Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Ajattomuuden virrassa

Share |

Lauantai 22.9.2018 klo 23:23


Usein toistuva teema oivallusten tiellä on ollut läsnäolo kulloisessakin nykyhetkessä ja toisaalta se, miten ajallinen ulottuvuus voisi olla olemassa siten, että sen kaikki potentiaali olisi käytettävissä jokaisessa hetkessä. Olen aiheesta kai kirjoittanut aiemminkin mutta nyt tuntuu, että jotakin uutta näkökulmaa on syntymässä.

Minun ymmärtämässäni maailmassa - todellisuudessa, joka vallitsee koetussa ihmisyydessä - ajan ulottuvuus on olemassa. Minulla on ihmisyyden matkalta kootut muistot, kokemukset ja oivallukset, jotka sijoittuvat aikajanalla menneisyyteen. Aiempiin elämän hetkiin ja vaiheisiin, joiden kautta minussa on syntynyt jotakin uutta. Menneisyydessä vallitsee muutoksen ja oppimisen kipupisteet sekä toisaalta fyysiseen kehooni ja tunnerakenteeseeni syntyneet muistijäljet kokemuksista, joiden kautta olen luonut itseäni ja minuuttani yhä uudelleen. Menneisyydessä vallitsee usein suuri määrä kokemusten luomaa viisautta ja ihmisyyden oppitunneilta kootut työkalut, joita ei ole tarkoituskaan unohtaa.

Se, miten kulloisessakin hetkessä osaamme säilyttää tietoisuuden ajallisen ulottuvuuden koko skaalasta, luo mahdollisuudet kohdata kussakin hetkessä erilaiset tilanteet ja kanssaihmiset ilman pelkoa - ilman tarvetta korostaa asioita egollisesta näkökulmasta ja ilman tarvetta ohjata koettua maailmaa kohti jotakin ennalta odotettua päämäärää tai lopputulosta. Ilman tulevaisuuteen kohdistuvia pelkoja, inhimillisiä haluja tai egon hyötylähtöisiä odotusarvoja.

Olen kokenut vapauttavana sen, että voin tarkastella tulevaisuuskuvia ja erilaisia mahdollisuuksia kulloisessakin nyt-hetkessä mutta ilman niihin kiinnittymistä tai ilman, että menetän läsnäolon tässä ja nyt. Että voin vapaasti ajallisessa ulottuvuudessa liikkua menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden välillä niin, että mikään ulottuvuuksista ei ole sen pysyvämpi, totuudellisempi tai tärkeämpi kuin muut ulottuvuudet. Ne vain yksinkertaisesti vallitsevat ja ovat läsnä tietoisuudessani ilman, että kiinnittäisin minuuteeni mihinkään tiettyyn pisteeseen.

Koen, että ajallinen ulottuvuus on jatkuvassa liikkeessä ja virtaa, jonka liikettä saatan tarkastella. Voin päättää heittäytyä virran vietäväksi ja antautua ajallisen virtauksen alati muuttuvaan olemukseen mutta en halua tarttua liiaksi kiinni mihinkään yksittäiseen kohtaan. Irtipäästäminen on eräs ihmisyyden vapauttavampia kokemuksia ja avain todelliseen läsnäoloon kulloisessakin hetkessä. Irtipäästäminen ei tarkoita kuitenkaan luopumista tai luovuttamista vaan ainoastaan sitä, ettei kiinnity. Että ei tarpettomasti jumita ihmisyyden matkaa pitämällä kiini jostakin tietystä aikajanan pisteestä. Että uskaltaa heittäytyä kaikista aiemmista kokemuksistaan huolimatta sekä nykyhetkeen että tulevaan ja antautua ajan loputtoman virran matkaan.

Ajan virtaa voisi verrata vaikka jokeen, joka alkulähteessään on kaukana ikuisten vuorten uumenissa ja menneisyyden kaikki viisaus on tiivistyneenä tuon vuoren uumeniin. Yhteys ajattomaan kaikkeuteen on niin lähellä, että vesi virtaa kirkkaana ja selkeänä purona, jossa kaikki näyttää kauniilta ja heijastelee valoa. Mitä lähemmäksi nykyhetkeä joki virtaa, sen voimallisemmaksi virtaus käy ja sen enemmän veden syvyyksissä kummittelee kohtia, joita ei enää ihmisyydestä käsin näe kovin selkeästi. Silti kyseessä on sama vesi ja se on lähtöisin samasta ikuisuuden lähteestä.

Nykyhetkestä käsin voimme tähyillä kohti alajuoksua, jossa veden uoma on jo leveämpi ja vallitsee paljon nykyhetkeä enemmän erilaisia mahdollisuuksia veden virrata. Lopulta vesi päätyy mereen ja horisontissa katoaa kykymme ihmisinä erottaa vesi taivaasta. Veden ja taivaan rajalla kohtaa jälleen aika ajattomuuden tilan, jossa virtaa ei enää ole. On vain tyyni ikuisuus ja tietoisuus loputtomasta matkasta, jota vesi on virratessaan kulkenut. Koko matkan kyseessä on kuitenkin yhä sama vesi, sama olevaisuus ja sama kaikkeuden jatkumo, josta kykenemme ihmisinä tarkastelemaan vain yhden näkökulman kerrallaan.

Kulloisessakin nyt-hetkessä vallitsee aiempaa suurempi tyyneys ja tasapaino sen kautta, että ajallisuuden virrassa uiskentelevat erilaiset inhimilliset menneisyyden tai tulevaisuuden varjot eivät saa liikaa huomiota. Ne ovat vain varjoja tai heijastuksia veden pinnalla. Ne eivät ole todellisia eivätkä merkittäviä tässä hetkessä ellen itse luo tässä hetkessä merkityksiä omien pelkojeni, toiveideni tai kipupisteideni kautta. Miksi tekisin niin?

Todellinen läsnäolo ja rohkeus elää kukin hetki kuin uudesti syntynyt, utelias ja luottavainen ihmisolento kumpuavat siitä, että muistan tietoisesti päästää irti ajallisen ulottuvuuden rajoitteista. Että antaudun kullekin hetkelle ilman takertumista ja että vaalin ihmisyyden matkalla kertyneitä muistoja kuin itse veistämiäni kaarnaveneitä, jotka voin laskea takaisin ajallisuuden virran vietäväksi. Päästää irti sekä menneestä että tulevasta tietäen, etteivät ne koskaan lakkaa olemasta. Ne vain ovat - kuten minäkin - osa samaa virtaa ja samaa kaikkeuden kauneutta.

Avainsanat: Nyt-hetki, ajattomuus, irtipäästäminen, kaikkeus, ajan virta, läsnäolo


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini