvalla tilannekomiikalla, että saa nauraa vatsalihakset kipeäksi ja alkaa ihan poskia jomottaa liiallinen hymyily. Syntyy sellainen ilon aikaan saama noste, joka jatkuu vielä pitkään senkin jälkeen, kun tilanne on ohi.

Miten paljon kevyemmin suhtautuisinkaan arjen vastoinkäymisiin tai mihin tahansa elämän haasteeseen, jos pystyisin ajattelemaan, että tämä on "vain sitä improteatteria" ja minun pitää nyt vain näytellä mukana. Olla uskottava ja heittäytyä antaumuksella kohtauksen juoneen. Koska olen sellaisen sopimuksen itse itselleni joskus laatinut. Että tämä tuotantokausi kestää nyt tämän yhden elämän. Tulee niitä "näytönpaikkoja" ja hetkiä, jolloin kaikki taputtavat ja kehuvat. Sekä niitä tilanteita, ettei oikein mitään järkevää irtoa ja haluaisin vain vajota maan alle mököttämään. Tulee myös hetkiä, jolloin joku "roolihahmo" minun oman elämäni käsikirjoituksessa putoaa pois ja senkin jälkeen elämä jatkuu. Tulee vastaan ehkä joitakin uusia hahmoja ja uusia "sketsejä". Sellaisia, jotka naurattavat sekä myös niitä, jotka eivät naurata. Eivät yhtään. Että "teatteri" kuvaa oikeastaan aika hyvin sitä kaikkea mahdollista, jota jokainen meistä elämänsä aikana kohtaa. Tulee niitä vaihtelevia ylä- ja alamäkiä sekä monenlaisia dialogeja. Vaiheita, jotka vievät juonta eteenpäin ja tilanteita, jotka yllättävät täysin. Myös näyttelijän.

Haluaisin silti ajatella, että minun itseni vastuulla on ollut tämän oman elämäni matkan pääsuuntien suunnittelu, sen karkean käsikirjoituksen laadinta. Olen itse luonut itselleni ne pelinappulat, jotka minulla tässä elämässä on. Ja minun itseni vastuulla on myös se, miten näitä olemassa olevia ihmiselämän resursseja käytän. Mitä saan aikaan niistä lähtökohdista, jotka minulla juuri nyt on. Siitä kai tämä ajatusyhteys improvisaatioon syntyikin. Että joka hetki tulee eteen tilanteita, jotka yllättävät minut täysin ja kohtaan päivittäin elämässäni erilaisia ihmisiä, jotka nostavat minussa pintaan monenlaisia tunteita. Että elämässä pitää osata improvisoida! Uskaltaa kohdata niin itsessä kuin muissakin ihmisissä myös sellaiset puolet, jotka ovat minulle ihan uusia, enkä tiedä mihin lokeroon tuon kokemuksen mieleni sopukoissa luokittelisin. Voin ottaa näistä yllättävistä ja uusista hetkistä opikseni ja antautua kokemaan jotain sellaista, joka ei ole niin tuttua. Astua pois siltä paljon puhutulta "mukavuusalueelta". Omassa elämässäni.

Ydin tässä pienessä ja minua huvittaneessa ajatuksessa oli kai se, että on hienoa huomata, miten helposti jokin pieni asia muuttaa muotoaan ja saa uutta väriä, kun vain vaihtaa näkökulmaa, jonka kautta tuota asiaa tarkastelee. Että sellainen sopiva määrä huumoria arjessa, pelastaa sen harmaammankin päivän. Tuo lisää väriä siihen elämän väripalettiin. Ja vaikka joskus tuo elämän käsikirjoitus näyttäisi suorastaan surkealta, niin voin silti suunnata ajatukseni tuon surkeuden yli. Johonkin sellaiseen, joka auttaa minua juuri siinä hetkessä eteenpäin. Vie minun elämäni näytelmän juonta yhden pienen askelen eteenpäin kohti seuraavaa kohtausta ja uusia kokemuksia.

Vapauttava ja valoisa aamu! Omien vallitsevien näkökulmien ravistelu heti aamusta toimii näköjään melkeni yhtä tehokkaana mielen virkistäjänä kuin vaikka aamuvenyttely tai lenkki auringonpaisteessa. Tänään tällainen verryttely! :)