Sanatonta rakkautta

Maanantai 17.3.2014 klo 11.44

Joskus arkiset keskustelut lapseni kanssa avaavat isoja oivalluksia ja saavat aikaan aivan uusia näkökulmia elämään. Lapseni huomautti minulle erään arkisen riidan päätteeksi, etten juuri koskaan sano hänelle, että "Rakastan sinua" tai "Olet rakas ja arvokas minulle". Tuo pysäytti ja teki vähän kipeääkin. Totta taatusti onkin, että arjen tasolla välittäminen ja rakkaus näkyvät enemmän pienissä teoissa kuin sanoissa tai fraaseissa. Mutta tajusin, että helposti arjessa käy myös niin, ettei muista lainkaan osoittaa verbaalista hellyyttä vaan rakkaus näkyy itse tehtynä ja yhdessä nautittuna ateriana tai hyvänyön halauksena ennen nukkumaan menoa. Rakkaus asuu pienissä rutiineissa ja arjen onnellisuuden hetkissä. Läsnäolossa ja rehellisessä keskustelussa.

Olen viime aikoina lukenut jälleen aivan mahtavaa kirjaa: Serge Kahili King:n teosta nimeltä "Huna - havajilaista elämänviisautta". Kirjasta on jäänyt erityisesti mieleen Hunan seitsemästä periaatteesta viides: Rakkaus on yhteinen onni. Rakkaus on havajin kielellä aloha ja sanan merkitys tarkoittaa "olla onnellinen yhdessä jonkun kanssa sekä jakaa tämä onni muiden kanssa". Tämä ajatus on minusta upea ja jotenkin vapauttaa perinteisestä uskomuksesta, että rakkaus olisi jotakin aineetonta tai vaikeasti tavoiteltavaa tai ihmisyyttä suurempaa. Olen aivan ihastunut tähän havajilaiseen konkreettiseen tapaan ajatella ja pukea asiat sanoiksi. Syvällä sisäisellä tyyneydellä, mutkattomalla ja maanläheisellä ajatusmaailmalla tämä havajilainen elämänviisaus on aivan hurmannut minut!

Tästä rakkauden ilmentämisestä arjessa, sen pukemisesta sanoiksi ja sanomisesta ääneen olemme nyt lapseni kanssa keskustelleet jo useampana päivänä. Huikeaa on huomata, miten paljon minä itse opin omasta itsestäni ja oivallan, kun keskustelukumppaninani on 12-vuotias, joka "tietää kaikesta kaiken" ja myös kyseenalaistaa likipitäen kaiken ilman pienintäkään häpeää tai epävarmuutta :) Mahtavaa! Ei voi kuin onnitella itseään ja todeta, että sentään jotakin on mennyt kasvatuksessa kohdilleen, kun lapsi omaa tuollaisen suoruuden ja itsevarmuuden. Toisaalta uskon, että näistä yhteisistä pohdinnoista jää varmasti meille molemmille jotakin uutta näkemystä tai kenties jonkin uuden oivalluksen siemen kasvamaan sisimpään.

Minun oivallukseni on versonnut ainakin siinä määrin jo nyt, että huomaan miten erilainen käsitys eri ihmisillä voi olla siitä, mitä rakkaus tai välittäminen tarkoittaa. Olen huomannut myös sen, miten paljon omat elämän kokemukset ja etenkin lapsuudessa opitut mallit vaikuttavat tai vaikeuttavat rakkauden ilmentämistä konkretian tasolla. Kuten siinä vanhassa vitsissäkin pohjanmaalainen maatalon isäntä tokaisee emännälle, joka valittaa, ettei tämä koskaan sano rakastavansa häntä, että: "johan minä sen kerran olen sinulle sanonut silloin, kun tavattiin ja sanon kyllä sitten, jos tilanne muuttuu!" Välillä huomaan olevani aivan kuin tuo juro maatalon isäntä. Oletan, että ne minulle rakkaat ihmiset huomaavat ja aistivat välittämisen arjessa. Kuvittelen, että rakkaus näkyy puhtaana pyykkipinona ja siivottuna kotina. Lapsen kanssa yhdessä luettuna iltasatuna tai läheisyytenä ja sohvalla köllöttelynä vapaapäivänä. Ja niinhän se tietysti näkyykin!

Mutta en voi olettaa, että kaikille muillekin ihmisille rakkaus tai välittäminen merkitsisi samaa kuin minulle itselleni. En voi myöskään olettaa, että tämä sanaton rakkaus olisi jonkun toisen mielestä välittämistä tai rakkauden ilmaisemista juuri hänen kokemuspohjaansa vasten tarkasteltuna. En voi vaatia keneltäkään toiselta, että minun tapani kokea ja ajatella olisi se ainoa oikea. Minun tapani kokea ja tuntea on se tuttu tapa minulle. Mutta jokaisella ihmisellä on omanlaisensa "yhtälö" siitä, mistä onnellisuuden tai rakkauden kokemus syntyy. Moni meistä osaa luultavasti kuvailla montakin erilaista sellaista asiaa tai tapaa toimia, jotka eivät ilmennä rakkautta. Mutta olisi hyvä silloin tällöin pysähtyä ja määritellä itse itselleen, mitä rakkaus ja välittäminen minulle juuri nyt merkitsee. Ainakin itse huomaan, että tuo rakkauden määritelmä ja ilmentymismalli vaihtelee kunkin elämäntilanteen, fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin ja myös eri ihmissuhteiden osalta paljonkin. Mitä rakkaus minulle juuri nyt merkitsee?

Minusta tuo Hunan tapa määritellä rakkaus on mainio. Jos on onnellinen yhdessä jonkun kanssa ja tuo onnellisuus välittyy myös ulospäin, kyse on taatusti rakkaudesta. Koen, ettei mikään määrä sanoja tai verbaalista rakkauden vakuuttelua saa minua tuntemaan oloani yhtä rakastetuksi kuin toisen ihmisen fyysinen läheisyys ja pienet arjen teot, joiden kautta rakkaus välittyy. Se, mitä minun tulee opetella yhä lisää, on tuo jakaminen. Se, että oppii yhä luontevammin sanomaan ääneen sen, mitä kokee ja pukemaan sanoiksi niin välittämisen kuin rakkaudenkin tunteet. Jakamaan myös ulospäin omaa onnellisuuttani ja luottamaan siihen, ettei onnellisuuden jakaminen voi vahingoittaa ketään tai ole keneltäkään pois - vaan aivan päin vastoin!

"Rakkaus on sekä asenne että teko" -Serge Kahili King

Oman elämäni vastuuviranomainen

Lauantai 1.3.2014

Viime vuosina olen yhä enemmän alkanut kiinnostua yksilön hyvinvoinnin ja työelämän menestyksen yhteydestä toisiinsa. Enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että hyvinvoivat yksilöt menestyvät elämässään keskimäärin paremmin kuin ne, jotka sisäisesti kokevat olevansa uupuneita, epätasapainossa tai muuten vain omasta mielestään "vähemmän menestyviä" kuin mitä kenties haluaisivat olla. Tarkoitan pikemminkin sitä samankaltaisuutta, joka vallitsee menestyvän yksilön ja menestyvän organisaation välillä. Olisi oikeastaan kiinnostavaa tietää onko joku kenties joskus tutkinut tätä yhdenmukaisuutta ihmiselämässä..

Itse olen varsin useasti huomannut, että täsmälleen samat lainalaisuudet, jotka tekevät organisaatiosta tai työyhteisöstä menestyvän, ovat avaimia myös yksilötason hyvinvointiin ja menestykseen: avoimuus, rehellisyys, kyky luoda visioita ja päämääriä sekä kyky korostaa positiivisia asioita. Tärkeässä roolissa ovat jatkuva arvostus itseä ja muita kohtaan sekä kiitollisuus pienistä onnistumisista matkan varrella. Yksilötasolla kyky iloita ja olla kiitollinen onnistumisista omassa elämässään saa aikaan lisää onnistumisia ja toisaalta työyhteisössä kyky palkita ja tehdä näkyväksi jokainen menestyksen askel ovat edellytys sille, että hyvinvointi ja menestys saavat lisää tuulta purjeisiinsa. Uskon, että työyhteisön hyvinvoinnin ja henkilöstöjohtamisen näkökulmista näitä asioita on pohdittu ja myös tutkittu jo vuosikymmeniä mutta kenties aivan yhtä tärkeää olisi tunnustaa tämä sama näkökulma yksilötasolla ja ihmisyydessä.

Entäpä, jos johtaisin omaa itseäni samoilla periaatteilla kuin johtaisin työyhteisöä tai organisaatiota? Ottaisin omassa elämässäni käyttöön laadunhallinnan ja hyvän johtamisen käytänöt. Olisiko se mahdollista ja miten nuo "hyvän johtamisen" periaatteet näkyisivät yksilötasolla? Uskon vakaasti, että jos havainnoisin omaa elämääni systemaattisesti ja yhtä kylmän rehellisesti kuin yritysjohtajan tulee arvoida johtamaansa organisaatiota, olisi huomattavasti helpompaa tehdä päätöksiä ja luoda uusia päämääriä omassa elämässään. Yksilötasolla on aivan liian helppoa ummistaa silmänsä muutostarpeilta ja selitellä itselleen omia kipukohtiaan sillä perusteella, että on yksinkertaisesti helpompaa olla paikallaan. Yrityksen johtamisen kannalta tällainen stabiili tilanne ei kuitenkaan ole koskaan mahdollista. Paikalleen pysähtyminen ja ongelmien väistely johtaisivat ennen pitkään toiminnan kannattamattomuuteen ja loppumiseen.

Ainakin minulle itselleni on ollut mullistavaa huomata, miten suuri muutos omassa sisimmässä ja konkreettisessa elämässä tapahtuu, kun alkaa tietoisesti luoda visioita, joita kohti päättää kulkea. Miten valtava voima onkaan sillä, että päättää ja alkaa visualisoida niitä konkreettisia keinoja ja "loistavia lopputuloksia" joita kohti toivoisi omassa elämässään kulkevan. Vielä voimallisempaa tuntuu olevan se, että aivan kuten työelämässäkin, myös oman elämänsä organisaation johtamisen tueksi alkaa kirjata näitä visioita, päämääriä, arvoja ja keinoja ylös paperille. Sanoa itselleen ääneen, esimerkiksi: "minä arvostan tätä ja tätä". "Minä kuljen tasapainoisena kohti tätä valitsemaani visiota". Kaikista tärkeintä tietysti on, että alkaa toimia sen mukaisesti, mitä on päättänyt ja visualisoinut. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kaikkeus alkaa erilaisia mahdollisuuksia heitellä polun varteen. Uskaltaa ottaa näistä erilaisista mahdollisuuksista kiinni ja seurata uusiakin polkuja, jos ne flowssa vastaan tulevat ja puoleensa vetävät.

Täsmälleen samoin periaattein johtaisin mitä tahansa organisaatiotakin. Päättäväisyydellä, rehellisyydellä, avoimuudella, uskalluksella ja vastuun ottamisella siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Ehkäpä tässä tuli tiivistetysti sanottua ne kulmakivet, jotka usein puuttuvat omasta elämästäni silloin, kun tuntuu, että asiat tökkivät tai ovat jämähtäneet paikalleen. Minä itse olen oman elämäni organisaation "toimitusjohtaja". Minä itse olen oman elämäni yrityskonsultti ja vastuuviranomainen. Minä voin valita lakaisenko havaitsemani ongelmat maton alle vai päätänkö pyrkiä kohti muutosta ja vastuun kantamista. Se, mitä havaitsen niin työelämässä kuin omassa elämässäni on vain heijastus siitä, miten olen johtanut omia ajatuksiani, miten rehellinen olen ollut omille tunteilleni ja havainnoilleni. Kaunistelematon peilikuva minusta itsestäni.

Tuntuu, että tästä aihealueesta voisi kirjoittaa vaikka kirjan, koska asian pohtiminen saa innostumaan ja vetää yhä uudelleen puoleensa. Ehkäpä tässä on minun sisäisen organisaationi seuraava visio. Opas oman sisäisen organisaationi johtamiseen. Jälleen kerran yksi havainto siitä, miten täydellisesti olemme yhtä niin monella eri tasolla. Kaikki mitä tapahtuu sisäisessä mikrokosmoksessa minun sisälläni, tapahtuu myös ulkoisesti niin työelämässä, perhe-elämässä, yhteiskunnassa kuin maailmankaikkeudessakin. Eipä voi muuta kuin jälleen kerran hämmästellä tätä suuren vastuun määrää! :)