Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Illuusio todellisuudesta

Sunnuntai 30.8.2020 klo 20:54

Henkisyyden poluilla olen eräässä matkani vaiheessa oppinut, että ihmisyys on vain mielen luomaa harhaa ja että todellisuus kaikkeudesta on lopulta jotakin aivan muuta. Ihmisyys johdattaa meitä elämässä kokemuksesta toiseen, läpi vastoinkäymisten, onnen hetkien ja arkisen aherruksen vain viedäkseen meitä matkallamme eteeenpäin kohti sitä jotakin mystistä "valaistumisen" hetkeä, jolloin jälleen muistamme itsemme sellaisina kuin oikeasti olemme: tunnistamme jälleen aidon itsemme sekä ikuisesti ykseyteen kytkeytyneen kuolemattoman sielumme, joka on meiltä vaipunut unholaan, kun synnyimme tänne ihmisyyteen maan päälle. Elämme läpi illuusion, jotta voisimme jälleen kohdata todellisuuden näiden elämän harhakuvien ulkopuolella.

Olen monesti elämässäni näitä löytämiäni opetuksia kyseenalaistanut ja miettinyt niiden merkitystä henkisellä tiellä. Olen pohtinut, että ovatko kaikki nämä erilaiset henkisyyden opetukset lopulta vain symbolisia tarinoita ja tarkoitettu lähinnä kuvainnollisiksi esimerkeiksi, joiden kautta meidän olisi helpompaa ymmärtää erilaisiin suuntauksiin liittyviä oppeja. Ovatko erilaiset henkisyyden opit vain illuusioita, joiden kautta kuljemme läpi ihmisyyden polun? Tarvitsemmeko näitä erilaisia opetuksia, uskontoja ja henkisiä mysteereitä, jotta elämällä täällä olisi jokin merkitys tai jotta ihmisyydellä olisi edes se yksi riittävän kaukainen päämäärä, jota kohti kuljemme? Kenties tarvitsemme nimenomaan henkiseksi tueksemme ihmisyyden matkalle jonkin tuollaisen täysin saavuttamattoman vision tai utopian, jota emme aidosti edes usko saavuttavamme. Haluamme säilyttää illuusion paremmasta tulevasta ja todellisuuden ihmeestä, jotta emme vaipuisi epätoivoon.

Koen, että ihmiskunnan perimmäinen luonne tiivistyy jotenkin aina lopulta illuusion säilyttämiseen. Opetamme lapsillemme myötätuntoa, arvostavaa käytöstä ja pyrkimystä hyvään mutta jätämme yleensä kertomatta totuuden ihmisrotua vaivaavasta ahneudesta, itsekkyydestä tai tunnekylmyydestä. Emme myönnä muille ääneen sitä, millaisia säröjä ihmismieleen on syntynyt, kun myötätuntoa ei ole ollut eikä arvostukselle ole löytynyt sijaa. Illuusio hyvästä on ihmiskunnalle aina tärkeämpää kuin totuus ja kenties näin tulee ollakin, jotta tasapaino säilyy. Jos maailman kurjuudet, ihmiskunnan epätasapainon todellinen tila ja itsekkyys olisivat jatkuvasti vallitseva näkökulma tietoisuudessamme, emme todennäköisesti haluaisi enää jatkaa eteenpäin. Illuusio hyvästä ja henkisyyden kohottavasta vaikutuksesta pitää meissä yllä toivoa paremmasta ja auttaa meitä suuntaamaan ajatuksemme kohti valoisampaa todellisuutta. Kenties kaikki nämä erilaiset todellisuudet vallitsevat tässä kaikkeudessa samanaikaisesti - kaikki ihmisyyden variaatiot synkimmästä dystopiasta aina siihen kaikista kauneimpaan harmoniaan ja taivaallisen värähtelyn tilaan, jossa fyysisyys on jo kokonaan kadonnut. Tietoisuuteemme valikoi kulloisessakin hetkessä sen, mihin tuolla variaatiojanalla mielemme suuntaamme; mikä on se vallitseva illuusio todellisuudesta, jonka kulloinkin elämässä koemme.

Haluamme säilyttää mielikuvia kaikesta hyvästä ja kauniista, koska se vahvistaa näitä lisää elämässämme. Haluamme valita kiitollisuuden ja myötätunnon kokemuksia arkeemme, koska tällaisia tunnetiloja toivomme saavamme yhä enemmän elämäämme. Luomme haastavissa hetkissä anteeksiantoa ja vapautta mielen kahleista, koska se helpottaa omatuntoamme ja auttaa päästämään irti tarpeettomiksi käyneistä asioista matkallamme. Kenties olisi helpompaa kutsua tavoittelemaamme sisäistä valoa ja lämpöä meissä aitoudeksi, läsnäoloksi ja karismaksi sen sijaan, että pyrimme kätkemään tällaisia ihmisyydessä tavoittelemisen arvoisia "hyvyyden" ominaisuuksia erilaisten mysteeriopetusten tai henkisten oppien alle. Henkiset opit ovat toki olleet minulle tärkeitä työkaluja oivallusten tavoittamiseksi matkallani ja jokainen oppisuuntaus on osaltaan laajentanut näkökulmiani tällä ihmisyyden polulla.  

Kuitenkin mitä pidemmälle olen henkistä tietäni kulkenut, sitä varmemmaksi olen tullut siitä, että henkisyys tai henkiset opit eivät ole yhtään sen enempää tavoiteltavia polkuja kuin ihmisyydessä vallitseva kokemusten moninaisuus. Valaistuminen on tässä ja nyt - ihmisyydessä sen kaikessa kurjuudessaan tai onnellisuuden hetkissä. Läsnäolossa arjen kiireiden keskellä ja mielen pimeimmissä sopukoissa valvottujen öiden yksinäisyydessä.

En oikein usko, että mitään sen suurempaa tietoisuuden "alkuräjähdystä" olisi koskaan tässä maailmassa tulossa, eikä konkreettista valaistuneen sielun ylösnousemusta ole odotettavissa kuin meditaatioiden siivittämänä. On vain tämä hetki ja se todellisuus, millä tavoin kohtaan kunkin elämäni hetken. Mitä herkemmäksi, aidommaksi ja tasapainoisemmaksi yksilöksi olen elämässäni kasvanut iän myötä, sitä vähemmän olen alkanut kaivata mysteeriopetuksia tai mitään varsinaista henkisyyttä. Itselleni aidointa henkistä kasvua tänä päivänä on se, miten kohtaan jokaisen tavallisen päivän elämässäni, tai miten pohjattomassa yksinäisyyden hetkessä tai hauraana ollessani onnistun selviytymään jostakin elämäni vastoinkäymisestäni. Koen olevani henkisen kasvuni huipulla, kun uskallan rohkeasti ja aidosti kohdata uusia tilanteita tai ihmisiä päivittäisessä arjessani. Koen valaistumisen ja ykseyden tilan olevan jatkuvasti läsnä, kunhan vain elän todeksi tätä ihmisyyttä ja tavallista arkeani siinä. Suurin illuusio kaikista onkin ehkä se, että harhaa ei ole - vain tämä todellisuus ja elämä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: henkisyys, ihmisyys, todellisuus, myötätunto, läsnäolo, ykseys, illuusio