Share |

Uusimmat kirjoitukset

Blogin arkisto

Valaistu blogi

Kädet pystyyn

Perjantai 25.3.2011 klo 19:20

Johtuuko kevään kolkuttelusta ovella vai suurten elämän muutosten kuluttavasta vaikutuksesta, että viime viikkoina ovat ajatukseni "lyöneet tyhjää" ja laiskottelu vienyt voiton kirjoittamisesta. Ihanaa on, ettei ole pakko ja voi halutessaan antautua luovuuden tyhjyydelle. Kerätä voimia kohti seuraavaa pyrähdystä eteenpäin. Istua vain ja ihmetellä. Vain olla. Nyt kuitenkin tuli vahva tunne, että jokin oivallus olisi tulossa ulos mieleni sopukoista kunhan jäsennän kirjoittaen nämä orastavat ajatukseni tekstiksi.

Hyvin usein olen viime aikoina huomannut tilanteita, joissa jokin sama teema toistuu ja "ulospääsytie" tällaisesta haasteesta on ollut kiinni vain siitä, että muistan päästää irti ja "nostaa kädet pystyyn". Yllättävän usein sitä huomaa alitajuisesti yrittävänsä kontrolloida jonkin asian etenemistä ja omat ajatukset luovat jo valmiiksi kuvia siitä, mikä olisi se kaikista paras lopputulema. Luovuttaminen ja irti päästäminen tästä kontrollista on kuitenkin usein ainoa tie, jonka kautta muutos tai tilanne etenee. Ihmisyyden tasolla on joskus hurjan vaikeaa olla kärsivällinen ja odottaa asioiden ilmentymistä omalla painollaan.

En nyt tarkoita sitä, etteikö ihmisellä saisi olla haaveita, toiveita tai päämääriä. Tietenkin saa ja aina varmasti onkin. Turhan usein vain huomaan, että jään liikaa kiinni näihin oman pääni sisäisiin haaveisiin ja unohdan elää tässä hetkessä. Unohdan nauttia elämän yllätyksellisyydestä ja samalla jarrutan näiden haaveideni toteutumista. Voin luoda itselleni tulevaisuuden omien ajatusteni kautta. Voin muuttaa näkökulmani menneeseen uusien oivallusten myötä ja siten vapautua menneisyyden luomista toimintamalleista ja vanhoista "kaavoista" yksi kerrallaan. Eheytyä pala palalta ja kasvaa ulos entisistä "vaatteistani". Nykyhetkessä en voi tehdä muuta kuin olla. Olla läsnä. Olla onnellinen. Olla oma itseni. Olla rehellinen. Voin vain nauttia tästä olemisesta ja kussakin hetkessä valita, miten päätän olla.

Juuri tässä hetkessä voin nähdä koko mailmaa ravistelevan muutoksen tuulen. Voin aistia jonkin kokonaan uuden vaiheen ja havaita, ettei mikään enää pysäytä tätä muutosta, joka on jo alkanut kauan sitten. Olemme kaikki osa tätä muutosta. Meidän jokaisen henkilökohtainen elämämme heijastelee nyt tätä muutosta. Resonoimme kaikkeuden tilaa ja laajempaa kollektiivista tietoisuutta. Jokaisen ihmissielun suunnitelma tuntuu jotenkin oudolla tavalla alkavan yhtyä kohti toistaan kuin olisimme yhtäkkiä paljon lähempänä toisiamme kuin koskaan. Kuin pikajuna, jonka kyydissä olemme viimevuodet olleet olisi yhä kiihdyttänyt vauhtiaan niin, että kaikki kyydissä olijat olisivat keskipakovoiman vaikutuksesta pakkautuneet saman vaunun perimmäiseen nurkkaan. Kuin koko maailma olisi kyydissä ja vain odottaisi, milloin junan vauhti taas hidastuu tai kenties suunta vaihtuu.

Leppoisat ja rönsyilevät ajat ovat nyt jääneet taakse ja edessä on pian sukellus tunneliin, jonka kautta eteemme aukeaa, jotakin aivan uutta. Olemme saapuneet lähelle pistettä, josta uusi lehti kääntyy. Kenties olemme kollektiivisesti heräämässä sikeästä unesta ja nukumme jo levottomasti. Olemme niin lähellä unen päättymistä, että tiedostamme jo myös sen toisen todellisuuden. Tilan tai pikemminkin tyhjyyden, jossa olemme alunperin vaipuneet unten maille. Tiedämme alitajuisesti, että kohta on aika. Kohta "herätyskello" pärähtää ja säpsähdämme hereille.

Oman elämäni myllerryksessä olen selvästi reagoinut tähän lähestyvään käännepisteeseen "nostamalla kädet pystyyn". En tarkoita nyt välttämättä sitä, että kuten vuoristoradassa, kun vauhti alamäessä on hurjimmillaan ja nostaa kädet pystyyn, niin kyyti tuntuu vieläkin hurjemmalta vaan pikemminkin sitä, että kun vauhti ja kaaos alkaa mennä yli ihmisyyden käsityskyvyn, sitä lopulta luovuttaa ja vain antautuu. Antaa ohjat korkeammalle voimalle ja toivoo parasta. Luottaa, kun ei muutakaan voi.

Jokin tällainen vaihe on käsillä ja ihmiskunnan yleisesti vallitseva näkökulma alkaa vähitellen rakoilla. Yhä useampi sielu alkaa nähdä myös muita vaihtoehtoja tälle unen kaltaiselle tilalle, jossa olemme eläneet. Yhä useampi uskaltaa tuoda esiin näitä vaihtoehtoja ja kyseenalaistaa julkisesti sitä, mitä yleisesti pidämme "totuutena". Yhtäkkiä näemme ympärillämme paljon enemmän ovia kuin ennen. Kuin olisimme kulkeneet pimeässä ja vasta sitten, kun silmämme ovat tottuneet valon vähyyteen alamme nähdä, että on muitakin vaihtoehtoja kuin kulkea suoraan eteenpäin. Kenties jonkin tällaisen oven avaaminen on saanut aikaan sen, että tilaan tulvii valoa seinien toiselta puolen ja alamme nähdä entistä selvemmin. Ja kun yksi ovi avautuu, se houkuttelee myös muita koettamaan onneaan. Pian pimeästä tilasta onkin tullut valoisa ja moniulotteinen. Näemme uusin silmin. Alamme uskoa, että näitä ovia on yhä lisää ja että voimme itse vaikuttaa siihen, mihin suuntaan olemme kulkemassa. Kuljemmeko vanhaa ja ennalta merkittyä polkua pimeässä vai uskallammeko raottaa uusia ovia ja tutkia uusia polkuja. Luottaa, että kaikki tiet vievät eteenpäin.

Rohkeutta ja luottamusta. Tuntuu, että sitä tarvitaan juuri tässä hetkessä enemmän kuin koskaan. Vain ehdoton luottamus on keino säilyttää sisäinen rauhan tila siinä vaiheessa, kun kaikki ympäröivät rakenteet alkavat "luhistua". Luottamus ja rauha pitävät sinut kussakin hetkessä havainnoijana ja kykenet säilyttämään korkeamman näkökulman kaikkeen, mitä ympärilläsi näet ja koet. Joskus tuntuu siltä, että koko maailmankaikkeus on nyt siirtymässä seuraavaan inkarnaatioon. Jotta voi syntyä uudelleen, on ensin koettava kuoleman illuusio. On uskallettava sukeltaa syvemmälle kuin koskaan ja mentävä eteenpäin. Vain siten pysyvä muutos on mahdollista.

Hetkittäin tuntuu, että olisin eräänlaisessa "vapan pudotuksen" tilassa, jossa on vahvasti läsnä tunne siitä, että kohta on edessä kuolema ja etten pysty enää mitenkään estämään törmäämistä maan kamaraan, kun pudotus lopulta päättyy. Kun tällainen pudotuksen tila vain jatkuu ja jatkuu riittävän pitkään, sitä lopulta luovuttaa, nostaa jälleen "kädet pystyyn" ja antautuu sille ajatukselle, että "tapahtukoon se, mikä korkeimman näkökulmasta on parasta" - ja yhtäkkiä löydän itseni täysin toisesta tilasta. Siitä ytimeni rauhan tyyssijasta, jossa ei ole mitään ja on kuitenkin kaikki. Valo. Rauha. Rakkaus. Vain olen.

Have a nice drive! :D

1 kommentti .