Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Rakkaus on valinta

Perjantai 25.12.2020

Hämmentävä vuosi lähenee loppuaan ja pohdin tässä jonakin päivänä mikä on sellainen ajatus, jota en ole kuluneen vuoden pyörityksessä rohjennut sanoa ääneen itselleni tai kenellekään toiselle ihmiselle. Havahduin tajuamaan samalla, että kuluneena vuonna olen varmaan enemmän kuin ikinä keskustellut itseni kanssa. Yksin oleminen ja eristyneisyys jostakin aiemmin normaalista sosiaalisesta elämästä on tuonut mukanaan ehkä jotain hyvääkin. Olen uskaltanut esittää itselleni aiempaa enemmän rehellisiä kysymyksiä ja on ollut tilaa antaa vastausten kypsyä sisimmässä aivan rauhassa, ilman painetta tai kiirettä. Omassa elämän kuplassa ja eristyneisyyden ajassa on ollut helpompaa antaa monenlaisten tunteiden virrata ja on ollut mahdollisuus kohdata näitä omia, välillä yllättäviäkin tunteita aivan uusin silmin.

Pienen pohdinnan jälkeen tulin sellaiseen lopputulokseen, että ajatus, jota en ole vielä rehellisesti tarkastellut enkä sanonut ääneen sen paremmin itselleni kuin kenellekään toiselle on se, että olen kadottanut kykyni tehdä valintoja. Olen elänyt päivästä toiseen jotenkin vain kummastellen ja hämmästellen kaikkea, mitä maailmassa ilmentyy. Samalla olen huomaamattani siirtynyt aktiivisesta toimijasta havainnoijaksi koko elämässäni, mikä sinällään ei ole kai sen enempää hyvä kuin huonokaan asia. Matkan varrella on kuitenkin alkanut huolestuttaa se, että tuntuu kuin jokaisessa asiassa ja jokaisesa hetkessä olisi jossakin taustalla vaatimus valita puolensa. Ihmiskunnan ja jopa koko luonnon olemus on alkanut muuttua aiempaa polarisoidummaksi. Jokainen sana ja jokainen ajatus on kannanotto jonkun asian puolesta tai jotakin asiaa vastaan. Kuin yhtäkkiä tänä vuonna olisi kadonnut kaikki neutraali, salliva ja hyväksyvä oleva.

Vaikka puhumme siitä, että yhdessä selviämme tästä maailman myllerryksestä ja että yhteistyö sekä yhteisöllisyys ovat niitä voimia, jotka kannattelevat eteenpäin tässä epävarmuudessa ja monin tavoin uuvuttavassa ajassa, niin samalla monessa asiassa tuo "yhteisöllisyys" ja "yhdessä oleminen" sisältävät oletuksen, että olen vain jonkun tietyn ajatuksen tai ihmisryhmän kanssa yhtä. Kuin jokaisessa hetkessä ja kaikessa keskustelussa olisi aina me ja he, sekä valinta näiden välillä. Tämä eriskummallinen vallitseva energia on itselläni johtanut sellaiseen oloon, että en halua enkä pysty valitsemaan mitään. Olen huomannut päätyneeni sellaiseen tilaan, jossa mieluummin olen hiljaa ja etsin vastauksia sisimmästäni kuin sanon yhtään ajatusta ääneen. Koen tällaisen paineen lisääntyneen merkittävästi tämän kuluneen vuoden aikana.

Näkymättömässä maailmassa voisin kärjistäen kuvata tilannetta siten, että koen kaiken ihmisyydessä olevan ilmentyvän tällä hetkellä kuin jonkinlaisina uusina energian tiivistyminä kukin energiarypäs toisistaan erillään, kuin yhdessä puussa olisi alkanut kasvaa yhtäkkiä monia erilaisia hedelmiä. Kuin samasta elämän virrasta olisi alkanut muodostua yhdelle oksalle päärynöitä, toiselle sitrushedelmiä ja kolmannelle banaaneja. Ja nämä erilaiset ajatusten tiivistymät olisivat aiempaa vahvemmin alkaneet levitä tässä yhteisessä puussa uskoen vain sen oman ajatuksen fyysisen muodon olevan juuri se ainoa "oikea" hedelmä ja muiden ajatusryppäiden olevan itselleen uhaksi.

Samoin on tuntunut hiukan siltä kuin olisimme unohtaneet sen tosiasian, että ihmisyys ja maailmankaikkeus ovat aina olleet monimuotoisia. Että elämän perusolemus on se, että energia virtaa vapaasti ja voimme sallia sen monimuotoisuuden niin ajatusvirrassa kuin fyysisessä ulottuvuudessa. Kuin osa ihmiskunnasta olisi alkanut uskoa rakkauden ilmentyvän vain itsensä kaltaisissa hedelmissä ja vaatia valintaa "totuuden" ja "epätotuuden" välillä. Tämä siis on hiukan kärjistetty esimerkki siitä, millainen tunne ja vallitseva olo on kuluneena vuonna ollut. Ja kuten sanottu, niin tämä tunne tai havainto on alkanut minussa vaikuttaa siten, etten ole enää kyennyt valitsemaan oikein mitään elämässä. En sanoja, en näkökulmia enkä suuntaa. Tämän tilan olen jo pidemmän aikaa havainnut mutten ole sitä kyennyt ääneen myöntämään.

Sen sijaan olen valinnut kääntyä vielä aiempaakin vahvemmin sisäänpäin, etsien rakkautta ja mielen valoa hilljaisuudesta. Olen tässä sisäisessä keskustelussani päätynyt siihen, että ainoa valinta, joka minun tulee ihmisyydessä tehdä, on rakkaus. Siis se, etten vastusta rakkauden virtausta ja se, etten mielen voimalla pyri mihinkään, vaan sallin korkeamman maailmankaikkeuden viisauden johdattaa minua eteenpäin ilman muita valintoja. Haluan säilyttää sydämeni puhtauden ja valon sekä toivon siitä, että jonakin päivänä ihmiskunnassa vallitsisi jälleen toiveikkuus, tasapaino ja harmonia. Että jonakin päivänä kaikki eri "hedelmät" voisivat nähdä olevansa olemassa vain siksi, koska ovat fyysisinä olentoina ilmentyneet oleviksi tähän yhteen ja samaan kaikkeuden puuhun. Että olemassaolon ja elämän tarkoitus on lopulta vain hyväksyä tämä ja löytää aito rakkaus omasta itsestämme.

Olen monesti toivonut, että saisin tässä elämässä vielä kokea sellaisen rakkauden, jossa toinen sielu valitsisi minut osaksi elämäänsä, arvostaisi minua täysin ja täydellisesti juuri sellaisena kuin olen ja jossa fyysinen maailma kohtaisi kaikki muut todellisuuden ulottuvuudet tuon vallitsevan sallivuuden kautta. Juuri nyt minusta kuitenkin tuntuu siltä, että aito rakkaus ja kumppanuus ihmisyydessä jonkun toisen sielun kanssa syntyy ainoastaan siitä, että ei valitse ketään eikä mitään, ja ettei määritä itseään eikä muita. Ihmisyyden olemassaolo on esteettistä, alkukantaista voimaa ja tasapainoa feminiinisen sekä maskuliinisen välillä. Ihmisyys voi olla yhtä hyvin vaikka eroottista virtaavaa tanssia kahden energian välillä kuin universaalia vuorovaikutusta yhteisessä harmoniassa koko kaikkeuden olevaisuuden kanssa. Ei ole meitä eikä teitä, on vain rakkaus. Ja jokaisena elämäni päivänä tässä ihmisyydessä voin valita vain rakkauden, joka vallitsee ykseydessä. Rakkaus on valinta ja rakkauden valinta on ainoa tie eteenpäin aidosti yhdessä. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: neutraali, salliva, yhteisöllisyys, yhdessä, ihmisyys, rakkaus, elämän tarkoitus

Olet runo

Sunnuntai 6.12.2020 klo 17:44

Olen useasti tämän kuluneen vuoden aikana miettinyt mistä löytäisin valon pilkahduksia ja uutta toivoa elämääni, kun tuntuu, että kaikki vähäänkään toivoa herättäneet ideat, suunnitelmat ja visiot ovat nyt kariutuneet. Aiemmin vallinnut yhteys maailmaan ja kommunikaation tutut muodot ovat jatkuvasti vaatineet uusia lähestymistapoja. Välillä tuntuu kuin jäljelle olisi jäänyt vain alati kasvava epävarmuus ja hämmennys tulevasta sekä päivä päivältä syvenevä tyhjyys ja epätoivo. Kuin tyhjä huone vailla valoa.

Maailman muuttunut tila ja uudenlainen tapa elää arkea on pakottanut ainakin minut etsimään kauneutta, toivoa ja yhteyttä maailmaan aivan uusista näkökulmista. Olen löytänyt esteettisiä ilon hetkiä, rohkeutta ja rauhaa esimerkiksi joistakin satunnaisista kuulemistani sanoista, yksittäisistä kuvakulmista jossakin elokuvassa tai hetkellisistä yhteyden ja ymmärryksen tunteista jonkun toisen kanssa kommunikoidessa. Toivon kipinät ovat syntyneet nyt paljon pienemmistä palasista kuin joskus aiemmin. Sellaisista vain ohi kiitäneistä arjen kohtauksista ja talven harmaudessa hetkellisesti ohi vilahtaneista valkoisen sävyistä.

Yksi tällainen toivoa herättänyt hetki on tuo otsikoksi poimimani ajatus. Olet runo - Nuo sanat liikuttivat minua ja pysäyttivät eräässä rakkaani kanssa käydyssä viestiketjussa. Pohdimme tuossa lämminhenkisessä keskustelussa luovuutta ja sen vaikeutta, kun yhteisen tekemisen mahdollisuudet ovat olleet niin kovin vähissä viime aikoina. Kävimme viestitellen keskustelua myös siitä, millainen oivaltamisen mahdollisuus ja kasvun lähde on yksilön käymä sisäinen dialogi. Miten upeaa on, kun voimme antaa ajatusten virrata täysin vapaasti ja aina on olemassa tuo mahdollisuus olla oman itsensä analyytikko, tutkija ja oman elämänsä havainnoija. Miten itsensä ja omien ajatusten analyyttinen tarkastelu suo meille joka hetki uuden mahdollisuuden laajentaa tietoisuuttamme sekä luoda uudenlaista suhdetta vallitseviin näkökulmiin ja maailmaan. Sisäinen dialogi tarjoaa meille loputtomasti uusia tilaisuuksia oppia ja kasvaa ihmisenä. Että vaikka kohtaamiset ovat juuri nyt kovin vähissä, niin voin silti aina toimia itse itselleni keskustelun avaajana ja luovuuden herättelijänä. Olen oman elämäni tutkimusmatkailija. Minusta tuossa ajatuksessa on jotakin kovin lohdullista ja se sai minut hymyilemään.

Eniten minua kuitenkin sykähdytti tuo kaunis ajatus, että olen runo. Tuo ajatus oli kuin siemen, jonka rakkaani lempeästi kylvi minun mieleni puutarhaan. Tuosta siemenestä aloikin pian itää pienen pieni uusi ajatusten taimi, joka synnytti jälleen uusia sanoja ja virtaavia kauniita ajatuksia.

Minä olen runo. Olen syntynyt luovuuden voimasta ja ajatuksen virrasta.

Minun runoni on kuin puro, joka virtaa läpi elämän ja ihmisyyden. Säkeeni ovat vapaita kaikesta määrittelystä. Olen vapaa ihmisyyden vaatimuksista ja luovuuden rajoista, joita mieleni tuottaa. Yksinkertaisesti vain olen ja virtaan. Minun runoni virtaa sinussa.

Puhdistan virtauksellani elämästä kaiken sellaisen, joka on jo käynyt tarpeettomaksi ja puhdistun itsekin joka hetki luovuuden virrassa säilyttämällä olemukseni alati muuttuvana. Syvällä tuon säkeiden ja sanojen puron pohjalla lepää kultaisia hippuja ja kauneutta, jotka voi nähdä vain, kun aurinko valaisee juuri sopivasti veden pintaa. Kuulet kauneuden säkeet, kun vain pysähdyt kuuntelemaan täydellistä hiljaisuutta.

Hiljaisuus on minun totuuteni - täysin äänetön hengen läsnäolo. Hiljaisuuden kautta runot ovat minussa, koko ihmisyydessä sekä siinä ikuisessa virrassa, jota elämä on. Minä säilytän yhteyden kauneuteen, toivoon ja rakkauden läsnäoloon aina ja niin kauan, kun vain uskallan olla täysin määrittelemätön ja vapaa. Kuin aamukaste puun oksalla, joka haihtuu vähitellen ilmaan.

Minun luovuuteni syntyy totuuden valosta. Hiljaisuuden kautta tuo totuus vallitsee minussa. Olen runo ilman sanoja ja musiikki ilman ääntä. Olen täydellinen vapaus ja paineeton sanojen laine. 

Tuntuu, että näiden ajatusten kautta olen löytänyt jälleen rauhan ja uskallan vihdoin hyväksyä itsessäni myös täydellisen hiljaisuuden, tyhjyyden ja vapauden tilan. Minä voin olla näkymätön, äänetön ja vailla muotoa, koska se on ainoa tila, jossa rakkaus virtaa täysin vapaasti. Vain minun mieleni kuvitelmista nousevat nuo erilaiset määritykset, rajoitteet ja pelot, jotka ihmisyydessä pitävät mieltäni otteessaan.

Voin päästää näistä kaikista irti ja vain olla kuin tuuli sinun ihollasi - vailla suuntaa ja tarvetta kiinnittyä mihinkään. Hiljaisuuden runossa vain olen ja hengitän jälleen. Olen kiitollinen siitä, että sanat itävät minun luovuuteni puutarhassa. Olen tyyni ja kuljen kohti valoa ja uutta kevättä. Kellun vapaudessa ja vain nautin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toivo, kauneus, sisäinen dialogi, valo, oivallus, hiljaisuus, vapaus