Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Elämä on..

Share |

Perjantai 31.5.2013 klo 19.46


Kevät on mennyt kohisten ja tuntuu, että hetkittäin on ollut niin monta rautaa tulessa, ettei itsekään ole meinannut pysyä vauhdissa mukana. Blogiin kirjoittelukin on hetkeksi jäänyt taka-alalle, koska olen kevään kuluessa synnyttänyt mm. uuden alun elämääni: Oivallusopas - syntyi monen pohdinnan ja itsetutkiskelun lopputuotteena. Se, mitä tulevaisuus lopulta tuo tullessaan jää nähtäväksi mutta tässä hetkessä tuntuu jotenkin huikealta, että olen aloittamassa elämässäni jotakin aivan uutta lukua. Toteuttamassa lopultakin jotain pitkään sisimmässäni itänyttä ajatusta ja haavetta. Kuin sisäisellä tasolla olisi nyt se alkukesän ihme tapahtunut! Pitkään ja hartaasti kylvetty siemen olisi alkanut itää ja esiin pilkottaisi ensimmäinen verso jostakin uudesta ja ihmeellisestä. Vähän pelottavastakin. Tässä vaiheessa syntymän ihmettä ei vielä pysty varmuudella sanomaan onko tuo ruukusta esiin pilkottava vihreä verso basilika vai porkkana tai peräti valtaisa puu. Kaikki ihan alussa näyttävät melkein samalta - hiukan epävarmalta, mutta samalla niin liikuttavan kauniilta ja maagisen voimalliselta. Jonnekkin pinnan alle kätkeytyvä mahtava potentiaali, joka selviää vasta sitten, kun aika on kypsä.

Tiiviissä muodossaan koko kevään voisi tiivistää muutamaan ajatukseen. Siihen, että elämä on. Elämä on oppimista. Elämä on mysteeri. Ja ennen kaikkea elämä on täynnä ihmeitä! Minun elämäni on viime viikkoina ollut etenkin sitä oppimista. Sen oppimista, että jotkut aluksi vastoinkäymisiltä tuntuvat asiat eivät todellakaan ole sellaisia, ellei itse ala niitä vastoinkäymisinä pitää. Niin kauan kuin oma mieli pysyy valoisana ja tässä hetkessä, ei ole vastoinkäymisiä. On vain erilaisia elämän palapelin palasia: jotkut palaset ovat iloisempia ja värikkäämpiä kuin toiset. Jotkut ovat hyvinkin vaikeasti sovitettavissa aiempaan kokonaiskuvaan. Mutta loppujen lopuksi kaikki ovat vain palasia jostain suuremmasta, jota en itse vielä pysty hahmottamaan. Osa kaikkeutta ja osa jotakin valtavaa taidokkaasti luotua kokonaiskuvaa.

Elämä on myös kommunikaation oppimista. Olen kokenut viime viikkoina, että joka hetki minulle annetaan mahdollisuus oppia jotakin uutta mutta toisaalta joka ikinen näistä oppimisen hetkistä sisältää myös mahdollisuuden oppia entistä enemmän nimenomaan kommunikaatiota. Monen tasoista ja kokonaisvaltaista kommunikaatiota. Sanatonta ja joskus jopa täysin näymätöntä kommunikaatiota. Ihmisten välistä viestintää, jossa avain oppimisessa on usein pinnan alla - siinä, että olenko sittenkään aina rehellinen itselleni. Sanonko aidosti ääneen sen, mitä tunnen tai koen vai peitänkö oman sisäisen hämmennykseni kimurantin viestinnän verhoon? Uskallanko olla avoin ja rehellinen vai piiloudunko valheellisten sanojen tai ajatusten taakse vain, koska pelkään katsoa itseäni peiliin? On ollut suorastaan hämmentävää huomata, miten ihan jokainen ihmisten välinen kohtaaminen pitää sisällään mahdollisuuksia tällaiseen itsetutkiskeluun. Itsensä peiliin katsomiseen ja uusien asioiden oivaltamiseen. Joku on joskus sanonut viisaasti, että selittäminen estää ihmistä oppimasta uutta. Koen taas vaihteeksi oppineeni, miten valtavan totta tuo onkaan! Miten helposti ihmismielen vanhoista kaavoista löytyy aina joku "selitys" omalle toiminnalle tai negatiiviselle ajatukselle. Miten luontevaa onkaan selittää asiat parhain päin ilman, että muistaisi katsoa itseään peiliin ja olla rehellinen omille tunteilleen tai reaktioilleen.

Elämä on myös oivaltamista. Oman itsensä kanssa oivaltamista arjen tasolla. Niiden pienten ihmeiden huomaamista, jotka luovat elämän onnellisuudelle vakaan pohjan. Omien ajatusten tunnistamista ja sellaisten ajatusten tietoista vahvistamista, jotka vievät tavalla tai toisella eteenpäin. Esimerkiksi niiden itseä parhaiten juuri tässä hetkessä tukevien voimalauseiden tunnistamista. Oivallus voi joskus olla vain pieni häivähdys arjessa, kun näkee jonkin asian toisin. Kauneuden huomaamista. Ilman hengittämistä. Tai oman itsen tietoista hoivaamista ja hyvän olon lisäämistä. Kukin oivaltaa omalla tavallaan ja omista lähtökohdistaan käsin. Ei ole väärää tapaa oivaltaa. On vain oivalluksia ja oivalluksen tuomia erilaisia tunnetiloja. Joskus ainakin minussa iso oivallus voi saada aikaan suuren ilon. Joskus taas nostaa pintaan syvän surun tai hämmennyksen tunteen. Hyvin usein myös vapautumisen tunteen. Vähän karrikoiden voisi sanoa, että oivallus on kuin kakkahätä: joskus se tulee varoittamatta, toisinaan vaatii vähän isomman ponnistuksen. Yleensä mukana tulee myös lieveilmiöitä, joita ei ole toivonut: pahat hajut tai tarve pyyhkiä. Yhtälailla oivalluksetkin ovat ihmiselon arjessa välttämättömiä. Ja jos liian pitkään pidättää, alkaa vatsaa kivistää ja saa vain eteensä kasan pidättämisestä seuraavia ongelmia. Paras olisi, jos myös oivallukset tulisivat kohtuullisen säännöllisesti ja ilman suurempia synnytystuskia. :) :)