Ajatus kiitollisuudesta

Torstai 29.12.2011 klo 15.52

Joskus vuosia sitten olen erään ystäväni ohjauksessa tehnyt meditaatiomatkan kuoleman rajalle. Muistan, miten vaikuttava kokemus tuo juuri siinä hetkessä oli. Olin vasta henkisen kasvuni ja itseni kohtaamisen aivan alkumetreillä ja tuo kokemus sai minut pysähtymään. Matkan aikana näin selkeästi itseni kuolinvuoteella, kaikki elämäni rakkaat ihmiset minua hyvästelemässä ja myös sen, miten sieluni irtosi maallisesta kehostaan ja siirtyi toiseen olemisen tasoon, jossa fyysisen maailman rajoitteet eivät olleet olemassa. Koin suurta rakkautta ja kiitollisuutta kaikkia siihen asti kohtaamiani ihmisiä kohtaan ja hämmästyin, miten onnellinen olisin todella siinä hetkessä ollut, jos se olisi oikeasti ollut viimeinen hetkeni täällä, tässä maailmassa.

Tänä aamuna jostain syystä tämä kokemus palautui mieleeni ja minulle tuli voimakas tunne siitä, että minun tulisi jälleen pysähtyä ja kuunnella sisintäni. Jos tämä olisi minun viimeinen päiväni tässä elämässä, mitä haluaisin tehdä? Mitä haluaisin kokea tai sanoa läheisilleni? Hermostuisinko lapselleni, kun hän kiukuttelee? Jättäisinkö soittamatta sisarelleni, jos minun olisi pitänyt soittaa hänelle jo monta päivää? Uskaltaisinko olla rehellinen itselleni, jos haluaisin vain levätä ja olla omissa oloissani? Mieleeni tulvahti valtava määrä tällaisia kysymyksiä ja ikään kuin keskustelua itseni kanssa siitä, mitä oikeasti koen tässä hetkessä tärkeäksi. Olisinko onnellinen juuri tänään ja tässä hetkessä?

Tämän ajatusryöpyn jälkeen minut valtasi ihmeellinen rauha. Tajusin, että ainoa ajatus, joka oli selkeästi ylitse muiden oli kiitollisuus. Olisin äärettömän kiitollinen kaikista elämäni tähän astisista kokemuksista. Olisin valtavan kiitollinen siitä, että minulla on ollut kunnia tutustua omaan tyttäreeni. Olisin suunnattoman kiitollinen jokaisesta kohtaamastani ystävästä, jotka ovat jokainen omalta osaltaan rikastuttaneet minun elämääni aivan ainutlaatuisella tavalla. Olisin kiitollinen etenkin viimeaikaisista kohtaamisista, jotka ovat merkinneet minulle niin paljon mutta myös kaikista niistä pienistä hetkistä menneisyydessä, joiden kautta olen saanut oppia ja oivaltaa yhä enemmän itsestäni tässä elämässä. Olisin kiitollinen jokaisesta kosketuksesta ja hellästä sanasta, jotka olen saanut osakseni tämän elämän aikana. Tajusin olevani kiitollinen myös jokaisesta kohtaamastani "vääryydestä": lumipallosta kasvoissani ollessani lapsi, tönäisystä ja lyönnistä, ilkeästä sanasta, peloista ja yksinäisyydestä. Olen kiitollinen myös jokaisesta kyynelestä, jonka olen tämän elämän aikana vuodattanut. Ilman näitä kokemuksia en olisi juuri minä. En olisi saanut mahdollisuutta kasvaa ja oppia anteeksiantoa tai myötätuntoa. En olisi tässä juuri nyt.

Tämä erityisen syvä kiitollisuus valtasi minut juuri tänään ja yhtäkkiä muistan taas, miksi minä haluan yhä elää. Muistan, mikä minulle on oikeasti tärkää ja mistä tämä sisäinen arvomaailmani on syntynyt. On suorastaan pakahduttavan ihanaa taas hetken ajan muistaa. Olla kiitollinen. Kohdata minun sisältäni kumpuava onni vain pienen ajatuksen voimasta. Kohdata itseni.

Koen olevani yhä uudelleen ja uudelleen itseni äärellä. Jokainen pieni oivallus vie minut taas lähemmäksi itseäni ja sitä totuutta, joka minun sisältäni huokuu. Kuin katselisin itseäni peilistä ja näkisin jälleen kerran aivan uuden ihmisen. Kiitollisuuden. Kauneuden, jonka aina aika ajoin hukkaan matkan varrella. On ihanaa olla niin hyvä hukkaamaan ja unohtamaan oivaltamiani asioita, sillä ilman sitä lahjaa, en voisi kokea tällaista löytämisen ja muistamisen riemua! :)

Kiitollisuus sydämessäni toivon jokaiselle jollakin tavoin koskettamalleni sielulle erittäin ihmeellistä ja rakkauden täyteistä uutta vuotta!