Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Elämän epäsymmetriaa..

Maanantai 30.9.2013 klo 11:44

Tämä kirjoitus taitaakin olla sellaista "vuosikerta" mallia: sellainen hitaasti kypsytelty ja kellarin pimennossa hartaudella vaalittu ainutlaatuinen tuotos. Taas yksi tavallista suurempi ajatus, joka ei ole suostunut tekstiksi muodostumaan ennen kuin vasta nyt. Tai toivon ainakin, että tuo hetki olisi nyt käsillä ja jotain valmista tällä kertaa syntyisi..

Eräs ystäväni mainitsi joskus ihan vitsinä tuon tekstin otsikossa käyttämäni "elämän epäsymmetrian" - sen ajatuksen siemenen, että etsiessäni sisäistä tasapainoa ja rauhan tilaa arjen "epäsymmetrian" pyörteissä olen oikeastaan syvemmällä illuusiossa kuin koskaan. Että ihmisyyteen kuuluu myös tietynlainen epäsymmetria ja jatkuva epätasapainon tila. Jos olisin täysin symmetrinen, täydellisen tasapainossa ja harmoniassa joka hetki, niin olisinko silloin enää ihminen? Tasapainoa ja harmoniaa tärkeämpää on se, miten itse suhtaudun omaan epäsymmetriaani ja elämän mukanaan tuomiin "epätasapainon" heilahduksiin. Olenko kuin lastu laineilla ja keikun tuulen mukana vai onko minulla juuret syvällä maassa (ihmisyydessä) ja oksat korkealla kohti taivasta. Nautinko epäsymmetrian mukanaan tuomasta tuulesta, joka elämää heiluttaa vai uskonko olevani eksyksissä, koska kuvittelen etten itse voi määrittää tuulen suuntaa? Koenko äkillisen tuulen puuskan yksinkertaisesti puhdistavana ja raikastavana vireenä vaiko kenties koko elämää heilauttavana katastrofina?

Elämä on eräänlainen luova kaaos ja epäsymmetrian tila, joka jostain paljon korkeammalta tasolta katsottuna ei ehkä sittenkään ole kaaos. Pikemminkin täysin hallittu ja tarkoituksenmukainen prosessi. Kuin olisin pieni pisara meressä ja joku saattaisi kauhoa minut ämpärillä mukaansa, keittää padassa ja hämmentää kauhalla. Uskoisin varmasti maailmanlopun tulleen ja "elämän" päättyvän siihen paikkaan. En ehkä ymmärtäisi, että keittämällä osa minusta höyrystyisi taivaalle vesihöyryksi, osa kuivahtaisi suolaksi kattilan pohjalle ja osa olisi elitärkeää kosteutta kuivuneeseen maaperään, jota tuolla vedellä joku toinen kastelee. En näkisi kokonaisuutta vaan pelkäisin ja saattaisin menettää uskoni tulevaan. Minun käsityskykyni ulkopuolelle saattaisi jäädä kaikki loogisuus ja arvokas merkitys, joka tuon veden kautta tapahtui. Että kokonaisuuden kannalta saattoi olla elintärkeää jollekulle saada suolaa tai kosteutta maaperään. Tai että ilmaan haihtuva vesihöyry tässä hetkessä onkin elämää antava sade toisaalla.

Keskellä kaikkea elämän kaaokselta tuntuvaa arkea voisi olla hyväksi jokaiselle joskus vähän laajentaa kuvakulmaa. Asettua omassa elämässään "kärpäseksi kattoon" ja pohtia syitä, miksi jokin tilanne tai asia nostaa minussa epävarmuutta tai pelkoa. Sellainen elämän "laajakuvanäyttö" pelastaisi monelta turhalta huolelta tai murheelta. Toisaalta se myös saattaisi viedä hyvältä draamalta kaiken terän mutta toinen asia onkin sitten se, onko elämän tarkoitus juuri sinun kohdallasi olla laadukasta draamaa ja tunteita pursuavaa viihdettä vai sittenkin jotain enemmän laadukkaan dokumentin kaltaista: aito kokemus hyvästä kuvakulmasta oman elämäsi vip-katsomosta käsin. Sinä itse valitset oman elämäsi epäsymmetrian palaset ja sen, mitä päätät noista palasista lopulta saada aikaan. Voit koota oman "kanavapakettisi" ja ne ainekset, joista käsin tätä ihmiselämän draamaa koet. Tavallisella 70-luvun kuvaputkivastaanottimellakin pärjää yllättävän pitkälle, kunhan luottamus korkeamman johdatukseen on tallella! :)

Omassa elämässäni on tässä hetkessä meneillään eräänlainen siirtymävaihe. Irtipäästämisen tuska monesta tutusta ja näennäisesti turvalliselta tuntuvasta "vanhasta" asiasta ja ihmisestä. Hämmentävä epävarmuus uudesta aloituksesta ja jostakin ihan toisenlaisesta arjesta. Kuin olisin vaihtanut kanavaa jollekin uudelle taajuudelle ja vähän jännittyneenä nyt ihmettelen, mitä tämä uusi kanava mahtaakaan minulle tarjota. Tämä tila heijastelee myös sopivasti syksyistä vuodenaikaa ja Mikaelin päivän tunnelmia: sadonkorjuuta kaikesta menneestä ja jälleen yhden merkittävän ajanjakson päättymistä. Lohduttavaa on kuitenkin se, että jokaista syksyä seuraa aina talven jälkeen uusi kevät ja uudet kesän lempeät tuulet. On vain juuri nyt osattava päästää irti ja uskallettava luottaa siihen, että "se suurempi näkökulma" pitää kyllä huolen, että tämäkin polku johtaa eteenpäin. Että hallittu kaaos ja epäsymmetria tässä hetkessä onkin lopulta ihan kaunis ja kokonainen kuva jostakin korkeammalta katsottuna!

2 kommenttia .