Maanantai 26.4.2010 klo 21.45
Nyt on ollut hetken aikaa jostain syystä "hanat kiinni" tämän kirjoittamisen suhteen. On tuntunut, että kaikki on jo sanottu ja toisaalta se, mitä haluaisin sanoa, on niin yksinkertaista, ettei sitä osaa kirjoittaa ulos. Olen valinnut pitää luovan tauon ja antaa ajatusten kypsyä rauhassa..
Olen pohtinut hyvin yksinkertaista asiaa: Miten muistaa? Vaikka minulla on monia toimivia työkaluja sisäisen rauhan saavuttamiseksi ja sen ylläpitämiseksi ja vaikka olen löytänyt jo monta yksinkertaista polkua omaan sisäiseen rauhan tilaani -ytimeeni - en edelleenkään ihan aina muista näitä työkaluja ja polkuja juuri siinä hetkessä kuin ne olisivat tarpeen. Yhä nousee sismmästäni uusia harhan kerroksia, pelkoja, epävarmuutta, ajatuskehiä ja turhia kuvitelmia. Edelleen huomaan pitäväni ajoittain tätä ympäröivää maailmaa todellisena ja tempaudun mukaan harhan näytelmiin. Yhä silloin tällöin löydän itseni tilasta, joka on kaukana sisäisestä rauhasta ja mielen hiljaisuudesta.
Minun on aina ollut vaikea sitoutua mihinkään tiettyyn tapaan lähestyä "totuutta" tai tiettyyn menetelmään saavuttaa oma ytimeni. Sitoutuminen mihinkään päivittäisiin harjoituksiin tai "rituaaleihin" ei ole ollut koskaan vahvimpia puoliani. Haluan tehdä asiat intuitiivisesti ja luovasti. Haluan sallia kaikessa korkeamman voiman johdatuksen ja päästää irti kaikista ihmisten luomista malleista. Ja kuitenkin haluaisin saavuttaa tulokset nopeasti, olla perillä heti, ilman säännöllistä harjoittelua tai sitoutumista mihinkään. Jos tämä kaikki on kerran vain unta ja mieleni luomaa harhaa, miksi tarvitsisin lisää harhoja herätäkseni tästä unesta? Vai onko herääminen mahdotonta ilman anteeksiannon toistuvia harjoituksia? Miten muistaisin antaa anteeksi?
Miten siis muistaa? Haluan uskoa, että ajatus luo tätä maailmaa, ajatus ja sen suunta synnyttää tämän harhan, jossa kuvittelemme elävämme. Ja aina on mahdollista tehdä valinta sen suhteen, mitä ajattelee ja mihin ajatuksensa suuntaa. Kuulostaa jälleen liian helpolta ollakseen totta. Miten muistaisin vastuuni omista ajatuksistani? Miten muistaisin pysyä ytimessäni joka hetki? Olen alkanut ajatella, että siinä hetkessä, kun vain oivallan vastauksen tähän kysymykseen, en etsi enää muita vastauksia. Muistaminen on kaiken avain, ei se mitä menetelmää käytän ytimeni tavoittamiseksi tai se mitä polkua seuraan, vaan yksinkertaisesti muistaminen. Muistaminen joka hetki ja kaikissa tilanteissa. Muistaminen niin täydellisesti, ettei enää voi vaipua unohdukseen.
Ihmeiden oppikurssissa harjoitellaan myös usein toistaen ja kerraten sitä, että juuri tänään muistaisin totuuden, juuri tänään muistaisin todellisen olemukseni ja tehtäväni. Ehkä myös tämän myötä on syntynyt oivallus siitä, miten merkittävää muistaminen on. Jos muistan oman alkulähteeni ja todellisuuden, olen jo herännyt, olen valaistu ja valaisen itseni lisäksi koko kaikkeutta. Tässä hetkessä, kun muistan, maailman unet lakkaavat olemasta totta. Miten saavuttaa pysyvä muistamisen tila, olotila, jossa en enää voi unohtaa? Haluaisin kuvitella, että kokemus, jossa olen täydellisesti yhtä todellisuuden kanssa, jättää muistijäljen sieluuni ja alan yhä useammin palata tähän muistamisen tilaan. Tästä syystä säännöllinen harjoittelu meditoiden tai millä tahansa tavalla saa aikaan sen, että muistaminen tulee yhä helpommaksi.
Olen itse opettanut lapselleni usein erilaisia tunteiden hallintakeinoja, eräänlaisia "taikasanoja": sanoja tai lauseita, jotka voi itselleen sanoa vaikka ärripurrin iskiessä tai pettymyksen nostamassa harmistuksessa. Tällaisen taikasanan voi itse valita itselleen ja taikasana voi olla oikeastaan millainen tahansa. Tarkoitus onkin lähinnä kouluttaa omaa mieltään muistamaan. Kun sanon itselleni vaikka "Minä olen Rakkaus" joka kerran, kun kohtaan haastavan tilanteen, muistan, että minun tulee muistaa. Palautan itseni ytimeeni aivan huomaamatta ja rauhoitun.
Muistaminen on siis lopulta aivan yksinkertaista mutta olen alkanut vähitellen vakuuttua siitä, että pysyvä muistaminen vaatii harjoittelua. Se, miten harjoittelee on oma valinta. Tärkeintä on harjoittelu. Haluaisin uskoa, että tässä piilee koko elämän mittainen tarkoitus. Olemme täällä maan päällä vain harjoittelemassa. Olemme harjoittelemassa anteeksiantoa, jotta muistaisimme. Harjoittelemme joka hetki kohdatessamme erilaisia ihmisiä ja tilanteita. Harjoittelemme, jotta heräisimme tästä unesta. Harjoittelemme, jotta lopulta muistamme niin täysin, ettemme enää koskaan unohda.