Perhonen

Lauantai 27.3.2010 klo 21.06

Olen käynyt itseni kanssa läpi eräänlaista uudelleen syntymisen prosessia – jälleen kerran. Huomaan tässä hetkessä ikään kuin käyneeni läpi sisäisen "kuoleman" itseni kanssa ja viime viikon ajan olo on ollut kuin koteloituneella perhosen toukalla. Olen kääntynyt sisäänpäin, lakannut olemasta, tuntuu, että haluaisin vain nukkua vuorokauden ympäri ja antaa ulkopuolisen maailman jatkaa rauhassa omaa näytelmäänsä. Nyt vain olen ja odotan, että tulee aika ”kuoriutua” tästä itseni luomasta sisäisestä kotelosta. Huomaan myös, että tällaisen kotelon sisällä on kummallisen pimeää. Ei ole valoa eikä ikkunoita. Vain tyhjyys.

Huomaan resonoivani jo kevään odotusta ja sitä, että tämä uusi syntymä alkaa luoda uutta elämää, versota uutta kasvua ja kantaa hedelmää. Vaikeinta tässä sisäisessä ”kuolemassa” on ollut luottamuksen säilyttäminen siihen, että pääsen jälleen ulos tästä kotelosta. Eräs ystäväni kertoi, että hänelle on ollut merkittävä oivallus juuri luottamuksen ymmärtäminen. Löytää luottamus itseensä, elämään ja Jumalaan. Kuulostaa melko helpolta mutta aina siinä hetkessä, kun elämä tuo vastaan haasteita, mielen harmaus yllättää tai uusi elämän kierron vaihe odottaa alkuaan, on joskus hyvinkin vaikea luottaa yleensä mihinkään. Maailma alkaa näyttää ahdistavalta, kuin vankilalta, josta ei ole ulospääsyä.

Haluan uskoa, että jokainen meistä tänne syntyessään luottaa täysin ja täydellisesti. Pieni vastasyntynyt lapsi luottaa vanhempiensa huolenpitoon ja rakkauteen. Aivan alussa mieli ei kyseenalaista, ei vielä ole syntynyt harhoja ja epäluuloja kanssa sieluja kohtaan. Kun itse kokee olevansa puhdas, viaton ja täydellinen, ei kuvittele muuta olevan olemassakaan. Näkee kaiken ympärillään yhtä valkeana ja puhtaana kuin oma mieli. Muistatko sinä omassa elämässäsi missä vaiheessa sinä lakkasit luottamasta? Milloin sinun mielesi alkoi epäillä täydellistä rakkautta? Tämä muutos tapahtuu vaivihkaa ja kuin itsestään. Jokainen elämänkokemus luo ”salaa” uusia harhoja ja jokainen vastoinkäyminen synnyttää pelkoja, jotka syövät tätä luottamusta. Lapseni sanoi taas eräänä päivänä varsin viisaasti, että pitäisi palata siihen hetkeen, jolloin tämä luottamus on ensimmäisen kerran ”menetetty” ja käydä hakemassa tämä luottamus sieltä. Aivan upea ajatus 8-vuotiaalta!

Koen tässä hetkessä, että tämän täydellisen luottamuksen löytäminen omasta itsestäsi on eräs hyvin tärkeä avain sisäiseen rauhaan. Tämän rauhan voi saavuttaa varmasti monella eri tavalla ja jokainen etsii taatusti juuri itselleen parhaan polun. Olen kokeillut erilaisia ajatuksia, jotka johtavat tähän rauhaan: Luotan täysin ja täydellisesti Luojan Rakkauteen. Luotan itseeni. Luotan siihen, että olen täydellisen rakastettu. Luotan jokaiseen kanssa sieluun, jonka kohtaan, sillä jokainen kohtaamani sielu on Jumalan lähettämä opas. Luotan jokaiseen kanssa sieluun, sillä jokainen kohtaamani sielu on mieleni luoma kangastus ja heijastaa minun sisäistä tilaani. Luotan elämään. Luotan Rakkauteen. Luotan siihen, että Pyhä Henki ja Luoja johdattavat minua. Luotan siihen, että minusta pidetään huolta.

Tällaisia ”ajatusmantroja” voi luoda itselleen aivan rajattomasti. Olen itse kokenut, että yksi tällainen pieni ajatus muuttaa helposti minun sisäisen tilani kohti sen ydintä, jossa Rauha vallitsee. Jokainen pieni luottamusta lisäävä ajatus kantaa eteenpäin juuri tässä hetkessä. Ja miten helppoa on muuttaa omaa sisäistä tilaansa, kun muistaa, että minä itse olen vastuussa minun jokaisesta ajatuksestani. Mielenhallinta on osa matkaa kohti pysyvää rauhan tilaa. Ja mielenhallinta syntyy sekä itsensä rehellisestä tarkkailusta että tunnollisesta harjoittelusta. Pitää olla tavoite ja sitten luoda itselle parhaat työkalut ja keinot tämän tavoitteen saavuttamiseksi. Minun tavoitteeni on täydellinen ja pysyvä Rauha. Tiedän, että tämä rauha minussa on jo olemassa, sillä olen sen kokenut useasti. Haluan löytää jälleen Luottamuksen, sillä luulen sen matkalla kadottaneeni. Tämä täydellinen Luottamus on minussa myös jo valmiiksi rakennettuna, olen vain sen unohtanut.

Tiedän, että kun perhosen toukka kuoriutuu lopulta kotelostaan, se on täydellisen muuttunut. Karvaisesta toukasta on tullut perhonen ja se on saanut siivet, joilla lentää. Uudelleen syntymän myötä aukeaa näin myös uusi näkökulma vallitsevaan maailmaan. Jos aiemmin on katsellut maailmaa maasta käsin, nyt näkeekin yhtäkkiä kaiken ylhäältä päin. Kokonaisuus alkaa hahmottua ja mitä korkeammalle nousee, sitä kauemmas näkee. Tietoisuus laajentuu yhdessä yössä. Eikö olekin ihmeellistä!