Turvapaikanhakijana ihmisyydessä

Perjantai 16.10.2015 klo 11.29

Tänään on ollut varsinainen oivallusten aamupäivä!

Henkilökohtaisella tasolla syntyi unen ja heräämisen rajapinnassa selkeys oman (joskus kivikkoisenkin) polkuni opetuksista ja asioista, jotka ovat kenties estäneet minua pääsemästä eteenpäin. Tiivistetysti kuvattuna koin yhtäkkiä ymmärtäväni selkeämmin, mitä feminiinisen ja maskuliinisen puolen tasapaino juuri minun elämässäni merkitsee. Miksi näiden kahden voiman tasapainon löytäminen on meille usein sekä haaste että mahdollisuus. Minun kohdallani tuo maskuliinisen voiman ilmentäminen on aina ollut helpompaa vaikka olenkin syntynyt naiseksi. Feminiininen voima taas on kanavoitunut ulos "ei niin feminiinisellä" tavalla. Olen usein ilmentänyt tunteeni, luovuuteni ja intuitiivisuuteni kovin maskuliinisiin asioihin kuten esimerkiksi vahvuudeksi johtaa, puhua ja ymmärtää erilaisia asioita. Myös tämä sisäsyntyinen tarve kirjoittaa ja pukea asiat sanoiksi ja selkeiksi ajatuksiksi on keino kanavoida luovuutta maskuliinisen virran kautta. Olla intuitiivinen ja luova mutta paketoida tuo luovuus harkittuun ja järkevään muotoon.

Paljon haastavampaa minulle on aina ollut se, että uskaltaisin olla haavoittuva ja vastaanottava tai ilmentää sisälläni läikehtiviä tunteita puhtaasti tunteina. Itkuna, nauruna, läheisyytenä, kiitollisuutena ja myötätuntona. Ilmentää rakkautta puhtaasti rakkautena sen itsensä vuoksi. Ei kenenkään toisen ihmisen tai menettämisen pelon vuoksi. Vain rakkautena elämän ja kaiken olevan vuoksi. Minun sisäisen valoni vuoksi. Oivalluksen ydin taitaa olla sanassa ILMENTÄÄ. Että ei ole juurikaan merkitystä kuinka hyvin olen tasapainossa itseni kanssa tai miten paljon tietoisuutta olen elämäni aikana ehtinyt laajentaa. Miten monta työkalua minulla on jemmassa pöytälaatikossa tai kuinka suuria oivalluksia olen tehnyt matkan varrella. Paljon merkittävämpää on se, miten rohkeasti ilmennän itsestäni ulos tätä kaikkea matkan varrella opittua. Millaisia ajatuksia ja tekoja ilmennän arjen tasolla, joka päiväisessä elämässäni. Kykenenkö kohtaamaan jokaisen vastaantulevan sielun arvostaen ja rakastaen. Kykenenkö näkemään fyysisyyden taakse siihen alkulähteen valoon, jossa itsekin lepään ja joka ON joka hetki meissä jokaisessa. Kykenenkö muistamaan ykseyden joka hetki ja jokaisessa tilanteessa.

Tästä sitten oivallusten jatkumona syntyi aamupalapöydässä mahtava näkökulma. Että oikeastaan jokainen ihminen maan päällä on turvapaikanhakija. Pakolaisena maan päällä etsien jotakin joka johtaisi takaisin ykseyden tilaan ja resonoisi tuttua ikiaikaista valoa. Miten ihmisyys on oikeastaan olemassa vain siksi, että kulkisimme maan päällä etsien itseämme, oppien ja oivaltaen. Enkä nyt todellakaan halua loukata ketään, joka tällä hetkellä etsii turvaa ja suojaa sodan, köyhyyden tai diktatuurin vuoksi. Vaan päinvastoin! Haluan muistuttaa, että me jokainen etsimme turvaa, parempaa huomista ja inhimillisyyttä joka hetki. Jokainen meistä on yhtälailla "tuuliajolla" elämän poluilla kuin kumivene Välimerellä. Osa hukkuu matkan varrella ja joku toinen pääsee turvaan. Osa löytää jälleen sen punaisen langan uuden mahdollisuuden kautta vieraalla maaperällä, osa palautetaan takaisin sinne, mistä on lähtenyt. Kuten ihminen inkarnaatiokierrossa - etsien ja oppien joka hetki jotain uutta. Kukin matkaa omaa polkuaan niistä lähtökohdista käsin, mitä on matkan varrella oppinut. Miten hyvin kykenee ilmentämään kiitollisuutta, arvostusta ja korkeampaa viisautta omassa tilanteessaan oli se mikä tahansa. Ja ellei vielä kykene, niin pysyy paikallaan tai aloittaa seuraavalla kerralla matkan uudelleen alusta.

Jotenkin tämä aamu on tuonut syvällä tasolla rauhan ja kiitollisuuden. Olen matkalla eteenpäin. Omaa intuitiivista minääni ja tasapainoa ilmentäen. Olen turvapaikanhakijana ihmisyydessä mutta en halua enää paeta sitä tilaa, josta olen lähtöisin. En halua paeta itseäni ja ykseyden tilaa minussa. Minä olen ykseydessä ja yhteydessä korkeampaan tietoisuuteeni joka hetki. Minä Olen.