Kulunut kesä on ollut minulle jonkinlainen väliporras uuden ja vanhan elämän välillä. Ikäänkuin harmaa tuntematon alue ja toisaalta myös selkeästi näkyvä portti, jota kohti olen tuntenut voimakasta vetoa. Samaan muutosten ryppääseen on osunut vanhasta kodista ja tutusta ympäristöstä luopuminen, muutto uudelle paikkakunnalle, lomamatka toiselle puolen maapalloa sekä asettuminen uuteen arkeen kokonaan minulle uudessa ympäristössä. Kaikki tapahtui lopulta aivan yhtäkkiä ja upean flown siivittämänä. Tässä hetkessä tuntuu, että vaikka muutosta oli odotettu ja "synnytetty" lähes puoli vuotta niin konkreettinen ponnistusvaihe kesti vain pienen silmänräpäyksen.

Tämä uuden elämänvaiheen alku on saanut minut hetkellisesti palaamaan eräänlaiselle "kertauskurssille" omien oivallusteni suhteen. Kuin juuri tässä vaiheessa olisi ollut erittäin tärkeää keskittyä yksinkertaisiin perusasioihin: onnellisuuteen ja siihen, ettei mikään muu kuin oma näkökulma kokemiini asioihin voi vaikuttaa minun omaan sisäiseen tilaani. Vaikka ympärilläni olisi kaikki maallinen rikkaus ja luksus tai kaikkein suurin kaaos maan päällä, voin kokea onnellisuutta ainoastaan omasta sisäisestä tilastani käsin. Keskellä sekasortoa ja hämmennystä voin olla onnellinen, jos vain niin valitsen ja toisaalta kaiken maallisen yltäkylläisyyden ympäröimänä saatan olla onneton ellen ole yhteydessä omaan sisimpääni ja säilytä rakkauden näkökulmaa riippumatta kaikesta ulkoisesta.

Tuntuu ikäänkuin elämä olisi päättymätön peruskoulu, jossa pääsee oman kasvunsa kanssa eteenpäin "seuraavalle luokalle" vasta, kun on oivaltanut jotakin hyvin merkittävää omasta itsestään ja sisimmästään. Kuten muissakin kouluissa myös tässä elämän koulussa tulee silloin tällöin eteen näitä kertausjaksoja, jolloin kootaan yhteen kaikki siihen asti opittu ja erilaisten tilanteiden kautta saa mahdollisuuden soveltaa kaikkea oppimaansa käytännössä. Tällaisia kertauskursseja tarvitaan, jotta asioista syntyy lopulta yhtenäinen kokonaisuus ja yksittäiset oivallukset juurtuvat niin syvälle, että muutos on pysyvää.

Tämän kertauskurssin aikana olen juurruttanut itseeni yhä syvemmälle oivallusta, että minä itse olen oman onnellisuuteni lähde. Onnellisuuden tila kumpuaa kaikesta mitä valitsen tehdä, kaikesta mitä valitsen ajatella ja ennen kaikkea siitä, miten valitsen suhtautua kaikkeen kokemaani. Yksinkertaisesti: onnellisuus on valinta!

Tuntuu hyvältä palata perusasioihin ja muistuttaa itseään siitä, miten yksinkertaista kaikki oikeastaan on. Elämä ei ehkä aina päällisin puolin vaikuta kovin yksinkertaiselta ja ihmismieli saa usein pienetkin asiat kuulostamaan kovin monimutkaisilta. Pohjimmiltaan tie elämän labyrintistä ulos kohti onnellisuuden tilaa on hyvin yksinkertainen. Oivallus. Valinta. Juuri tässä hetkessä.

Myös ajatus vuoden kiertokulusta tuntuu juuri nyt hyvin ajankohtaiselta. Luonto osaa näyttää meille, miten yksinkertaista kaikki on. Kasvu. Syntymä. Kuolema. Koko elämä.

Vaikka elämme pian syksyä ja illat alkavat vähitellen pimentyä kohti häämöttävää pohjolan talvea tuntuu, että nyt on jälleen jonkin uuden alku. On aika korjata menneen vuoden sato ja alkaa valmistautua uuteen kasvuun. Keväällä, kun puut puhkeavat jälleen kukkaan ja aurinko valaisee maan uuteen kasvun aikaan, näemme vain vuoren huipun, hetkellisen loiston ja hedelmällisyyden pyrähdyksen. Pohjatyö kaikelle uudelle kasvulle alkaa jo nyt. Keräämme varastoon ravinteita ja valoa talven varalle. Valmistaudumme lepoon ja uuden kerroksen saavuttamiseen sisimmässämme. Keräämme voimia. Käännämme katseemme sisäänpäin ja vaivumme rauhalliseen sisäänhengityksen tilaan. Samalla hengitän kaiken vanhan ulos ja teen tilaa uuden syntymälle. Minussa itsessäni.