Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Itsestään selvyyksiä

Lauantai 7.3.2015 klo 14:55

Pysähdyin tänään pohtimaan taas kerran kiitollisuutta ja sitä, miten helposti sen arjen "kiireessä" unohtaa. Niin paljon tilaisuuksia kiitollisuuteen lipuu huomaamatta ohi vain, koska mielen tasolla erehtyy pitämään itselleen tuttuja asioita aivan itsestään selvyyksinä. Jotenkin viime kuukaudet elämässäni ovat olleet yhtä isoa oppituntia juuri tähän asiaan liittyen. Että mikään - ei kerta kaikkiaan mikään ole itsestään selvää.

Rakkaan ystäväni vakava sairastuminen on havahduttanut tajuamaan, että terveys ei ole kenellekään itsestään selvyys. Jokaisesta terveestä päivästä ja hetkestä elämässä pitää muistaa olla syvästi kiitollinen. Maailman epävakaa tilanne on saanut muistamaan, ettei edes rauhan aika tai ihmiskunnan olemassaolo ole itsestään selvyys. Jokainen eletty päivä asuen maassa, jossa ei ole sotaa tai kriisitilannetta on suuren kiitollisuuden aihe. Puhdas hengitysilma tai raikas juomavesi ei ole itsestään selvyys. Uutiset viime päivien ongelmista esimerkiksi Itä-Vantaan vedenjakelussa saavat tajuamaan, miten riippuvaisia nyky-yhteiskunnan ihmiset ovat puhtaasta vedestä. Ja toisaalta, miten helppoa meillä tässä maassa kuitenkin on, kun häiriötilanteissa yhteiskunnan rakenteet turvaavat ihmisille vedenjakelupisteitä ja tietoa häiriötilanteesta. Entäpä, jos näitä yhteiskunnan turvarakenteita ei olisi tai ne lakkaisivat toimimasta. Ainakin itse olen pysähtynyt pohtimaan, mitä tässä niin sanotussa "hyvinvointi" yhteiskunnassa tapahtuisi, jos sen itsestään selvinä pidetyt rakenteet kaatuisivat: jos sähkön tai polttoaineen jakelu loppuisi kokonaan tai esimerkiksi vesi- ja jätehuoltoa ei olisi. Jotkin tällaiset laajat ja yhteiskuntaa lamauttavat häiriötilat ovat ihan todellisia uhkakuvia, kun ajatellaan miten vahvasti tietoliikenneyhtedet ja niiden toiminta on integroitunut kaikille peruspalvelualoille.

Työpaikkakaan ei ole näinä aikoina kenellekään itsestään selvyys. Joskus takavuosina oli aikalailla eläkeputkessa, jos sattui saamaan viran kunnallisesta organisaatiosta. Nykyään ainoa varma asia työelämässä on se, että kaikki asiat ovat jatkuvassa muutoksessa. Johtuuko tämä sitten ihmiskunnan yhä nopeammin laajentuvasta tietoisuudesta, kollektiivisesta kehittymisestä vai jatkuvasta epävarmuuden lisääntymisestä - vaikeaa sanoa. Veikkaisin edellämainittujen asioiden sekä monen muun seikan yhteisvaikutusta. Tietoisuuden laajentuessa uusia oivalluksia ja innovaatioita syntyy yhä nopeammin, kehitymme huimaa vauhtia niin yksilöinä kuin ihmiskuntana ja toisaalta jatkuva epävarmuus sekä muutostila nostaa esiin pelkoa ja kärsimättömyyttä monellakin eri tasolla. Isojen muutosten äärellä pelko kaiken "romahtamisesta" lisääntyy ja pelko taas vetää puoleensa lisää muutoksia ja lisää pelkoa aiheuttavia kokemuksia. Elämme pelon ja epävarmuuden orvanpyörässä, jossa ainoastaan luottamuksen ja sisäisen rauhan kautta voi hidastaa pyörän pyörimistä.

"Hengitä syvään ja laske sataan" - sanotaan, kun jokin asia nostaa kierroksia. Entäpä, jos jokaisella sisäänhengityksellä vedän keuhkot täyteen homeitiöitä tai keuhkot eivät ole siinä kunnossa, että voisin syvään hengittämällä rentoutua. Niinkin yksinkertainen asia kuin hengittäminen on mielestäni ison kiitollisuuden aihe. Voin joka hetki olla kiitollinen maapallon toimivasta ilmakehästä, kiitollinen raittiista ulkoilmasta ja puhtaasta sisäilmasta. Voin olla kiitollinen kehkoissani toimivista alveoleista, terveistä keuhkoputkista ja punasoluista, jotka kuljettavat elimistöni tarvitseman hapen kaikkialle kehossani. Kiitollisuuden aiheita on niin paljon ja ihan kaikkialla, että luulisi jokaiseen hetkeen riittävän jokin ilahtumisen ja kiitollisuuden aihe.

Kaiken epävarmuuden keskellä on oikeastaan aika pelottavaa huomata, ettei mikään elämässä ole itsestään selvää. Nöyryys lisääntyy ja motivaatio lisääntyy. Siis motivaatio löytää luottamus ja sisäisesti tyyni tila omasta itsestäni. Ja motivaatio harjoitella jatkuvasti, jotta tyyni tila säilyy vaikka, mitä tapahtuisi ympärillä. Paras harjoitteluympäristö on jokaisen oma elämä ja arki. Aivan jokainen hetki ja jokainen ohi kiitävä kokemus pitää sisällään mahdollisuuden harjoitella. Tyynessä tilassa on mahdollisuus harjoitella kiitollisuutta ja oman sisäisen rauhan välittämistä ympärilleen. Säteilyä ja kiitollisuuden taikaa. Elämän myrskyisellä säällä taas on oiva mahdollisuus harjoitella tyyneyden löytämistä sisimmästään ja pienimmänkin valonkipinän kautta siihen suuntaamista. Pieninkin kipinä vetää puoleensa lisää valoa ja pienikin tyyneyden häivähdys vastoinkymisten tai epävarmuuden keskellä avaa oven sisäiseen rauhan tilaan, jos sen vain havaitsee ja muistaa siitä olla kiitollinen.

Tärkeintä kaikessa on kuitenkin luottamus. Se, että muistaa olevansa joka hetki osa suurempaa kuvaa ja että jokainen heilahdus on kaikkeuden jatkuvaa liikettä. "Aalto meressä" kuten Willigis Jäger upeasti kirjassaan kuvaa. Hänen ajatukseensa on helppo yhtyä: jos jokaisena hetkenä puun oksa muistaa olevansa osa suurta elinvoimaista puuta, sen ei milloinkaan tarvitse pelätä. Vaikka tuuli tuivertaisi tai jokin katkaisi oksan, oksa tietäisi, että puun juuret ovat syvällä maassa ja puu kasvattaisi tilalle aina uusia oksia. Olemme lopulta kaikki saman puun eri osia ja jokaisella meistä on oma tehtävämme ja paikkamme tässä maailmassa. Yhtä arvokkaita sekä yhtä ainutlaatuisia ilmentymiä yhdestä ja samasta alkulähteestä.

Kommentoi kirjoitusta.