Ihmisyyden ankkuri

Keskiviikko 15.10.2025 klo 16.41

Olen viime aikoina pohtinut toistuvasti sitä, mihin tämä ihmiskunta on matkalla. Olemmeko tänä päivänä ja tulevaisuudessa edelleen juurtuneita ihmisyyden peruselementteihin sekä ihmiskunnan olemassaolon merkitykseen täällä maan päällä? Vai onko tämä nyt tuntemamme ihmisyys vähitellen katoamassa ja kehityksen myötä muuttumassa joksikin kokonaan toiseksi niin perustavaalaatuisesti, että nykyihmiskunta ajautuu sukupuuttoon tai lopulta luopuu omasta perusolemuksestaan? Ainakin minulle olisi suorastaan kauhistuttava dystopia ajatella olevamme matkalla kohti ihmisyyden perusolemuksen muutosta, jonka myötä syntyisi vaikka jokin uudenlainen teknologian ja ihmisyyden välimuoto, joka kehittyy vähitellen yhä kauemmaksi ihmisyyden juurista ja lopulta kohti pelkkää teknogiaa ja sen tuotantotaloudellisia tarpeita.

Voisiko seuraava todellinen disruptiivinen innovaatio (markkinavoimat mullistava uudistus tai muutos) olla se, että kehittäisimme ihmisyyteen perustuvan maadoittavan vastavoiman kaikenlaisille uusille disruptiivisille innovaatioille? Ja olisiko ylipäätään enää mahdollista se, että tulevaisuudessa pääsisi syntymään jonkinlainen ihmiskuntaa ja sen perusolemusta ankkuroiva ilmiö tai keksintö, jonka avulla aivan kaikki puhtaasti tuottavuutta ja markkinavoimaa kasvattavat innovaatioiden hyökyaallot saataisiin tasaantumaan vähemmän tuhovoimaisiksi jo ennen kuin disruptiivinen hyökyaalto pyyhkäisee ihmiskunnan taas mukaansa johonkin uuteen markkinavoimien tarjoamaan mullistukseen luomalla tyhjästä keksityn tarpeen, jota ilmankin pärjäisimme vallan mainiosti. Mikä olisi se innovaatio, joka pakottaisi jatkossa kaikki uudet innovaatiot kohti aitoa kestävää kehitystä, pitkäjänteistä tuotteiden käyttöikää ja ylipäätään perusteellista harkintaa siitä, onko jokin uusi tuote tai keksintö tarpeellinen?

Kehittämislähtöisenä ja luovana henkilönä en tietenkään vastusta kehitystä itsessään mutta haastan vain sekä itseäni että kenties muitakin täällä maailmassa pohtimaan sitä, miksi kaikki kasvussa oleva innovaatio- ja kehittämistoiminta on niin markkinavetoista sekä tuote- ja hyödykelähtöistä eikä juuri lainkaan ihmisyydestä, ajattelusta tai toimintakulttuurista sekä niiden tarpeista nousevaa. Maailmanlaajuisesti tuotetaan valtavat määrät ratkaisuja (tuotteita) markkinoinnin, myynnin, nopean tietoliikenteen ja kommunikaation sekä erilaisten tuotantoprosessien parantamiseen mutta aivan liian vähän ratkaisuja (keinoja) ihmisten hyvinvoinnin, toimintaympäristön turvallisuuden, ihmisten välisen aidon vuorovaikutuksen ja konfliktien ratkaisuvälineiden parantamiseen.

Mikä olisi se innovaatio, joka saisi meidät juurtumaan ihmiskuntana ja ihmisinä (yksilöinä ja yhteisöinä) takaisin ihmisyyden perusolemukseen? Tärkein innovaatio, jota ihmiskuntana tarvitsisimme olisi mielestäni sellainen, joka vahvistaisi kykyämme luoda aitoa yhteyttä toinen toisiimme ja omiin tunteisiimme, joka auttaisi meitä kohti sisäistä tasapainoa sekä kohti vahvempaa tunneälyä ja aitoa läsnäoloa ihmisyyden kaikilla osa-alueilla. Tarvitsisimme ankkurin, joka pitää meidät kiinni ihmisyydessä, älyllisessä rakentavassa vuorovaikutuksessa sekä pyrkimyksessä kestävään hyvään. Tätä ankkuria etsiessäni olen tänä vuonna mm. luopunut sosiaalisen median eri kanavista ja pyrkinyt niiden selailun sijaan tapaamaan enemmän ystäviäni ja vaihtamaan kuulumisia aiempaa enemmän viestein tai puheluin.

Tällä ankkurin etsinnällä ja pohdinnallani kehityksen "vastavoiman" tarpeesta tarkoitan kai myös jotakin sellaista ihmisten ajattelutavan totaalista muutosta, jossa ihmiskunta yksinkertaisesti väsyy jatkuvasti kiihtyvän kehityksen vauhtiin sekä liiallisen teknologiakeskeisyyden luomaan talouden ja tuottavuuden vaatimusten tilaan. Mitä enemmän olen tätä ajatusta maistellut, en pidä ollenkaan mahdottomana sitä, että jossakin lähihtulevaisuudessa yhä useampi yksilö alkaa tietoisesti etsiä itselleen sopivia vaihtoehtoja irtautua vallitsevasta teknologiariippuvuudesta sekä 2000-luvun valtavirrasta, jossa ihmiskunta heittelehtii kaikenlaisten uusien teknisten laitteiden, tietojärjestelmien ja ohjelmistojen vietävänä kuin lautalla ajelehtivat lampaat valtameren aalloilla. Tätä loputtomien teknisten innovaatioiden ja keksintöjen jatkuvasti kiihtyvää sarjatulitusta saatetaan toisaalla kutsua dynaamiseksi teknologian kehitykseksi, uusien trendien harjalla pysymiseksi tai teknologia- ja tuotantotaloudelliseksi kasvuksi, jolle luodaan loputtomasti uutta maaperää, koska ilman ostovoimaa tämä disruptiivisten innovaatioiden tulva alkaisi pian hyytyä ja ihmiskunnan vauraimmat teknologiamiljardöörit saattaisivat köyhtyä ajan saatossa monimiljonääreiksi.

Elämmekö parhaillaan teknologisen ja synteettisen maailman kehityksen lakipisteessä, josta on suunta vain joko taaksepäin johonkin jo aiemmin vallinneeseen ihmiskunnan kehityksen tilaan tai vaihtoehtoisesti hyppäys tuntemattomaan eli siirtymä kohti jotakin kokonaan uutta teknologian ja ihmisyyden välimuotoa, joka on väistämättä jotakin aivan muuta kuin aiemmin tuntemamme ihmiskunta, jossa ihmisyyttä määrittävät kyky tunteisiin, älykkyyteen, luovuuteen ja myötätuntoon. Nykytilaa ihmetellessäni olen monesti pohtinut sitä, mikä lopulta erottaa ihmisen koneesta tai tekoälyn aidosta älykkyydestä.

Mitkä ovat ne tekijät, jotka ankkuroivat meidät ihmisyyden luontaiseen olemukseen? Mikä tekee ihmisestä ihmisen - ainutkertaisen yksilön ja osan maailmankaikkeuden elävää universumia? Ainakin tunteet ja kyky luoda tunteiden välityksellä yhteyttä ympäröivään maailmaan määrittävät minusta ihmisyyden olemusta. Myös tunneäly, kyky empatiaan ja myötätuntoon sekä henkisyys ja hengellisyys, joiden kautta ihmisyydessä on mahdollista kokea sellaisiakin ulottuvuuksia, joille ei ole sanoja tai tarvita jaettua yhteistä kieltä. Sanotaan, että kieli erottaa ihmisen muista elollisista olennoista mutta minusta keskeisin erottava tekijä on itseasiassa ihmisen kyky ilmaista syvimpiä tunteitaan, tuntemuksiaan ja ajatuksiaan myös ilman kieltä. Ihmisyyden olemus, joka pitää sisällään yksilöllisen ja ainutkertaisen näkymättömän sisäisen tilan. Ihmisyyttä ilmentävät myös monenlaiset ilmeet ja eleet sekä myötätuntoinen katse, jonka kautta voimme nähdä syvälle toinen toistemme sieluun, aistia hengen ja elämänvoiman läsnäolon toinen toisissamme. Voimme ymmärtää toisiamme ilman sanoja ja osoittaa rakkautta pelkällä olemuksellamme. Ihmisyyden perusolemusta ovat myös kaikki kokemukset, jotka syntyvät yksinkertaisesti siitä, että olemme osa ympäröivää luontoa, universumin ja fysiikan lakeja. Olemme osa jotakin suurempaa ja monimuotoisempaa kokonaisuutta.

Ajattelen myös niin, että yksi keskeinen ihmisyyden perustekijä on se, että voimme hyväksyä sen ettemme ymmärrä tai tiedä vielä kaikkea. Olemme osa täydellistä luonnon harmoniaa ja yhtäaikaa hyväksymme epätäydellisyyden olevan osa ihmisyyttä. Olemme vajavaisia ja se tekee meistä aitoja, uteliaita, oivaltavia ja oppivia olentoja. Etsimme totuutta ja mysteereitä ympäröivästä maailmasta, koska tiedämme ja tunnemme maailmassa olevan enemmän kuin mitä kykenemme aistimaan. Olemme aidosti älykkäitä olentoja, koska meillä on kyky olla aitoja toinen toisillemme, kykenemme kommunikoimaan sanoin, teoin, ajatuksin, tuntein, aistein ja yksinkertaisesti vain olemalla olemassa. Siitä hetkestä lähtien kun synnymme tänne ihmisyyteen, olemme tuhansin tavoin kommunikoivia, tuntevia ja intuitiivisesti ohjautuvia ja joka hetki kehittyviä jumalallisia taideolentoja eikä tähän pysty mikään teknologia tai tekoälysovellus.

Minä haluan elää maailmassa, jossa ihmisyyttä ja sen perusolemusta määrittävät tekijät ovat elämän ydintä. Haluan vaalia arvoja, jossa ihmisyyden monenlaiset muodot ovat tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti läsnä. Minulle ihmisyys on jokin sellainen maadoittava ankkuri, joka pitää elämän tärkeysjärjestyksen selkeänä, luo merkitystä koko olemassaololle. Olen ihmisyydessä, jotta oppisin itsestäni ja ihmisyyden eri puolista mahdollisimman paljon, ja jotta osaisin luoda yhteyttä, hyvyyttä sekä toivoa sinne, mistä siitä on puutetta. Ihmisyyden perusolemus on jotakin sellaista, jota en osaa ehkä selittää kovin hyvin mutta tiedän ja tunnen, että se on se todellinen ja ainoa tärkeä maaperä, jota minä haluan vahvistaa ja kasvattaa tässä maailmassa. Ihmisyys on minun ankkurini muutosten aallokossa.