Sunnuntai 10.6.2018 klo 14.53
Joskus tuntuu, että nykyinen maailma ja tässä yhteiskunnassa eläminen vaatisivat ihmiseltä jonkinlaista luontaista pyrkimystä kulkea valossa, olla esillä ja kykyä tuoda itseään näkyväksi. Olen kenties tällä henkilökohtaisella valaistumisen matkallani koettanut yhä enemmässä määrin viime vuosina tuoda itseäni näkyväksi lähinnä itselleni. Olen koettanut tunnistaa ja havaita omia sisäisiä ihmisyyden kerroksiani ja varjoisia kohtia minussa. Tämän sisäisen ehkä hiukan sulkeutuneenkin ajatushautomon kautta olen jalostanut matkan varrella syntyneitä oivalluksia ja ajatuksia selkeämmäksi ja nostanut itseäni puhutelleita ajatuksia parrasvaloon tänne blogiin.
Nyt aloin tässä eräänä hetkenä kuitenkin pohtia sitä, että mitä minusta kertoo se valaisenko lähinnä omaa sisäistä maailmaani vai suuntaanko valoa ja selkeyttä enemmän ulkoiseen, fyysiseen maailmaan. Mietin, että kyse on hiukan samanlaisesta asiasta kuin että joku ihminen vain luonnostaan viihtyy tien varjoisalla puolella, kulkee eteenpäin eikä niin perusta kirkkaassa auringon valossa paistattelusta. Ja joku toinen taas hakeutuu aina aurinkoon, valitsee tien lämpimän ja aurinkoisen puolen. Heittäytyy bikinit päällä nurmikolle heti, kun aurinko vähänkään keväällä alkaa lämmittämään. Nauttii aidosti siitä, että tulee nähdyksi ja valaistuksi.
Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä se sinusta itsestäsi kertoo viihdytkö esillä, valossa ja näkyvänä vai pyritkö luonnostaan mieluummiin omiin oloihin ja pois kirkkaasta valosta? Luulen, että meistä kaikista löytyy jollakin tasolla nämä kaksi puolta mutta se millaiseksi itse itsemme sisimmässä enemmän koemme ja millaisia pohjimmiltamme aidosti olemme, kertoo jotain merkittävää siitä, millaisin työkaluin tätä yksilöllistä ihmisyyden matkaa on luontevaa kulkea. Kumpikin tyyli on ihan yhtä toimiva ja vie matkalla takuulla eteenpäin mutta työkalupakin sisältö ja elämän valintojen kirjo on ehkä hyvä koota sen pohjalta, mikä kullekin yksilönä tuntuu sopivalta. Että se, mikä sopii yhdelle ei välttämättä tunnu yhtään oikealta toiselle.
Toisaalta nykyaika, some ja reaaliaikainen verkossa kommunikointi mahdollistavat myös sen, että pohjimmiltaan luontaisesti "varjossa" kulkeva yksilö voi olla yhtäkkiä näennäisesti hyvinkin näkyvä ja paistatella valokeilassa - eli saa mahdollisuuden toimia, tuoda ajatuksiaan esiin ja olla äänessä ilman, että tuo lainkaan omaa identiteettiään esiin. Some on luonut mahdollisuuden olla estradilla anonyymisti ja kulkea valossa olematta lainkaan oikeasti esillä. Tähän liittyvä oivallus on oikeastaan se, että on monta tapaa käyttää sosiaalista mediaa ja sähköisiä viestinnän kanavia. Tärkeää on tiedostaa itse mihin tarkoitusperiin ja miten näitä kanavia valitsee käyttää. Käyttääkö mahdollisuuden hyväkseen lähinnä toisia arvostelemalla, omia pelkojaan ilmentäen vaiko jotain rakentavaa ja myönteistä esiin nostaen. Varmasti kaikilla tarkoitusperillä on tarkoituksensa :) mutta omaa some käyttäytymistään on hyvä tarkkailla ja tiedostaa millaisen näennäiskuplan kukin itselleen on valinnut luoda. Itselläni haasteet liittyvät lähinnä siihen, että kun on luonnostaan kovin pohdiskeleva, tarkkaileva ja ajatusten kautta itseään valaiseva - jättäytyy kovin helposti kokonaan pois keskusteluista tai ajatusten vaihdosta. Jää varjoon, eikä nosta niitä parhaimpiakaan ideoitaan tai ajatuksiaan esille ennen kuin aihe on jo ehinyt hukkua seuraavien massaan.
Varjossa on hyvä levätä ja on viisautta säästellä voimia pitkällä ihmisyyden matkalla mutta varjoon ei tulisi jäädä liian pitkäksi aikaa - kuten ei aurinkoonkaan. Kaikki elollinen tarvitsee valoa, eloisuuden hetkiä ja nähdyksi tulemisen kokemuksia. Se, miten paljon kukin valosta tai varjosta nauttii, on täysin yksilöllistä. Itselle iso oivallus on ollut se, ettei ulkoisen valon tai varjon määrä vielä kerro mitään yksilön sisäisen valon tai pimeyden määrästä. Sisäinen maailma heijastelee usein ulkoisia näkymiä ja toisin päin. Sisäisesti voi olla mitä kirkkaimmassa valossa ja tyyneydessä vaikka ulkoisesti elämä olisi niin pimeää ja synkkää, ettei edes varjoaan erota. Ja toisaalta yksilön paistattelu kirkkaimmassakaan valokeilassa ei tarkoita automaattisesti sitä, että henkilön sisäinen tunne tai mieli olisi valoisa. Joskus valaisevan hymyn ja iloisen kuoren alle kätkeytyy mitä pimeimpiä salaisuuksia tai syvälle juurtunutta mielen varjoa.
Oivallus on siinä, että joskus varjosta saa voimaa kulkea valossa ja välillä toisin päin. Itse viihdyn mieluiten varjoissa ja sisäisessä pohdiskelun tilassa mutta on todella tärkeää muistaa, ettei varjoon tule jäädä pysyvästi. Joskus pitää uskaltaa ja kyetä astumaan valoon oman itsensä, mielipiteidensä ja ajatustensa kanssa. Valon ja varjon sisäisellä tasapainolla on väliä. Sillä, ettei anna varjolle tai sen harmaudesta nouseville peloille liikaa aikaa tai energiaa. Että muistaa päästää valoa sisään ja antaa itselleen luvan tulla nähdyksi edes silloin tällöin vaikka pitäisikin yleensä tien varjoisasta puolesta enemmän. Jokainen elämä ja yksilö on ainutlaatuinen yhdistelmänsä erilaisia valon ja varjon asteita. Kukin näistä on yhtä tärkeä ja arvokas osa kokonaisuutta. Mars aurinkoon, jos siltä tänään tuntuu!