Vintin tuuletusta

Lauantai 18.11.2017 klo 18.18

Hämärä ja sateinen marraskuun ilta tuntuu juuri oikealta hetkeltä kirjoittaa jotakin. Jakaa jokunen ajatus ilmoille ilman sen suurempaa tarkoitusta tai oivallusta. Syksy on yleensä minulle se aika vuodesta, kun sisäisen maailman vetovoima kasvaa ja luonnostaan alkaa vetäytyä hiljaisuuttta kohti. Nyt on ollut tällainen sisäisen maailman aika jo viime vuoden syksystä asti ja mietin joskus, että oliko tässä välissä joku muukin vuodenaika. Ehkä harmaan eri sävyt ovat olleet minulle vallitseva tila koko tämän vuoden :)

Puolitoista viikkoa sitten meidän taloyhtiössä tehtiin putkien huuhtelua ja työn suorittajille kävi vahinko, jonka seurauksena vintillä oleva varastokoppimme kaikkine tavaroineen sai pyytämättä ennenaikaisen joulusiivouksen huuhtelun kera ja kunnon paineella. Meni sitten isänpäivän viikonlopun suunnitelmat uusiksi ja kulutin yhteensä kolme päivää aikaani pimeällä vintillä siivoten sekä käyden läpi vesivahingon tuhoja. Samassa rytäkässä selvisi, että juuri ennen huuhteluepisodia vintillä oli käynyt myös murtovarkaita. Tyttäreni kysyi tällä viikolla minulta, että miksi asia saa minut niin tolaltaan, kun muut taloyhtiön asukkaat vain siivosivat jäljelle jääneet ja pilalle menneet tavaransa jätesäkkeihin ja kantoivat ulos roskalaatikkoon. Että eihän siellä mitään niin arvokasta ollut. Hyvä kysymys. Ja toisaalta - en voi tietää miten monta kyyneltä on vuodatettu taloyhtiön muissa asunnoissa vahingon vuoksi mutta omalta osaltani tunnistan, että kyse on paljon muustakin kuin vesivahingosta. Kyse on siitä, että ne muutamat muistot, jotka olen monien muuttojemme jälkeen tietoisesti valinnut säästää matkassa mukana merkitsevät minulle jotakin. Ne piirtävät tiivistetyn kuvan minusta ja matkastani tähän pisteeseen. Kuin jokin osa minusta olisi revitty irti enkä olisi itse ollut tähän irtipäästämiseen vielä valmis.

Eniten harmitti tietysti pillalle menneet lukuisat kirjat, jotka ovat olleet minulle rakkaita ja käänteentekeviä henkisen matkani varrella. Kuin tienviittoja tai opastekylttejä pitkän sisäisen matkani varrella ja nyt jouduin niistä kaikista kerralla luopumaan. Hyvinkin nopeasti ymmärsin tietenkin, etteivät nuo kirjat itsessään ole kuin rahallinen menetys, eihän oivallettuja asioita ja niiden kautta löydettyä suuntaa kukaan voi viedä minulta pois. Ehkä pohjimmiltaan kyse on sittenkin siitä, että minun tulisi löytää takaisin luottamukseni ja varmuuteni omasta suunnastani tällä henkisellä matkalla. Että oikeasti en tarvitse yhtään kirjaa tai muistiinpanoa kulkeakseni matkalla eteenpäin vaan minun tulisi luottaa siihen, ettei minulla ole tarvetta enää katsoa taaksepäin. Muutos minussa on jo tapahtunut ja juurtunut syvälle maaperään. Että fyysinen tavara vintillä on edustanut jotakin mennyttä ja jo opittuja asioita minussa itsessäni, joista voin jo hyvin luopua. Päästää irti ja katsoa rohkeasti eteenpäin. Kaikki mitä tarvitsen on olemassa ja käden ulottuvilla, jos sitä tarvitsen. Tämä tunne on ollut joskus aiemmin jo vahvasti läsnä mutta nyt viimeiset pari vuotta vähän unohduksissa.

Ehkä tässä tiivistyy kaikkien näiden vuosien opetukset yhdeksi kokonaisuudeksi:

Luottamus - Irtipäästäminen - Anteeksianto - Hyväsyminen - Kiitollisuus

Tämän kehän kautta päädyn useinmiten tavoittamaan rauhan ja tasapainon asiassa kuin asiassa. Olen myös kokenut, että mitä pidemmälle matkaani kuljen, sen herkemmin tunteet ja kyyneleet nousevat pintaan kussakin tämän kehän vaiheessa. Kuin kyyneleet huuhtoisivat pelon ja vääristymät pois, jotta pääsen ottamaan seuraavan askelen. Kuulostaa hiukan vesivahingolta tämäkin mutta jotenkin herkistyminen vain lisääntyy samassa tahdissa iän kanssa :) Millainenkohan vesiputous sitä onkaan eläkeiässä :)

Nyt on siis vintti huuhdeltu ja tyhjähkön tilan tuuletus käynnissä. Tämäkin kuulostaa hyvin paljon siltä kuin sisäinen tilani tällä hetkellä. Pää on tyhjä mutta tuulettunut. Huuhtelu ja tuuletus ovat tehneet tehtävänsä. Ihmisyydessä minulle tuuletusta on se, että keskustelee ystävän tai läheisen kanssa aidosti ja rehellisesti ajatuksistaan. Tai se, että nauraa tai itkee jollekin asialle yksinään tai yhdessä jonkun kanssa. Päästää vallitsevasta tunteesta irti ja katsoo mitä tapahtuu. Tuuletusta on myös se, että pysähtyy ja suuntaa ajatuksensa tietoisesti johonkin mistä pitää: lemmikkiin, kauniiseen maisemaan, ihmisten vilinään tai pilvien liikkeisiin taivaalla. Jokaiselle kai löytyy omat sellaiset juttunsa, jotka pysäyttävät mielen hetkeksi ja auttavat mielen tuulettamisessa. Vaikka runo tai mietelause, joka koskettaa juuri siinä hetkessä. Hiljaisuus tai kauneus. Tyyni järvi tai meri. Linnun laulu. Halaus.

Mikä on sinun tapasi tuulettaa vintti? Oletko muistanut tuulettaa ja päästää jostakin irti viime aikoina? Juuri nyt on hyvä hetki aloittaa sisäinen joulusiivous :)