Oivalluksia

Tiistai 28.9.2010 klo 12:23

Lisääntynyt vapaa-aika on saanut minussa ihmeitä aikaan! :)

Huomaan joutuneeni aivan yllättäen kohtaamaan itseni jälleen kerran syvemällä ja alastomammalla tavalla kuin koskaan. Koen, että tämän loukkaantumisen myötä olen riisunut itseni paljaammaksi ja pienemmäksi kuin milloinkaan ennen. Valtava kerros erilaisia egon luomia harhan kerrostumia on yhtäkkiä hävinnyt ja tunnen olevani kuin pieni paljas siemen, jonka ympäriltä on äkisti kadonnut kokonainen hedelmä.

Ja jälleen kerran kysymys on lopulta vain valtavasta anteeksiannon prosessista, johon minulle on avautunut tämän elämän muutoksen myötä uusi upea mahdollisuus.

Olen aikani kuluksi lukenut muutaman kirjan, kun polvea jomottaa eikä kyynärsauvojen tuella oikein pysty arkisiin askareihinkaan ryhtymään ainakaan yhtä suurella tarmolla kuin tavallisesti. Olen saanut eteeni kasan kirjoja, joista intuitiivisesti on valikoitunut pari teosta yli muiden. Ensin ryhdyin lukemaan tarinaa, joka kertoo Kymmenennen oivalluksen löytämisestä itsestämme; tarinaa, joka on jatkoa Yhdeksän oivalluksen tielle, jonka pariin ajauduin elokuvan muodossa joskus muutama vuosi takaperin.

Tämän kirjan myötä havahduin kohtaamaan sen tosiasian, että trauma polvessani on todellakin suurempi lahja kuin olen pystynyt ymmärtämään. Huomasin, että tämä on jo kolmas kerta tässä elämässä, kun loukkaan jalkani ja päädyn konkkaamaan kepeillä. Vasta nyt tajusin pysähtyä miettimään, mitä tämä uusiutuva vaiva minulle oikeastaan kertoo minusta itsestäni. Joka kerran, kun olen jalkani loukannut, sitä edeltävään tilanteeseen on liittynyt tiettyjä samankaltaisia tunnepuolen elementtejä: liikaa yrittämistä, halua olla fyysisesti yhtä "hyvä" kuin miespuoliset ystäväni ja alitajuista pelkoa, jonka ohittamisesta aina kulloinenkin trauma on syntynyt. Nyt tämän lukemani kirjan myötävaikutuksella aloin yhtäkkiä nähdä kaiken paljon selkeämmin. Sen miten paljon anteeksi annettavaa minulla vielä onkaan ja miten paljon olen pitänyt kiinni vanhoista ajatusmalleistani aivan huomaamattani. Trauman juuret ovat syvällä menneisyydessä ja olen ikään kuin "unohtanut" antaa anteeksi juuri tälle osa-alueelle kokemusmaailmassani.

Huomaan, että todellinen parantumisprosessini on vasta nyt alkanut tapahtua ja aivan eri tasolla kuin mitä koskaan aiemmin. Olen päässyt ikäänkuin fyysisen vaivani tuolle puolen, kadottanut harhan, että minun polvessani olisi todellisuudessa mitään vikaa. Olen huomannut, että vamma tai kipu on vain "lempeä" viesti tässä fyysisessä harhan maailmassa siitä, mihin asioihin minun kuuluisi ajatuksiani suunnata - Ja siis täysin päinvastoin kuin yleensä tapahtuu. Kipu polvessani on ollut kuin navigaattorin ruudulla vilkkuva ruutulippu, päämäärä joka on kutsunut minua puoleensa sitkeästi ja kivuliaasti. Olen etsinyt sisimmästäni vastauksia polven viitoittaman tien avulla ja löytänyt valtavan kasan tunteita, lapsuuden kokemuksia, syvälle ulottuvia juuria menneisyydestä, joista olen huomaamattani pitänyt yhä kiinni.

Vapautumisen tunne ja oivaltamisen riemu on ollut valtavaa!! Samalla tavalla olen nyt uskaltanut työstää myös muita fyysisiä harha-aistimuksiani. Kohdannut jatkuvien vatsakipujen alkulähteen ja ne tunnepuolen solmut, joihin tämän kivun olen sitonut mieleni tasolla. Tähän kaikkeen jatkoksi kuin tilauksesta käteeni sattui seuraava kirja: kotimainen Tuulikki Saariston teos nimeltä "Taikasanat - eli miksi antaisin anteeksi". Tämän kirjan suomien äärettömän yksinkertaisten vinkkien kautta olen huomannut, miten helppoa anteeksiantaminen voi olla. Sanon itselleni muutaman kerran aamulla herätessäni ja illalla nukkumaan mennessäni: "Minä annan itselleni anteeksi" ja sallin ajatusten virrata vapaasti. Kun jokin ihminen tulee hiljentyessäni mieleeni, sanon hänellekin: "Annan sinulle anteeksi" vaikka minulla ei olisi mitään erityisiä ajatuksia tai tunteita tätä henkilöä kohtaan. Sanon vain Taikasanat. Yksinkertaista mutta äärettömän tehokasta ja millaisia ihmeitä näiden anteeksiannon harjotteiden myötä voikaan tapahtua.

Yhtäkkiä muistan jälleen miksi olen olemassa. Jotta täyttäisin sieluni tehtävän tässä ajassa. Jotta muistaisin polkuni tarkoituksen mukaisuuden. Jotta näkisin jälleen kokonaisuuden siinä valossa kuin se todellisuudessa on. Jotta muistaisin Rakkauden ja Anteeksiannon voiman.

Nyt huomaan senkin, että tämä tunnepuolen avautuminen saa aikaan myös sen, että hetkittäin olen niin innoissani, etten osaa pukea mitään, tästä kaikesta sanoiksi. Huomaan, että kirjottamani teksti alkaa paljon helpommin rönsyillä ja suorastaan pursuta sisäistä tilaani toisin kuin ennen. Koen nämä oivallukset kuitenkin aivan huimana luovuuden lähteenä ja olen varma, että ennemmin tai myöhemmin osaan pukea koko tämän prosessin paremmin ymmärrettävään muotoon. Tällä hetkellä oivalluksia ja uusia yhteyksiä asioiden välillä putkahtelee esiin niin runsaasti, ettei ehdi edellistä kirjoittaa ylös, kun jo seuraava tulvahtaa mieleeni.

Tässä jälleen yksi runo, joka on erityisesti puhutellut minua viime päivinä:

 

"Muistatko lapseni

  miksi olet olemassa

Muistatko vielä

 mitä tulit tekemään

 

Syntymän hetkellä

  nukahdat hetkeksi

Jotta oppisit tuntemaan

  maailman tavat

 

On hetkeksi vaivuttava

  unohduksen uneen

Jotta voisit herätä

  yhdessä maailman kanssa." 

 

Lue lisää »

Taivaan lahja

Tiistai 21.9.2010 klo 12:52

Luoja on siunannut minua ihmeillään ja toinen toistaan upeammilla lahjoillaan aina mutta tuorein lahja ja sen merkitys minulle ovat vasta pikkuhiljaa avautumassa. Työhyvinvoinnin ja leikkimielisen kisailun merkeissä minulta rusahti polvi yllättäen rikki ja nyt on edessä pitkä sairasloma. Rehellisyyden nimissä pitää myöntää, että tämän lahjan saatuani primitiivireaktiona pääsi ensin iso kasa kirosanoja ja myöhemmin muutama kyynelkin. Tapahtumien kulku ja seuraus tuntui vääryydeltä ja täysin epäreilulta.

Vasta hetken kuluttua sitä havahtuu taas muistamaan, että mikään ei ole sattumaa ja pysähtyy kiittämään tästä erikoisesta lahjasta. Onnettomuutta seuraavana päivänä vedin IOK korttipakasta itselleni päivän viestin ja miten ollakkaan sen sanoma omin sanoin mukaeltuna oli, että: "älä luulekkaan, että sinulle voisi tapahtua mitään, mikä ei ole Jumalan tahto, ja siten myös sinun tahtosi". Tämän kortin luettuani aloin taas nauraa vaikka kivun harha polvessa oli sietämättömän toden tuntuista. Kiitin Luojaa saamastani lahjasta ja päätin, että nyt vain uteliaana odottelen, miten minun kuuluu tätä rakkaudella saamaani lahjaa käyttää.

Yllättävän lahjan seurauksena olen nyt yhtäkkiä täysin tyrmistynyt siitä, miten paljon minulla on aikaa kaikkeen, mitä olen halunnut aina tehdä. Liikkuminen on tosin hitaanpuoleista ja kankeaa mutta ajatukset liikkuvat sitäkin vilkkaammin. Alkuun sitä kokee jotain samankaltaista kuin esimerkiksi kolarissa, jossa auto törmää seinään - kulkuneuvo pysähtyy mutta kuski jatkaa matkaansa hyvän tovin ennen kuin törmää sekin johonkin ja lopulta pysähtyy. Koin, että vaikka jalkani lakkasi kantamasta ja keho huusi tuskaansa, sisäisesti en suostunut pysähtymään vielä moneen päivään. Nyt huomaan, että myös kehoni "kuljettaja" on viimein pysähtynyt ja löytänyt itsensä hiljaisuudesta, joka etenkin öisin on lähes sietämättömän täydellistä. :D

Viime yönä sitten yhtäkkiä huomasin jälleen kerran, että tämä täydellinen hiljaisuus on luovuuteni avain. Muutaman täysin hiljaisen valvotun tunnin jälkeen koin valtavaa tarvetta ottaa kynän käteen ja kirjoittaa. Ja kauttani virtasi sanoja, runoja ja ajatuksia, jotka koskettavat ja pysäyttävät. Tajusin, että tarvitsen tämän vammautuneen polven tähän hetkeen, jotta osaan pysähtyä. Olen saanut kivun harhan lahjaksi, jotta valvoisin öisin ja löytäisin hiljaisuuden sisältäni. Ja kirjoittaminen on jotain sellaista, johon olen saanut intohimon jo aivan lapsena. Kirjoittaminen on minulle tapa virrata vapaasti ja kohota kohti taivaita. Kirjoittaminen on myös minulle luontaisin tapa olla yhteydessä ykseyteen ja välittää kauttani maan ulottuvuuteen jotain sellaista, jonka minä koen puhtaana ja kauniina. Rakkautta.

Laitanpa tähän maistiaisksi muutaman säkeen, jota kauttani viime yönä virtasi. Luulen, että paljon enemmänkin on tulossa mutta tunnustelen tekstejä ensin itse hetken ja kokoan ne sitten yhteen vasta, kun koen olevani valmis siihen.

 

********************************************

"Hetkenä, jona Sinä olet

  syntynyt

  Ei maailmaa ollut

  

Hetkenä, jona Sinä olet

  syntynyt

  Tuskaa ei vielä tunnettu

 

Hetkenä, jona Sinä olet

  syntynyt

  Vain Rakkaus oli

 

  On yhä."

 

 ********************************************

 

"Kuka Sinä olet

  Miksi kuljet eteenpäin

 

 Etsien onneasi

  käsikopelolla

  sysipimeässä

 

 Kuka Sinä olet

  Rakkauden lapsi

 

 Miksi hapuilet yössä

  Vaikka olet vain

  valon sokaisema."

 

*********************************************

 

"Petetty mieli

  kantaa katkeruuden

  harhaa

 

 Sinisilmäinen uskoo

  totuudeksi

  harhaa

 

 Naiivi lapsi

  ei epäile

  harhaa

 

 Kunnes maailma

  paljastuu

 

 Lakkaan uneksimasta

  harhaa."

 

*****************************