Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Syvissä vesissä

Sunnuntai 16.8.2015 klo 12:03

Jälleen on ollut pitkähkö tauko kirjoittamisessa mutta joskus niitä taukoja vain tarvitaan, jotta alkaisi uusia ideoita itää. Monella tavalla on ollut hämmentävä kevät ja kesä. On ollut ehdottomasti tarpeen levätä, kerätä voimia ja puntaroida omia ajatuksiaan. Elämä on tuonut tullessaan uusia ennalta odottamattomia haasteita ja toisaalta haasteiden myötä myös paljon uusia ideoita ja oivalluksia. On ollut jälleen sellainen pitkittynyt sisäänhengitysvaihe ja uloshengitys on puolestaan matkan varrella vähän "ahtautunut" :)

Sitä on niin paljon helpompi ja mukavampi uloshengittää (jakaa) iloisia oivalluksia, omia saavutuksiaan tai elämän valoisia hetkiä kuin niitä arjen vaikeuksia tai uusia yllättäviä asioita, joiden äärellä tuntee itsensä pieneksi, voimattomaksi ja yksinäiseksi. On helpompaa kätkeä sisälleen ja tukahduttaa sellaiset ajatukset ja tunteet, joita ei itsekään haluaisi myöntää. Uskotella itselleen, ettei kukaan kuitenkaan ymmärrä tai että "ei halua vaivata" läheisiään ja ystäviään jakamalla epävarmuuden, yksinäisyyden tai häpeän tunteita. Mutta ennen pitkään ihminen väsyy pidättelemään henkeään ja prosessoimaan sisäisessä maailmassaan avautuvia aiheita yksinään. Sisäisen tasapainon löytämiseksi on lopulta pakko hengittää myös ulospäin. Ei ainoastaan sen läheisimmän elämänkumppanin tai tärkeimmän ystävän läsnäollessa - vaan myös muiden ihmisten edessä, kaikkien joiden kanssa on arjen tasolla tekemisissä. On vaan oltava rehellinen niin itselleen kuin kanssaihmisilleen. Se vapauttaa ja voimaannuttaa...

Tärkein "uudelleenoivallus" tässä menneiden kuukausien aikana on ollut se, että minun pitää itse pitää itsestäni huolta kaikilla tasoilla. Sitä ei kukaan tee minun puolestani. Moni voi läheisensä puolesta olla huolissaan, olla tukena ja auttaa toista huolehtimaan itsestään - mutta viime kädessä meistä jokainen kantaa itse itsestään sen tärkeimmän vastuun. Minun itseni vastuulla on tehdä elämässä valintoja arjen tasolla ihan joka hetki ja jokainen tekemäni valinta (huomasinpa tätä valintaa tai en) vaikuttaa joko suoraan tai välillisesti minun omaan hyvinvointiini. Vain minä itse voin vetää rajan, mihin asti jaksan tai joustan, vain minä itse päätän arjessa lepäänkö riittävästi ja vain minä itse teen joka hetki valintoja oman arvomaailmani ilmentämiseksi tässä elämässä. Myös se, että en priorisoi arjen tasolla tekemiäni asioita, on valinta. Arvomaailmaani ilmentävä valinta.

Olen viimeksi noin kymmenisen vuotta sitten ollut yhtä raadollisesti itseni äärellä pohtien syvimpiä kysymyksiä ihmiselämässä. Kuka minä olen ja mihin oikeastaan olen matkalla? Mitkä asiat minä ihan oikeasti arvotan tärkeimmiksi asioiksi elämässäni ja näkyvätkö nämä arvot minun arjessani? Vai ovatko tärkeiksi kokemani asiat ainoastaan tyhjiä sanoja monen muun joukossa tai pelkkiä idealistisia haaveita? Olenko minä yhä oikealla tiellä? Matkalla mihin...?

Luulen, että jokainen pysähtyy joskus pohtimaan omaa itseään ja oman elämänpolkunsa mutkia ja niin tietysti pitääkin. On vapauttavaa huomata, että monen monituisen vuoden jälkeenkin olen henkisen kasvun tiellä yhä yhtä vilpittömästi "pihalla" itseni kanssa. Vaikka paljon on sisäisellä tasolla tapahtunut, on paljon yhä mahdollisuuksia käyttämättä ja inhimillinen epävarmuuden tunne yhä tallella. Se pitää nöyränä ja pysäyttää.

Henkisestä polustaan olisi aika helppoa kirjoittaa itselleen eräänlainen CV: "Alussa olin tällainen ja ajatteluni on noista alkuvuosista kehittynyt ensin tähän ja sitten tuohon suuntaan. Olen matkan varrella käynyt tällaisia ja tällaisia kursseja sekä lukenut niitä ja näitä teoksia. Olen oppinut tuntemaan sen ja tuon henkisen suunnannäyttäjän, käynyt kuuntelemassa tuon ja tuon henkisen opettajan oppeja jne..." - Mutta entä sitten? Miten tämä kaikki kasvu ja upeat tekniikat näkyvät minun arjessani? Mitä olen sisäisesti saavuttanut niitä käyttämällä? Miten tämä muutos heijastuu minun elämääni - vai heijastuuko ylipäätään? Olenko sisäisesti näiden kaikkien kokemusteni jälkeen yhtään sen "viisaampi" tai tasapainoisempi kuin joskus aiemmin? Olenko nyt sen onnellisempi tai enemmän rauhaa huokuva?Ehkäpä kukin joutuu omalla kohdallaan etsimään vastauksia näihin kysymyksiin..

Pohdiskeluni lopputuotteena syntyi sellainen ajatus, että koska koko ihmiselämä ja kaikki oleva on jatkuvassa muutoksen tilassa, myös tämä sisäinen tila (henkisen kasvun tila) muuttuu kaiken olevan mukana. Kenties paras tapa kuvata tätä elämää ja oman sisäisen tilani kehittymistä on jälleen lainata Willigis Jägerin sanontaa saman nimisessä kirjassaan "Aalto on meri". Eli jos maailmankaikkeus on meri, on minun sisäinen henkisyyteni kuin yksi aalto tuossa äärettömässä meressä monen muun aallon joukossa. Kun meri myrskyää, se vaikuttaa myös jokaiseen sen osana olevaan aaltoon ja toisaalta jokainen aalto sulautuu lopulta osaksi samaa ympäröivää merta. Ainoakaan yksilö tai yksilön henkinen tila ei siis voi olla koskaan erossa tuosta alkulähteestään (merestä), se on aina liikkeessä, elää ja kehittyy meren mukana.

Minun henkinen tilani ei siis ole jokin henkilökohtainen päämäärä, jota kohti voin pyrkiä tekemällä "oikeita" valintoja tai noudattamalla tiettyä strategiaa. Se on jatkuvasti muuttuva ja uudelleen muotoaan hakeva osa suurempaa kokonaisuutta. Minun henkinen tilani vaikuttaa kaikkeuteen ja kaikkeus sekä sen loputon aaltoileva liike vaikuttaa joka hetki minuun. Kaikki se rauha ja viisaus, jota tuo kaikkeuden meri pitää sisällään on minussa olemassa kaiken aikaa, on osa minun tietoisuuttani. Välillä, kun minun aaltoni ajautuu elämän tuulien matkassa karikolle ja rikkoutuu kiviä vasten, tuntuu kuin olisin yksin ja irrallaan tästä äärettömästä rauhan merestä mutta ennen pitkään aaltoni pisarat (ajatukseni) valuvat taas meren syliin ja huomaan olevani yhä samaa vettä, keinuvani edelleen tuulen ja muiden aaltojen matkassa. Olevani osa kaikeutta sekä sen ikuista ja tyynnyttävää rauhaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sisäinen rauha, henkinen kasvu, Willigis Jäger, Aalto on meri