Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Elämän värikartta

Lauantai 23.2.2013 klo 17:17

Ajatukseni ovat olleet hiukan harmaita viime päivinä. On ollut sellainen tunne, ettei mitään saa kunnolla aikaiseksi ja arjen väsymys vetää mielen maahan. Tänä aamuna heräsin kuitenkin erään näkemäni unen jäljiltä hyvinkin seesteisenä ja vaihteeksi syvän mielenrauhan vallassa. Tuli tunne, että pitää kirjoittaa itselleni muistiin oivallus elämän väreistä. Siitä, että ihmismieli eksyy turhan usein ajattelemaan asiat kovin musta-valkoisesti. Miten musta ja valkoinen symboloivat ainoastaan ajattelun äärilaitoja ja miten usein unohdammekaan, että näiden kahden näkökulman väliin jää valtava määrä muita värejä ja elämän erilaisia sävyjä.

Näen tässä hetkessä oman elämäni kuin harmaansävyisenä värikarttana. Sellaisena pienenä palana jostakin suuremmasta kartasta, jossa kaikki värit sointuvat jollain ihmeellisellä tavalla toisiinsa. Harmaan eri sävyinä. Että elämässä ei tarvitse aina olla puhtaan valkoista (symboloi totuutta), vaikka sitä kohti koko ajan pyrkisinkin. Eikä myöskään pelkkää pimeyttä ja mustaa (symboloi tiedostamattomuuden tilaa). Voin elää kokemusrikasta ja värikästä elämää myös omien pelkojeni, haaveideni ja haavoittuvuuden kautta. Hyväksyen nämä "värikartan" vaihtelut osaksi ihmisyyttä. Voin kulkea monenlaista vaihtelevaa maastoa ja silti selvitä ehjänä. Selviytyä eteenpäin matkalla niin kivuliaasta ylämäestä kuin siitä nopeasta ja helposta alamäkiosuudestakin. Voin sallia itselleni sen, ettei aina tarvitsekaan olla tasamaata tai pyrkiä jatkuvasti pysymään tien valoisalla ja vaivattomalla osuudella.

Pelkässä totuudessa on ihmisenä mahdotonta pysyä - koska jo elämä itsessään on kaukana totuudesta. Ja toisaalta ihmiselämä on aivan yhtä lähellä totuutta kuin täydellistä pimeyttäkin. Ihmisyys on sitä, että hämmennyksen ja moninaisten elämänkokemusten kautta voi oppia ja oivaltaa. Elämän harmaan eri sävyjen kautta voin nähdä koko ajan sekä mustan että valkoisen. Sekä totuus että harha ovat kaiken aikaa yhtä paljon läsnä. Koska olemme ihmisiä ja ihmisinä ainoastaan oppimassa täällä. Teemme ihmisyyden matkaa kasvaaksemme oman itsemme kanssa. Löytääksemme omasta itsestämme ne kohdat, jotka ovat meille yhä tiedostamattomia. Oivaltamassa jokaisen kohtaamamme sielun kautta jotakin meistä itsestämme. Kuin lapsia, jotka näkevät itsensä peilistä ensimmäistä kertaa ja kuvittelevat tuon kuvajaisensa olevan joku toinen ihminen. Hämmästelevät sitä kuvaa, joka heistä itsestään heijastuu.

Todellista rikkautta ovat elämän kaikki eri sävyt ja se, että uskaltaa laajentaa omaa näkökulmaansa. Se, että voi hetkeksi pysähtyä ja huomata vaikka auringon ympärillä sitä kehystävän halokaaren hehkuvan sateenkaaren väreissä tai voi nähdä täydellistä pimeyttä vasten hohtavat kuun ja tähdet. Miten huikeaa on oivaltaa, että jokainen ihminen on lopulta kuin tuo pieni valoa tuikkiva tähti tummaa avaruutta vasten! Ja kuitenkin jälleen auringon noustessa ja valon lisääntyessä tuo tähtien peilaama kaunis valo katoaa ja joka ikinen taivaankappale sulautuu osaksi ääretöntä taivasta. Jotakin paljon suurempaa ja laajempaa kuin pystymme ihmisinä käsittämään. Että loppujen lopuksi maasta katsottuna yksikään tähti tai taivaankappale ei ole sen kirkkaampi tai himmeämpi kuin joku toinen. Kaikki riippuu valon määrästä ja siitä, miten asiaa katsoo.

Ihmisyyden arki voi näyttää joskus karun harmaalta. Se voi tuntua kylmältä tai tylsältä. Mutta siitä huolimatta on rauhoittavaa huomata, että myös harmaa on aivan yhtä kaunis tai vivahteikas väri kuin mikä tahansa muu valon värähde. Se on täydellinen sekoitus valoa ja pimeyttä. Mustaa ja valkoista. Yhdistelmä rakkautta ja rakkaudettomuutta. Välittämistä ja välinpitämättömyyttä. Yhtä paljon sekä elämää että kuolemaa.

Kevään tullessa alkaa valon määrä luonnossa taas lisääntyä ja pohjolan talven harmaus vähitellen muuntua kokonaiseksi väripaletiksi. Aivan pian kevät maalaa luonnon taas uuden kasvun ja hedelmällisyyden väreihin. Maustaa elämän lämpimillä väreillä ja uudella toivolla. Muistuttaa meitä siitä, että vaikka jossain hetkessä näkisimme vain mustaa tai harmaata, aina on olemassa myös ne muut elämän värit. Kunhan älyämme itse ottaa nuo näkökulmaamme tummentavat "aurinkolasit" silmiltämme ennen kuin katsomme peiliin.

Minun elämäni väripaletti on jälleen alkanut herätä eloon. Olen tehnyt pienen oivalluksen ja huomannut, miten yksi ainoa ajatus voi hetkessä muuttaa vallitsevaa todellisuutta. Harmaansävyinen värikartta on laajentunut osaksi jotakin suurempaa. Ja silti kokonaisuus on harmoninen ja elämän sävyt sointuvat toisiinsa. Olen ehkä koskettanut jotakin osaa syvällä itsessäni ja herännyt talviunilta. Taas kerran! :)

Kommentoi kirjoitusta.

Lempeästi läsnä

Tiistai 12.2.2013 klo 21:12

Läsnäolosta olen tainnut vuosien kuluessa kirjoittaa kerran jos toisenkin. Tässä hetkessä tuntuu kuitenkin siltä, että haluan jatkaa hiukan eteenpäin tätä ajatusta läsnäolon teemasta. Jakaa myös muille lisää ajatuksia tuosta aiheesta ja erään itselleni tärkeän oivalluksen. Jälleen kerran on kaikkeus järjestänyt elämääni rakkaan ihmisen, jonka kautta tämä oivallus syntyi. Kuten usein ennenkin voisin sanoa, että niin kovin useasti isot oivallukset kätkeytyvät piiloon sellaisen ulkokuoren alle, ettei heti edes ymmärrä olevansa suuren ajatuksen äärellä. Niin monesti pieni askel onnellisuuteen ja isoon oivallukseen tulee käärittynä sellaiseen lahjakääreeseen, ettei heti ymmärrä lahjaa saaneensa. Ovelaa.

Näin kirjoittamista rakastavana ihmisenä voisin melkein väittää, että olen viimeaikoina ollut suorastaan rakastunut tähän uuteen käsitteeseen sekä sen syvälliseen ja laaja-alaiseen merkitykseen elämässä. Tämä rakas ystäväni kertoi minulle "eheyttävänsä" hänelle rakasta luontokappaletta ja kun kysyin aidosti hämmästellen, että miten tämä eheyttäminen tapahtuu, niin sain vastaukseksi, että se tapahtuu "olemalla lempeästi läsnä". Tämän kun vain muistaisinkin joka hetki! Tuon oivalluksen välähdyksen ja tunteen siitä, että: Aivan! Oikeastaan mitään muuta ei tarvita - kuin olla lempeästi läsnä.

Tuosta keskustelusta ja ajatusten vaihdosta on vierähtänyt jo hetki, mutta yhä tuo sama ajatus saa minussa aikaan suuren ilon. Että kun juuri nyt muistan olla lempeästi läsnä itselleni, ei ole mitään hätää. On vain sisäinen rauha ja ajatusten levollisuus. Se, että olen lempeä itselleni tarkoittaa mielestäni myös sitä, että muistan olla itselleni armollinen, sallia monenlaiset tunteet ja kokemukset. Ne kurjaltakin vaikuttavat tilanteet ja sen, että jokin musertava ajatus saa kyyneleet valumaan tai mielen maahan. Voin sallia lempeydellä itselleni, että olen keskeneräinen ja että jokainen kokemani asia on mahdollisuus muuttaa tätä vajavaista olemustani yhä eheämmäksi. On suorastaan huikeaa, että minulla on mahdollisuus eheyttää itse itseäni!

Tämän lempeän läsnäolon voiman toinen näkökulma on vähintäänkin yhtä pysäyttävä. Miten useasti olenkaan huomannut arjessa ja elämän näennäisessä kiireessä, että läsnäolo on ensisijaisesti valinta. Minun valintani jokaisessa hetkessä. Että on mahdollisuus "olla lempeästi läsnä" myös jokaiselle kohtaamalleni ihmiselle ja elämäntilanteelle. Voin eheyttää itseni ja kaiken ympärilläni yksinkertaisesti vain olemalla lempeästi läsnä. Olemalla lempeästi läsnä lapselleni. Olemalla lempeästi läsnä työtovereilleni tai asiakkailleni. Olemalla lempeästi läsnä rakkaille ystävilleni ja läheisilleni. Pysähtymällä kulloisessakin hetkessä aistimaan ja ottamaan vastaan sen, mitä tuo ohikiitävä elämän polun rasti minulle tarjoaa. Olemalla avoin ja salliva. Hyväksymällä sen, että aivan kaikki nuo matkan varrella olevat rastit ovat itseasiassa minun itseni luomia lahjoja ja mahdollisuuksia, vaikka ne olisi kätketty miten näennäisesti "ahdistavaan" kokemukseen tai tilanteeseen hyvänsä.

Jos uskallan olla lempeästi läsnä jokaiselle tällaiselle tilanteelle, ihmiselle ja kokemukselle elämässäni, eheytän niiden kautta niin itseäni kuin koko kaikkeutta ympärilläni. Tämä oivallus ei sinällään ole mikään uusi mutta jostain syystä se sai minut jälleen kerran muistamaan sisäisen rauhantilan ikuisen olemassaolon. Sen että tuo rauha kyllä on minussa kaiken aikaa, vaikka en aina itse muistaisi sitä havaita. Ellen ole riittävän kärsivällisesti läsnä, en myöskään ennätä kokea tuota omaa sisäistä rauhaani ja onnellisuutta kaiken olevaisen takana. On huojentavaa muistaa, että tuo sisäinen rauha ja lempeä ydin minussa ei katoa mihinkään vaikka unohtaisin sitä hetkellisesti kokea. Ihan kuten ei fyysinen maailmakaan katoa vaikka suljen hetkeksi silmäni. On suorastaan mahdottomuus kadottaa tasapaino tai sisäinen rauha itsessään. Voi ainoastaan sulkea silmänsä ja unohtaa ne hetkeksi.

Eheyttäminen on herättänyt mieleni sopukoissa myös muita ajatuskulkuja ja olen maistellut tuon sanan merkitystä hartaasti ja nautiskellen. Onko eheyttäminen sama asia kuin parantaminen? Tapahtuuko eheyttäminen yhtälailla fyysisellä tasolla kuin sisäisesti? Olen päätynyt kallistumaan sille kannalle, että kyllä: lempeän läsnäolon voimalla tapahtuu myös parantumista monella eri tasolla. Eheytyminen on prosessi aivan kuten parantuminenkin. Loppujen lopuksi ainoastaan itseään voi eheyttää. Olemalla lempeästi läsnä jollekulle toiselle, olet itseasiassa läsnä nimenomaan itsellesi. Sille peilikuvalle, jota tuo toinen olento sinusta itsestäsi ilmentää. Eheyttämällä ketä tai mitä tahansa maailmassa, olemalla tuolle tilanteelle tai olennolle lempeästi läsnä, eheytät oikeastaan sinua itseäsi sekä koko kaikkeutta sinun itsesi kautta. Palautat itsesi läsnäolon myötä näkemään ja aistimaan sitä lempeää ydintä, joka todellisuudessa olet. Muutat omaa näkökulmaasi maailmasta sinun ympärilläsi ja tuo muutos ilmentyy lisääntyvänä tasapainon ja rauhan tunteena. Vapaana elämän virtauksena kohti yhä suurempaa onnellisuuden tilaa. Yksinkertaisesti olemalla lempeä ja läsnä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eheyttäminen, läsnäolo