Elämäni tässä maailmassa henkisen olemassaoloni ja maallisen ulottuvuuden ristiaallokossa on joskus yllättävänkin haastavaa ja välillä liki koomista.

Kävin tänään työhaastattelussa ja minulta kysyttiin, mitkä ovat pitkän aikavälin tavoitteeni elämässä. Vähältä piti, etten purskahtanut ääneen nauramaan! Ajatuskin siitä, että minun pitäisi tietää elämästäni edes huomista pidemmälle, on silkka mahdottomuus. Ja miksi edes pitäsi tietää? Eihän tulevaisuus kuitenkaan ole ihmisyyden tasolla minun käsissäni. Haluan elää tässä hetkessä ja luottaa siihen, että olen menossa täysin oikeaan suuntaan vaikken aina kaikkia yksityiskohtia matkasuunnitelmastani tietäisikään.

Vastasin haastattelijalle, ettei minulla ole elämässäni "pitkän aikavälin suunnitelmia" vaan valitsen elää aina päivän ja hetken kerrallaan. Jälkikäteen ajattelin, etten kuitenkaan oikeasti ollut aivan rehellinen, sillä onhan minulla yksi pitkän aikavälin suunnitelma: Luojan pelastussuunnitelma ja ylösnousemusprosessi. Haluan antautua tälle itseäni suuremmalle suunnitelmalle ja olla täysin avoin kaikille anteeksiannon oppitunneille kussakin hetkessä.

Työhaastattelutilanteessa valitsin kuitenkin kiltisti näytellä "kunnollisen" työnhakijan roolia. Vastailin asiallisesti monenlaisiin kysymyksiin ja vakuutin jopa melkein itseni siitä, että olen kiinnostunut antamaan työpanokseni kyseisen organisaation hyväksi. Kuitenkin sisimmässäni minulla on tunne, että mikäli työllistyn kyseiseen työpaikkaan, minun panokseni organisaation hyväksi on aivan muuta, kuin mitä työpaikkailmoituksessa haettiin. Minulle, kun ei ole osunut vielä silmiin yhtään ilmoitusta, jossa haettaisiin reipasta valotyöntekijää, aktiivista sisäisen valkeuden etsijää tai kosmista säteilevää valokehon aktivoijaa. Luulen, että näinä aikoina tällaisiin työpaikkoihin olisi jopa enemmän hakijoita kuin ne reilut 100 henkeä, jotka olivat hakeneet kanssani aiemmin mainitsemaani työpaikkaan.

Toisaalta, kaikkea tätä valotyötä voin tehdä kaiken aikaa tehden milloin mitäkin. Luulen, että yksi parhaista tavoista jakaa sisäistä loistoaan ja hengen viisautta on tehdä ihan mitä tahansa jalkautuen erilaisten ihmisten pariin. Juuri kaikki kohtaamani ihmiset ovat osa minun sisäistä valaistumisprosessiani ja minä taas puolestani heidän. Ja koska olemme osa toinen toistamme ykseydessä, paras tapa ilmentää itseään on tehdä se kohtaamalla arjen tasolla erilaisia ihmisiä pyyteettömästä rakkaudesta ja rauhan tilasta käsin. Ja tästä suurenmoisesta työstä minulle maksetaan ruhtinaallinen palkka, paljon enemmän kuin mikään organisaatio tässä maailmassa voisi minulle tarjota. Jumalan palkka maksetaan minulle rakkaudessa, joka on ääretöntä ja ikuista. Siitä ei tarvitse maksaa edes veroa eikä tule mätkyjä vuoden lopussa vaan kaiken voi ottaa vastaan täysin lyhentämättömänä. Tämä taivaallinen palkka on siitä upeaa valuuttaa, että kun sen jakaa eteenpaäin, se senkuin lisääntyy ja lisääntyy. Paras sijoitusyhtiö minkä tiedän!

Työhaastattelukokemus sai minut pohtimaan myös tilannetta sisäisen kasvuni kannalta. Miten oivallinen tilaisuus harjoitella oman sisäisen tilan tarkkailua ja etenkin omassa ytimessäni pysymistä. Haastattelijoita oli tilanteessa kaksi ja kumpikin teki muistiinpanoja lomakkeelle kaikesta, mitä vastailin. Tilaisuuden ja kysymysten eräs selkeä tavoite oli saada haastateltava hermostumaan ja paineen alle. Minua pyydettiin eräässä vaiheessa kertomaan esimerkki jostakin tilanteesta, jossa olisin kokenut olleeni paineen sietokyvyn äärirajoilla ja että miten olin tilanteessa toiminut. Tämäkin kysymys sai  minussa aikaan sisäistä huvittuneisuutta. Koen, että viimeaikoina ei ole enää ollut elämässä mitään, mikä suistaisi minut raiteilta. Oman ajattelutavan muutos on johtanut siihen, etten koe tilanteita enää yhtä stressaavina kuin ennen. Keskityn yhteen asiaan kerrallaan ja luotan siihen, että asiat menevät kuten on tarkoitus. Oman roolini kaikessa näen yhä selvemmin roolina, näytelmän osana, jossa oma sisäinen tilani projisoituu eteeni erilaisina tapahtumina ja henkilöinä. Tätä ajatusta olisi kuitenkin ollut hyvin vaikea selittää haastattelutilanteessa saamatta "hullun paperita", joten tyydyin näyttelemään osaani kiltisti ja kerroin tilanteen, jossa voisin kuvitella olevani paineen alla.

Onko niin, että nykymaailma on muuttunut sellaiseksi, että olen epäuskottava, jos sanon olevani täysin onnellinen ja tasapainoinen tai ettei mikään enää oikeastaan stressaa minua? Pitäisikö ihmisen olla onneton tai epävarma ollakseen vakuuttava? Miksi ihmisyyden kuva on tänä päivänä niin täynnä kurjuutta, että onnellisuuden tila koetaan epänormaalina?

On ihanaa huomata, että jälleen juuri tässä hetkessä minä voin valita toisin. Voin nähdä itseni ja jokaisen kanssasielun onnellisuudesta käsin täydellisessä rauhan ja rakkauden tilassa. Voin valita ykseyden ja yltäkylläisyyden. Voin rakastaa ja olla rakastettu. Voin säilyttää juureni Maan sydämeen ja yhteyden korkeimpaan myös kuvitellun "paineen" alla. Voin valita tasapainon ja harmonian kaaoksen sijasta. Voin valita ikuisen turvallisuuden ja luottamuksen olotilan. Valinta on meidän jokaisen kussakin hetkessä. Kiitos siitä!