Pölyä nurkissa..

Keskiviikko 3.5.2017 klo 23.41

Jonkinlainen ympyrä on sulkeutunut. Yksi vaihe elämässäni on tullut tiensä päähän ja samalla olen pohtinut useasti tätä sisäistä pyrkimystäni tulla tasapainoisemmaksi ihmiseksi ja haluani säilyttää sisäinen valaistumisen tila kaiken elämän myllerryksen keskellä. Tuntuu, että nimenomaan tuo tasapainon löytyminen on nyt tärkeintä. Se, että on olemassa tasapaino eri elämän osa-alueiden välillä, tasapaino ihmissuhteissa ja jonkinlainen tasapaino oman itsensä ja tunteidensa kanssa. Ettei mikään elämän osa nielaise itseä kokonaan tai joku ihmisyyden puoli unohdu ja hautaudu muun alle täysin. Että on löydettävissä tasapaino henkisen ja fyysisen maailman välillä ja että on tietoisuus kaiken olevan pyrkimyksestä tasapainoon.

Joskus tuntuu kuin olisin valaistumisen matkallani asettunut asumaan uuteen tuntemattomaan taloon ja yksi huone kerrallaan olen valaissut tuon moniulotteisen talon eri puolia ja kerroksia itsessäni. Jokainen elämän kokemus on ikään kuin avannut oven aina uuteen komeroon tai uuteen pimeään tilaan omassa itsessäni ja vähitellen olen uskaltautunut valaisemaan tuon uuden tilan niin kirkkaasti, ettei se enää nosta pelkoa tai epävarmuutta minussa. Kuitenkin aina seuraavassa hetkessä huomaan löytäneeni taas uuden tutkimattoman huoneen tai kokonaisen kerroksen, joka on minussa vielä hämäränä. Uusia kerroksia ja lisäsiipiä rakentuu tähän valaistumisen taloon sen myötä, kun edelliset on käyty läpi.

Yhtenä väsymyksen hetkenä aloin sitten miettimään asiaa hiukan uudenlaisesta lähestymiskulmasta. Entä jos ei olekaan tarkoitus pitää valoja päällä koko talossa ja kaiken aikaa? Jokainen tällainen kohdattu uusi puoli minussa ja "valaistu huone" on tullut näkyväksi ja olen tuon puolen itsessäni tiedostanut. Olen katsonut hyvässä valossa komeron perimmäiseenkin nurkkaan ja nähnyt oman itseni uuden puolen. Olen katsonut pimeästä komerosta löytynyttä pöyä ja rikkinäisiä kohtia rehellisesti. Hyväksynyt ne sellaisena kuin ne ovat ja pyrkinyt oppimaan näkemästäni. Onko ok, että joskus ainoastaan tiedostan tämän "komeron" minussa? Voisinko välillä vain sulkea tuon oven, sammuttaa valot ja siirtyä eteenpäin johonkin toiseen tilaan?

Ehkä osa minua vaivaavasta uupumuksesta kumpuaa siitä, että haluaisin pitää kaiken löytämäni näkyvillä ja tietoisuudessa kaiken aikaa - säilyttää kaiken kokemani valaistuna ja "siivottuna" elämässäni, jotta en eksyisi samaan komeroon montaa kertaa. ..Ainakaan samalla viikolla :) Ja toisaalta huomaan myös, että kannan erilaisia elämän komeroista löytyneitä työkaluja matkassani koko ajan vaikka olisi ehkä viisaampaa kaivaa kukin työkalu käyttöön aina silloin, kun sille on tarvetta ja sopivaa käyttöä. Että ei ole pakko raahata koko työkalupakkia ympäriinsä kaiken aikaa.. Ei ole ihme, että vähän väsyttää!

Uskon, että on oikeastaan hyvin tärkeää sallia itselleen se, että jossakin uudessa ja ahdistavassa tilanteessa säätää valot vähän himmeämmälle ja tarkastelee tilannetta siinä valaistuksessa kuin juuri sillä hetkellä kykenee. Että muistaa olla itselleen armollinen ja uskaltaa kohdata nuo itselleen tuntemattomat omat puolet vähän kerrallaan. Valaisten polkua tai uutta kerrosta itsessä lempeästi ja varovaisesti. Kuin herätellen tietoisuutta ja hyväksyen oman keskeneräisyytensä. Hyväksyen pelon ja epävarmuuden tunteet. Sallien senkin, että vielä ei ole valmis kääntämään valoja täysille - juuri nyt ja juuri tässä kellarikomerossa.

Liekö kevätväsymystä vai mitä mutta tällä viikolla on tuntunut siltä, että pitää vaihtaa omalle ullakolle energiasäästölamput ja antaa itsensä syttyä hitaasti säästöliekillä. Ja pitää muistaa sammuttaa valot poistuessaan sisäisistä huoneistaan, koska valoisa vuodenaika paljastaa pölyt nurkissa muutenkin. On oikeastaan aika mukavaa laittaa ovi perässään kiinni ja todeta, että palaan tämän komeron siivoukseen vasta myöhemmin. Otan kirkkaamman lampun matkaan vasta seuraavalla kerralla. Vähempikin riittää. Tärkeintä on tunnistaa omassa itsessään ja elämässään ne ihan oikeasti tärkeät asiat - suunnata voimavarat siihen, mikä kaipaa valoa juuri nyt. Ja päästää rohkeasti irti kaikesta sellaisesta, joka syö voimavaroja tarpeettomasti. Siirtyä eteenpäin kohti uutta kevättä, uutta sisäistä kasvun ja eheytymisen vaihetta. Uutta elämää.