Sunnuntai 1.11.2015 klo 11.37
Jokainen ajattelemani, ääneen lausumani tai kirjoittamani sana on tienviitta, jonka suuntaan valitsen kulkea. Jokainen teko tai tekemättä jättäminen on moottori, joka kuljettaa minua tuon tienviitan osoittamaan suuntaan. Koko elämäni on kuin monivaiheinen yhtälö kaikista noista lukuisista valinnoista, joita teen joka hetki. Osan valinnoista teen tietoisesti: suuntaan tarkoituksella ajatukseni kiitollisuuteen, hyvyyteen tai kauneuteen. Aika suuren osan valinnoista taas teen täysin huomaamattani, elämällä joka päiväistä elämääni. Valitsen keiden ihmisten kanssa jaan päivittäin ajatuksiani, millaiset ihmiset tai asiat pidän ympärilläni vuodesta toiseen. Oikeastaan joka hetki teen huomaamattomia valintoja sen suhteen mitä ja milloin kulloinkin teen, miten käyttäydyn lähimmäisiäni tai itseäni kohtaan, miten avoin tai rehellinen olen joka päiväisessä elämässäni sekä millaisia asioita arvostan elämässäni.
Nämä pieneltä tuntuvat valinnat ovat jotenkin korostuneet viime aikoina, kun olen lueskellut uutisia monenlaisista tragedioista ja ymmärtänyt olevani kovin siunattu saadessani olla terve, saadessani olla läsnä ja läheinen lapselleni, saadessani tehdä työtä ja uskaltaessani olla innoitettu monestakin asiasta elämässäni. Niin usein elämän polku ottaa uuden suunnan tai päättyy liian aikaisin vain pieneltä tuntuvan yksitäisen valinnan seurauksena. Jonkun osalta tällainen valinta voi olla se, että nousee lentokoneeseen, joka ei koskaan selviydy perille tai lähtee baarireissulle, josta ei koskaan palaa; jollekulle toiselle taas se, että käy lääkärissä mitättömältä tuntuvan asian tutkimiseksi ja saakin tietää olevansa vakavasti sairas. Miten jokainen näistä valinnoista on juuri hetkeä ennen kovin pieni ja tiedostamaton mutta silti niiden taustalla on jokin suurempi kuva, jonka pohjalta valinnan hetket tulevat eteen ja jonka pohjalta voisi loputtomasti pohtia, että "entäs jos" olisinkin valinnut / toiminut toisin..
Mietin jonakin päivänä tässä sitäkin, että mistä oikestaan voin erottaa onko jokin tunne arkisen valinnan hetkellä intuitiota ja ohjausta vai alitajuista pelkoa muutoksesta tai tuntemattomasta. Usein intuitioon pohjautuva ohjaus saa aikaan sen, että jokin asia vetää puoleensa mystisellä tavalla ja taas pelkoon perustuva aavistus herättää epäröintiä ja asian vastustusta. Silti uskon, että myös nuo epävarmuutta ja alitajuista pelkoa nostavat asiat pitäsi uskaltaa kohdata. Siitäkin huolimatta, että ne eivät välttämättä ole puoleensa vetäviä tai houkuttelevia vaihtoehtoja. Jokainen tuollainen kohdattu "mörkö" vie todennäköisesti eteenpäin enemmän kuin vain pelkkä "hyvältä tuntuvan" intuition seuraaminen mukavuusalueella pysyen. Jokainen pimeä tunneli polun varrella on mahdollisuus ja johtaa uuteen suuntaan. Valo ja ohjaus on läsnä myös niissä hetkissä, jolloin emme niitä itse kykene näkemään. Pitää vain uskaltaa luottaa tähän läsnäoloon ja siihen, että mikään tragedia ei tapahdu siksi, että eksyisimme pimeyteen - vaan siksi, että oppisimme luottamaan omaan selviytymiskykyymme ja löytäisimme jonkin uuden näkökulman elämäämme.
Ajatuksen ja lausutun sanan voimaa eteenpäin vievänä voimana ei kannata väheksyä. Miten suuria muutoksia ihmiskunnassa onkaan tapahtunut vain puhumisen lahjan ja painetun sanan kauttaa tai jonkin yksittäisen ajatusmallin leviämisen myötä. Miten monta sotaa on syttynyt puhutun sanan lietsomana tai rauhan sopimusta on saatu aikaan ajatusten yhteensovittamisen kautta. Ajatus on kaiken alku - kun taas tunne, jaettu sana ja teko ovat näitä ajatuksia eteenpäin vieviä voimia. Alkukantaisia ja ihmisyyteen sisään rakennettuja voimia. Moottoreita, jotka kuljettavat niin yksilötasolla kuin ihmiskunnan tasolla meitä eteenpäin ajatuksen määrittämän tien viitan suuntaan. Tiedostimme tätä etenemistä tai emme.
Joskus vaan tuntuu siltä, että olen sellaisessa valintojen viidakossa seikkailemassa, etten ehdi havaita puoliakaan tekemistäni valinnoista saati niistä valintojen mahdollisuuksista, jotka menevät arjessa minulta kokonaan ohi. Ehkäpä sittenkin tiedostamattominen valintojen havainnointia tärkeämpää on pitää kirkkaana visio omasta elämäntehtävästään tai sen selkeytymisestä ja pyrkiä tiedostamaan ne valinnat, jotka tukevat jotakin tietoisesti valitsemaani suurempaa päämäärää. Viidakossakin pääsee eteenpäin sillä, että priorisoi tavoitteensa ja ottaa yhden askeleen kerrallaan. Jos yrittää havainnoida jokaisen vilahduksen tai rapsahduksen (valinnan) polullaan, todennäköisesti vain väsyy eikä pääse kovinkaan pitkälle.
Tärkeää on varmasti myös se, että huomaa havainnoida omia ajatuksiaan ja tarpeen mukaan selkeyttää niitä uudelleen matkan varrella. Jos ajatukseni harhailevat liian moneen suuntaan, on se sama kuin pystyttäisin tien varteen joka hetki uuden tienviitan tai opasteen. Minä olen oman elämäni autonkuljettaja ja osaan varmasti paremmin perille, jos karsin tienviitat sellaisiksi, että niitä ei ole joka mutkassa ja että pystyttämäni opasteet eivät ole ristiriidassa keskenään. Vähemmän on enemmän tässäkin asiassa! <3