Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Still-kuva elämästä

Sunnuntai 21.4.2013 klo 22:02

Hmmm.. Tästä olen tainnut kirjoittaa monesti ennenkin. Läsnäolosta arjen tasolla. Pysähtymisestä ja hiljentymisestä. Nyt kuitenkin eräs uudenlainen näkökulma tupsahti mieleeni ja tuntuu, että on pakko jatkaa taas yksi pieni askel eteenpäin tästä tutusta aiheesta.

Pysähdyin miettimään, mikä olisi sellainen helppo ja arjessa toimiva tapa muistuttaa itseään jatkuvan läsnäolon tarpeellisuudesta. Miten muistaisin kaiken kiireen ja elämän pyörityksen keskellä huomata ne asiat, joista olen onnellinen? Tai miten huomaisin itsessäni ne hetket, kun ote läsnäolon voimaan alkaa lipsua? Mieluiten tietysti jo ennen kuin tuo läsnäolon puute alkaa näkyä arjen tasolla  hankaluuksina tai jumittuvina asioina..

Kävin muutama päivä sitten kuuntelemassa toinen toistaan upeampien esiintyjien näkökulmia mm. hyvinvoinnista, kiitollisuudesta ja luovuudesta NLP opistolla. Olin ihastunut ja kiitollinen siitä, miten paljon ihmiskunnan ajatukset ovat jalostuneet siitä, millaiseksi olen markkinoinnin tai esimerkiksi luovan työn mieltänyt. Huomaan, että valaistuneita, oivaltavia ja uuden näkökulman omaavia yksilöitä on koko yhteiskunta täynnä! :) Että monella eri toimialalla on tapahtunut todellinen uuden ajan vallankumous ja sellaiset ajatukset, joita vielä 10 vuotta sitten pidettiin lähinnä "hörhöilynä", ovat nyt arkipäivää niin työhyvinvoinnin, luovuuden tilan ylläpitämisen kuin yksilöllisen oppimisenkin kannalta.

Tästä syntyi sitten hassu ajatus, että olisipa kätevä työkalu läsnäoloon ja sen ylläpitämiseen arjessa, sellainen oman elämän Still-kuvaus. Että pitäisin vaikka kerran päivässä sellaisen aivan lyhyen hetken, jolloin pysäyttäisin oman elämäni yhden pienen Still-kuvan ajaksi. Riittäisi yksinkertaisesti, että mieleni pysähtyisi hetkeksi ja muutaman sekunnin ajan katsoisin sitä, mitä ikinään olisinkaan juuri tuolloin tekemässä, kuin ottaisin tuosta hetkestä valokuvan. Painaisin mieleeni tilanteen värit, varjot, kuvakulman ja siinä esiintyvät hahmot. Loisin mieleni tasolla kuvan siitä, miltä jokin yksittäinen satunnainen hetki elämässäni näyttää, tuntuu ja vaikuttaa. Kuin olisin oman elämäni valokuvanäyttelyssä. Katsoisin uusin silmin omaa elämääni ja sitä ainutkertaista taidetta, jonka olen itse itselleni juuri siinä hetkessä luonut.

Ehkä tämä voisi olla eräänlainen haaste tämän blogin lukijoille. Haastan jokaisen läsnäolosta ja omasta sisäisestä kasvustaan innostuneen henkilön valitsemaan satunnaisesti jonkin omasta mielestään sopivan ajan vuorokaudessa (mieluiten sellaisen, jolloin on valvetilassa tieteysti!) ja sitten kokeilemaan vaikka pari viikkoa sellaista oman elämänsä Still-kuvaamista, että tuohon tiettyyn kellon aikaan joka päivä pysähtyy muutamaksi sekunniksi riippumatta mitä on tekemässä tai missä - ja koettaa painaa mieleensä tuon yhden pienen hetken kaikki ainutlaatuiset yksityiskohdat. Voi myös kirjata nuo havainnot ylös, jos siihen on mahdollisuus tai ottaa vaikkapa ihan oikean kuvan tilanteesta, jos haluaa. Kaikki omat variaatiot ovat tietenkin sallittuja. Pääasia on, että pysähtyy ja pienen hetken ajan tarkkailee omaa elämäänsä kuin valokuvaajan silmin. Etsien kauneutta, harmoniaa, tunnetta, elämän eri sävyjä, mitä vain, mikä vetää puoleensa. Vain tarkkailee ja tutkii uusin silmin.

Itselleni ainakin kävi heti ensimmäisen kokeilun jälkeen niin, että hämmästyin todella, miten paljon ihan muutamassa sekunnissa huomaa yhdestä yksittäisestä tilanteesta uusia asioita. Oman olemukseni, tunnetilani, ilmeeni ja asenteeni juuri siinä hetkessä. Myös paljon sellaista havaitsin, johon minä juuri sillä hetkellä omalla olemuksellani vaikutin täysin tiedostamatta. Toisen ihmisen hymyn, kireyden tai hämmennyksen. Ilmapiirin ja sen äänet. Maiseman sävyt ja valon määrän. Elämän värit, joista olen joskus ennenkin tänne blogiini kirjoitellut.

Huikean pysäyttävä harjoitus! Kirjaimellisesti. Toimii ainakin minusta hyvin konkreettisena tapana palauttaa itsensä läsnäolon tilaan ja siihen syvällisempään näkökulmaan elämästä. Oikotienä Ytimeen. Kuin tuossa pienessä hetkessä siirtyisin jälleen oman elämäni näytelmän päänäyttelijän roolista ohjaajan tai käsikirjoittajan rooliin. Huomaan jälleen olevani vastuussa omista valinnoistani jokaisessa hetkessä. Myös niistä, joissa en muista olla läsnä. Ja niistä, kun tuntuu, että jokin asia tökkii eikä tunnu kivalta. Että valta muuttaa tuon Still-kuvan tunnelma on minulla itselläni. Ja vain minulla itselläni. Voin luoda omasta elämästäni juuri sellaisen "valokuvanäyttelyn" kuin itse haluan. Yksittäisten pienten havaointojen kautta muuttaa omaa todellisuuttani ja sen myötä koko maailmaa. Olemalla läsnä. Valitsemalla onnellisuuden ja kiitollisuuden. Iloitsemalla pienistä asioista ja pienistä kauneuden hetkistä. Tiedostamalla tämän valinnan mahdollisuuden. Olemalla oman elämäni taiteilija!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: läsnäolo, hiljentyminen, pysähtyminen, still-kuva

Elämän navigaattori

Maanantai 15.4.2013 klo 22:33

Nyt on ollut henkisen kasvuni matkalla sellainen kohta polulla, että tuntuu jotenkin olevan kartta ja kompassi hukassa mutta siitä huolimatta on omituinen rauha sisäisessä maailmassani. Kuin olisin yhtäkkiä maantietä ajellessani tullut monen eri tien risteykseen ja sisäistä karttaa tutkiessa vaikuttaisi siltä, että pitää valita monta eri tietä sen yhden ainoan reitin sijaan. Onkohan kartanlukijalla navigointiväline nurinpäin vai miten tällainen olo on mahdollinen? Puuttuu se navigaattorin puheohjaus, joka neuvoisi 100 metriä ennen risteystä valitsemaan oikean kaistan ja valmistautumaan lähestyvään käännökseen. Pitäisi varmaan päivittää uudempi versio omaan sisäiseen navigaatiojärjestelmääni :)

Olisi kyllä huikeaa, jos koko elämän mittakaavassa olisi sellainen sisäinen navigaattori, josta pystyisi tarvittaessa suurentamaan kuvakulmaa ja tarkastelemaan ympäröivää todellisuutta. Jotta jokainen mutka ei heilauttaisi niin kovaa ja pystyisi helpommin luottamaan, että jossakin hyvin suuressa kuvassa lopulta näkyy se tämänkin elämänkokemuksen tai erikoiskokeen ruutulippu. Olisi lohduttavaa tietää mihin on matkalla vaikka samalla saattaisi tietenkin olla vaarana, että innostus katoaisi, kun huomaisi, miten pitkällä ihan oikeasti tuo elämän päämäärä vielä on. Mutta tällaisten elämän risteyskohtien osalta se helpottaisi kyllä kummasti matkaa. Voisi vain ohjelmoida, että "navigoi kohteeseen ja nopein reitti kiitos!" Ja matka jatkuisi ilman turhaa mielen tason ihmettelyä..

Toisaalta pitää muistaa, että ihmettely ja hämmästely ovat hyvin merkittäviä olotiloja. Hetkiä, joissa ihminen aidoimmillaan pysähtyy ja on valmis katsomaan syvemmälle. Ehkäpä tuollaisella automaatio-ohjauksella jäisi monta arvokasta kokemusta kokematta tai jotain tärkeää osa ihmisyydestä oppimatta. Ehkä olisi vähän sellainen turisti omassa elämässään. Ehkä sittenkin olen enemmän sellaista seikkailuhenkistä tyyppiä, enkä halua kaikkea liian valmiiksi pureskeltuna. Hämmästelyssä ja eksymisessäkin on oma viehätyksensä! Ne ovat tämän elämän mausteita. Kuin elämän suolaa ja yrttejä. Jos maustaa liikaa tai yhdistelee asioita väärällä tavalla niin alkaa elämä maistua vähän liiankin kitkerältä mutta sopivassa määrin hämmästely on kuin täydellinen eri osatekijöiden harmoninen kokonaisuus. Nautinto. Riippuu vain siitä, miten asian haluaa nähdä.

Sitä olen tässä viime päivinä ihmetellyt oman navigaattorini sekoillessa, että onkohan loppujen lopuksi niinkään väliä sillä, minkä tien valitsee? Vai olisiko sittenkin tärkeämpää vain keskittyä siihen, millä tavoin elämän matkaan ja reitin varrelle osuviin kokemuksiin suhtautuu? Että jospa onkin niin, että kaikki nämä risteyksessä avautuvat polut johtavat lopulta samaan päämäärään eikä ole väliä, minkä niistä valitsen. Se ruutulippu tulee vastaan matkan päättyessä joka tapauksessa ja matkaa voi tehdä lopulta aika monella eri tavalla. Vaikka nyt valitsisin sen kauneimman ja mutkaisimman maisemareitin, se ei tarkoita sitä, etten myöhemmin voisi muuttaa suunnitelmaa ja valita toisin. Tärkeintä on se, että pidän silmät auki ja tarkkailen, mitä kaikkea matkan varrella tulee vastaan. Pysähdyn lepäämään tai tutkimaan asioita uteliain mielin aina, kun siihen on tarvetta. Että en pidä kiirettä enkä ummista silmiäni vaikka välillä tulisi hiukan sumuisempikin kohta vastaan.

Ehkä juuri tämä ajatus on ollut syynä siihen, että sisäinen rauha säilyy myös hämmästellessä. Että vaikeidenkin tunteiden äärellä löytyvät sittenkin ne omaan sisäiseen rauhan tilaan johtavat juuret. Että vaikka ulkoisessa elämässä navigaattori olisi poissa pelistä niin sisäisellä tasolla reitti on jo niin tuttu, ettei enää eksy. Ei ainakaan ihan niin usein kuin joskus ennen. On jo olemassa luottamus siihen, että vaikka sisäinen opastus johtaisi joskus vähän pidempäänkin pimeään tunneliin niin, sekin päättyy jossain vaiheessa. Kun vain uskaltaa jatkaa matkaa ilman sitä navigaattorin ohjausta, huomaa ennemmin tai myöhemmin olevansa sittenkin ihan oikealla reitillä. Kulkevansa juuri sitä oikeaa polkua. Minulle itselleni. Olevansa sittenkin flowssa vaikka hetkittäin siellä keskellä pimeää tunnelia tuntuisi koko matkan teko turhalta ja tekisi mieli luovuttaa. Antaa periksi.

Usein juuri tuo periksi antaminen onkin lopulta se suurin askel eteenpäin. Kun ei enää yritä mielen tasolla yhtään mitään vaan heittäytyy vain parkumaan selälleen kuin uhmaikäinen lapsi. Päästää irti oman mielen luomista kahleista ja antaa "pettymyksen" tunteiden vain tulla. Niin saattaa käydäkin niin, että huomaa juuri sellaisessa tilanteessa, että se flow kuljettaakin vauhdilla eteenpäin. Kun ei enää itse takerru johonkin sellaiseen, jota on pitänyt oikeana vaihtoehtona. Päästänyt irti aiempien elämän kokemusten luomista ajatusmalleista ja pinttyneistä kaavoista. Antaa vain elämän navigaatiojärjestelmän ohjata ja virran kuljettaa oikeaan suuntaan. Helpottavaa ja vapauttavaa!

Kommentoi kirjoitusta.

Unimaailman oivalluksia

Lauantai 6.4.2013 klo 12:29

On ollut ihmeellinen viikko. Harva se päivä tulee vastaan asioita, jotka nostavat esiin suuria tunteita. Ja yhtä tiuhaan myös niitä hetkiä, että jokin erityinen asia pysäyttää ja saa huomaamaan tämän kaikkeuden ja ihmisyyden äärettömän kauneuden. Näkemään hetkellisesti asioiden ja kokemusten päättymättömän virran läpi jonkin sellaisen huikean kauniin maiseman. Mieleni maiseman.

Näitä erityisiä hetkiä on tullut unenomaisesti keskellä kirkasta päivää, merkityksellisiä lauseita, jotka jossain ohikiitävässä hetkessä kuulen jonkun sanovan. Ja omituisia pikku "viestejä" kaikkeudelta vaikkapa esimerkiksi maassa lojuvan setelirahan muodossa. Numerologisia vahvistuksia ja sykähdyttäviä hetkiä, joissa olo muuttuu silmänräpäyksessä arkisesta maagiseksi. Niin tätä aikaa, jota nyt elämme - siis ihan jokainen meistä!

Eräs tällainen erityinen hetki oli jälleen keskustelu lapseni kanssa: taisin puoliääneen marista jotakin nykyisestä työstäni ja siitä, miten turhautunut hetkittäin asioihin olen. En varsinaisesti edes kohdistanut tätä mutinaani kenellekään mutta rakas tyttäreni siihen tarttui sanoen: "Minusta äiti tuntuu, että sinun ongelmasi työn suhteen on siinä, että olet tunkenut itsesi vähän liian pieniin saappaisiin!" Että kenkä puristaa siitä, että kenkä puristaa.. :D Eipä olisi voinut taas paremmin osua ja upota tuo kommentti!

Huomaan useasti, että tietyissä arjen asioissa osa sisäisestä ahdistuksesta syntyy sittä, että tietoisuus asioista ja vähän laajemmasta maailmankuvasta on koetettu ahtaa siihen vanhaan ja suppeaan elämään. Että konkreettisella tasolla arki ja elämä ei aina ihan vastaa sitä kuvaa, joka sisäisesti jo on. Tieto lisää tuskaa, sanotaan - mutta koen, että kyse on paljon muustakin. Siitä, että väsyy helpommin, jos koettaa ensin laajentaa ymmärrystään ja tietoisuuttaan mutta samaan aikaan yrittää pysyä kiinni vanhoissa fyysisissä elämän rakenteissaan. Väsyttää itsensä yhtäaikaa sekä kaasuttamalla että jarruttamalla mahdollisia muutoksia. Ja ehkä uuvuttaa itsensä näkemällä kerralla liian paljon työstettävää. Ikään kuin valaisee kerralla enemmän kuin, mitä ehtii itsessään asioita kohdata ja työstää. Olo on hetkittäin kuin ydinreaktorilla vanhan sähkölampun kuvussa. Tuntuu, että jos hiukankin vääntää kaasua isommalle niin jonkin sortin räjähdys ympäristössä on väistämätön! Tehokasta mutta kuluttavaa..

Toinen huikea vastaan tullut asia on se, että monista jo ihan tutuista ja vanhoista asioista ja oivalluksista on taas löytynyt yhtäkkiä ihan uutta merkitystä. Eräs tällainen on unien ja erilaisten näkyjen tulkinta arjessa. Että miten paljon hyödyllistä informaatiota sitä kulkeekaan tietoisuuteni läpi niin, etten muista pysähtyä kuuntelemaan todellista viestiä noiden kuvien ja symbolien takana. Tässäkin asiassa lapseni on ollut arvokas opettaja. Että aina välillä arkeemme kuuluu se, että kerromme toinen toisillemme unista ja mielikuvista, joita jossain hetkessä on tullut. Ja pysähdymme yhdessä miettimään niiden mahdollista merkitystä tai syvempää viestiä. Tietenkin monen muunkin asian äärelle silloin tällöin pysähdymme mutta viime aikoina erityisesti unien ja elämässä vastaan tulleiden symbolien. Olen havainnut, että tismalleen samat "lainalaisuudet" toimivat niin nukkuessa koettujen unien tulkinnassa kuin tässä "valveunessa" nimeltä elämä koettujen symbolisten merkitysten tulkinnassa. Että sama korkeampi ohjaus ja viisaus näyttäytyy aivan yhtälailla olin sitten unessa tai valveilla. Kunhan vain muistan nuo symboliset hetket havaita.

Jaan tähän pari itselleni "uudelleen kolahtanutta" lainausta liittyen uniin ja niiden tulkintaan. Olen näitä joskus vuosia sitten lueskellut mutta nyt taas uusin silmin:

"Välitöntä valaistumista ei ole olemassa. Sinun täytyy olla varma siitä, että olet 'maadoittunut', kun avaudut ylemmille tietoisuuden tasoille. Kun hankit syvempää sisäistä näkemystä unien kautta ja sovellat sitä päivittäiseen elämääsi, ymmärryksesi alkaa laajentua. Havaitset, että olet täysin vastuussa omasta elämästäsi eikä sinulla ole mitään oikeutta vahingoittaa toisia. Ymmärryksesi laajentuessa ansaitset oikeuden siirtyä seuraavalle tasolle. Jos kaikki annettaisiin sinulle silmänräpäyksessä, et tietäisi kuinka tuollaista valtavaa voimaa ja tietoa tulisi käyttää." - Betty Bethards

"Sinun ei tarvitse kärsiä kasvaaksesi. Se ei ole ollenkaan Luojan tarkoitus. Itseesi tutustumisen tulisi olla iloista. Kaikki tekevät virheitä ja jotkut asiat näyttävät aluksi hankalilta ja epämiellyttäviltä. Mutta jos pystyt toimimaan kuin pieni lapsi innokkaasti ja uteliaasti oppien, silloin alat ymmärtää, miten ihanan seikkailun elämä tarjoaa.." - Betty Bethards

Nämä molemmat lainaukset ovat otteita "Unikirjasta", jonka olen saanut lahjaksi jo joskus todella, todella monta vuotta sitten. Tuo pieni opus on tuonut erikoisella tavalla usein lohtua ja ymmärrystä jonkin hankalan kokemuksen äärellä. Hassua sinällään, että olen vuosien kuluessa käyttänyt tätä kirjaa enemmänkin "arjen käsikirjana" kuin unien tulkinnassa. Molemmissa tarkoituksissa toimii loistavasti!

Lopuksi tuli mieleeni vielä yksi viime aikojen tärkeä hetki. Kun tunnekuohussa kokee olevansa täysin hajalla ja hämmentynyt siitä, mitä elämä seuraavaksi tuo. Ja joku tärkeä ja rakas ihminen muistuttaa, että ymmärränhän minä, että kaikki tuo, mikä saa kyyneleet virtaamaan, on vain heijastus minusta itsestäni. Oman mieleni luoma näytelmän osa, joka on nyt vain kohdattava. Että haasteet kovenevat, mitä syvemmälle itseensä matkaa. Tärkein oivallus tuossa hetkessä minulle oli lopulta se, että vaikka tiedostan tämän kaiken joka hetki, niin se ei vie koskaan pois niitä tunteita, joita tuo kokemus minussa herättää. Että eräs tärkeimmistä ihmisyyden oivalluksista on se, että nuo aidot ja kipeätkin tunteet on vain kohdattava. Että valaistuminen ei todellakaan ole sitä, että ulkoistaa itsensä tästä maailmasta tai ihmiselämän nostattamista tunteista. Vaan juuri sitä, että uskaltaa itkeä, kun itkettää ja jakaa ilon pisarat säästelemättä, kun siihen on aihetta. Olla ihminen!

Kommentoi kirjoitusta.