Oman elämäni päätähtenä

Lauantai 12.6.2021 klo 22.21

Pohdin tässä jonakin päivänä, kuka sosiaalisen minuuden määrittelee tässä ihmisyyden käsikirjoituksessa: yksilö itse valintojensa kautta, ympäröivä todellisuus, johon emme kykene juuri vaikuttamaan vaiko jokainen elämässä kohdattu ihminen, joihin heijastelemme minuuttamme joko tiedostaen tai tiedostamatta? Olenko lopulta vain tekemieni valintojeni summa vaiko kangastus ymäröivästä todellisuudesta?

Lapsuuden kodissani koin hetkiä, jolloin en tuntenut olevani lainkaan itse oman elämäni pääroolissa. Tunsin usein olevani jonkinlainen outo ja ylimääräinen sivuhahmo muiden elämässä, esimerkiksi sivuhenkilönä vanhempieni näytelmässä, johon en kokenut aidosti kuuluvani. Koin olevani kuin eksynyt sijaisnäyttelijä väärässä näytelmässä, jonka merkitys tuntui minulle vieraalta. Kuin olisin ollut jonkun toisen ihmisen unessa ilman ymmärrystä tarinan juonesta. Kodissamme olivat ovet aina auki ja pienestä pitäen kasvoin ympäristössä, jossa kodissamme oli aina ihmisiä: vanhempieni ystäviä, tuttavia, sukulaisia, perheyrityksen työntekijöitä, naapureita sekä myöhemmin niin omia kuin sisarusteni kavereita. Talo oli aina täynnä elämää ja perheemme koti oli kenties enemmän kohtaus- ja risteyspaikka eri ihmisille kuin yksityinen koti kenellekään meistä. Avoimet ovet tarkoittivat lapsen näkökulmasta myös jatkuvaa epävarmuutta siitä, keitä kodissamme kulloinkin oli. Pohjimmiltani melko ujona ja introverttinä lapsena koin tuon kodissani vallinneen vapauden ja asuinympäristön vilinän melko ahdistavana. Kärsin sisäisessä maailmassani jatkuvasta oman tilan ja yksityisyyden puutteesta mutta totuin kuitenkin elämään aina avoimin ovin, koska en tiennyt muunlaisia koteja olevan. Varttuessani sain kavereideni perheiden kautta kokemuksia myös toisenlaisista perheistä ja suljetuimmista kodeista, jotka koin jotenkin enemmän "normaaleiksi" kuin omamme.

Olen näin aikuisiällä usein ajatellut, että voimme tehdä valintoja vain omasta puolestamme ja että maailmankaikkeuden lait pitävät huolen siitä, että emme voi lopulta vaikuttaa kenenkään toisen oikeuteen tehdä vapaita valintoja. Kuitenkin olen nyt havahtunut pohtimaan sitä, miten paljon meistä jokainen lopulta vaikuttaa omien läheistensä elämään sekä myös sellaisten henkilöiden elämään, joita kohtaamme vain lyhyesti. Miten paljon lopulta aivan kaikki ihmisyydessä käyty vuorovaikutus ja kommunikaatio kuitenkin vaikuttaa sosiaalisten kohtaamisten kautta toisiin yksilöihin sekä siihen, millaisena näemme heijastuksen omasta itsestämme suhteessa ympäröivään todellisuuteen. Vaikutamme moniin ihmisiin täysin huomaamattamme sekä myös tietoisesti vaikuttaen esimerkiksi mielipiteidemme, käytöstapojemme tai olemuksemme kautta. Lisäksi tuo lapsuuteni kokemus havahdutti minut ajattelemaan sitä, miten paljon lapsuuden kasvuympäristö ja tuona aikana elämässämme olleet yksilöt meihin ovat lopulta vaikuttaneet ja vaikuttavat läpi koko elämän. Myös se on mielestäni tietoinen tapa vaikuttaa jonkun toisen elämään, että olettaa muiden kokevan maailman täsmälleen samoin kuin itse sen kokee. Olettaminen ja valintojen tekeminen jonkun puolesta ilman vuorovaikutusta on vallankäytön muoto ja arvostuksen puutetta.

Teemme jokainen vanhempina paljonkin valintoja lastemme puolesta ja määritämme heidän elämäänsä jo paljon ennen kuin lapsi alkaa itse tiedostaa tekemiään valintoja tai omaa tahtoaan. Koen jopa hiukan järkyttyneeni siitä ajatuksesta, miten paljon valintoja olen vuosien saatossa tehnyt oman lapseni elämään vaikuttaen tai luonut hänen elämäänsä määrittäneitä suuntia ilman, että olisin ollut täysin tietoinen noista tekemistäni valinnoista. Olen asettanut lapseni "elämän navigaattorin" perusasetukset noiden tekemieni valintojen kautta ilman, että olisin aina huomannut pysähtyä arvioimaan valintojeni vaikutuksia lapseeni tai hänen elämäänsä pidemmässä juoksussa.

Toisaalta huomaan tehneeni oman lapseni kasvatuksessa hyvin samantyyppisiä valintoja kuin omat vanhempani aikoinaan, vain toiseen ääripäähän suuntautuen. Olen suojellut tyttäreni lapsuutta ja oikeutta omaan tilaansa, sosiaaliseen rauhaan ja valintoihin hyvinkin vahvasti. Mielestäni jokaisen yksilön perusoikeus ihmisyydessä tulisi olla oikeus omaan fyysiseen tilaan ja sosiaaliseen lepoon juuri niin paljon kuin yksilö näitä subjektiivisesti kokee tarvitsevansa. Se, millaisen määrän aikaa ja tilaa omassa kuplassaan kukin meistä tarvitsee, on yksilöllistä eikä tuota henkilökohtaista "sosiaalista koskemattomuutta" voi minusta kukaan toinen kenenkään toisen puolesta määritellä - ei vanhempi lapsen puolesta, ei ammattikasvattaja oppilaan puolesta eikä puoliso elämänkumppaninsa puolesta. Mitä selkeämmin itse tunnistamme nämä sosiaalisen jaksamisen rajamme ja tarpeemme, sen paremmin löydämme tasapainon itsemme sekä muun maailman välillä. Tasapainoinen suhde itsemme ja maailman välillä on edellytys sille, että voimavaramme riittävät arjessa tietoisiin valintoihin sekä riittävällä tavalla kommunikaation eri muotoihin ihmisyydessä, joiden keinoin voimme yksilöinä kasvaa elämässämme.

Ehkä tulisikin nykyistä enemmän nostaa esiin eri ihmisten yksilöllistä sosiaalisen jaksamisen ja oman tilan suojelun näkökulmaa, kun yhteiskunnassa keskustellaan hyvinvoinnista tai yleistyneistä eri ikäryhmien "jaksamisen" ongelmista. Pohdin sitäkin että, voisiko tällaista "sosiaalisen jaksamisen" monimuotoisuuden sallimista tai valintojen vaikutusta omaan sosiaaliseen tilaan arvioida osana yksilöllistä hyvinvointia hiukan samaan tapaan kuin jokaisen poliittisen päätöksentekijän tulisi arvioida yhteisten tehtyjen päätösten taloudelisten vaikutusten ohella myös vaikutuksia ilmastoon, lapsiin ja nuoriin tai vaikka alueen elinvoimaan? Milloinkohan saisimme maailmassa vallitsevan asenneilmapiirin käännettyä sellaiseksi, että jokainen aikuinen yksilö olisi velvoitettu arvioimaan tekemiensä arkisten valintojen vaikutuksia omiin lapsiinsa huomioiden heidän yksilölliset sosiaalisen jaksamisen rajansa tai oman tilan tarpeet hyvinvoinnin ja tasapainon ylläpitämiseksi? Miten pääsisimme siihen, että olisimme tietoisempia kaikista niistä pienistä valinnoista, joita teemme ja joiden kautta määritämme sekä itseämme että kohtaamiamme sieluja?

Vanhemmuus ja koko ihmisyys on ollut minulle jonkinlainen intuitiviinen matka, jonka päämäärää ei välttämättä ole asetettu navigaattoriin valmiiksi mutta sosiaalisen toiminnan "ohjausjärjestelmän" perusasetukset on luotu jo varhaislapsuudessa. Voin omien tietoisten valintojeni kautta "koodata" itseäni ja näitä perusasetuksiani vähitellen uudelleen. Oppia uusien kokemusten ja sydämen ohjauksen kautta keinoja, joilla kykenenen lisäämään hyviä vaikutuksia jokaisen kohtaamani ihmisen elämään sekä toimintatapoja, joiden avulla löydän sellaisen mielekkään sisällön tähän elämäni uneen, että se tuntuisi jatkossakin aidosti omalta ja juuri minulle oikealta. Meidän jokaisen kuuluisi lopulta olla itse oman minuutemme määrittelijöitä, oman elämämme päänäyttelijöitä sekä ihmisyyden seikkailun kirkkaimpia tähtiä eikä vain jonkun toisen tekemien valintojen summa tai kompromissi itsestämme, jota emme enää tunnista omaksemme. Tämän tiedostaminen on jo ensimmäinen askel muutokseen.