Koko tämä elämäsi on pyhitetty totuudelle, valolle ja rakkaudelle. Sinä uskot vahvasti elämään. Uskot hyvyyteen ja ihmisluonteen viisauteen kaikkien ihmisyyden näytelmien taustalla. Sinä olet tänä päivänäkin yhtä utelias ja uskalias kuin ollessasi lapsi.

Lapin kesä tuntuu minusta edelleen aivan maagiselta ja todelliselta arjen ihmeeltä. Aurinko ei ole laskenut kesäkuun alun jälkeen ja ulkoilu keskikesän valon eri sävyissä on kuin päivittäin muuttuva viihde-elämys. Lähes joka päivä huomaan uusia valon luomia taianomaisia maisemia eri vuorokauden aikoina. Ehkä kuitenkin konkreettisin havainto on ollut se, että ajan käsite menettää täysin merkityksensä keskikesällä ja keskitalvella, kun vuorokauden vaihtelua ei juurikaan huomaa muusta kuin ihmisten toiminnasta.

Luonnossa liikkuessa ei ole merkitystä sillä, aistiiko kesän valoisuutta keskellä päivää, aamu varhaisella vai yömyöhällä. Jokainen hetki ja sään vaihtelut luovat loputtomasti erilaisia ohi virtaavia upeita kokemuksia - mykistävää kauneutta sekä aina uusia valon ja äänimaailman kerroksia. Hetkiä, joita voin tallentaa sieluuni vain keskikesän ainutlaatuisina tunteina.

Kuluneella viikolla pysähdyin pohdiskelemaan sitä, millä tavoin syntymähetkemme vaikuttaa siihen, millaiseksi kasvamme tai miten suhtaudumme ympäröivään maailmaan. Enkä nyt viittaa tällä ajatuksella perinteisesti astrologiassa tarkasteltaviin vallitseviin energioihin tai planeettojen asemaan suhteessa toisiinsa syntymähtekellämme. Päädyin pohtimaan asiaa, kun näin aamukävelyllä tuoreen äidin työntämässä vauvanvaunuja läheisellä ulkoilureitillä ylpeyttä säteilevän tuoreen isoäidin eli oman äitinsä kanssa hiljalleen jutustellen. Pienokainen nukkui tyytyväisenä vaunuissa näiden kahden eri sukupolven äidin keskustellessa eleettömästi keskenään. Ympäröivä luonto loi äänimaailman, johon heidän pehmeä keskustelunsa hukkui. Linnut lauloivat ja metsä huokaili uuden aamun sarastaessa sekä alkukesän kasvukauden kohistessa. Kesäaamun vehreä tuoksu oli suorastaan huumaava.

Pysähdyin miettimään sitä, ettei tuo pieni vastasyntynyt ole elämänsä ensi hetkinä vielä nähnyt auringon laskevan ja että hänen elämänsä vallitsevassa todellisuudessaan on aina ollut päivä ja valoisaa. Että tuo keskikesän lapsi on viimeksi kokenut hämärää tai pimeyttä äitinsä kohdussa kelluessaan. Ajatus oli järisyttävä. Vastasyntynyt pienokainen ei vielä ole kovin paljoa valveilla ja aistii kenties vain hämärästi elämänsä ensimmäiset viikot ja kuukaudet. Mutta millaisen muutoksen tuo pieni ihminen saakaan kokea täällä pohjoisessa eläessään, kun kuukaudet kuluvat ja vuosi kääntyy kohti talvikauden kaamosta!

Määrittääköhän tuo kokonaisvaltainen ympäröivän maailman muutos jollakin tavoin hänen käsitystään ihmisyydestä tai koko fyysisestä todellisuudesta? Onko tuon pienen ihmisolennon kokemus ensimmäisistä elinvuosistaan jotenkin erilainen kuin sellaisen pienokaisen, joka on syntynyt tähän ihmisyyden maailmaan syvimmässä keskitalven pimeydessä? Millainen vaikutus mahtaa olla yksilön maailmankuvaan sillä kokeeko ensimmäisinä elinhetkinään siirtyvänsä valosta kohti loputonta pimeyttä vai päin vastoin? Pohdin myös sitä, että luoko keskitalvella syntyneen lapsen ensimmäisen elinvuoden kokemus siirtymästä pimeydestä kohti valoa jotenkin vahvemman perustan toivolle ja uskolle paremmasta huomisesta? Vai saako tuo keskikesällä syntynyt valon lapsi jo syntyessään vahvemman muiston valosta tai luonnon ja fyysisen maailman valtavasta elinvoimasta?

Olen itse syntynyt aivan alkuvuodesta - kaamosajan juuri käännyttyä kohti kevättä ja kesää. Tiedän olleeni jo pienenä erittäin hyvä nukkumaan ja viihtynyt aina hiljaisuudessa. Olen myös mielestäni aina kokenut talviajan itselleni jotenkin tutummaksi kuin muut vuodenajat - vaikkei muissakaan vuodenajoissa mitään vikaa ole :) Rakastan lumisen luonnon hiljaisuutta ja kääriytymistä lämpimiin talvivaatteisiin. En myöskään koe pimeää kaamosaikaa mitenkään pelottavana tai ahdistavana - vaan oikeastaan päin vastoin. Kaamosaika ja keskitalven pimeät kuukaudet ovat minulle luonnollista aikaa levätä, ladata itseäni ja luovuuttani. Koen myös, että kaamosaika on jollakin tavoin paineettomampaaja  tyynempää - aikaa, joka sallii tällaisen introvertin ihmisen ehkä vapaammin olla omissa oloissaan kuin muulloin. Keskikesän valon taas koen jotenkin kuluttavana tai jopa vähän uuvuttavana, vaikka nautinkin hurjasti kesäajan taianomaisesta valosta, energiasta ja luonnon monimuotoisuudesta kesäisin.

Jäin siis pohtimaan, että kokeekohan keskikesän aikaan täällä pohjoisessa syntynyt lapsi asian juuri päinvastoin? Kokeeko hän kaamosajan pimeyden itselleen haastavampana ajanjaksona tai kenties itselleen jollakin tavoin luontevampana olotilana ympärivuorokautisen valoisuuden? Kokeeko valon lapsi kesäajan toimeliaisuuden ja suorastaan ylitsepursuavan kesän äänimaiseman tilana, joka on se hänelle vallitseva normaali? Onkohan kesällä syntynyt lapsi jollakin tavoin enemmän ulospäin suuntautunut vain, koska suomalainen yhteiskunta on aktiivisimmillaan aina juhannuksen alla ja ylipäätään kesäaikaan? Onko hänelle luonnollisempi tila sellainen, jossa ympäröivä maailma on täynnä virtaa, musiikkia, tapahtumia ja juhlimista? Tiedän toki, etteivät ihmisyydessä ilmentyvät luonteen ominaisuudet ole tietenkään koskaan näin mustavalkoisia mutta voisiko kuitenkin syntymähetkeen liittyvällä vuodenajalla - erityisesti lähelle talvi- tai kesäpäivän seisauksia ajoittuen - olla jotakin vaikutusta siihen millaisia olemme? Tai siihen millaisina tämän maailman ja ihmisyyden koemme?

Toisaalta pohdin sitäkin, että miksiköhän tällaisena kaamosajan lapsena koen viihtyväni erityisen hyvin juuri yöttömän yön aikoihin syntyneiden sielujen kanssa. Jostain syystä elämääni on siunaantunut useampikin minulle hyvin rakas ja läheinen ihminen, jotka ovat syntyneet juuri vastakkaiseen vuodenaikaan kuin itse olen. Ehkä tasapainotamme toisiamme sopivasti tai kenties luomme yhdessä ollessamme jotakin yhteistä rauhaa ja tasapainoa maailmankaikkeuteen. Olen kokenut elämäni aikana, että olen oppinut eniten juuri näiden sielujen kautta, jotka ovat keskikesän valon aikaan tänne syntyneitä. Koen myös oloni poikkeuksellisen luontevaksi ja seesteiseksi heidän seurassaan. Nämä samaiset ihmissuhteet ovat myös olleet välillä hyvin haastavia ja ehkäpä juuri siksi nämä rakkaat sielut sekä kohtaamiset ovat olleet niin opettavaisia ja tärkeitä elämässäni. Koen, että talven ja kesän sielujen välillä vallitsee luonnostaan jokin mystinen tasapaino - kuin tunnistamme sisäsyntyisesti toistemme lähtökohdat ihmisyydessä ja hyväksyisimme toinen toisemme sellaisina kuin olemme. Ikään kuin olisimme saman kolikon kaksi eri puoliskoa - täysin erilaiset mutta kuitenkin yhtä ja samaa kolikkoa.

Mutta palaan vielä hetkeksi tuohon aamukävelyllä kohtaamaani vastasyntyneeseen valon lapseen. Mietin, että mitenköhän sinä mahdat tätä maailmaa havainnoida aivan äskettäin tänne ihmisyyteen saapuneena? Millainen upea sielu sinä mahdat olla elämäsi alkutaipaleella? Oletko utelias ja toimelias pieni olento, koska kesän elämää pursuava luonto kutsuu sinua tutkimaan maailmaa heti, kun se vain on mahdollista? Onko katseesi luottavainen ja rohkea vain, koska valo ympäröi maailmassa kaikkea olevaa näinä ensimmäisinä elinkuukausinasi? Keräätkö kenties itseesi kaiken mahdollisen valon ja ilon hippuset näinä kesäkuukausina, jotta kaamosajan pimeys ei tuntuisi sinusta syksyn tullen niin loputtomalta? Vaikka en tunne sinua, päätän ajattella sinua suurella lämmöllä ja rakkaudella. Toivon elämääsi turvallisia kokemuksia, huoletonta leikkiä sekä sinua arvostavia ja sinusta välittäviä turvallisia aikuisia. Maailmankaikkeuden valo ja viisaus olkoon turvanasi tällä ihmisyyden matkalla.

Mietin myös sinua aikuinen valon lapsi. Ajattelen sitä, miten monella tavoin olet avoinna elämän ihmeille, maailmankaikkeuden eri ulottuvuuksille. Arvostan suuresti toimeliaisuuttasi, uskoasi parempaan tulevaan sekä taistelutahtoasi oikeudenmukaisuuden ja totuuden puolesta. Valon lapsena sinä yhä näet usein kaikissa asioissa pintaa syvemmälle, pyrit korjaamaan vääryydet ja teet valollasi näkyväksi kaikki totuutta vääristelevät ihmisyyden valheet. Sinä olet totuuden suojelija ja oikeuden puolustaja. Olet sitten syntynyt tänne ihmisyyteen urheaksi ritariksi tai kauniiksi sankarittareksi, sinä luot muutosta parempaan huomiseen.

Koko tämä elämäsi on pyhitetty totuudelle, valolle ja rakkaudelle. Sinä uskot vahvasti elämään. Uskot hyvyyteen ja ihmisluonteen viisauteen kaikkien ihmisyyden näytelmien taustalla. Sinä olet tänä päivänäkin yhtä utelias ja uskalias kuin ollessasi lapsi. Olet säilyttänyt olemuksessasi lapsenkaltaisen kyvyn etsiä ja tutkia aina uusia näkökulmia. Olet yöttömän yön moniulotteinen muutosvoima, joka pystyy mihin vain. Keskikesän valo on yhä vahvasti osa sinua jokaisena elämäsi päivänä. Kannat myös suurta vastuuta siitä, millaisiin asioihin ja tavoitteisiin päätät tuon pienen ydinvomalan verran valoasi suunnata. Sinun sisäinen voimasi ja vahvuutesi on muutos sekä uuden suunnan luominen. Olet edelleen jossain pinnan alla se sama pienokainen, joka kerran nukkui tyytyväisenä vaunuissaan kesäaamun kauneudessa. Sinä olet valon lapsi, joka on imenyt itseensä yöttömön yön loputtoman elämänvoiman ja suorastaan maagisen kyvyn luoda uutta. Tämä kesän taika vallitsee sinussa aivan elämäsi alkumetreistä lähtien aina vanhuuteen saakka - läpi koko tämän elämän. Sinä olet valon lapsi ja olen kiitollinen sinusta <3