Torstai 26.12.2013 klo 18.55
Tällainen syksyisen sateinen sää näin joulun aikaan saa väkisinkin pohtimaan, mistä oikeastaan joulun tunnelma juuri minulle syntyy. Tarvitsenko lumisen maiseman tai jouluherkkujen tuoksun, jotta saan viritettyä mieleni joulutunnelmaan? Vai onko tuo mystinen "joulutunnelma" sittenkin pelkkä kuvitelma - muisto jostakin lapsuuden tunnetilasta ja lapsuuden suomasta elämän vaiheesta, jolloin saattoi melko huolettomana vain odotella jouluaattoa, lahjoja ja joulun pyhäpäivien tuttuun tapaan toistuvia perinteitä tai vaikka jouluyönä kylläisenä nukahtaa sohvalle katsellen joulukuusen kynttilöiden lemepeää valoa. Onko joulutunnelman tavoittelu pikemminkin mieleni luoma haave siitä, että voisin yhä uudelleen saavuttaa tuon lapsuudessa koetun vapauden ja viattoman luottamuksen tunteen? Luottamuksen siitä, että kaikista arjen vaatimuksista huolimatta joka vuosi joulu kuitenkin tulee ja tuo tullessaan pienen hetken ihmeellistä sisäistä rauhaa. Tunteen siitä, että kaiken kiireen keskellä ihmiset haluavat yhä uudelleen pysähtyä läheistensä kanssa lepäämään. Yksinkertaisesti vain olemaan ja hiljentymään kaiken kiireen ja hössötyksen jälkeen.
Mietin, että minulle joulun tunnelma syntyy loppujen lopuksi juuri tästä: sisäisen rauhan ja pysähtyneisyyden tunteesta. Pimeässä tihkuisessa säässä kävellessäni ymmärsin yhtäkkiä, etten todellakaan tarvitse lunta tai notkuvia herkkupöytiä löytääkseni todellista joulun tunnelmaa minusta itsestäni. Tärkeintä on vain pysähtyä ja levätä. Luoda juuri minulle itselleni sopiva "sisäinen pyhäpäivä" täynnä antamisen iloa, yhdessäoloa ja kiitollisuutta kaikesta siitä, jolla minua on elämässäni siunattu. Tällainen sisäinen pyhäpäivä olisi upeaa löytää itsestään myös muulloin kuin joulun aikaan. Olisi hyvä muistaa, että myös ihan tavallisessa arjessa on lupa pysähtyä ja levätä rakkainpiensa rinnalla. Vaikka joka ikinen päivä! Muistaa, että aivan yhtä tärkeää kuin itse pysähtyminen on se, että pitää huolta itsestään ja läheisistään. On arvostava ja rakastava myös muulloin kuin jouluna. Että muistaisin kaiken arjen kiireenkin keskellä osoittaa läheisilleni välittäväni ja arvostavani heitä - pienin teoin ja sanoin. Olemalla läsnä ja tukemalla parhaani mukaan yhteisessä arjessa.
Joulun ajan hengellinen sanoma on minulle itselleni tuntunut aina hiukan vieraalta. Kenties siksi, koska maailmankatsomukseni on vuosien kuluessa laajentunut ja muuttanut muotoaan monellakin tapaa. Olen kokenut, että perimmäinen symboliikka myös kristillisten opetusten takana voisi olla jotakin sen kaltaista, että meidän jokaisen tulisi ihmisinä löytää uusi näkökulma omaan elämäämme, kokemaamme ja kohtaamaamme. Syntyä uudelleen ja löytää itsestämme yhteys korkeampaan viisauteen. Rakkauden ja ihmeiden täyteinen näkökulma. Että jokaisen ihmisen sisimmässä on yhä uudelleen mahdollisuus valita toisenlainen tapa kohdata nämä ihmisyyden yksilölliset kokemukset. Mielestäni koko ihmisyyden ydin on tässä oman näkökulmamme laajentamisessa, oppimisessa ja tietoisuuden lisääntymisessä. Kuin kristillisten oppien vapahtaja, voimme antaa joulun sanoman syntyä itsessämme yhä uudelleen ja oppia joka kerran jotakin uutta. Omasta itsestämme, ihmisyydestä ja oivaltamisen ilosta. Voimme antaa todellisen joulun lahjan itsellemme ja katsoa silmiin jokaista kohtaamaamme sielua rakkaudella ja arvostaen. Olla kiitollisia jokaisesta syntymän ihmeestä omassa sisimmässämme, vaalia kutakin oivallusta ja suurempaa ymmärrystä kuin vastasyntynyttä lasta. Iloiten ja ylistäen. Sillä sisäiset oivallukset ja kiitollisuus ovat olleet melkoisia "vapahtajia" ainakin minulle tällä elämän mittaisella sisäisellä matkallani.
Tove Janssonia lainaten: "Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan" -Muumipappa